Onko koskaan maailman historiassa uskonto tuonut mukanaan rauhan vai onko todella niin, että uskonon mukana on aina tuotu myös tuho ja hävitys?
Tietääkö kukaan jotakin merkittävää tapahtumaa jossa uskonto olisi ollut rauhan rakentajan ei vihan rakentajan roolissa?
Tietääkö kukaan jotakin merkittävää tapahtumaa jossa uskonto olisi ollut rauhan rakentajan ei vihan rakentajan roolissa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
niitä riitoja sitten rakentelee?
Katso nykypäivän Eurooppaa. Kristityt Euroopan valtiot eivät sodi keskenään, vaan meillä on hyvinkin syvä rauhan tahto.
Pohjois-Amerikka on toinen hyvä esimerkki. No tosin siellä ei ole kuin Meksiko, Kanada ja USA, ne eivät sodi keskenään.
Etelä-Amerikka koostuu monesta valtiosta, joissa kristinusko on pääuskonto ja sielläkään ei ole sotia, paikallisia poliittisia selkkauksia sentään runsaasti.
Syynä kristittyjen valtioiden rauhantilaan lienee se, että kristinusko ei ole poliittinen uskonto eli ei määrittele valtion oikeuslaitosta eikä poliittista valintaa ja suuntaa. Toki kristityissä maissakin on poliittisia kärhämöintiä ja eturistiriitoja maiden sisällä ja välillä, mutta sotiin ne eivät juurikaan ole johtaneet.
Tietenkin terrorismia vastaan käytävä taistelu on paljon määrittelykysymys. Siihen taisteluun osallistuvat yhä useammat läntisetkin maat, tosin hiipuvalla innolla. Taisteluilla ja sotakoneiston avulla ei terrorismia voiteta, sen ovat havainneet useimmat valtionjohtajat.
Itse asiassa sotia on eniten siellä, missä kristinusko ei ole pääuskontona eli Lähi-idässä ja Aasiassa ja Afrikassa. Islam on monissa näissä valtioissa kulttuurisyistä varsin mahtava voima ja pyrkii valvomaan maan päämiehestä lähtien kaikkien elämää ja määrittelemään niin politiikan kuin lainsäädännön ja sen toteutuksen suhteessa uskontoon. Ateismi tai uskonnottomuus valtion virallisena katsomuksena on muutamissa lähinnä Aasian maissa. Poliitiinen elämä näissä maissa aiheuttaa myös jännitteitä ja sotia naapurimaiden välillä. Jopa Intia on vähän väliä asellisessa konfliktissa mm. Pakistanin kanssa, vaikka Intian pääuskonto onkin niin kovin rauhantahtoinen.
Summa summarum, rauhallisinta on kristityissä valtioissa ja niiden välillä. Sotaisinta porukkaa tuntuvat olevan ei-uskonnolliset ja ilamilaiset valtiot. Tämä tietenkin on yleiskuva ja poikkeuksiakin on, mutta tuntien ihmisten vähäisen kyvyn lukea pitkiä tekstejä, lyhensin havaintoni päivän politiikasta näin pieneen tilaan.
Hyvinvointi ja yhteiskunnallinen vakaus on suurin maallistuneissa moniarvoisissa yhteiskunnissa, eli demokratioissa.
Islamin kohtaloksi on koitunut paikalleen jämähtänyt uskonnollinen näkemys joka suurelta osin estää kaiken yhteiskunnallisen kehityksen.
USAsta täytyy kyllä sanoa, että maan historia on varsin sotaisa. Maan ylitsepursuava kristillisyys ei näy kyllä rauhantahtona vaan sen avulla on jopa haettu oikeutusta sodille.
Ei-uskonnollisia yhteiskuntia ei juurikaan ole (maallisia kyllä), Pohjois-Korea toki mutta sielä Jugde-aate on käytännössä uskonnon asemassa.
Afrikan maatkaan eivät ole uskonnottomia mutta kylläkin sotaisia, tuolla maailmankolkalla on kymmeniä pienempiä ja suurempia kriisejä. Afrikasa on voimakasta kristillisyyttä ja Islamia sekä vähäisemmissä määrin vanhoja kansanuskontoja.
Demokratia on mielestäni suurin rauhan tae, ei uskonnollisuus.
Poikkeuksia toki on: Israel ja USA, sekä eräät suuret USAn liittolaiset jotka demokratiastaan huolimatta eivät toteuta mitään rauhan politiikkaa vaikka kansa sitä kyllä vaatiikin.
Molemmissa myös uskonnollisuus on voimakasta joten se ei tue sitä, että uskonnon vaikutusvalta politiikassa toisi välttämättä hyvää mukanaan. Samahan tilanne on Islamissa.
"Demokratia on mielestäni suurin rauhan tae, ei uskonnollisuus." Totta toki ja jännä miten demokratiaa on toteutettu juuri "kristityissä" valtioissa. Siihenkin on toki kulttuuriset perinteet vaikuttaneet. Demokratia ja kristillisyys kulkevat usein käsi kädessä!
Demokratioilla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta toteutuakaan islamilaisessa kulttuurissa. Syynä on nimenomaan islamin taantuminen paikalleen jämähtäneeksi, joustamattomaksi ja vuosisatoja vanhoja määräyksiä noudattavaksi poliittisuskonnolliseksi järjestelmäksi.
Islamin kohdalla voidaan puhua nimenomaan pysähtyneisyydestä, sillä ennen kukoistava korkeatasoinen kulttuuri (joka oli eurooppalaista edellä) lakkasi kehittymästä ja jopa taantui.
Kristinuskon kohdalla tilanne oli täysin päinvastainen. Kristinusko antoi tilaa viivytystaistelujen jälkeen ihmisoikeuksien ja sivistyksen kehittymiselle sekä tieteille ja taiteille.
Näitä muutoksia ei kuitenkaan käynnistänyt kristiusko tai mikään kirkko tahi uskonnollinen ryhmä vaan uudistuksia lähdettiin vaatimaan erilaista näkemystä edustavien yhteiskunnalisten ajattelijoiden ja älykköjen toimesta. Eli alkoi valistuaika joka johti liberalismin syntyyn.
Papistolta riistettiin ylettömät etuoikeudet ja valtiokirkon (mieli)valta ihmisiä kohtaan heikkeni. Alettiin vaatia maaorjuuden poistamista, köyhimpienkin kansanosien ja naisten oikeutta koulutukseen, tasavertaista kohtelua tuomioistuimissa säätyoikeuksien sijaan jne. jne.
Ja kaikkea tätä kirkko vastusi henkeen ja vereen. Useat sen ajan 'vapaa-ajattelijat' joutuivat lähtemään maanpakoon, asetettiin kirkonkirouksen alaisiksi tai toimintaa rajoitettiin muutoin estämälä esimerkiksi kirjallisuuden julkaiseminen.
Encyclopedia Britannica oli muuten yksi näistä kijallisista tuotoksista jonka julkaisemisen kirkko halusi estää. Lopulta se saatiin salaa painettua paavin pannaan julistamisesta huolimatta.
Mutta pyörä oli jo lähtenyt liikkeelle ja loppu on historiaa.
, joista merkittävimmän sysäyksen demokratian kehittymiselle antoi varmastikin valistuksenaika
eikä hän luvannut antaa rauhaansa muille kuin omilleen.
sydämeesi.
* "Mnun rahani minä annan teille, en minä anna niikuin maailma antaa, minun rauhani, sen minä annan teille, että teillä olisi minun rauhani."