Hengenvaarallisesta malariasta toipunut kohublondi Johanna Tukiainen on laittanut elämänarvot uusiksi. Nainen on tullut uskoon, ja aikoo jatkossa todistaa uskostaan eri seurakunnissa. Uudenvuoden hän viettää Thaimaassa.
Tukiainen kertoo viettäneensä joulun uskovaisten vanhempiensa luona Tukholmassa yhdessä sukulaistensa ja sisarustensa kanssa. Hän kertoo saaneensa lahjaksi koruja siskoltaan, sekä myös hiuskihartimen ja DVD-elokuvia.
Raju sairastuminen on muuttanut naista. Hän on jo kiertänyt eri seurakunnissa todistamassa uskostaan.
– En tee varsinaista uudenvuodenlupausta, mutta olen nyt kääntynyt, ja ihan elävässä uskossa. Olin tullut uskoon jo nuorempana, mutta olin vuosien saatossa etääntynyt siitä. Aion kertoa julkisuudessa jatkossa uskostani, Johanna selittää.
– Thaimassa vietän uudenvuoden ja täällä on aivan upeaa. Ilotulituksia on joka päivä, ja uusivuosihan on täällä suuri juhla, Johanna päättää.
http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/771776?tukiainen_johanna

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.