Suomen ja muidenkin maiden hallitukset kehottavat kansalaisiaan kuluttamaan, ostamaan tavaroita ja palveluita, jotta talouden rattaat pyörisivät.
Viimeisen 10 vuoden aikana kuitenkin tuloerot ovat kasvaneet huimasti, yritysten tuotoista yhä suurempi osa on maksettu osinkoina ja tuloerot ovat kasvaneet rajusti myös palkkatuloissa. Kun tulot ovat tarpeeksi suuret, rahaa ei ole käytetty kulutukseen, vaan yhä suuremmat rahamassat ovat hakeutuneet etsimään tuottoisia sijoituskohteita, jotta varallisuus kasvaisi entisestään.
Pääomamarkkinoita tarvitaan investointeihin sopivassa suhteessa tuotantosektorin kokoon, mutta liian suureksi kasvaneet pääomamarkkinat ja -keskittymät johtavat siihen, että varallisuusarvot nousevat epärealistisen ja suhteettoman korkeiksi ansiotuloihin nähden, asuntojen, raaka-aineiden ja yritysten arvot nousevat suhteettomiksi, osaltaan myös niellen palkansaajien ostovoimaa. Syntyy kierre, jossa suuret kansanjoukot, jotka muodostavat sekä kulutus- että tuotantosektorista suurimman osan, eivät omaa riittävästi ostovoimaa kyetäkseen kuluttamaan ne tavarat ja palvelut, jotka he tuottavat. Kulutuskysyntää ei myöskään synny sieltä, minne pääomat keskittyvät, koska jokainen ymmärtää, ettei yksi mies voi ostaa tuhatta hampurilaista viikossa eikä tuhatta lieettä viidessä vuodessa, mutta tuhat ihmistä voi.
Pääomakeskittymät yksittäisten rikkaiden ja sirjoitusrahastojen käsissä ovat lähteneet hakemaan tuottoa ja elvyttämään omistamiensa yritysten kysyntää myös kulutusluotoilla, lainaamalla puuttuvan ostovoiman kansalle velkarahana. Mutta se on kuin pissa housussa pakkasella, lämmittää vain vähän aikaa ja sen jälkeen tulee entistä kylmempi. Miten kansa voisi maksaa kulutusluotolla rahoitetut ostoksensa, jos sen tulot eivät riitä kuluttamaan edes sitä, mitä kansan muodostama tuotantosektori kykenee tuottamaan.
Valtavat, investointien kannalta tarpeettoman suuret pääomamassat hakevat tuottoa epätoivoisesti. Lisäarvon synnyttämiseksi tarvitaan kuitenkin aina työtä ja tehdyn työn aikaansaama tuotanto pitää saada kulutettua, jotta talous pyörisi. Tämä toimii vain niin kauan, kun kansalle annetaan velattomana ostovoimana rahaa niin paljon, mitä tuotannon ostamiseen tarvitaan. Muutoin talous halvaantuu, kuten nyt on käynyt. Velkaostovoima alkaa saavuttamaan huippunsa ja velalla hankittu ostovoima on pois tulevaisuuden tuotannon ostamiseen tarvittavasta ostovoimasta.
Kuka saisi järkeä päähän teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden hallituksille? Kuka saisi heidät hyväksymään tunnetut talouselämän realiteetit ja tajuamaan, että maailman taloutta on viety nyt vastoin kaikkia järkeviä talousoppeja, kansantalouden perusteet ovat unohtuneet, kun ahneudelle on annettu valta. Keinot ja merkit ovat samat kuin 30 -luvun laman alla, pääomat ovat keskittyneet, jolloin rahan kierto lamaantuu ja kansalla ei yksinkertaisesti ole ostovoimaa riittävästi kuluttamaan sitä tuotantoa, minkä se kykenee saamaan aikaiseksi.
Asia ei voi purkaantua kuin kahdella tavalla. Joko kansalle aletaan antamaan enemmän ja tasaisemmin ostovoimaa, jotta sillä on rahaa ostaa aikaansaatu tuotanto, tavaroita ja palveluita koko kansalle, tai tuotannon rakenne muuttuu sellaiseksi, että suuri osa kansasta ryhtyy tuottamaan palveluita ja tavaroita superrikkaille, jolloin kansan työpanoksesta suuri osa sitoutuu luksusveneiden, yksityislentokoneiden, luksuskartanoiden ym. tuottamiseen sekä niiden asukkaiden palvelemiseen ja loppu kansan työpanoksesta tuottaa koko orjaköörille välttämättömiä perustarpeita. Siis niin, että puolet tai enemmän kansasta keskittyy tekemään luksusta alle 1% väestöstä muodostavalle eliitille ja alle puolet kansasta tuottaa perustarpeet koko kansalle, eräänlainen kartanonherra-palvelusväki yhteiskunta siis.
Varmasti suurin osa kansasta haluaisi yhteiskunnan, jossa on laaja keskiluokka ja hyvä elintaso melkein kaikille, mutta osaavatko ihmiset valita oikein päättäjänsä jatkossa. Nykyisellä menolla talous on ajettu kaaokseen 30 -luvun tyyliin ja keinoin. Suurlama voi olla kansan pelastus, jos lopputuloksena on suurien pääomakeskittymien purkautuminen ja tuloerojen tasautuminen järkevälle tasolle, toki kohtuullisia tuloeroja tarvitaan aktiivisuuden kiihokkeena, mutta liialliset tuloerot johtavat aina niin suuriin pääomakeskittymiin, että ne eivät ole enää taloudell hyödyksi, vaan haitaksi.
Viimeisen 10 vuoden aikana kuitenkin tuloerot ovat kasvaneet huimasti, yritysten tuotoista yhä suurempi osa on maksettu osinkoina ja tuloerot ovat kasvaneet rajusti myös palkkatuloissa. Kun tulot ovat tarpeeksi suuret, rahaa ei ole käytetty kulutukseen, vaan yhä suuremmat rahamassat ovat hakeutuneet etsimään tuottoisia sijoituskohteita, jotta varallisuus kasvaisi entisestään.
Pääomamarkkinoita tarvitaan investointeihin sopivassa suhteessa tuotantosektorin kokoon, mutta liian suureksi kasvaneet pääomamarkkinat ja -keskittymät johtavat siihen, että varallisuusarvot nousevat epärealistisen ja suhteettoman korkeiksi ansiotuloihin nähden, asuntojen, raaka-aineiden ja yritysten arvot nousevat suhteettomiksi, osaltaan myös niellen palkansaajien ostovoimaa. Syntyy kierre, jossa suuret kansanjoukot, jotka muodostavat sekä kulutus- että tuotantosektorista suurimman osan, eivät omaa riittävästi ostovoimaa kyetäkseen kuluttamaan ne tavarat ja palvelut, jotka he tuottavat. Kulutuskysyntää ei myöskään synny sieltä, minne pääomat keskittyvät, koska jokainen ymmärtää, ettei yksi mies voi ostaa tuhatta hampurilaista viikossa eikä tuhatta lieettä viidessä vuodessa, mutta tuhat ihmistä voi.
Pääomakeskittymät yksittäisten rikkaiden ja sirjoitusrahastojen käsissä ovat lähteneet hakemaan tuottoa ja elvyttämään omistamiensa yritysten kysyntää myös kulutusluotoilla, lainaamalla puuttuvan ostovoiman kansalle velkarahana. Mutta se on kuin pissa housussa pakkasella, lämmittää vain vähän aikaa ja sen jälkeen tulee entistä kylmempi. Miten kansa voisi maksaa kulutusluotolla rahoitetut ostoksensa, jos sen tulot eivät riitä kuluttamaan edes sitä, mitä kansan muodostama tuotantosektori kykenee tuottamaan.
Valtavat, investointien kannalta tarpeettoman suuret pääomamassat hakevat tuottoa epätoivoisesti. Lisäarvon synnyttämiseksi tarvitaan kuitenkin aina työtä ja tehdyn työn aikaansaama tuotanto pitää saada kulutettua, jotta talous pyörisi. Tämä toimii vain niin kauan, kun kansalle annetaan velattomana ostovoimana rahaa niin paljon, mitä tuotannon ostamiseen tarvitaan. Muutoin talous halvaantuu, kuten nyt on käynyt. Velkaostovoima alkaa saavuttamaan huippunsa ja velalla hankittu ostovoima on pois tulevaisuuden tuotannon ostamiseen tarvittavasta ostovoimasta.
Kuka saisi järkeä päähän teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden hallituksille? Kuka saisi heidät hyväksymään tunnetut talouselämän realiteetit ja tajuamaan, että maailman taloutta on viety nyt vastoin kaikkia järkeviä talousoppeja, kansantalouden perusteet ovat unohtuneet, kun ahneudelle on annettu valta. Keinot ja merkit ovat samat kuin 30 -luvun laman alla, pääomat ovat keskittyneet, jolloin rahan kierto lamaantuu ja kansalla ei yksinkertaisesti ole ostovoimaa riittävästi kuluttamaan sitä tuotantoa, minkä se kykenee saamaan aikaiseksi.
Asia ei voi purkaantua kuin kahdella tavalla. Joko kansalle aletaan antamaan enemmän ja tasaisemmin ostovoimaa, jotta sillä on rahaa ostaa aikaansaatu tuotanto, tavaroita ja palveluita koko kansalle, tai tuotannon rakenne muuttuu sellaiseksi, että suuri osa kansasta ryhtyy tuottamaan palveluita ja tavaroita superrikkaille, jolloin kansan työpanoksesta suuri osa sitoutuu luksusveneiden, yksityislentokoneiden, luksuskartanoiden ym. tuottamiseen sekä niiden asukkaiden palvelemiseen ja loppu kansan työpanoksesta tuottaa koko orjaköörille välttämättömiä perustarpeita. Siis niin, että puolet tai enemmän kansasta keskittyy tekemään luksusta alle 1% väestöstä muodostavalle eliitille ja alle puolet kansasta tuottaa perustarpeet koko kansalle, eräänlainen kartanonherra-palvelusväki yhteiskunta siis.
Varmasti suurin osa kansasta haluaisi yhteiskunnan, jossa on laaja keskiluokka ja hyvä elintaso melkein kaikille, mutta osaavatko ihmiset valita oikein päättäjänsä jatkossa. Nykyisellä menolla talous on ajettu kaaokseen 30 -luvun tyyliin ja keinoin. Suurlama voi olla kansan pelastus, jos lopputuloksena on suurien pääomakeskittymien purkautuminen ja tuloerojen tasautuminen järkevälle tasolle, toki kohtuullisia tuloeroja tarvitaan aktiivisuuden kiihokkeena, mutta liialliset tuloerot johtavat aina niin suuriin pääomakeskittymiin, että ne eivät ole enää taloudell hyödyksi, vaan haitaksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
laitteella mihin heidän päätöksen tekonsa johtaa.
http://www.hilavitkutin.com/2008/12/29/endoskooppi-kotikayttoon/
'Voiton jahtaaminen on ihmisen luontainen ominaisuus', otsikoi SPIEGEL lääketehdas Bayerin pääjohtajan Werner Wenningin haastattelun:
SPIEGELin haastattelussa saksalaisen farmasiajätin Bayerin pääjohtaja Werner Wenning keskustelee spekulatiivisesta kohtuuttomuudesta rahoitusmarkkinoilla - katastrofaalisesta nopeiden voittojen korostumisesta ja miljoonien eurojen oman palkkansa kohtuullisuudesta.
SPIEGEL: Herra Wenning, spekulatiivinen kohtuuttomuus on ajanut rahoitusmarkkinat kuilun partaalle. Teollisuusmaat ovat menossa taantumaan, ja toimitusjohtajien maine on alimmillaan. Onko kapitalismi kriisissä?
Werner Wenning: Sanoisin, että se nyt on vähäsen liioittelua. Vuonna 1991, kun työskentelin Treuhandin toimistossa* koko vuoden, tajusin kuinka epähumaanisti sosialismi oli suhtautunut kansalaisiinsa. Minä en tunne yhtään parempaa järjestelmää kuin sosiaalinen markkinatalous. Se on kaikkien tehokkain järjestelmä kun pitäisi kohdata yhteiskunnan tarpeet. Silti meidän tulisi palata ensin sen periaatteisiin.
SPIEGEL: Mitä me olemme unohtaneet?
Wenning: Meidän täytyy löytää uudelleen tasapainotettu suhde pääomamarkkinoiden ja työntekijöiden intressien välillä. Pääomamarkkinat pyrkivät saamaan mahdollisimman korkean tuoton investoinneilleen. Toisaalta työntekijä on kiinnostunut työpaikan varmuudesta ja reilusta kompensaatiosta työlleen.
Maailman suurten maiden, G20-maiden (!), alkaessa tulevaisuudessa ratkomaan USA:n pankkikriisin ja siitä juontuvan talouskriisin yhä vieläkin kärjistyviä ongelmia, Wenningin puheenvuoro on yksi tärkeä alustus keskusteluille. Hänen näkemyksensä heijastelevat vahvasti myös Saksan hallituksen, ja melkein koko ns. ”Vanhan Euroopan”, näkökantoja.
Kokonaisuudessaan Wenningin varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä haastattelu löytyy Spiegelin verkkosivuilta:
http://www.spiegel.de/international/business/0,1518,591282,00.html
* Treuhandin toimisto oli Saksan liittovaltion virasto, joka yksityisti entisen Itä-Saksan valtiolliset yritykset muurin kaatumisen jälkeen.
Voiton jahtaaminen on todellakin ihmiselle luontaista ja hyväksyttävääkin. Samoin yritykselle voiton maksimointi omistajilleen on luonnollista. Samoin on luonnollista, että yksilöihminen pyrkii parempiin ansioihin ja tuloerot toimivat kiihokkeena aktiivisuuteen ja toimeliaisuuteen.
Kansan- ja valtiontalouden toiminnan kannalta kuitenkin se, että tuloerot ja yritysten voitot kasvavat liian suuriksi, on myrkkyä. Tuloerot ja yritysten voitot ovat tarpeen ihmisten aktiivisuuden yllykkeenä sekä sille, että pääomia jää riittävästi sivuun yritysten ja yhteiskuntien investoinneille, mutta liiallinen pääomien keskittyminen yli tuon tarpeen johtaa talouden katastrofaalisiin ongelmiin, varallisuusarvot kohoavat ilman todellista lisäarvon kasvua pelkän spekulaatiivisen sijoitustoiminnan kautta. Tämä näkyy esim. kiinteistöjen arvon nousussa, johtaa raaka-aineiden hinnannousuun, joka taas nostaa tuotteiden hintoja läpi koko ketjun niin, että kulutussektorilla on entistä vähemmän ostovoimaa.
Aivan yksinkertaistettuna ostovoimaa ei tule kulutussektorille tarpeeksi tuotantosektorin aikaansaamaan kokonaistuotantoon nähden. Pääomien keskittyminen superrikkaiden yksityishenkilöiden sekä sijoitusrahastojen kautta hidastaa rahan kiertoa ja ohjaa sitä enemmän kuin talous tarvitsee investointeihin, yhä enemmän sivuraiteille, keinotteluun joka ei tuota lisäarvoa.
Jos yhteiskunnilla ei ole globaalissa taloudessa pääomista kipailtaessa poliittisia keinoja rajoittaa tuloerojen kasvua ja sitä kautta pääomien keskittymistä sekä rahan kierron halvaantumista, on edessä helposti 30 -luvun kaltainen suurlama. Globaali talous ei voi toimia ilman globaaleja pelisääntöjä ja valvontaa, jossa yhdessä sopien asetetaan pääomamarkkinat ja talouselämä palvelemaan kansaa.
Markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä. Isännän roolissa se johtaa helposti tilanteeseen, jossa markkinatalous ei voi enää toimia, se halvaantuu. Ahneella on ns. paskainen loppu.