Kirkkonummen huolto

voi helvetti

Ajattelin aloittaa viestini toisilla sanoilla mutta sen sijaan kysynkin onko KUKAAN/JOKU edes hieman tyytyväinen Kirkkonummen huoltoon????????? Aivan järkyttävää kun talomme valitsi tämän huoltoyhtiön jota pidetään yleisenä vitsinä Kirkkonummella! Huollon työntekijät näyttävät ajelevan ympäriinsä firman lava-autoilla mutteivat tee mitään! Talossamme on ollut hissi toimimattomana kohta kolem viikkoa ja kun soitin 3 viikkoa sitten huoltoon, siellä luvattiin korjata asia. Onko tämä edes mikään huoltoyhtiö? Miksi sitten koskaan ei tapahdu mitään? Eräs kaverini on odottanut kiireellisen asian kanssa jo kohta 2 kuukautta kun huollosta luvattiin tulla seuraavana päivänä korjaamaan asia. Mitä pellejä siellä pidetään palkkalistoilla? Pitäiskö puuhastella joku adressi jonka lähettäisi ylemmille tahoille? Itse olen ainakin lopen kyllästynyt ja niin on moni muukin!

99

12130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AMMATTITAIDOTTOMIA OVAT!

      Eräs isännöitsijä todella KAUHEA IHMINEN! Huutaa ja kiristää käyttäen kyseisen yhtiön nimeä vaatiessaan yksityishenkilönä palvelua.

      Antaa todella huonon kuvan kyseisestä yhtiöstä, kun palkkalistoilla oleva isännöitsijä käyttäyttyy ala-arvoisesti omia asioitaan hoitaessaan. (huuta, haukkuu ja käyttäytyy kuin 5 vuotias idiootti).

      Ihmettelen mistä ovat löytäneet palkolliset yhtiön palkkalistoille. Se, että ihminen kiristää palkanmaksajansa nimellä itselleen etuuksia on todella hävytöntä. Kas kun ei yrityksen omistajat jo puutu asiaan!

      • saunan taakse

        ...... ;)

      • ei ole

        lääkitys kohdillaan. Diapamin milligramma liian alhainen, jotein ei tehoa.

      • -ko?

        Ei ole tajunnut, että psykoterapiaa saa laillistetulta psykologilta. Tavallinen tallaaja ei voi auttaa ihmmeistä, jolla onkkelmia mielen kanssa.

      • neitoliini

        olen samaa mieltä valitin kun oli kylmä asunnossa niin sain vaan takas et ei turhanpäiten ravaa kattomassa koko ajan et on muutakin.. kun sisä lämpötila oli 16 astetta :( ei pärjää ilman sukkia sisällä...

      • kerro edes
        neitoliini kirjoitti:

        olen samaa mieltä valitin kun oli kylmä asunnossa niin sain vaan takas et ei turhanpäiten ravaa kattomassa koko ajan et on muutakin.. kun sisä lämpötila oli 16 astetta :( ei pärjää ilman sukkia sisällä...

        katuosoite niin tiedämme kuka sitä hoitaa!
        Kirk.Huol.oyj.

      • ....
        kerro edes kirjoitti:

        katuosoite niin tiedämme kuka sitä hoitaa!
        Kirk.Huol.oyj.

        hopeahaka 1

      • on valitus päällä!
        .... kirjoitti:

        hopeahaka 1

        Vai Hopeahaka 1, siis Gesterbyyn Westend!

      • ........
        on valitus päällä! kirjoitti:

        Vai Hopeahaka 1, siis Gesterbyyn Westend!

        niin-i:) missä päin ite asustelet??? :DDD

      • Mammutti62

        Nämä mimmit, jotka ovat ASIAKASPALVELUSSA Kirkkonummen Huollon toimistossa, hämmästyttävät minut aina asioidessani (tai soittaessani) käytöksellään. Ovat jopa töykeitä. Täällä ei ole kilpailijaa ko huoltoyhtiölle, ainoastaan siiihen perustuu heidän kilpailukykynsä tällä alueella.

        Siinä olisi varteenotettava liikeidea osaavalle porukalle.

      • MieVaiknko
        Mammutti62 kirjoitti:

        Puhut aivan totta.... Ennen kuin asiaa kerkeää kunnolla esittää niin on jo äänen sävy muuttunut :(

      • Metla Levander
        saunan taakse kirjoitti:

        ...... ;)

        Onko kukaan kuullut siitä kun kirkkonumella silloin venäläisten aikaan olisi toiminut
        Hevostallien huolto oy mihinkähän se firma on hävinnyt?
        Ja sitä paitsi venäläisehän ovat oikeastaan paluumuuttajia tänne että arvostus sen mukaan.

    • Piennarkujalla?

      Sopisi hyvin sinuun! Minulla ei ainakaan ole mitään valittamista. Homma toimii niin kuin pitää mutta meillä onkin joku Kimi joka hoitaa talomme!

    • --hohhoijaa--

      kyseisen yhtiön toimesta tehdyt rempat taloyhtiössä on niin kuin hoh-hoijaa touhua. Alueella liian vähän kilpailua.

      • ?=?

        No kuka nyt sitten haluaa avata sinun viemärisi noukkia tupakanstupppeja nurmikosta puoleen hintaan?
        Rupe ite huoltomieheksi niin huomaat että kaikki maksaa!

      • ja meidän pihalta
        ?=? kirjoitti:

        No kuka nyt sitten haluaa avata sinun viemärisi noukkia tupakanstupppeja nurmikosta puoleen hintaan?
        Rupe ite huoltomieheksi niin huomaat että kaikki maksaa!

        niitä ei löydy ja viemäritkin käy avaamaassa eri yhtiö kuin knummen huolto. Ei taida pojilla taito riittää edes siihen hommaan... Eli taidot näkyy riittävät niiden tumppien keräilyyn..... Buahahahahhahahahah!!!

      • Huoltomies86
        ja meidän pihalta kirjoitti:

        niitä ei löydy ja viemäritkin käy avaamaassa eri yhtiö kuin knummen huolto. Ei taida pojilla taito riittää edes siihen hommaan... Eli taidot näkyy riittävät niiden tumppien keräilyyn..... Buahahahahhahahahah!!!

        Ehkä heillä ei ole kalustoa hoitaa viemärin puhdistukset ja avaukset? Huoltoyhtiö hoitaa usein semmosia hommia kuten viemärinavaukset ja hissinkorjaukset sellaisilla joilla on koulutukset ja työkalut hommiin.

    • Tyytyväinen asukas

      Ei mitään valittamista ole ko firman toiminnassa. Mutta oletkos se sama jonka muijaa kävi huoltomies polkemasaa?

      • unissas polkasit

        naapurin tytön mopoa. Heräsit ja lähdin aamutuimaan taas poimimaan niitä tumppeja.

      • tosiaan olla
        unissas polkasit kirjoitti:

        naapurin tytön mopoa. Heräsit ja lähdin aamutuimaan taas poimimaan niitä tumppeja.

        Sama henkilö, ja ei minun tarvitse fantasiassa elää, kuten sinun. Vaikka toista väitätkin.

      • Törky turpa
        tosiaan olla kirjoitti:

        Sama henkilö, ja ei minun tarvitse fantasiassa elää, kuten sinun. Vaikka toista väitätkin.

        todellakaan ole lääkitys kunnossa. Olisikohan unohtunut mahdollisesti aamu lääkkeiden otto? Niin ja kuka on sanonut että kirjoittaja on mahdollisesti sukupuoleltaan mies? Näköjään istut neljän seinän sisällä ja rakentelet tänne omia pikku fantasioita. Ota yhteyttä lääkäriisi.

    • mirror will tell you..

      hissien korjaukset! Isännöitsijä tilaa huollon kyseisen hissin valmistajalta/huoltajalta/korjaajalta!

      Ja kyllä, me monet muut olemme tyytyväisiä huollon toimintaa.

      Kannattais katsoa peiliin ja etsiä vika sieltä.

      • hoida hommiaan!

        Ei sitten yhtään uutta.

      • khkoko
        hoida hommiaan! kirjoitti:

        Ei sitten yhtään uutta.

        Heh juu en itsekkään tiedä kenelle kuuluu soittaa jos tarvii apua.. Itse soitin jo 2kk sitten huoltoon.. Meni kk ei tapahdu mitään, soitin uudestaan ni kysyttiin että miksi heille soitan että pitäisi soittaa isännöitsijälle... No soitin sitten isännöitsijälle ni siellä ihmetellään kuin sinne soitan kun huollon kuuluisi hoitaa kyseiset asiat..

      • "aika pieni vika"
        khkoko kirjoitti:

        Heh juu en itsekkään tiedä kenelle kuuluu soittaa jos tarvii apua.. Itse soitin jo 2kk sitten huoltoon.. Meni kk ei tapahdu mitään, soitin uudestaan ni kysyttiin että miksi heille soitan että pitäisi soittaa isännöitsijälle... No soitin sitten isännöitsijälle ni siellä ihmetellään kuin sinne soitan kun huollon kuuluisi hoitaa kyseiset asiat..

        jos kerran 2 kk odotat ja mitään ei tapahdu. Ei kai vaan eteisen kattovalolamppu ole rikki tai muuta vastaavaa?

      • khkoo..
        "aika pieni vika" kirjoitti:

        jos kerran 2 kk odotat ja mitään ei tapahdu. Ei kai vaan eteisen kattovalolamppu ole rikki tai muuta vastaavaa?

        Just näin.. Ihme porukkaa..taidat itse huollosta olla? Itse en sinne ole mistään turhista soitellut kun tiedän palvelun tason.. Ja tämäkin asia josta soitin ei liity kotiini vaan pihaan ja lasten turvallisuuteen..

      • khkoo..
        "aika pieni vika" kirjoitti:

        jos kerran 2 kk odotat ja mitään ei tapahdu. Ei kai vaan eteisen kattovalolamppu ole rikki tai muuta vastaavaa?

        Ja etpä kyllä itse osaa edes lukea ni hyvin menee :D:D Onneksi täällä asuu näin hauskoja ihmisiä ketkä luulevat morkkaavansa muita ja itse ei edes tiedä mistä haukkuvat :):)
        Saapahan usein hyvät naurut.. Jatka samaan malliin :D

    • höh!

      Itse olen ollut todella tyytyväinen Kirkkonummen Huoltoon. Asiat on aina hoidettu vuorokauden kuluessa, kun olen soittanut. Paras tapaus oli, kun huoltomies soitti ovikelloani viiden minuutin päästä siitä, kun olin huoltoon soittanut :)

      Tsemppiä, huoltomiehet! Hyvin hoidatte työnne ja pelkästään mukaviin tyyppeihin olen törmännyt!

    • Pist off

      Tää meidän herra Haapaniemi on niin yrittäjää että. Se haluaa joka perkeleen homman hoitajaksi Kirkkonummelaisen yrittäjän, jotka ovat samanlaisia kuin hän itte. Puhuu paskaa ja ottaa muiden aikaansaannoksista pisteet ittelleen.
      Taitaa tää sun huoltos olla vähän tällainen Timo-yrittäjä. Ootas kun uusien valtuutettujen lupaamat hissit rakennetaan, niin 50% kunnasta on kerrosten välissä joka päivä tai ainakin kulkee rappusia.
      Käypä vilkasemassa http://www.pahkailija.fi. Ainakin siellä kuntajohto ja yhtiötkin saa vähän kyytiä.

    • Kummaa sakkia ...

      Itsekkin tässä odottelen uutta roska-astian kiskoa kaappiin. Eihän tässä ole vasta mennyt kuin vuosi. Näillä hultomiehillä näyttää olevan todella nopeat toimitus ajat. Kaipa ne kiskot on laitettu jo moneen kertaan jonkun muun kaappiin.. Ja tuosta auto ajelusta..eräs auto seisoo vähän väliä erään vuora talon pihassa vaikka siellä ei edes asu koko huoltomiestä. Mitähän mahtaa mies puuhailla aina samassa asunnossa? Tehköön jokainen omat johto päätökset...siinä asunnossa tuntuu riittävän remonttia...

      • Pennejä taivaasta?

        työhönsä leipiintyneitä asiakaspalvelusta ymmärtämättömiä moukkia. Kenenkään ei ole pakko olla siellä. Eiköhän siinäkin firmassa ole viisi hirttä poikki josta voi kävellä ulos jos työ "kyrsii" noin paljon. Olisi ehkä aiheellista muistuttaa että heidän palkkansa maksaa taloyhtiöissä asuvat ihmiset.

      • isännöitsijä,
        Pennejä taivaasta? kirjoitti:

        työhönsä leipiintyneitä asiakaspalvelusta ymmärtämättömiä moukkia. Kenenkään ei ole pakko olla siellä. Eiköhän siinäkin firmassa ole viisi hirttä poikki josta voi kävellä ulos jos työ "kyrsii" noin paljon. Olisi ehkä aiheellista muistuttaa että heidän palkkansa maksaa taloyhtiöissä asuvat ihmiset.

        on vaan sen unohtanut tuossa firmassa kun on töissä... Ei osaa lukea ja kiristää firman nimissä juttuja.... Mitenköhän se ihan oikeesti saa työnsä hodettua.

      • ????????????
        isännöitsijä, kirjoitti:

        on vaan sen unohtanut tuossa firmassa kun on töissä... Ei osaa lukea ja kiristää firman nimissä juttuja.... Mitenköhän se ihan oikeesti saa työnsä hodettua.

        ryhtyy kilpailijaksi, jos kerran osatte hommat niin hyvin ja olette vielä ahkeria niin kyllä teillä hommia on.
        Muistaka vaan että edelleen se on taloyhtiöt jotka ottavat teidät huoltofirmaksi tai ei, riippuu millä hinnalla sen teette.
        Jos saatte "kunnollisia" huoltomiehiä 1500 euron bruttopalkalla töihin niin siitä vaan.

      • huoltomiehet
        ???????????? kirjoitti:

        ryhtyy kilpailijaksi, jos kerran osatte hommat niin hyvin ja olette vielä ahkeria niin kyllä teillä hommia on.
        Muistaka vaan että edelleen se on taloyhtiöt jotka ottavat teidät huoltofirmaksi tai ei, riippuu millä hinnalla sen teette.
        Jos saatte "kunnollisia" huoltomiehiä 1500 euron bruttopalkalla töihin niin siitä vaan.

        ja niiden tekemiset. Lukutaidoton, itseään täynnä oleva isännöitsijä minua ottaa päähän, joten ihan turhaa minulle vingut jostain huoltomihistä ja niiden liksoista.

      • selventää

        Kannattaisikohan vähän lukea mitä kirjoittaa.
        Teksti olisi paljon uskottavampaa jos ei ole kirjoitus ja pahoja kielioppi virheitä.
        Tästä tekstistä tuli ensimmäisenä mieleen,keski-ikäinen alkoholisoitunut eronnut mies.

      • khkoi
        selventää kirjoitti:

        No jo on sulla itsellä ongelma... "Teksti olisi paljon uskottavampaa jos ei ole kirjoitus ja pahoja kielioppi virheitä."
        Mitä väliä onko kielioppi virheitä? jos asiasta saa selvää? Oletko itse sitten joku insinööri kun osaat kirjoittaa oikein... hah hah haa

      • Keskiikäinen
        selventää kirjoitti:

        Kannattaisikohan vähän lukea mitä kirjoittaa.
        Teksti olisi paljon uskottavampaa jos ei ole kirjoitus ja pahoja kielioppi virheitä.
        Tästä tekstistä tuli ensimmäisenä mieleen,keski-ikäinen alkoholisoitunut eronnut mies.

        Jos ei muuta, niin ikämäärittelysi sopii kovin laajaan porukkaan, täsmennä tohtoritaitosi, määritä kuinka pahoin alkoholisoitunut kirjoittaja mahtaa olla? Paljon juttua luetaan jostain syystä kiinnostava?

    • Lisää

      Nämä ovat tosi hauskoja! Toivottavasti tulee enemmän näitä suur-valittajien vuodatuksia, ne on ehdottomasti parhaita.

      • nurmikon kanssa!

        Nurmikko pitäis leikata joka Torstai mutta ei ne Huollon pojat ole moneen viikkoon leikannut nurmikon!
        Nyt nurmikko on lopettanut kasvun kun ei siitä pidetään huolta! Mistä me maksetaan? Koko viime kesänä en nähnyt yhtään kertaa että Huollon pojat olisivat tehneet lumityötä meidän pihalla, silti maksamme yhtiövastiketta!

      • Yllättynyt
        nurmikon kanssa! kirjoitti:

        Nurmikko pitäis leikata joka Torstai mutta ei ne Huollon pojat ole moneen viikkoon leikannut nurmikon!
        Nyt nurmikko on lopettanut kasvun kun ei siitä pidetään huolta! Mistä me maksetaan? Koko viime kesänä en nähnyt yhtään kertaa että Huollon pojat olisivat tehneet lumityötä meidän pihalla, silti maksamme yhtiövastiketta!

        Kirkkonummen huolto saa tässä positiivistä palautetta, Ilmoitin lämpötolpan kellon olevan rikki. Tästä meni aikaa kolmetuntia, niin kello oli vaihdettu! En ole osakkeen omistaja vaan vuokralla-asuva niin kun moni muukin tällä palstalla kirjoitteleva, Moni kritikki varmasti paikallaan, toisaalta täytyisi tietää mihin vikailmoituksen/korjauspyynnön esittää. Esittääkö suoraan huoltoon vai isännöitsijälle, nyt kyseessä KV-A. Jos asukas erehtyy korjauspyynnön laittamaan suoraan huoltoon ja asia vaatisi isännöitsijän "siunauksen" silloin on odotusaika luultavasti sama kun raskaana olevalla naisella! Puolin ja toisin olisi korjattavaa, vääräänpaikkaan esitetty pyyntö olisi asiallista ilmoittaa asukkaalle pikaisesti.

    • varma...

      kenelle kuuluu pihojen hiekottaminen? Eilen katselin kun gesterbyssä ainakin 3 ihmistä kaatui.. Pahaa teki katsoa kun vanhempi mieskin kepin kaa on nurin.. Hienosti oli aurattu mutta ei ne vanhat hiekat siellä alla auta...

      • tökkii

        Seurasin, aura saapui klo 23.00 pörräs puolelle öin. Ok-hyvä saada lumet yöksi pois, joskaan silloin harvempi on liikkeellä. Seuraava myrä, aura paikalla 21.00 seuraava myrä, aura paikalla 20.15
        Päivällä liikuttiin lumessa. Kirkkonummen huollon aliurakoitsija hoitanut homman heikosti. Huolto kantakoon seuraamukset eli olisi korkea-aika vaihtaa monopoli asemaan noussut yhtiö sellaiseen jonka tavoite on, parempi asiakas tyytyväisyyteen. Alue on Suomen mäki!

    • entinen asuka

      Lisäänpä itsekin omat kokemukseni tänne. Vuonna 2005 olimme 3 viikkoa ilman lämmintä vettä. Ei osattu hoitaa korjaamista tai sen tilausta. Linnut levittivät roskat kuukausia ympäri pihaa tyhjentämättömien roskapönttöjen takia, vasta yhteydenotto kunnan viranomaisiin sai huoltoyhtiöön vauhtia ja saivat hoidettua tilauksen lisäroskiksesta. Yhtenä aamuna auton katolla oli tyhjä makkarapaketti ja ovelle asti oli tullut jätettä. Hiekoitus hoidettiin usein vasta kun sinne soitettiin iltapäivällä töistä tullessani jne. Olin aivan ymmällä, että näin huonolla palvelulla vvo vaan jatko sopimusta.

      • ryöhhähhää

        Näittekö tän päivän kirkkonummen sanomissa ilmoituksen, et huolto tarttee uutta työntekijää? Ottakaa paikka vastaan ja näyttäkää et teistä on johonkin, koirat.

      • Mappe
        ryöhhähhää kirjoitti:

        Näittekö tän päivän kirkkonummen sanomissa ilmoituksen, et huolto tarttee uutta työntekijää? Ottakaa paikka vastaan ja näyttäkää et teistä on johonkin, koirat.

        Miksi täällä vallitsee hillitön negatiivisuus? Jos joku jotain positiivista kirjoittaa, niin jo on joku vääntämässä senkin negatiiviseksi.
        Onhan täällä paljon hyvääkin, niin Kirkkonummella kuin koko maailmassa!!!

        Ja asuuhan täällä ihmisiäkin, tosin koiriakin kokolailla. Rakastan koiria. Valitettavasti koirat eivät osaa lukea, röyhhähhää.

        Mielestäni olisi kiinnostavaa keskustella paikkakuntamme asioista asiallisesti, kaikki hyvä ja huono huomioonottaen, mutta ei ylilyönnein kumpaankaan suuntaan.
        Ehkä löytyy samanmielisiä, ehkä ei, tiedä häntä...

      • syslak
        Mappe kirjoitti:

        on eksyt joku yltiöpositiivinen kukkahattutäti= MAPPE.?:
        Taitaa olla joku vakiohäirikkö..

      • pakkanen paukkuu
        ryöhhähhää kirjoitti:

        Näittekö tän päivän kirkkonummen sanomissa ilmoituksen, et huolto tarttee uutta työntekijää? Ottakaa paikka vastaan ja näyttäkää et teistä on johonkin, koirat.

        Jos sä nyt itse osasist lukea tuon ilmoituksen niin mikset itse mennyt Huollon konttoriin ja pyytänyt päästä hommiin Olisit näyttänyt mikä mies sä olet ja ehkä päässyt lehteen kuvallass. Mitä sä kanssaihmisiä nimittelet koiriks. Koirat on ihan eri juttu ja hyviä kavereita. Taidat itse olla Huollon johtotehtävissä.

    • minä vaan

      ehdottaisin firman vaihtoa. Olen kuullut et tapiolassa on kiinteistöhuolto firma joka tekee heti keikan kun se tulee, ja asukkaat ovat olleet todella tyytyväisiä. Sama firma on siirtänyt yhden yksikön kivenlahteen ja senkin asukkaat ovat todella tyytyväisiä firman huoltomiehiin. Ei siinä muuta mut itsekkin haluaisin vaihtaa huoltoyhtiötä ja mieheni on kysyisessä firmassa töissa. Ehdottaisin et tekisitte tarjouksen ja siirtyisimme täällä kirkkonummella Tapiolan Lämmön kiinteistöhuoltoon. Sen firman miehet tekee ja osaa kyllä asiansa. Tiedän koska olen ollut mukana ja nähnyt toimintaa ja palautetta tulee koko ajan lisää. (positiivista).

      • kerrontaa:

        http://www.tapiolanlampo.fi/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1

        "Olen kuullut et tapiolassa on kiinteistöhuolto firma joka tekee heti keikan kun se tulee"
        Eikä varmasti maksa mitään!

        Tämä seuraava kertookin sitten loput:
        "Ei siinä muuta mut itsekkin haluaisin vaihtaa huoltoyhtiötä ja mieheni on kysyisessä firmassa töissa."

        "Tiedän koska olen ollut mukana ja nähnyt toimintaa ja palautetta tulee koko ajan lisää. (positiivista)."
        Niin tiesithän senkin, että miehesi on siellä töissä.

        En tunne kumpaakaan firmaa, mutta sen verran uskon tietäväni, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Palvelusta joutuu maksamaan, teki sen kuka hyvänsä.
        Löytyykö K:nummelta maksuhalukkuutta?

      • huoltoon''''''''
        kerrontaa: kirjoitti:

        kirkkonummen huolto on todella vitsi. Siella ne polkee toisiaan ja ryyppaa taloyhtiön rahoilla! Meilla on oma huoltomies joka viinantuoksuisena tulee toteamaan ettei se jaakaappi toimi, sitten ootetaan 3viikkoa sahkömiesta!! Isannöitsija lupaa muttei pysty pitamaan lupauksiaan, kaytös ala-arvoista.

      • ääääääääääääää
        huoltoon'''''''' kirjoitti:

        missä pilkut?

      • potsinkantaja

        työhaastattelussa reputtaneet kritisoi. Tottakai knummen huolto on paska firma, kun juuri teitä ei otettu (sinnekään) töihin. Nyt sitten puretaan sitä pahaa oloaan siellä kotona netin ääressä(jonka sossu maksaa) ja juodaan keppanaa.

        jos ajattelit vastata tähän viestiin, niin huomioi etten ole huollon töissä. Olen postinkantaja.

      • tutustukaa ensi alkuun
        huoltoon'''''''' kirjoitti:

        kirkkonummen huolto on todella vitsi. Siella ne polkee toisiaan ja ryyppaa taloyhtiön rahoilla! Meilla on oma huoltomies joka viinantuoksuisena tulee toteamaan ettei se jaakaappi toimi, sitten ootetaan 3viikkoa sahkömiesta!! Isannöitsija lupaa muttei pysty pitamaan lupauksiaan, kaytös ala-arvoista.

        vaikka tähän: "Asunto-osakeyhtiön ohjeellinen vastuunjakotaulukko. Taloyhtiökohtaisia eroja saattaa esiintyä. Katso ko. taloyhtiön kohdalta. Taloyhtiökohtaiset vastuunjakotaulukot on yleensä hyväksytty yhtiöiden yhtiökokouksissa."

        http://www.kirkkonummenhuolto.fi/index.php?sivu=9

        Jos siellä huoltoyhtiössä joku aukoo asiattomasti päätään, tai esiintyy juovuksissa, niin soitto vaan suurimmalle päällikölle niin asia hoitunee kun muutama soitto samasta henkilöstä tulee.
        Yhden ilmoituksen perusteella ei voi kuin ehkä puhutella, huomautta tai varoittaa, mutta jos meno on semmoista kun annatte ymmärtää, niin kyllä se loppuu jos kerrotte siitä jossain muuallakin kuin suomi24:ssa.

      • Vierestä katsonut
        tutustukaa ensi alkuun kirjoitti:

        Asun Lohjalla ja meillä on Isännöinti Kirkkonummen huollosta, mutta huoltopuoli on monopolina Lassila Tikanojalta.
        Vaikka kuinka valitetaan mitään ei tapahdu, koska asukkaat itse valitsee kokouksissaan nämä asioden "hoitajat", pitäisi kirjoittaa hoitamatta jättäjät.
        Meillä Isännöitsijä kielsi parvekelasit, vaikka niille on rakennuslupa ja talossa on jo toisissa asunnoissa lasit.???? Asukas itse maksaa lasit ja jättää ne paikalleen kun muuttaa pois.
        Sitten ollaan "huolissaan" jonniinjotavista asioista kuten koirista joita talossamme on ehkä 10 ja kaikki koiranomistajat ovat raittiita, siistejä, rauhallisia ihmisiä jotka siivoaa hulttiodenkin sotkut pihalta ja rapusta ja sehän kuuluisi Tikanojalle.
        Niitä todellisia ongelmia ei hoideta vaan otetaan asukkaiksi lisää suoranaista paska porukkaa ja entisiä ei saada ulos.

    • h.miehiin tyytyväine

      saavu paikalle, ei suinkaan ole huoltomiehen syy vaan se ettei hänelle ole annettu työmääräystä.
      Eli suomeksi: jos toimistovirkailija ei laita työmääräystä, ei huoltomies tiedä mennä asiaa korjaamaan. Huoltomies ei ole selvännäkijä, hän ei tiedä jos olet soittanut toimistolle ellei toimistovirkailija siitä hänelle kerro.

      Ja jos toimistovirkailija ei tiedä missä/kuka päättää miten tai kuka asian korjaa - hänen tulisi ottaa asiasta selvää ja viedä tieto eteenpäin. Jos näin ei tapahdu - mitään ei voi tapahtua.

      Minulla henk.koht on vain hyvää sanottavaa huoltomiehistä mutta konttoriväki onkin asia erikseen... Sillon kun asuin Gesterbyssä, sanoin asiani suoraan huoltomiehille ja johan tapahtui aina ja heti tai ainakin he tiesivät heti neuvoa miten minun tulisi toimia jotta saan asiani eteenpäin.

      • ihmetteleekin aina v

        Itse ainakin ihan tyytyväinen huollon miehiin juuri täällä gedessä :D se onkin sitten asia erikseen kun puhutaan isännöitsijästä tai muuten toimisto tädeistä.... Siitä sitä txt riittäisikin.. uhkaillaan, haukutaan, valehdellaan jne....
        Onko muuuten isännöitsijällä minkäänlaista vaitiolovelvollisuuutta asukkaistaan?

      • Näin se menee.

        Kirkkonummen Huolto Oy on kiinteistöalan yritys. Isännöitsijät ja huoltotoiminnot yhdessä. Taloyhtiön hallituksen tulisi aina silloin tällöin kilpailuttaa näitä toimintoja. Taloyhtiön ollessa tyytymätön esim Kirkkonummen Huolto Oy:n palveluksiin taloyhtiön hallitus kilpailuttaa isännöitsijä- ja huoltoyritykset.
        Taloyhtiön hallituksilta vaaditaan aavistuksen verran toimintaa. Täällä ei valittelu kannata, valittakaa taloyhtiön hallitukselle. Pitäkää vaikka ylimääräinen yhtiökokous asiasta. Taloyhtiön hallituksen tehtävänä on hoitaa yhtiöitä parhaalla mahdollisella tavalla. Isännöitsijän (tj:n) tehtävänä on toimia hallituksen päätösten mukaisesti (Asunto-osakeyhtiölaki jne.) Isännöitsijän hoitaessa tehtäväänsä huonosti taloyhtiön hallitus eroittaa isännöitsijän(Tj:n) ja valitsee uuden. Ihan niinkuin missä tahansa osakeyhtiössä. Hallitus valitsee ja hallitus eroittaa.

      • treuhand
        ihmetteleekin aina v kirjoitti:

        Itse ainakin ihan tyytyväinen huollon miehiin juuri täällä gedessä :D se onkin sitten asia erikseen kun puhutaan isännöitsijästä tai muuten toimisto tädeistä.... Siitä sitä txt riittäisikin.. uhkaillaan, haukutaan, valehdellaan jne....
        Onko muuuten isännöitsijällä minkäänlaista vaitiolovelvollisuuutta asukkaistaan?

        Täällähän itketään ja haukutaan. Mikä järki. Hankkikaa uusi isännöitsijä ja uusi huoltoyhtiö. Vaihtakaa hallitusta jne.Vai oletteko kaikki kelkassa KVA:aan. Siinä tapauksessa homma arvattavasti on hankalampi mutta,mutta.. ja sittenkin! Mikä perskeleen itkumuuri tänne on pystytetty?

      • Huolto sax ääs
        Näin se menee. kirjoitti:

        Kirkkonummen Huolto Oy on kiinteistöalan yritys. Isännöitsijät ja huoltotoiminnot yhdessä. Taloyhtiön hallituksen tulisi aina silloin tällöin kilpailuttaa näitä toimintoja. Taloyhtiön ollessa tyytymätön esim Kirkkonummen Huolto Oy:n palveluksiin taloyhtiön hallitus kilpailuttaa isännöitsijä- ja huoltoyritykset.
        Taloyhtiön hallituksilta vaaditaan aavistuksen verran toimintaa. Täällä ei valittelu kannata, valittakaa taloyhtiön hallitukselle. Pitäkää vaikka ylimääräinen yhtiökokous asiasta. Taloyhtiön hallituksen tehtävänä on hoitaa yhtiöitä parhaalla mahdollisella tavalla. Isännöitsijän (tj:n) tehtävänä on toimia hallituksen päätösten mukaisesti (Asunto-osakeyhtiölaki jne.) Isännöitsijän hoitaessa tehtäväänsä huonosti taloyhtiön hallitus eroittaa isännöitsijän(Tj:n) ja valitsee uuden. Ihan niinkuin missä tahansa osakeyhtiössä. Hallitus valitsee ja hallitus eroittaa.

        Erittäin huonoja kokemuksia. Isännöitsijä ei soita kun lupaa, ei hoida asioita eteenpäin, ja kappas. Kesäloma yllätti, eikä tuuraajalla hajuakaan asioista.

        Ei muuten mitään, mutta kun aika on rahaa!!

        Jo neljä työpäiväää olen, turhaan, odottanut soittoa isännöitsijältä. Pari päivää tuuraajalta. Mahtavaa.

      • evvk112
        Huolto sax ääs kirjoitti:

        Erittäin huonoja kokemuksia. Isännöitsijä ei soita kun lupaa, ei hoida asioita eteenpäin, ja kappas. Kesäloma yllätti, eikä tuuraajalla hajuakaan asioista.

        Ei muuten mitään, mutta kun aika on rahaa!!

        Jo neljä työpäiväää olen, turhaan, odottanut soittoa isännöitsijältä. Pari päivää tuuraajalta. Mahtavaa.

        Se on sitten tuplalasku. Ja jos huoltoyhtiö lupaa maksaa jonkun laskun joka kuuluisi heille..niin kyllä ne maksaa sen, mutta karhuavat sulta jälkikäteen!!!! kokemusta on! helvetin paska huoltoyhtiö..jos yksin saisin päättää en päivääkään pitäisi tollasia hunsvotteja!

    • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      että Kirkkonummen Huolto Oy on ihan hanurista mutta miksi kukaan ei tee mitään? Menkää mukaan yhtiökokoukseen ja siellä päätätte että huoltoyhtiö vaihdetaan, ei sen vaikeampi!

      Mutta kuka otatte tilalle? Tolvanenko?

      • kvadraatti

        Taloyhtiön hallitus tekee päätöksen isännöinnin ja huollon vaihtamiseksi. Minkä ihmeen takia tänne kirjoitellaan näin alkeellisesta asiasta? Eri asia tietenkin on, jos vuokratalon asukkaat valittavat. Silloin juttu kuuluu KVA:lle. Avara hoitaa isännöinnin ja Kirkkonummen Huolto Oy huollon. Vaihtaminen taitaa sillon mennä vaikeaksi.

      • Huoltamaton
        kvadraatti kirjoitti:

        kvadraatti-kirjoitti kuinka huoltoyhtiö vaihdetaan? Nykyinen kupletti tulee jatkumaan. KVA:n hallituksen puheenjohtajana istuu Kirkkonummen huollon hallituksen pitkäaikainen jäsen, hänellä lienee voimakas sidonnaisuus edelleen huoltoon. Eli olkoon asukkaat kuinka tyytymättömiä huollon toimiin ei odotettavissa vaihtoa, tämä heijastelee myös suhtautumista huollon johdon taholta asukkaisiin ollaanhan niin sanotusti saletissa töiden jatkumolla.

      • kvadraatti
        Huoltamaton kirjoitti:

        Tavallisesti taloyhtiö Oy:n hallitus valitsee isännöitsijän ( taloyhtiön toimitusjohtajan). Hallitus valitsee huoltoyhtiön. Hallitus erottaa isännöitsijän jos ei ole tyytyväinen henkilön toimintaan. Isännöitsijä/toimitusjohtaja toimii hallituksen päätösten mukaisesti. Laki tässä jyrää.
        Näin asiat asunto-osakeyhtiöissä. Kirkkonummen vuokra-asunto oy toimii tietenkin lain puitteissa.
        Jos vuokralaiset eivät saa asiallista palvelua on tilanne kinkkinen. Kunta joka omistaa vuokra-asunnot tulee vaatia KVA:n hallitukselta kaikkien palveluiden kilpailuttamista. Kilpailun on oltava neutraalia.
        Ja dokumentoitavissa. Kunta omistaa osakkeita Kirkkonummen Huolto Oy:ssä. Korjatkaa jos olen väärässä. KVA:n nykyinen puheenjohtaja on entinen ja pitkäaikainen Kirkkonummen Huolto Oy:n hallituksen jäsen ja toiminut monta vuotta hallituksen puheenjohtajana. Tässä ei vedetä johtopäätöksiä mutta todetaan että kunnan virkamiehet( de facto päättäjät) ja kunnan poliitikot(de jure päättäjät) voisivat vähän miettiä asioita. Vaikkapa vapaa aikanaan.

      • shanghai lilly

        Jos Kirkkonummen kunta omistaa osakkeita Kirkkonummen Huolto Oy:ssä kunnan pitäisi myydä osakkeensa heti paikalla. Huollon yhtiöjärjestys estää kuitenkin myynnin. Tai ainakin vaikeuttaa myymistä huomattavasti. Jos kunta todella omistaa kyseisen yhtiön osakkeita on kunta ns. "naimisissa " yhtiön kanssa. KVA:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja istuu "tapetin ja seinän välissä". Kunnan kannalta (veronmaksajat) on tärkeää,ettei se ole juridisesti ja taloudellisesti kytkennässä yhteenkään yksityisomistuksessa olevaan yritykseen. Kirkkonummen Huolto Oy,todettakoon se myös tässä, ei maksa osakkailleen osinkoa, vaan siirtä voitot omaan pääomaan.
        Joten jos kunnalla on osakkeita yrityksessä, ne on siellä tyhjän panttina. Tämä on selvää "pässinlihaa "kaikille Kirkkonummen Huollon osakkaille.

      • dividendi ja procen.
        shanghai lilly kirjoitti:

        Omistaako kunta osakkeita Kirkkonummen Huolto OY:ssä? Kirkkonummen HUolto ei jaa osinkoa ollenkaan, enkä millän muista kaikkia osakkaita. Niitä on kuitenkin paljon. Huolto kasaa voittonsa omaan pääomaan ja nostaa joka vuosi hintojaan. Onko kunnalla todella osakkeita tässä yhtiössä?
        Jos on niistä ei kunta sitten hyödy. Jos kunta joskus on omistanut ja nyt ei enää omista miten se on tapahtunut? Huollon pitää avata toimintapolitiikkaansa. Eihän osakeyhtiö voi vuosikymmenstä toiseen kasata voittoja omaan pääomaansa ja jättää osakkaat nuolemaan näppejään Eihän se niin voi mennä!. Osakkaiden tulisi vähän huutaa rahojensa perään.

      • yhtiökokous on valtt
        shanghai lilly kirjoitti:

        Jos Kirkkonummen kunta omistaa osakkeita Kirkkonummen Huolto Oy:ssä kunnan pitäisi myydä osakkeensa heti paikalla. Huollon yhtiöjärjestys estää kuitenkin myynnin. Tai ainakin vaikeuttaa myymistä huomattavasti. Jos kunta todella omistaa kyseisen yhtiön osakkeita on kunta ns. "naimisissa " yhtiön kanssa. KVA:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja istuu "tapetin ja seinän välissä". Kunnan kannalta (veronmaksajat) on tärkeää,ettei se ole juridisesti ja taloudellisesti kytkennässä yhteenkään yksityisomistuksessa olevaan yritykseen. Kirkkonummen Huolto Oy,todettakoon se myös tässä, ei maksa osakkailleen osinkoa, vaan siirtä voitot omaan pääomaan.
        Joten jos kunnalla on osakkeita yrityksessä, ne on siellä tyhjän panttina. Tämä on selvää "pässinlihaa "kaikille Kirkkonummen Huollon osakkaille.

        Miksei osakkaat pidä meteliä asiasta Kirkkonummen Huolto OY:n yhtiökokouksessa? Ovatko osakkeenomistajat kokonaan "huoltotraktorin" alla? Asiasta pitäisi keskustella ja saada vastauksia.
        Vastauksien jälkeen pitäisi taas keskustella ja esittää esim. vaatimuksia. Yhtiökokous on korkein instanssi osakeyhtiöissä. Jos ollaan tyytymättömiä yhtiön toimintaan tulee asiat ottaa käsittelyyn
        kokouksessa. Osakasyhtiö/yhtiöt lähettävät esim. asian yhtiön hallitukselle hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta. Näin saadaan kysymys kokouksen asialistalle ja sitä voidaan puida asianmukaisesti.
        Esim. miksei yhtiö maksa osinkoja. Miten voitot käytetään. Kannattaa tietenkin lukea yhtiöjärjestys. Yhtiöjärjestys kertoo yhtiön toimintatarkoituksesta ja miten voittovarat "hoidetaan". Tyytymättömät saavat asiansa kuuluksi jos viitsivät nähdä vaivaa ja aikaa.
        Kipakka yhtiökokous saa aina aikaan vauhtia yritysjohdossa. Kannattaa kokeilla. Näillä palstoilla asiat valuvat kertakaikkiaan viemäriin. Eikä mistään tule mitään.

      • joskus mukana ollut
        yhtiökokous on valtt kirjoitti:

        Ei siellä pidetä minkäänlaista meteliä. Ei siellä montaa kysymystä esitetä. Se on todella hiljaisten miesten yhteinen "rukouskokous". Luojan kiitos, ettei siellä kokouksen lopuksi lauleta virttä " Jumala ompi linnamme".

      • public relations
        joskus mukana ollut kirjoitti:

        Ei siellä pidetä minkäänlaista meteliä. Ei siellä montaa kysymystä esitetä. Se on todella hiljaisten miesten yhteinen "rukouskokous". Luojan kiitos, ettei siellä kokouksen lopuksi lauleta virttä " Jumala ompi linnamme".

        semmoinen suhdetoimintaongelma? Luettuani näitä juttuja tuntuu siltä että Kirkkonummen Huolto Oy ei osaa näitä suhdetoimintaa asioita. Miten olisi jos palkkaisivat suhdetoimintanaisen?
        Osakkaat omalta osaltaan voisivat potkia toimivaa johtoa persuuksiin. He. he hiljaisten miesten rukouskokous ja aaaaamen plottisss!

      • pari kertaa mukana o
        public relations kirjoitti:

        semmoinen suhdetoimintaongelma? Luettuani näitä juttuja tuntuu siltä että Kirkkonummen Huolto Oy ei osaa näitä suhdetoimintaa asioita. Miten olisi jos palkkaisivat suhdetoimintanaisen?
        Osakkaat omalta osaltaan voisivat potkia toimivaa johtoa persuuksiin. He. he hiljaisten miesten rukouskokous ja aaaaamen plottisss!

        paikkansa! Niillä hiljaisilla miehillä on aina villapaita päällä, silmälasit nenällä ja asialista vähän ryppyisenä nokkansa eessä. Kahvia juodaan. Ja siinä se on, koko homma. About. joka vuosi.
        Eikä yhtään villapaitaista naista mailla halmeilla..Halmeet kotona?

      • kvadraatti
        Huoltamaton kirjoitti:

        kvadraatti-kirjoitti kuinka huoltoyhtiö vaihdetaan? Nykyinen kupletti tulee jatkumaan. KVA:n hallituksen puheenjohtajana istuu Kirkkonummen huollon hallituksen pitkäaikainen jäsen, hänellä lienee voimakas sidonnaisuus edelleen huoltoon. Eli olkoon asukkaat kuinka tyytymättömiä huollon toimiin ei odotettavissa vaihtoa, tämä heijastelee myös suhtautumista huollon johdon taholta asukkaisiin ollaanhan niin sanotusti saletissa töiden jatkumolla.

        Viljo Savolainen hyppäsi sitoutumattomana persujen kelkkaan viime kunnallisvaaleissa. Pojat miettivät että jos tulee äänisaalis, niin sitten pistetään Viljo hoitamaan huollon asioita KVA:n ja varmuuden vuoksi Salakari varamieheksi. Tuplavarmistus. Äänisalis tuli ja Viljo on nyt KVA:n hallituksen puheenjohtaja ja erosi saman tien Kirkkonummen Huolllon hallituksesta. Joten kilpailuttaminen vuokrapuolen huoltoasioissa saatta olla tosi hankalaa. Muttei mahdotonta. Onhan firmalla hallitus ja tilintarkastajat.

    • Laiskuuttako

      18.08.2010
      Ei siivota kunnolla portaikkoa, puhumattakaan sauna-, pesutupa-, kuivaushuone-, pyöräkellaritiloista.
      Milloin on viimeksi vahattu portaikon lattiat? Kyllä ovat niin kuluneen näköiset.
      Paremmin varmaan se lankamoppikin luistaisisi siinä kun kunnon peruspesu ja vahaus tehtäisi pikemmiten.
      Kerran tuli yksi (hoono soomi) siivooja vastaan kaverinsa kanssa pyöräkellarissa ja siisteydestä tuli
      puhe, Kertoi, että pitää käydä tässä joskus nämä tilat siivoomassa. Ei ole vielä siivottu ja siitä on aikaa kolme kuukautta. Sama siivooja tuli kerran kysymään minulta että, "Missä täällä on sauna?"
      Näytin hänelle saunat. Hän katseli roskiksia ja tuli perässäni pois sieltä.
      Eikö ole työhön perehdytästä ollut? Miksi ei tiennyt edes tiloja jotka pitää siivota?
      Onko järkeä maksaa tekemättömistä töistä palkkaa?

      • sentti ja sentti

        Tällaiset viestit ei vie asiaa eteenpäin. Kuten edellä on todettu. Asunto-osakeyhtiöt hoitavat hallintoa yhtiökokouksissa valittujen hallitusten toimesta. Hallitus palkkaa isännöitsijän ja hallitus palkkaa huollon.
        Pitääkö takoa päähän? Kunnan vuokrataloissa hallinto on toisella mallilla. Kirkkonummen vuokra-asunnot Oy /Kirkkonummen kunta omistaa rakennukset. Viime kädessä kunta vastaa rakennusten ja asuntojen asiallisesta hoidosta. Ehkä on niin kuin palstalla "Kirkkonummen vuokra-asunnot myyntiin" perussuomalaiset (osa heistä) ovat ajatelleet - myyntin osa asunnoista. Jos Kirkkonummen kunta/KVA:n kautta ei pysty/tahdo hoitaa hallintoa ja huoltoa asianmukaisesti niin ei voi muuta kuin valittaa. Nimimerkki "Laiskuuttako" esitteli asian ja ongelmat mutta se ei auta näin käytännössä. Osoite on (kunnalliset vuokra-asunnot) KVA ja asunto-osakeyhtiöissä, oman taloyhtiön hallitus.

      • ihmetyttttää

        Meillä ainakin huolto hoitaa huolto hommia ja siivoojat on ISS:stä... Ja juuri täälläkin on hoono soomea puhuva mies.. on ahkera mutta ei ole opetettu tiettyjä juttuja.. liian märällä ja likaisella mopilla pyyhkii rappuja :(

      • Hydrex
        ihmetyttttää kirjoitti:

        Meillä ainakin huolto hoitaa huolto hommia ja siivoojat on ISS:stä... Ja juuri täälläkin on hoono soomea puhuva mies.. on ahkera mutta ei ole opetettu tiettyjä juttuja.. liian märällä ja likaisella mopilla pyyhkii rappuja :(

        Huolto siivoa meidän alueella,on onnistuttu saamaan hyvä/t henkilöt, jälki OK.

      • venttiili

        Suurinpiirtein, onko järkeä kirjoitella näitä juttuja tänne? Ottakaa nyt yhteyttä sinne Kirkkonummen Huoltoon. Siellä on isännöitsijät, huoltomiehet ja konttoristit. Pitäisi olla sen verran rohkea ,että soittaa suoraan Huoltoon ja kertoo vaivansa. Lukeekohan Kirkkonummen Huolto edes näitä vaivaisten sähkösanomia? Enpä usko.

      • Diipah
        venttiili kirjoitti:

        luuletko etten ole huoltoon soittanut asioista,,, Siellä kun nämä ihanat naiset eivät vain oikein ota kuuleviin korviinsa jos on jotain pahaa sanottavaa.... Tai jos on joku tehtävä ni saa odotella onko sitä annettu edes eteenpäin.. Ei ole meinaane ensimmäinen eikä viimeinen kerta et ei ole huoltomiehet edes saaneet työmääräystä....

    • Kyl mä niin paljo kä

      Muutin 13 vuotta sitten kirkkonummelle asumaan ostimme osakkeen kerrostalosta.
      Rupesin hoitamaan taloyhtiön asioita niinkuin pitääkin, huoltofirmasta tuli kuin seinä vastaan
      ja vastaus oli kun sinua ei ole tarvittu tähänkään asti ei tarvita edelleenkään.
      Oma kommenttini että saatte nähdä että tulette tarvitsemaan kun en pienistä säikähdä
      Kyseinen röyhkeys ja ylimielisyys johtuu kun kyseinen huoltoyhtiö voi "paistatella päivää"
      kunnan kyljessä hyvällä menestyksellä satsaamatta juuri mihinkään asiasiaan mitään ja seuraavana
      vuonna kerrotaan taas huippu tuloksesta ja lisäksi vielä ostettiin sitä ja tätä kiinteistöä.
      Kaikki huoltosopimukset uusitaan yleensä ilman kilpailua ja jos kilpailutetaan niin näyn vuoksi
      vaan ja hyväuskoiset uskoo taas. Kaikki on yleensä päätetty etukäteen.
      Espoossa viisaimmat taloyhtiöt ovat vastaavaan ongelmaan löytäneet hyvän ratkaisun
      annetaan toiselle firmalle isännöiti asiat ja toiselle huoltopuoli, silloin Suomalainen kateus
      hoitaa loput tarkkailemalla toinen toisiaan etteivät vaan pääse kumpikaan liikaa tienaamaan
      Lopuksi mainitsisin hintojen korotuksesta sen verta että niihin lainmukaan tarvitaan aina hallituksen
      hyväksyntä elikkä tässäkin asiassa menetellään lain vastaisesti korottamalla palkkioita tuosta vaan
      vaikka hekilökuljen "tekosyy" nimikkeellä.
      Ihmis luonne kun on sellainen laskija että se repii rahat pois tavalla taikka toisella koska eihän siitä
      minulle kun olen eläkeellä jo tule mitään harmia, tämänin asian suhteen olemme menossa siihen suuntaan
      vastuu vapautta ei pitäis myöntää liian helposti vaan panna vastuseen tälläiset yritykset mitkä aiheuttavat
      tahallisia tappiota taloyhtiöille.

      • senttipenni

        Nimimerkki "Kyl mä niin paljon.." kirjoitta samasta asiasta kuin nimimerkki "yhtiökokouksessa on valttia" 8.10.2010. Kirkkonummen Huolto Oy ei esim. yhtiöjärjestyksen mukaan jaa osinkoja. Mahdolliset vuoden tomintavoitot siirretään yhtiön vapaaseen omaan pääomaan. Automaattiisesti. Yhtiö voi hyvin. Osakkaat voivat kysellä asioista mutta niinkuin täällä on sanottu asiat on päätetty etukäteen. Osakastaloyhtiöiden edustajat eivät ole aktiivisia tai eivät tiedä mitä pitää kysyä. Osakkaat eivät kysy oikeita asioita. Esim miksei Kirkkonummen Huollon yhtiöjärjestystä muuteta niin että osakkaat saisivat osinkonsa. Ainutlaatuinen osakeyhtiö. Ainutlaatuiset osakkaat.

      • Eläköönpykälät
        senttipenni kirjoitti:

        Että tämän päivän Suomessa toimii osakeyhtiö joka ei jaa osinkoja? Monet taloyhtiöt ovat osakkaina.
        Minne ne voitot pakataan? Taloyhtiöiden hallitusten tulisi valpastua, siis nää osakkaat. Onk kunta vielä mukana? Muistaakseni kunta oli mukana takavuosina. Jos kunta myynnyt osuutensa niin miten se temppu tehtiin? Valoa!Täällä puhutaan siivoamisesta ja huoltomiehistä no voi että!!!

      • kylläpitääolla

        menee tänä vuonna ihan samalla tavalla. Kokous vahvistaa korotukset mukisematta. Taloyhtiöiden hallitukset eivät tee yhtään mitään. Pitäisi kilpailuttaa. Kilpailuttamalla saadaan taloyhtiöiden rahaasiat kuntoon ja parempaa palvelua. Täällä lässytetään ihan turhanpäiväisiä asioita. Just tämmöistä juntti-jukan tosi juttuja. Taloyhtiöiden hallitukset tässä on avainasemassa eikä mitkään huoltomiehet jotka "polkevat naapurin vaimoa".

      • Sukset ristissä
        kylläpitääolla kirjoitti:

        Muistakaa Viljo Savolainen yhtiön hallituksen pj. siirtyi Kirkkonummen huollosta, kunta omistaa huollon osakkeit tässä tämä kilpailuttamis yhtälö!

      • Todentotta
        Sukset ristissä kirjoitti:

        Muistakaa Viljo Savolainen yhtiön hallituksen pj. siirtyi Kirkkonummen huollosta, kunta omistaa huollon osakkeit tässä tämä kilpailuttamis yhtälö!

        Näin saattaa olla. Jos kunta omistaa osakkeita Kirkkonummen Huollossa ja Huolto huoltaa Kirkkonummen omistamia vuokrataloja (Avara isännöi). Huollon pitkäaikainen puheenjohtaja Savolainen toimii KVA:n hallituksen puheenjohtajana. Kilpailuttaminen tosi vaikeaa. Syntyykö jääviysongelmia?

      • pulkkamäki
        Todentotta kirjoitti:

        Näin saattaa olla. Jos kunta omistaa osakkeita Kirkkonummen Huollossa ja Huolto huoltaa Kirkkonummen omistamia vuokrataloja (Avara isännöi). Huollon pitkäaikainen puheenjohtaja Savolainen toimii KVA:n hallituksen puheenjohtajana. Kilpailuttaminen tosi vaikeaa. Syntyykö jääviysongelmia?

        Jaa, semmoista asiaa pitää pohtia "kunnankansliassa". Homma tuoksahtaa. "Kunnankansliassa luulisi riittävän sen verran älykästä porukka" että tuoksut haistettaisiin. Viljo Savolainen on todella toiminnut pitkään Kirkkonummen Huolto Oy: hallituksen puheenjohtajana. Oliko se 25 vuotta?
        Persuna, istuu KVA:n hallituksen puheenjohtajana. Kilpailuttaminen- mitenköhän se menee? Siitä jääviysongelmasta on vaikea ottaa selvää. Asian selvittää varmaan "kunnankanslia".

      • senttipenni
        kylläpitääolla kirjoitti:

        menee tänä vuonna ihan samalla tavalla. Kokous vahvistaa korotukset mukisematta. Taloyhtiöiden hallitukset eivät tee yhtään mitään. Pitäisi kilpailuttaa. Kilpailuttamalla saadaan taloyhtiöiden rahaasiat kuntoon ja parempaa palvelua. Täällä lässytetään ihan turhanpäiväisiä asioita. Just tämmöistä juntti-jukan tosi juttuja. Taloyhtiöiden hallitukset tässä on avainasemassa eikä mitkään huoltomiehet jotka "polkevat naapurin vaimoa".

        Äännestys on aina poikaa. Kirkkonummen Huolto Oy:n hallituksen esittäessä yhtiökokouksessa hinnankorotuksia osakkaat pyytävät äännestystä. Hallituksen kokoonpanoon osakkaat voivat vaikuttaa. Ei hyväksytä valmista listaa. Heitetään uusia nimiä peliin ja äännestetään. Kirkkonummen Huollon hallituksessa on ukot istuneet "tuhat vuotta" eikä mikään muutu. Värikäs yhtiökokous muuttaa yhtiön toimintapoja - usein parempaan suuntaan. Luultavasti kokous menee niinkuin ennenkin. Tämä osinkojuttuu on kuitenkin mielenkiintoinen asia. Eipäs tässä sitten muuta.

      • totatotanoin

        Yhtiökokouksessa ei äänestetä se on tosi. Paitsi "tuhatvuotisesta valtakunnasta". Juna junnaa radallaan. Ei täällä kannata jostain huoltomiehistä ja isännöitsijöstä jaaritella. Firma tarvitsee D-vitaminia.

      • Kunnallisveronmaksaj
        pulkkamäki kirjoitti:

        Jaa, semmoista asiaa pitää pohtia "kunnankansliassa". Homma tuoksahtaa. "Kunnankansliassa luulisi riittävän sen verran älykästä porukka" että tuoksut haistettaisiin. Viljo Savolainen on todella toiminnut pitkään Kirkkonummen Huolto Oy: hallituksen puheenjohtajana. Oliko se 25 vuotta?
        Persuna, istuu KVA:n hallituksen puheenjohtajana. Kilpailuttaminen- mitenköhän se menee? Siitä jääviysongelmasta on vaikea ottaa selvää. Asian selvittää varmaan "kunnankanslia".

        Palstalla puhutaan kaikennäköistä. Tuollaista henkilökohtaista pottuilua.Niin kuin tämän kansan tapana aina on ollut. Täällä arvostellaan Kirkkonummen Huoltoa. Huoltomiehet painaa naapurin vaimoa, tähän tyyliin. Ei mitään järkeä. Ei mitään ehdotuksia. Surkeaa. Ja asiasta toiseen mutta samalla kantilla. Surkeinta on että Kirkkonummen Huolto päästi entisen, hallituksen puheenjohtajansa, politiikkaan. Olisi ollut karantenissä. Kunnallisvaalit toivat perussuomalaisille äänisaaliin. Ja, hupsis, Kirkkonummen Huollon entinen, pitkäaikainen, puheenjohtaja Viljo Savolainen istuu KVA;ssa, hallituksessa ja puheenjohtajana. Kirkkonummen byrokraatit nukkuvat. Niinkuin aina. Kirkkonummen kunta on osakas tässä huoltoyhtiössä. On kyllä kaunis kuva. Kilpailuttaminen taitaa mennä laskumäeksi?
        Kunnan pitää ehdottomasti päästä tästä osakekytkennästä ja helvetin äkkiä ns asap.
        Kilpailuttaminen pitää valvoa tarkkaan. Kuka sitä valvoo? KVA:n hallitus? Ei taida riittää rahkeet?

    • Liisa24

      Ravalsin huoltomies hoitaa ainakin hyvin hommansa ja ripeästi.

      • sitä saa mitä tilaa

        Gesterbyssä on kaikista parhaimmat huoltomiehet. Jopa ulkoalueet pidetään siisteinä.

      • Ellu Ravalsintie

        sitä tummaa huoltomiestä? Hän onkin hyvä jopa hoitaa naiset.

    • määmy

      K:mmen keskustassa, Finssbacassa, Gesterbyssä ja mahdollisesti Lindalissa.
      Myös Veikkolasta löytyy muutama kohde ja Pikkalan asuinalue. Ainakin vuosituhannen vaihteen paikkeilla, jolloin olin siellä työharjoittelussa.

      Yksi mies hoiti Finssbacan ja Nuorisohotellin alueen, toinen Wiikintien ja keskustan kiinteistöjen alueet (arvatkaa vain miten turhautavaa oli siivota Matkahuollon kohdalla oleva paikka, kun aamulla oli poistanut tupakantumpit, ensimmäisen välitunnin jälkeen oli sama sekasotku.

      Käsittääkseni K:mmen huollon tj vaihtui muutama vuosi sitten.

      Mutta summa summarum: toisaalla saa parempaa palvelua toisaalla ei.
      Esim. Finnsbakasa ollivat tehnet kylpyhuoneisiin lattiaremontin ja yksi asukas valitti ettei lattiakaivo vedä.
      huoltomies kävi katsomassa ka kehotti soittamaan K:mmen huoltoon ettei lattiakaivo vedä.
      No, kun mummeli soitti K:mmen huoltoon, huolto lähetti saman huoltomiehen katsomaan miksi lattiakaivo ei vedä. Ja jälleen huoltomies kehoitti soittamaan huoltoon jne.
      Satuin sitten myöhemmin kysymään kiinteistöhuollon kouluttajalta asiaa, hän oletti ettei korvausilmaa tullut ja siksi lattiakaivo tulvi.

      Itse lopetin harjoittelun kesken, kun silloinen tj päätti, ettei minun pitäisi päästä taukotiloihin omalla avaimella. Siinä olisikin ollut riemua juosta aina avainten perässä ja työharjoittelu kärsinyt.
      Johtuen siitä, että nuo kaksi muuta meni usein suoraan huototoimesta kotiin syömään ja kahvitunnille menivät joko kotiinsa tai taukotilalle.

      Silloin aikanaan kun asuin noin kymmenen vuotta Gesterbyssä, huolto toimi hyvin.

      Niin ja Jokisuonrinteen asuitalolla oli eri huoltoyhtiö.

      • vanhahko mies

        näitä osaavia huoltomiehiä sekä siivojia näin joulun nurkilla. Ennen vanhaan oli tapana kerätä jouluraha näille henkilöille. Hyvää joulua ja jatkakaa samaan malliin niin aliarvostetussa ammatissa. Itse arvostan työtanne. Kiitos!

      • vanhahko mies kirjoitti:

        näitä osaavia huoltomiehiä sekä siivojia näin joulun nurkilla. Ennen vanhaan oli tapana kerätä jouluraha näille henkilöille. Hyvää joulua ja jatkakaa samaan malliin niin aliarvostetussa ammatissa. Itse arvostan työtanne. Kiitos!

        tämänkaltaisina talvina ja talvina olisi hyvä palkata vähintään yksi huoltomies lisää, jotta lumityöt saavat teetettyä ja kulkuväylät hiekoitettua.

        Kesällä palkkaavat kyllä koululaisia ruohonleikkuuseen, talvikunnossapitoon eivät.

    • kyltissä ole numero, mihin pitää soittaa?
      Mikäli oikein muistan, joskus Gesterbyn hississä sai odottaa hissistä poispääsyä joskus 1990 luvulla.

      Kaverit taas kehuivat rikkoneensa Gesterbyssä yhden hissin ja jäivät jumiin. Huoltomies mielestäni oikeutetusti antoi heidän odottaa muutaman tunnin ja hissileikit loppu (tapahtui 1970).

    • Metla Levander

      Eihän nehuoltomiehet tunnu ollenkaan huoltomiehiltä nehän vaikutaakin paremmin siivelläajelijoita taikka vahtimestareilta

    • pah1

      Aika mielenkiintoista, että yhdessä ketjussa täällä kerroin hyvistä kokemuksistani uudesta isännöintitoimisto Walttarista ja nyt koko ketju on poistettu.

      Voiko siis joku katkera isännöitsijä kenties saada koko ketjun poistettua? Jos tekee työnsä hyvin, voi saada kehuja, muuten saa vain kuraa niskaan kuten jotkut.

      Heikko itsetunto ei näemmä vaan kestä toisen menestystä :D

    • hankijokumuu

      Hirveitä kokemuksia ko yrityksestä. Muistisairaalta äidiltä yritti isännöitsijä ostaa asuntoa merkittävään alihintaan, n. 500 euroa per neliö alle viimeksi toteutuneen kaupan. Onneksi äidin naapuri ilmoitti meille.

    • Anonyymi

      Olen osakas taloyhtiössä, jota Kirkkonummen huolto isännöi. Isännöitsijä on nenäkäs ja kyvytön hoitamaan muuta kuin ihan perusasiat. Isännöitsijä ei toimi yhtiön edun mukaisesti. En missään nimessä voi suositella firmaa ainakaan isännöintiin.

      • Anonyymi

        Vaihtakaa isännöitsijä, tehän olette sen työnantaja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      347
      8709
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2561
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2338
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1532
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1381
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1217
    Aihe