Eli olen 15-vuotias tyttö. Olen ollut masentunut jo 11-vuotiaasta.( En jaksa kertoa kaikkea mitä on tapahtunut) Minua on aina kiusattu painoni takia,siihen ei koskaan puututtu ja siitä onkin jäänyt elinikäiset traumat.Yhteensä minua on kiusattu 11-vuotta.Viiltelin jo 12-vuotiaana,ja pääsin yläasteen alussa sitten psykologille.Puhuminen tuntui tyhmältä ventovieraalle ihmisille,eikä me edes puhuttu koskaan mitään viiltelystä tai itsemurhajatuksista. Lähinnä OIKEASTi puhuttiin vain koulusta ja ihan tavanomaisista jutuista. Lisäksi sinne piti ajaa autolla noin 1h :/,koska lähempi nuorisopsykiatrinen vastaanotolla oli kauheat jonot.Kävin siellä 2 vuotta kunnes lopetin 8-luokan lopussa.Kesän pärjäsinkin ihan hyvin mutta nyt on taas ruvennut ahdistamaan ihan tajuttomasti, viiltelen,itken,vihaan itseäni ja painoani.Ihankuin olo olisi palaamassa entiselleen, ja vielä paskempana.Saatan myös pelätä ihan tyhmiä asioita kuten yhtenä päivänä olin poikaystävälläni,lämmitin siellä sosekeittoa alakerrassa,yhtäkkiä poikaystäväni sisko ja joku sen kaveri tuli keittiöön keittämään/juomaan kahvia.Jätin keittoni hellalle ja lähdin vessaan piiloon,pelkäsin että neki kattoo kun läski syö. Sosiaaliset tilanteet,syöminen,lähestulkoon kaikki tuotttavat ongelmia mulle.Vanhempani tiesivät aikaisemmasta masennuksestani ja pelästyivät kovasti kun joudun psykiatrille. En uskalla kertoa heille,enkä terkkarille en kellekkään. Joten kerroin nyt teille kaikille jotka lukee tätä. HUOH JOO. Toivottavasti nyt jotai selvää sai tästä. Haluaisin pelkät mielialalääkkeet enkä mitään vitun psykiatria, niistäkin vaa haittaa.Mutta se ei ole mahdollista syödä pelkkiä lääkkeitä vai? Mistä niitä saa,lääkäriltä vai? Saako ilman vanhempien suostumusta?Tai niin ettei ne saisi tietää? Kiitos. :)
Tulin tänne purkautumaan,lukekaa.
daimix
16932
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kannata miettiä mitä muut susta ajattelee. Noilla kiusaajilla tuppaa olemaan heikko itsetunto ja purkavat sen sitten ko. tavoin.
Mä olen 43 V mies, näin aluksi.
Mielialalääkkeitä (ei ainakaan trisyklisiä eikä SSRI-lääkkeitä, mä syön niitä molempia) ei suositella alle 18-vuotiaille lisääntyneen itsemurhariskin ja aikuistumisongelmien vuoksi. Ei noi mitään ihmelääkkeitä ole, mulle auttoivat hyvin kun tiedän ongelmieni syyt ihan hyvin (työperäistä).
Terapia auttaa, mutta ei pelkkä höpöttäminen eli terapeutin kanssa pitäisi puhua asiasta.
Paino-ongelmia on ihan oikeasti ihan turha surra tuossa iässä. Mulla on ihan oikeasti sairas suhtautuminen ruokaan ja pahoja terveysongelmiakin
sen vuoksi mutta mulla on tavattoman huono perimä.
Varsinkin tytöt on kovia kiusaamaan ylipainoisia, jotenkin kuvitellaan että ne laihat ovat a-luokkaa
ja tukevat c-luokkaa mutta ei se niin ole, miehet tykkää kuka mistäkin ja liian laihoilla on aika paljon terveysongelmia (osteoporoosi,hormonihäiriöt jne.)
Jos sulla on oikeasti paino-ongelma niin yritä
rajoittaa herkkujen syöntiä ja lisätä liikuntaa.
Sulla on nyt elämäsi tärkeimmät vuodet edessä, yritä tsempata.
Noh sanotaampa nyt näin että koen päivittäistä kiusaamista koulussa. Lähinnä luokallani olevat pojat satuttavat tosi pahasti.harrastan kuitenkin kilpaurheilua 4kert viikossa. Teen omat kotiharjoitteet . Kerron vielä mittani: 160 cm 68 kg. Lajissani pitää myös olla hyvin solakka, ja onhan painosta suuri osa lihastakin, mutta läskiäkin löytyy. Kävin tosiaan psykiatrilla mutta siitä ei todellakaan tullut mitään.Kerron tässä vielä että onnidtuin laihduttamaan itseni viime kesäksi noin 60 kiloon mutta paino tuli takaisin.
ja kun vielä harrastat kilpaurheilua ovat painoarvosi tosikohdallaan!
Olet liian ankara itsellesi ja vaadit hyväksyntään, jota varmasti tulet tulevaisuuessa saamaan!
Ne pojat, kiusaavat sinua ehkä siksi, että ovat kiinnostuneita sinusta, mutta eivät osaa sitä muulla tavoin ilmaista - uskon ihan oikeasti, että olet viehättävä nuori nainen!
En tiedä urheilulajiasi, muttamonesti laji "määrää" ihannepainon, jossa syntyy ns. optimaaliset tulokset eli luulen, että olet lajissasi saavuttanut siihen vaaditavan painonormin - kysy asiaa lajivalmentajaltasi.
Olet vielä kovin nuori ja koko elämä om edessäsi eli älä murehdi, sure ja kiiruhda turhaan, vaan ota päivä kerrallaan!
Tsmppiä Sinulle ja usko itseesi ja mahdollisuuksiisi, sillä koko elämä on vielä edessäsi ja elettävissäsi!
Ja joskus löydät sen oman rakkaasikin, joka ymmärtää Sinua ja jonka kanssa koet sielunkumppanuutta!
Nuorten ulkonäköpaineet ovat nykyään aika karseita, mun nuoruudessani oli tuossa suhteessa paljon helpompaa. Ihmiset eivät vain sovi samaan muottiin, se pitäisi ymmärtää.
Painosi on miltei normaali jopa BMI:llä mitattuna ja se on ihan syvältä. Mun BMI on 35 eikä mulla ole
kuin ehkä muutama kilo liikaa (optisesti) ja ihon
alainen rasvakudos paljon vähäisempi kuin miehillä
keskimäärin. Se on vaan valitettavasti kaikki vatsassa. Kun liikut niin sulla on todennäköisesti
vaan useampi lihaskilo tuossa painossa kun ikäisilläsi tytöillä keskimäärin. En edes tiedä
vartalotyyppiäsi, mutta jos olet hiukkaakaan
leveämpiharteinen niin BMI ei oikein toimi. Parempi olisi mitata rasvaprosentti.
Tuossa iässä
kehosi myös tarvitsee rasvaa, langanlaihoilla on
ongelmia niin hormonitoiminnan kuin kasvunkin suhteen. Paljon parempi olla normaalipainoinen kuin liian laiha tai lihava ja aika suuri osa tytöistä on aivan liian laihoja ja tämä vääristää
normaalipainoisten vartalokuvaa. Pullat ja karkit
kannattaa jättää vaikka olisi miten laiha, monen
laihan tytön ruokavalio on itse asiassa hälyyttävän huono kun karkkia syödään mutta ruokaa ei.
Pojat kiusaa? Kerro tarkemmin. Nuoret pojat
nyt eivät osaa kohdella tyttöjä kunnolla, ei
vielä ymmärretä että naisten ja miesten kesken viestitään eri lailla ja ajatusmaailma on erilainen.
Se psykiatrilla käyminen saattoi auttaa vaikkei
itseltä siltä tunnukkaan. Voisit vaikka kirjoittaa
ongelmistasi paperille, voi olla helpompaa kuin
pelkkä keskustelu. Jos sulla on oikeita (en oikein keksinyt tähän sopivaa sanaa) ongelmia
kuten hyväksikäyttöä, vanhempien päihdeongelmia
jne. niin ne olisi hyvä yrittää ratkaista.
Kiitos vastauksesta. En ajatellu että saan noin paljon neuvoja/vastauksia.
( En kerro lajiani : D Pelkään että minut tunnistetaan,ehheh)
Jopa minua laihempia PALJON timmimpiä käsketään laihduttamaan että pääsisivät "kisakuntoon" ja kisakunto tarkoittaakin sitä että kun mennään kilpailuihin ja siellä on paljon katsojia niin sinun tulisi näyttää timmiltä urheilialta.
Harmittaa vielä sekin että sain laihdutettua kuitenkin 60 kiloon, mutta tottakai pullahiirenä menin kesän aikana syömään kauheita määriä.
Välillä saatan oksentaa ruokaa jos oikein ahdistaa, en olis koskaan uskonu että musta tulee heikko ihminen. Ja lisäksi sinulle: Minulla on jo ihana poikaystävä,ollaan seurusteltu päälle 2 v.
"En edes tiedä
vartalotyyppiäsi, mutta jos olet hiukkaakaan
leveämpiharteinen niin BMI ei oikein toimi. Parempi olisi mitata rasvaprosentti."
Mulla on ihan perkeleen leveet hartiat, lähestulkoon kaikille samanikäsillä muijilla on on noin yksi kolmasosan pienempi hartianleveys.
Se tulee suvussa,tämänkin takia en näytä läheskään niin sirolta kuin pitäisi.
Pojat ovat haukkuneet ja käyttäneet myös fyysistä väkivaltaa jo tarhasta asti. Uudet kiusaajat löytyivät uudestaan yläasteella kahdeksannella luokalla.Esim kolmannella luokalla sain pojilta turpaan koulun jälkeen koska " olin liian lihava heidän mielestään,ja ansaitsin sen" .Lisäksi myös isäni on huomautellut lähes koko ikäni kaikenlaista minulle.Esimerkiksi kun käyn jääkaapilla niin hän saattaa sanoa " taasko siellä ollaan mussuttamassa kuule sun persees leviää kun tota tahtia syöt" vaikka hakisinkin salaattia tai mehua ym,ei tietenkään aina tule kommentteja. Onneksi äiti jaksaa kannustaa ja hyväksyä mitä ihmeellisemmät ruokavalioni ja ostaa ne ruuat mitä pyydän. Seiskalla olin niin pahasti masentunut etten pystynyt tekemään mitään.Opettajat syyllistivät minua siitä että laitan kaikkeen hanttiin enkä tee mitään.Seiskalta sitten sain huonot arvosanat 6-7 lähes jokaisesta aineesta.Ehkäpä olin vain typerä kun en sanonut psykiatrille että vois laittaa opettajille viestin tästä tilanteesta, sillä ois saanu niin paljon anteeks numeroissa.Lähestulkoon kukaan opettajista ei edelleenkään tiedä miksi olin/olen sellainen ollut/olen.Minusta on saatu eerittäin huono kuva koulussa, kukaan ei tiedä että urheilen aktiivisesti tai sitä etten polta esimerkiksi tupakkaa, juoda saatan joskus,en kuitenkaan usein.
Herranen aika, mä olen 164cm ja painan 80kg ja joo, en ole mikää laiheliini enkä haluaisi ollakaan, musta anorektiset naiset ovat hirveen rumia, eihän niillä ole mitään naisen muotojakaan...Kuunteles jukkapojan pläski youtubesta, laita lantio pyörimään ja nauti itsestäsi. Media muokkaa aina naiskäsitystä ja nyt tuntuu olevan nuo anorektikot in, katsopas vaikka meteorologeja...Älä anna kiusata itseäsi enää vaan leivo niitä idiootteja nenään:)
Sulla ei tosiaankaan ole paino-ongelmaa, tervetuloa mesoformien maailmaan. Painoindeksi
ei tosiaan ole toimiva menetelmä kaikille.
Mullakin on aika leveät hartiat ja kesti
vuosikymmeniä hyväksyä se (siis se, että
en itse asiassa ole lihava vaan atletti).
Isäsi on käyttäytynyt kyllä tavattoman huonosi. Tyttöjen ulkonäköä ei pitäisi koskaan arvostella mutta positiiviselta puolelta voi sitten sanoa, että isäsi todennäköisesti välittää susta keskimääräistä enemmän kun välittää sun syömisestäsi. Kommunikaatiotapa vaan on väärä, välillä tuntuu, että peruskoulussa pitäisi olla
oppiaineena mies-nainen -kommunikaatio kun ihmiset
eivät tosiaankaan tunnu osaavan kommunikoida
vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sama miesten kielellä, 'isääsi pitäisi lyödä turpiin kun se
on kusipää'.
Toi poikien käytös kyllä ihmetyttää, ei ollut
mun aikaan tuollaista. Pojat tietysti nahisteli
keskenään ja osa tytöistä oli perusilkeitä. Noi
sun koulukaverit voivat vaan olla epävarmoja miehuudestaan.
Mulla on yksi aikuinen naistuttu, jolla on ollut
ihan samoja ongelmia ja ne vaikeuttavat hänen ihmissuhteitaan (varsinkin miesten kanssa) edelleen, vaikka kyseessä on yksi mukavimmista
naista, joita olen tuntenut. Oman ruumiin kanssa
täytyy vaan olla sinut.
On tosi hyvä, että sulla on poikakaveri. Helpottaa
itsetuntoakin. Ihmiset eivät tosiaankaan mahdu samaan malliin ja jokaiselle on ottajansa. Varsinkin tytöt eivät tätä ymmärrä ja kuvittelevat, että vain se yksi ja ainoa naismalli kelpaa miehille. Tuossa kolmenkympin
korvissa ihmiset huomaavat, että se yläpää on
kuitenkin tärkeämpi.
koulukiusaamista. Eräs yläasteella samalla luokalla ollut joutui pahasti kiusatuksi, en oikein tiedä miksi. Päästyään yläasteelta hän yritti itsemurhaa. Kuultuani tästä olin tyytyväinen, etten itse ollut kiusaaja, mutta mietin, olisinko sittenkin voinut puuttua asiaan enemmän. Itse olin pikemminkin ulkopuolinen peruskoulussa enkä reagoinut kenenkään ivailuyrityksiin.
Kakarat saattavat repiä kiusaamisen aiheita mistä hyvänsä. Ikävää, että olet joutunut kohteeksi. Toivottavasti juttelisit ammatti-ihmisen kanssa, kun sinulla on huolestuttavan oloisia ajatuksia. Pystyykö kiusaamiseen puuttumaan mitenkään? Olet siis ysiluokkalainen, ajattele, että puolen vuoden päästä helpottaa. Korosta omia hyviä puoliasi.
Jos olisit aikuinen, olisit painoindeksin mukaan vain lievästi ylipainoinen, eli oikeastaan normaalipainoinen. Paino tuossa iässä vielä kyllä vaihtelee aika paljon, joten ei tämä ole mitään lopullista. Kiusaamista ei kyllä kenenkään tarvitse sietää, oli sitten laiha tai läski tai normaali tai ihan mitä tahansa. Jos lääkkeitä haluat, mene lääkärille, ehkäpä psykiatrille, kyllä yleislääkäritkin määräävät. En osaa sanoa, auttavatko ne sinua ja tarvitsetko niitä oikeasti. Psykiatri on tässä tapauksessa ehkä se henkilö, joka pystyy asiaan ottamaan kantaa. Pyydä kouluterveydenhoitajalta lähete lääkärille tässä asiassa (tai yksitykselle voi myös mennä, mutta maksaa tietysti).
Pyysin jo kerran psykiatrilta lääkkeitä, hän oli valmis antamaan, mutta olin liian ylpeä ottaakseni ne. Nyt harmittaa helvetisti. Varmaan kannattas yleislääkärille mennä sanomaan että tarvis muutaman pillerin jotain lääkettä mikä auttais ees hitusen.
Mene ihmeellä vaikka yleislääkärille, ja pyydä lääkkeitä! Minuakin harmittaa, kun keuhkolääkärini tarjosi minulle erästä lääkettä, enkä ottanut... Aina ei ole valmis syömään kaikkea mitä tarjotaan. Mut sitten kun aika on sopiva, lääkehoitoon sitoutuukin sitten paremmin.
Mä olen itse 18-tyttö ja huomasin tän viestin kun etsin netistä helpotusta mun ongelmaan ja halusin vastata. Mun muutama ystävä on käyttäneet masennuslääkkeitä pitkään eivätkä myöskään pitäneet psykalle puhumisesta. Ja sama kommentti tuli niiltäkin, "omituista puhua ventovieraalle ja eihän se mitään auttanut kun keskusteltiin säästä" Niiden ongelmat kuitenkin kasvoi vaan entisestään ja ne rupesi yhdessä järjestämään pilleribileitä jossa ne sitten nassutteli niitä lääkkeitä ihan sekaisin. Myöhemmin ne alkoivat tajuta sen terapian merkityksen siinä hoidossa ja nyt niillä menee hyvin molemmilla. Mä uskon että sua turhauttaa ihan kamalasti se että kun yrittää saada apua ja se terapia on ihan täyttä paskaa. Ei siinä varmaan kamalasti motivoidu siellä käymiseen.. Mutta ajattele sitä että ilman terapiaa ne ongelmat jää sulle vaikka lääkitystä käyttäisitkin, kun niitä ei käsitellä ollenkaan. Ja sitten kun sun lääkitys lopetetaan niin ne palaa myöhemmin kummittelemaan uudelleen. Enkä usko että sä tahdot elää lääkityksellä koko sun loppuelämääsi. Muakin on kiusattu pienestä pitäen koska mä oli "ruma", se on aika musertavaa sellaselle kuusivuotiaalle tytölle. Kiusaaminen jatkui kaikenlaisista syistä ala-asteella ja mun isäpuoli alkoi siinävaiheessa käyttäytyä välillä väkivaltaisesti mua kohtaan ja mä halusin vaan tappaa itseni. Yläasteella se sitten muodollisesti "loppui" mut perhe ongelmat vaan jatkui.. Nyt mulla on "kaikki hyvin" muiden mielestä. Mun pääpointti on se että jatkaisit terapiaa ja kysyt niistä lääkkeistä ensin lääkäriltä. Ja jos haluat jutella jonkun kanssa näistä asioista niin voidaan vaikka vaihtaa sähköpostia. Kun juttukaveria minä ainakin vähän niinkuin etsiskelin täältä..
Eli siis en käy enää siellä psykologilla, ja viimeksi kun pääsin sinne niin siitä tuli kauhee rumba ja vanhemmat kyseli koko ajan, se oli liian rasittavaa ja tuntui että oloni vain huononi tavallaan..Eli nyt jos lähtisin sinne uudestaan niin tavallaan olen liian ylpeä ottamaan apua vastaan koska olin kuitenki kesällä iha ok kunnossa, mutta hetikun koulu alkoi niin kaikki menee penkin alle. En jaksaisi lähteä uudestaan samaan rumbaan, ja kuten sanoin,lähimmällä nuorisopolilla oli liian pitkä jono joten toiselle nuorisopolille joutuikin ajamaan lähes tunnin..Tietenkin sinne täytyi mennä aina aamuina jolloin menisin 10 kouluun, enkä muutenkaan saa koskaan nukuttua, näen samoja painajaisia aina uudelleen,ja herään hikisenä aamulla. Se on todella rasittavaa ja sitten vielä lisä stressiä tuosta psykologista johon mennään juttelemaan säästä.uskon että voisin kuitenkin pärjätä pelkällä lääkityksellä jonkin aikaa, jos menisi edelleen huonompaan suuntaan niin sitten vois harkita. Anna muuten se mese/sähköposti osoittees niin voidaan jutskata sitten ;)
Kyllä siitä terapiasta voi tosiaan olla hyötyä,
itse en siihen hakeutunut kun tiedän itse masennukseni syyt eli töissä menee huonosti.
Noissa masennuslääkkeissä on aika reilusti sivuvaikutuksia, mä syön sellaisia kuin Cipralex
ja Triptyl (toi unettomuuteen ja kipukynnyksen
nostoon). Käy www.laakeinfo.fi ja katso lista
sivuvaikutuksista. Molempien kohdalla taitaa
vielä olla maininta siitä, että ei pitäisi
määrätä alaikäisille.
Noitten mielialalääkkeiden ehkä kiusallisimmat
sivuvaikutukset ovat niiden vaikutus seksuaalisuuteen, aika moni menettää halut ja
orgasminsaantikyvyn. Tuo vaiva voi jatkua myös
lääkkeen lopettamisen jälkeen. Mäkään en voi
lisätä annostusta yhtään kun sivuvaikutuksia tulisi todennäköisesti liikaa, nyt ne ovat kestäneet siedettävinä.
Mielialalääkkeiden vaikutus alkaa vasta viikkojen tai kuukausien kuluttua ja aika moni joutuu vaihtamaan lääkkeitä kun ei tule sivuvaikutusten kanssa toimeen eli pitkällinen ruljanssi voi olla
tulossa. Mielialalääkkeet vieläpä usein pahentavat masennusta aluksi. Lisääntynyt
itsemurhariski ei myöskään ole vitsi.