Kun tässä on

ollut kirjoituksia Pyhästä Hengestä, niin minäkin kirjoitan. Omalla kohdallani asia on niin, että kun tulin uskoon, otin Herran Jeesuksen Kristuksen vastaan elämääni, sain Pyhän Hengen eli Henkikasteen(Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä). Se on niin, että kun ihminen saa Pyhän Hengen, hän saa Hänet kokonaan. Niin kuin me saamme Herran Jeesuksen Kristuksen kokonaan,samalla tavalla me saamme Pyhän Hengen kokonaan, koska Pyhä Henki on persoona. Eihän persoonasta voi vain osaa saada. Nyt, kun minulla on koko Pyhä Henki, niin mitä sitten on Pyhällä Hengellä täyttyminen? Kun täytyn Pyhällä Hengellä, täytyn Jeesuksen armolla ja rakkaudella, siis annan annan itsessäni kokonaisuudessaan olevan Pyhän Hengen(Jeesuksen Hengen) vallata minut ja ottaa minut käyttöönsä. Silloin Jeesus tulee minusta näkyviin. Tämän pitäisi olla meillä jatkuva jokapäiväinen prosessi, nimittäin, että annamme Jeesukselle sijaa itsessämme, siis, että annamme Jeesuksen Hengen vallata ja vallita meitä. Kun meillä on tämä jatkuva halu uudistua ja, että Jeesus täyttää meidät Hengellään, niin se alkaa näkymään myös meidän tavallisessa elämässämme. Se johtaa Pyhitykseen, joka on yhtälailla Jumalan lahja niin kuin on pelastus ja Pyhä Henki. Meidän tulee antaa Pyhälle Hengelle lupa Pyhittää meidät, siis toisin sanoen karsia meistä pois kaikki se mikä ei ole sopusoinnussa Jeesuksen Hengen kanssa. Tämä on elämän mittainen prosessi. Uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen saamisen seurauksena on se, että me kuolemme itsellemme ja synnille, että olemme Jeesuksen kanssa ristiin-naulitut. Pyhityksen seurauksena on se, että kuoleman merkit(synti, lihallisuus jne.) meistä väistyvät, ja ikuisen elämän merkit tulee tilalle. Pyhän Hengen täyteys ei ilmene kielillä puhumisena. Se on vain yksi armolahjoista, jota en väheksy. Se on Jumalan joillekin antama rukouskieli, jota tulisi ensisiaisesti käyttää silloin kun sinä olet yksi Jumalasi kanssa. Seurakunnassakin se on hyödyllinen, jos osaat selittää, tai on joku joka osaa selittää, että seurakunta siitä rakentuu. Muutoin meidän tulisi harrastaa tätä vain silloin kun olemme yksin Jumalamme kanssa. Hengen täyteys ilmenee meissä silloin kun Jeesus on saanut meidät vallata, ja vanha minämme kuolla. Hengellä täyttyminen ei ole mikään hurmostila, vaan se on jatkuvaa Jumalan työtä meissä, jonka päämäärä on. että meistä tulisi Jeesuksen kaltaisia. Tämä työ tulee päätökseen kun kerran pääsemme perille taivaan kirkkauteen.
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pyhää Henkeä? Mä en ois.

Äänestä
  • kun on niin paljon väärää käsitystä Pyhästä Hengestä. On esim. sellasta käsitystä, että Pyhää Henkeä tulee meihin vielä senkin jälkeen kun olemme uskossa ja jo saaneet Pyhän Hengen.

    Äänestä

Hyvin pohdittu ja erikoisesti mieleeni jäi viestisi aluka ja loppuosa eli miten ihminen uudestisyntymisessä kokee sen kasteen ja;

"Hengellä täyttyminen ei ole mikään hurmostila, vaan se on jatkuvaa Jumalan työtä meissä, jonka päämäärä on. että meistä tulisi Jeesuksen kaltaisia."

Uudestisyntynyt ihminen voi vaikuttaa elääkö hän lähellä "maailmaa" vai onko antanut Hengen vallata sydämensä.

Joku urheilija tai valmentaja voi samalla tavalla olla hengellä täyttynyt urheilusta. Hän ajattelee ja tekee mielikuvaharjoituksia päivät pitkät eli koko arki ilmentää sydämentilaa.

Äänestä
  • tästä aiheesta löytyy Netmissionista, kohdasta kristillinen elämä - jos kiinnostaa.

    Äänestä

kirjoitat asian tosi hyvin.
* Kielillä puhuminen ei ole itsessään Pyhän Hengen täyteys, mutta se on Pyhän Hengen täyteyden saamisen merkki, kun täytyt eka kerran Pyhällä Hengellä, puhut kielillä, joko sen yhden kerran, tai sitten se jää armolahjana sinulle olemaan lahja jota voit käyttää milloin ikinä vain haluat.
* Mutta se on merkki, AINA, kun Pyhä Henki tulee eka kerran päällesi! Raamattu on tässä asiassa samaa mieltä kanssani.
* Ja kun sinä tunnut olevan Sanan tunteva uskovainen, niin ymmärrät senkin, että miksi se on välttämätöntä?
* Kielillä puhuminen on PH:n tulon merkki ulkopuolisille, sitä ei voi matkia, tunteita sinänsä voidaan teeskennellä ja vaikka olla nousu humalassa, kielillä puhumista ei voi, yrittää voi, mutta se kyllä paljastuu hyvin pian, jos sitä harrastaa "omastapäästä"!
* Kun PH: tuli ensimmäisen kerran, silloin oli merkkinä ulkopuolisille tuliset kielet päänpäällä
* Nyt nämä kielet on vaihtuneet kielillä puhumiseen merkikisi, että Pyhä Henki on aito!
* Joskin ne syvimmältään on toki annettu rakentamaan uskovaa itseään ja seurakuntaa, jos selitetään kielet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- - - - - - - - - - - -- - ... kirjoitti:

ollut kirjoituksia Pyhästä Hengestä, niin minäkin kirjoitan. Omalla kohdallani asia on niin, että kun tulin uskoon, otin Herran Jeesuksen Kristuksen vastaan elämääni, sain Pyhän Hengen eli Henkikasteen(Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä). Se on niin, että kun ihminen saa Pyhän Hengen, hän saa Hänet kokonaan. Niin kuin me saamme Herran Jeesuksen Kristuksen kokonaan,samalla tavalla me saamme Pyhän Hengen kokonaan, koska Pyhä Henki on persoona. Eihän persoonasta voi vain osaa saada. Nyt, kun minulla on koko Pyhä Henki, niin mitä sitten on Pyhällä Hengellä täyttyminen? Kun täytyn Pyhällä Hengellä, täytyn Jeesuksen armolla ja rakkaudella, siis annan annan itsessäni kokonaisuudessaan olevan Pyhän Hengen(Jeesuksen Hengen) vallata minut ja ottaa minut käyttöönsä. Silloin Jeesus tulee minusta näkyviin. Tämän pitäisi olla meillä jatkuva jokapäiväinen prosessi, nimittäin, että annamme Jeesukselle sijaa itsessämme, siis, että annamme Jeesuksen Hengen vallata ja vallita meitä. Kun meillä on tämä jatkuva halu uudistua ja, että Jeesus täyttää meidät Hengellään, niin se alkaa näkymään myös meidän tavallisessa elämässämme. Se johtaa Pyhitykseen, joka on yhtälailla Jumalan lahja niin kuin on pelastus ja Pyhä Henki. Meidän tulee antaa Pyhälle Hengelle lupa Pyhittää meidät, siis toisin sanoen karsia meistä pois kaikki se mikä ei ole sopusoinnussa Jeesuksen Hengen kanssa. Tämä on elämän mittainen prosessi. Uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen saamisen seurauksena on se, että me kuolemme itsellemme ja synnille, että olemme Jeesuksen kanssa ristiin-naulitut. Pyhityksen seurauksena on se, että kuoleman merkit(synti, lihallisuus jne.) meistä väistyvät, ja ikuisen elämän merkit tulee tilalle. Pyhän Hengen täyteys ei ilmene kielillä puhumisena. Se on vain yksi armolahjoista, jota en väheksy. Se on Jumalan joillekin antama rukouskieli, jota tulisi ensisiaisesti käyttää silloin kun sinä olet yksi Jumalasi kanssa. Seurakunnassakin se on hyödyllinen, jos osaat selittää, tai on joku joka osaa selittää, että seurakunta siitä rakentuu. Muutoin meidän tulisi harrastaa tätä vain silloin kun olemme yksin Jumalamme kanssa. Hengen täyteys ilmenee meissä silloin kun Jeesus on saanut meidät vallata, ja vanha minämme kuolla. Hengellä täyttyminen ei ole mikään hurmostila, vaan se on jatkuvaa Jumalan työtä meissä, jonka päämäärä on. että meistä tulisi Jeesuksen kaltaisia. Tämä työ tulee päätökseen kun kerran pääsemme perille taivaan kirkkauteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu