Kirjoitin tämän alla olevan vastineeksi talous-palstalle, mutta asia on kuin tälle palstalle tarkoitettu. Viriääkö tästä keskustelua? :
Itsekään en ole ameriikan lamaa juuri huomannut,
eikä se tunnukaan kuin sellaisilla ihmisilla, jotka eivät osta kuin hinta/laatu -suhteelta huonoja tuotteita. Kuluttajan tärkein tehtävä onkin ostaa hinta/laatu -suhteelta parhaita ja pitkällätähtäimellä kestäviin ratkaisuihin perustuvia tuotteita.
Muutama oma esimerkki:
Ostin taannoin melko kalliit vaellussaappaat, mutta ne kestivät 8 vuotta. Ihan kohtuullinen investointi.
Nokian kännykkä 55 euroa ja siinä on enemmän ominaisuuksia kun tarvitsen. Itse koodaan ja kirjoitan mieluummin tietokoneella ja kunnon näppäimistöllä, kännykkä on minulle vain puhumista varten.
Kuningaskuluttaja (tai kuningatarkuluttaja) päättää nykyään mitä kiinalaiset ja suomalaiset tekevät työkseen, joten itse ostan sellaisia tuotteita joita tarvitsen ja joita siis myös itse mieluusti valmistaisin.
Yksi epäkohta joka minua hieman risoo on, että nettikauppojen hintataso pitäisi yleisellä tasolla olla varmaankin noin 15 % alempi kuin mitä kauppakeskusten hintataso on, koska kassojen, kauppatilojen ja vartioiden määrä järkevästi optimoidussa nettikaupassa on huomattavasti pienempi. Lisäksi kauppakeskukset tarjoavat asiakkailleen ostoselämyksiä, joita me nettikaupan asiakkaana emme saa, mutta nykyisellä hintatasolla me maksamme niistä!
Tässä olisikin Toivo Sukarille mainio markkinarako tukea suomalaista nettikauppaa perustamalla kauppakeskusten kanssa kilpailevia
nettikauppoja heille, jotka eivät väentungoksessa viihdy! ;)
Suomi pitää nostaa nousuun tukeutumalla kestäviin ja pitkällätähtäimellä kannattavimpiin ratkaisuihin, ei asiakkaiden rahastukseen ja vanhaan teknologiaan perustuviin ratkaisuihin.
Myös osaavan siivoojan työ on mielestäni huipputekniikkaa, itse en ainakaan heille pärjäisi.
Muuten, viihdyn erikoisliikkeissä, koska siellä on asiantuntemusta tuotteista ja siellä saa palvelua, eli nekin kai edustavat huipputekniikkaa kaupanalalla. Tuoteselosteethan voin lukea netistä, mutta inside-tietämystä en netistä saa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.