Matti Vanhasen EXCODUS

http://www.uusisuomi.fi/raha/45465-vanhasen-vetoomus-su omalaisille-nyt-kortit-vinkumaan

Tässä on selvät tarkoitusperät olemassa. Matti on pelastamassa sitä mikä on vielä pelastettavissa, eli suomen kansalta rahat pois ja ne osakkeiten omistajille ja kauppiaille, jotta heille saadaan tarvittavan suuri pääoma jotta he voivat poistua Suomalaisten omaisuus taskussa turvaan, koska Venäjä on liittämässä Suomea osaksi Venäjään ja omaisuus halutaan ennen sitä pois Suomesta jotta tänne jää pelkkä paska jäljelle. Ulkolaiset sijoittajat on ollut auttamassa tässä operaatiossa, varsinkin Kemiran kohdalla kun ne ei voi jäädä Suomalaisten omistukseen koska venäläiset siirtäisi ne itselleen, mutta se on pahempi siirtää silloin kun kansainväliset sijoittajat omistaa ne alueet, koska he pystyvät kaatamaan Venäjän. Nyt vaan jokaisen kynnelle kykenevän nokka kohti Ruotsia.
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos kirjoittaisit exoduksen oikein, Suomen isolla alkukirjaimella ja suomalaisen pienellä. Ruotsinkin voisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Olisi vakuuttavampaa.
Suomalainen yhteiskunta ei ole yhdestä Vanhasesta kiinni. Meillä on parlamentti, kansanedustuslaitos, joka käyttää valtaa. On yksisilmäistä väittää, että Vanhanen yksin vastaisi Suomen asioista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SALALIITTO!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/raha/45465-vanhasen-vetoomus-su omalaisille-nyt-kortit-vinkumaan

Tässä on selvät tarkoitusperät olemassa. Matti on pelastamassa sitä mikä on vielä pelastettavissa, eli suomen kansalta rahat pois ja ne osakkeiten omistajille ja kauppiaille, jotta heille saadaan tarvittavan suuri pääoma jotta he voivat poistua Suomalaisten omaisuus taskussa turvaan, koska Venäjä on liittämässä Suomea osaksi Venäjään ja omaisuus halutaan ennen sitä pois Suomesta jotta tänne jää pelkkä paska jäljelle. Ulkolaiset sijoittajat on ollut auttamassa tässä operaatiossa, varsinkin Kemiran kohdalla kun ne ei voi jäädä Suomalaisten omistukseen koska venäläiset siirtäisi ne itselleen, mutta se on pahempi siirtää silloin kun kansainväliset sijoittajat omistaa ne alueet, koska he pystyvät kaatamaan Venäjän. Nyt vaan jokaisen kynnelle kykenevän nokka kohti Ruotsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu