Eikö ole

Kymmenen käskyä kieltää tappamisen. Yksiselitteisesti ja ehdoitta. Samoin moraali, ellei se ole kovin vinksallaan.

Yksilönä uskovakaan ei ilmeisesti hevin tappohommiin ryhdy. Kuitenkin Israelin sotakoneiston tuottamalle tuholle riittää ymmärrystä, eli jonkin toisen suorittamana tappaminen onkin hyväksyttävää.

Mutta eikö teissä kenessäkään todellakaan olisi miestä (tai naista) laukaista itse henkilökohtaisesti vaikkapa raketinheitin patteria auttaaksenne Israelia tuhoamaan vihollisensa?
20379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ole tappaminen hyväksyttävää, koska se tekee Jeesuksen Kristuksen sovitustyön turhaksi tapettavien kohdalta, elleivät sitten ole jo uskossa. Se ei ole hyväksyttävää, teki sitä Israel tai kuka muu. Raamattu ja Jeesuksen antamat ohjeet suojelevat aina elämää. Ainut mahdollisuus kantaa miekkaa on esivallalla, mutta silloinkin sen tulee olla Jumalan Palvelija ja toimia oikeudenmukaisesti Raamatun periaatteiden mukaan. Tappamista ei kukaan puolusta näillä sivuilla. Israelin oikeutta puolustautua terroristeja vastaan on tuettu täällä, ei tappamista. Raketinheitinpatteria emme siis ole valmiita laukaisemaan ketään vastaan. Todellinen Jeesuksen Kristuksen seuraaja ampuu paljon voimakkaammalla aseella - rukouksin.

Äänestä
  • On tainnut siinä tapauksessa unohtua rukoilu rauhan puolesta? Aikaahan on ollut kymmeniä vuosia.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    On tainnut siinä tapauksessa unohtua rukoilu rauhan puolesta? Aikaahan on ollut kymmeniä vuosia.

    mutta Jumala on Herrasmies. Hän ei ole koskaan pakottanut ihmistä tahtoansa tekemään, eikä pakota. Muuten te kaikki olisitte jo uskossa.

    Äänestä

  • Missä vaiheessa puolustautuminen muuttuu teurastamiseksi?

    Entä milloin se on jo viattomien teurastamista? Silloinko vasta kun tapetaan melko summittaisesti joukkotuhoaseilla vielä sen jälkeen, kun todistettavasti yksikään terroristi ei ole hengissä siviiliuhreista välittämättä?

    Äänestä

  • hmmm.... kirjoitti:

    Missä vaiheessa puolustautuminen muuttuu teurastamiseksi?

    Entä milloin se on jo viattomien teurastamista? Silloinko vasta kun tapetaan melko summittaisesti joukkotuhoaseilla vielä sen jälkeen, kun todistettavasti yksikään terroristi ei ole hengissä siviiliuhreista välittämättä?

    tuohon kysymykseen ei pysty kukaan vastaamaan. Kaikki tämän päivän aseet saavat aikaan mittaamatonta tuhoa. Aina, kun uhriksi joutuu viattomat siviilit niin on kyseessä hirvittävä onnettomuus. Tässä sodassa on ongelma juuri se, ettei ole rintamalinjoja, eikä asepukuisia vihollisia. Kuka vaan voi olla aseistettu vihollinen. Siksi Israel on todella vaikeassa asemassa. Aivan samoin kuten Yhdysvallat oli Vietnamissa. Tätä sotaa ei voi voittaa, kun yhdellä tavalla. Tuhoamalla vihollisen kokonaan ja siihen ei toivottavasti kumpikaan osapuoli ryhdy puheista huolimatta.

    Äänestä

  • Torspo123 kirjoitti:

    Toinenkin tapa on. Sitä kutsutaan järjen käytöksi mutta molempien osapuolten viha ja uskonnollinen kiihkoilu on sammuttanut sen jo aikaa sitten.

    Äänestä

  • ovat jo yksiselitteisesti niin köyhiäkin, ettei siellä ole edes resursseja puolustautua. Israel itse on pahimman luokan terroristi USA mukaanluettuna, jotkin yksilöt eivät vain näytä sitä koskaan ymmärtävän.

    Äänestä

  • yvä luoja! Palestiinalaiset kirjoitti:

    ovat jo yksiselitteisesti niin köyhiäkin, ettei siellä ole edes resursseja puolustautua. Israel itse on pahimman luokan terroristi USA mukaanluettuna, jotkin yksilöt eivät vain näytä sitä koskaan ymmärtävän.

    ei näytä olevan esteenä rakettien ostamiseen ja rakentamiseen. Kuukausien ajan tämä ns. sota on ollut täysin yksipuolista. Nämä köyhät ovat ampuneet kalliita raketteja Israeliin. Kyse ei todellakaan ole puolustautumisesta, vaan avoimesta hyökkäyksestä, jota Israel on ryhtynyt torjumaan. Sitä minä en ole koskaan ymmärtänyt, että löytyy sinun kaltaisiasi ihmisiä, jotka kieltäytyvät jääräpäisesti näkemästä todellisuutta. Itsenäisellä valtiolla on oikeus puolustaa itseään. Israel on käynyt monia sotia, joista se ei ole aloittanut yhtään.

    varsinkaan, kun ei tiedä asioista riittävästi? Otapa vaikka aluksi selvää ylipäänsä Israelin valtion perustamisesta ja sen kulissien takana liikkuvien motiiveista, toimista, etc.

    Äänestä

  • tuonkaltaisia mielipiteitä kirjoitti:

    varsinkaan, kun ei tiedä asioista riittävästi? Otapa vaikka aluksi selvää ylipäänsä Israelin valtion perustamisesta ja sen kulissien takana liikkuvien motiiveista, toimista, etc.

    ja siellä äänesti mm. Venäjä (arbien kaveri) ja monet muut YK:hon kuuluneet Arabi valtiot. Ja vielä tänäkin päivänä on Israelin valtio olemassa, mutta Palestiinan valtiota ei ole. :(

    Äänestä

  • tuonkaltaisia mielipiteitä kirjoitti:

    varsinkaan, kun ei tiedä asioista riittävästi? Otapa vaikka aluksi selvää ylipäänsä Israelin valtion perustamisesta ja sen kulissien takana liikkuvien motiiveista, toimista, etc.

    Israelista, sen historiasta ja nykytilanteesta varmasti enemmän kuin tarpeen olisi, joten sinun on turha minua syyttää tietämättömyydestä. Sinäkö olet kuten Jumala, että ihmisten motiivitkin on tiedossa?

    Äänestä

  • Torspo123 kirjoitti:

    Israelista, sen historiasta ja nykytilanteesta varmasti enemmän kuin tarpeen olisi, joten sinun on turha minua syyttää tietämättömyydestä. Sinäkö olet kuten Jumala, että ihmisten motiivitkin on tiedossa?

    muuhun ei ole? Etpä ole tietojasi mitenkään näyttänyt, koska uskomuksesi ovat mitä ovat.

    Äänestä

  • syytöksellä, koska kirjoitti:

    muuhun ei ole? Etpä ole tietojasi mitenkään näyttänyt, koska uskomuksesi ovat mitä ovat.

    syytöksellä? Perustele.

    Äänestä

  • Torspo123 kirjoitti:

    syytöksellä? Perustele.

    ymmärtänyt? Koska et itse kyennyt kertomaan taustatiedoistasi, aloit syyttää minua siitä, että minä kuvittelen olevani nyt jossain "Jumalan" asemassa, katsoen teitä ylhäältä alaspäin ja tuomiten teitä niistä kuvitelluista "korkeuksistani".

    Äänestä

  • et tekstissäni oikein kirjoitti:

    ymmärtänyt? Koska et itse kyennyt kertomaan taustatiedoistasi, aloit syyttää minua siitä, että minä kuvittelen olevani nyt jossain "Jumalan" asemassa, katsoen teitä ylhäältä alaspäin ja tuomiten teitä niistä kuvitelluista "korkeuksistani".

    Että Hamas voi ihan hyvällä "omallatunnolla" laukoa Israeliin raketteja päivittäen ja vieläpä kansalaisten seast`?

    Kilpenä käyttävät naisia ja lapsia.

    Sota ei tosin miellytä ketään, mutta antaisitko sinä kotisi, vaikkapa ruotsalaisille tai venäläisille tekemättä mitään vastarintaa?

    Onhan Israel hyväksytty valtio EY:kin johdosta eli eikö heillä ole mahdollista puolustaa kansalaisiaan?

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    viattomia siviilejä. Mitä taas tulee ns. lapsisotilaisiin ja naisiin, on heillä oma "roolinsa" sodankäynnissä tietyissä maissa. Myös Israel käyttää lapsi- ja naissotilaita. Se kuuluu heidän kulttuuriinsa, joita länsimaalainen ei kykene täysin ymmärtämään. Syvempi ymmärrys toiseen ihmiseen tulee vasta silloin, kun tietää taustan, millaisessa ympäristössä on kasvanut ja se heijastettuna kulttuuriin, jossa he elävät. Me emme voi splitata johonkin toiseen ihmiseen, kansakuntaan, etc. vain pahaa ja itseemme ja omaan kansaamme esim. sitä hyvää. Se, mitä esim. Israel kokee nyt tekevänsä oikeutettuna itselleen, ei vastaa todellisuutta. Israel on ollut kautta aiakin hyvin julma ja alistava osapuoli siinä sodankäynnissä, jota USA koko ajan tukee.

    Äänestä

  • kuolemaan myös ... kirjoitti:

    Raamatun mukaan joka maa kääntää "nuttunsa" vielä Israelille, joten se toteutuu prikulleen, kuten sekin, että "löytäneekö Hän uskoa...".

    Hamas kuitenkin on "ihanasti piiloutunut lasten ja naisten sekaan," ja sieltä hyvällä omalla tunnolla paukuttelee ilotulituksiaan Israeliin.

    oikeasti ole olemassakaan :)?!

    Äänestä

  • Kuka määrittää kuka on terroristi. Minä voisin määritellä ne kaikki ihmiset terroristeiksi joista en pidä. Palestiinalaiset ovat sorrettu kansa kuten monet muutkin. Sivistyneet ylpeät länsimaalaiset ihmiset ovat kehittäneet sanan terrorismi ja näin leimaavat kehittymättömät kansat pahoiksi. Mitä itse tekisit jos sinulla ei olisi kotia ja sinua sorrettaisiin monella eri tavalla.

    JA

    Palestiinalaisissa on paljon Kristittyjä Arabeja.

    JA

    Helluntailaisuudessa on paljon ihmisiä jotka eivät vain yksinkertaisesti ymmärrä asioita.

    Heillä on yksi asia joka on hyvä ja se on oppi Jumalasta. Mutta ei esim seurakunnasta, yksilönoikeiuksien kunnioittamisesta tai yksityisen seurakuntalaisen yksilönsuojasta.

    Teennäisyyttä ja kaksinaamaisuutta esiintyy laajalti. Mielestäni tähän vaikuttaa syvälti liiallinen yrittäminen ja kun ei rima ylity niin purraan muita.

    Itse hiipparoin kyseisessä hiippakunnassa 13 vuotta kunnes erosin kirjallisesti ja liityin takaisin kirkkoon josta olin lähtenyt yltiöpäisenä aiemmin.

    Äänestä

kohti näkymättömissä olevaa vihollis-ihmistä olletikin kun on itse jotakuinkin turvassa. Enemmän vaaditaan kun ollaan toista niin lähellä, että silmänvalkuaiset näkyvät ja varsinkin jos täytyy teräaseella nirhata toisesta henki pois ollen itsekin yhtä lähellä hengenmenoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miestä? kirjoitti:

Kymmenen käskyä kieltää tappamisen. Yksiselitteisesti ja ehdoitta. Samoin moraali, ellei se ole kovin vinksallaan.

Yksilönä uskovakaan ei ilmeisesti hevin tappohommiin ryhdy. Kuitenkin Israelin sotakoneiston tuottamalle tuholle riittää ymmärrystä, eli jonkin toisen suorittamana tappaminen onkin hyväksyttävää.

Mutta eikö teissä kenessäkään todellakaan olisi miestä (tai naista) laukaista itse henkilökohtaisesti vaikkapa raketinheitin patteria auttaaksenne Israelia tuhoamaan vihollisensa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu