Lähi-idän ja koko maailman rauhan takaamiseksi YK:n tulisi kehittyä siten, että sionismi ja juutalaisuus uskontona kielettäisiin rasistisina aatteina ja uskona planeetaltamme.
Kehittyneen YK:n tulisi myös kriminalisoida ydinaseen kehittäminen, valmistaminen ja hallussapito KAIKILTA VALTIOILTA. Kyseisen YK:n pitäisi lopettaa Israelin hallitus ja sen asemasta, perustaa sen tilalle Palestiinan valtio. Tässä oli muutama ehdotus kohti parempaan tulevaisuutta.
Rasistinen Israel on
61
1321
Vastaukset
- e l i i t t i
on nuin paha ja täynnä vääryyttä ja koska vastaavaisuuden tieteessä esim. uloste symbolisoi pahuutta, niin onko sitten siten, että pinttyneillä sionisteilla on helvetissään Israelin valtio, jossa sijaitsee Jerusalem, jonka kaduilla on nilkkoihin saakka lantaa? Tätä lantaako sitten Israelin ystävät lakaisevat juutalaisruhtinaidensa edestä, että perkele-ruhtinaat voivat käyskennellä?
Samaa mieltä kanssasi muu juttusi onkin sitten tunkiofilosofiaa.
- Diana-ad-rem
jos luulet, että terrorismi loppuu noilla keinoilla.
Me olemme heille yhtä lailla vääräuskoisia, kuin juutalaisetkin.
Kenenkään ei tarvitse alistua hävitettäväksi.
On juutalaisuutta yritetty hävittää kautta historian, mutta se ei ole onnistunut, ja tänä päivänä sitä on turha yrittääkään.
Takaisin tulee ja varmasti.
Kyllä teitä urputtajia riittää, mutta odota kun ensimmäinen bussi rajähtää kotinurkilla, niin kyllä mieli muuttuu. - taas...
Israel ei ole tämän konfliktin aggressiivinen osapuoli, vaikka sellaisen kuvan saa, jos seuraa mediaa tietämättömänä taustoista ja ideologioista.
Israel ei ole rasistinen. Israel ei pyri tuhoamaan vastustajaansa. Israel ei tavoittele muslimien joukkomurhaamista. Vastapuoli pyrkii tuhoamaan Israelin totaalisesti millä keinolla tahansa. Vastapuolen tavoitteena on juutalaisten tappaminen tai alistaminen toisen luokan kansalaisiksi.
Olet siis täydellisesti väärässä Israelista ja juutalaisista, propagandan uhri. - paikallisille Gazaan
Nämä israelilaiset ottivat puhelimitse yhteyttä perheisiin, jotka asuvat Gazan alueilla, joihin Israel aikoi iskeä, ja kehotti perheitä poistumaan alueelta.
Ovatko islamistit koskaan kertoneet etukäteen israelilaisille, että huomenna räjähtää siinä ja siinä ravintolassa?- DoctorT
Israeliin on sulautunut ihmisiä lähes 150 maasta, juutalaisia kaikki. Tapoineeen ja kulttuureineen vuosisadan ajan! Se on maa, joka on kohdellut tulijat ESIMERKILLISESTI!
Se on kohdellut alueensa ARABIT sadoin verroin humaanimmin kuin arabiveljensä ympärillä konsaan.
ISRAELIN parlamentissa on arabiedustus!!!!
LUKEKAA, YMMÄRTÄKÄÄ JA MAHDOLLISESTI VIISASTUKAA!
ISRAELIN VEROISTA KANSAA EI TOISTA OLE. EIKÄ JUUTALAISTEN VEROUISTA ROTUA, JOKA ON SUONUT MAHDOLLISEKSI SEN, ETTÄ MAAILMASSA ON TIETOA JA VIISAUTTA. Esim montako Nobelia on jaettu juutalaiselle tieteentekijälle? Googleta! - natseillakin
DoctorT kirjoitti:
Israeliin on sulautunut ihmisiä lähes 150 maasta, juutalaisia kaikki. Tapoineeen ja kulttuureineen vuosisadan ajan! Se on maa, joka on kohdellut tulijat ESIMERKILLISESTI!
Se on kohdellut alueensa ARABIT sadoin verroin humaanimmin kuin arabiveljensä ympärillä konsaan.
ISRAELIN parlamentissa on arabiedustus!!!!
LUKEKAA, YMMÄRTÄKÄÄ JA MAHDOLLISESTI VIISASTUKAA!
ISRAELIN VEROISTA KANSAA EI TOISTA OLE. EIKÄ JUUTALAISTEN VEROUISTA ROTUA, JOKA ON SUONUT MAHDOLLISEKSI SEN, ETTÄ MAAILMASSA ON TIETOA JA VIISAUTTA. Esim montako Nobelia on jaettu juutalaiselle tieteentekijälle? Googleta!olleet hyvin pitkälle samanlaiset luulot itsestään, kuin juutalaisilla tänä päivänä? Kuinkas heidän sitten kävikään?
- vai vain tietämätön?
natseillakin kirjoitti:
olleet hyvin pitkälle samanlaiset luulot itsestään, kuin juutalaisilla tänä päivänä? Kuinkas heidän sitten kävikään?
Oletko äärimmäisen tyhmä vai täysin tietämätön? Jos tutustuisit tähän Israelin ja Hamasin konfliktiin ja eri osapuolten ideologioihin, löytäisit natsi-tyyppisen ideologian ihan muualta kuin Israelin puolelta.
- Bar-Ilan
vai vain tietämätön? kirjoitti:
Oletko äärimmäisen tyhmä vai täysin tietämätön? Jos tutustuisit tähän Israelin ja Hamasin konfliktiin ja eri osapuolten ideologioihin, löytäisit natsi-tyyppisen ideologian ihan muualta kuin Israelin puolelta.
kumpaakaan, hän vain noudattaa ja toteuttaa oman aatteensa/toimeksiantajiensa agendaa riippumatta siitä,esiintyykö tunnetulla nimimerkillään,tai ilman sitä.
Ei tuon luulisi olevan millään tavalla vaikeasti hahmotettavaa.
Itse asia ja sen sisältö ovat hyvin selvästi nähtävissä,kun hänen tekstejään on tällä palstalla lukeneeksi tullut.
Antisemitismia,kuten rasismia yleensäkään,on hyvin vaikeaa,ellei mahdotonta pyrkiä torjumaan,tai edes järjellisesti käsittelemään,kun toinen osapuoli tarkoituksellisesti välttää asiallista keskustelua aiheesta,jota itse käyttää valheidensa kenkälusikkana -tosiasioista vähääkään piittaamatta,tai niitä kunnioittamatta. Voi kuinka jaloa. Samalla tavalla Moskovan propagandaradio Tiltu kehoitti vuonna 1944 suomalaisia joukkoja ottamaan Äänisen vettä pulloon muistoksi, sillä kohta rysähtää...
:D
- väärällä palstalla
Koeta perustaa palsta:
Antisiionistiet, antisemitistit ja antijuutalaiset,
niin vapautuisi tilaa tähän juutalaisten omaan palstaan. on tällaisia foorumeita joissa sinäkin voit purkaa tunteita.
Mielestäni YK pitäisi ennemmin lakkauttaa kuin Israel.
Asiat tuskin menisivät parempaan jos Israelin tilalla olisi muslimifundamentalistit.
Voithan sä ehdottaa YK:lle ja see what happens.- pervonetanju
Minäkin luulin Uri Gellerin aikaan israel-propagandan kiivaimpaan aikaan, että Israel on paratiisi siellä asuville oikeauskoisille ihmisille ja jumala on antanut luvatun maan heille. Israel on kuitenkin itse onnistuneesti karistanut minun kuvan ihmisten paratiisista. Lyhyesti nyt minun kuvani Israelista on militaristinen, rasistinen, ihmisoikeuksia ja -arvoa polkeva ja fasistinen herrakansa, jolle muiden kansojen jäsenten henki ja ihmisoikeudet eivät merkitse mitään ja vetää vertoja Natsi-Saksalle.
- juhjuu
zionistit kertovat olevansa herra-rotua,
ja muut rodut ovat maanparannusainetta,
minunkin mieleen pukkaa 30-luvun saksa... - Israel.voittaa.aina
Ja sinäkin pikku natsiseni siellä Hitlerpunkkerissasi söpötät ja höpötät pehmosia...!
- Israel.voittaa.aina
juhjuu kirjoitti:
zionistit kertovat olevansa herra-rotua,
ja muut rodut ovat maanparannusainetta,
minunkin mieleen pukkaa 30-luvun saksa...No niinhän teillä natseilla aina pukkaa pukkaavan...!
Israel.voittaa.aina kirjoitti:
No niinhän teillä natseilla aina pukkaa pukkaavan...!
Eikö se teidän natsikortti ole jo niin loppunkulunut argumentti että se ei enää edes naurata.... Jaa mikä laukaisi toisen maailmansodan, ja saksassa ääriainesten valtaan nousun? No, asian näki jo presidentti Wilson todetessaan Versaillesin sopimuksesta, tämä ei ole rauhansopimus, tämä on sodanjulistus. Ensimmäisen maailmasodan voittajavlatiot, Ranska ja Britannia etunenässä eivät muistaneet vanhoja roomalaisia sanontoja, älä lyö lyötyä ja kunnia voitetuille. Vaan nämä valtiot esittivät valtavat, kohtuuttomat vaatimukset ja rajoitteet sodan hävinneelle saksalle, voittajat eivät hoitanet vastuutaan, vaan löivät jo lyötyä, kiristäen ja painostaen Saksan puolustuskyvyttömäksi kehitysmaaksi ja agraarikulttuuriksi. Vähempikin piiskaaminen aikaansaa vihaa ja inhoa. Samalla tavoin kuin juutalaiset nykyisen palestiinan alueella tätänykyä... herran valittu kansa rakentaa yhdyskuntiaan alueille jotka ovat kaikkien sopimusten vastaisia ja tietoisesti ja päämäärätavoitteellisesti härnäävät palestiinalaisia provokaatioillaan, säälittävimpänä jerusalemin nimeäminen pääkaupunggiksi...
- Jifgkih
Edellinen kommentti on asennetta täynnä,mutta tietoa siinä ei ole .Ota nyt selvää asioista ,ettei noin tyhmiä komentteja tartte lukea.yle-seta-vihreät-vasemmisto märättää tämän maan kun aidosti löytyy ihmisiä jotka ei tiedä ulkomaiden politiikasta lähes mitään muultakuin yleltä .
Otetaan esimerkki, meksikon ja usan rajalle muuri,kuka antanut rakennuskäskyn?
Vastaat 100% väärin tuolla asenteella mutta tämä on helppo kun ei tartte edes new york timesia lukea.
(Muuri ,hiukan alle 1000km on rakenettu) Sionismi on tällähetkellä suurin syöpä maailmassa... nykyisen palestiinan alueelle perustettu keinotekoinen valtio luulee olevansa maailman mahti... palestiina on ollut aina miehitetty, välillä rooma, sitten bysantti, sitten ottomaanien valtakunta, sitten britannian mandaattialue, ja nyt juutalaiset loisivat palestiinalaisten maalla...
- Israel.voittaa.aina
Mitäs natsille muuta kuuluu sinne Hitlerpunkkeriin?
Israel.voittaa.aina kirjoitti:
Mitäs natsille muuta kuuluu sinne Hitlerpunkkeriin?
Hyvin on herraskansa ottanut mallia esikuvastaan, natsi saksasta. Aikoinaan sakut etsi arjalaisen rodun syntykotia, nyt se on sodan jälkeen löytynyt, nykyisen palestiinan alueelta...
ravenlored kirjoitti:
Hyvin on herraskansa ottanut mallia esikuvastaan, natsi saksasta. Aikoinaan sakut etsi arjalaisen rodun syntykotia, nyt se on sodan jälkeen löytynyt, nykyisen palestiinan alueelta...
"Kielitieteessä arjalainen merkitsee indoiranilaisia kieliä, joita puhutaan muun muassa nykyisen Intian ja Iranin alueella. Aiemmin niitä puhuttiin myös Euroopassa aroseutujen ratsastajakansojen keskuudessa (esimerkiksi skyytit ja sarmaatit).
Arjalaisiksi sanotaan myös Intiaan noin 1900–1300 eaa. saapuneita indoarjalaisia. Aiemmin arjalaisilla tarkoitettiin eurooppalaisten kuviteltuja esi-isiä. "
"Arjalaisten uskottiin 1800-luvulla olleen kantaindoeurooppalaisten itsestään käyttämä nimitys. Tämä käsitys perustui lähinnä siihen, että Irlannin omakielisen nimen ”Éire” luultiin olevan samaa juurta kuin sanskritin ja muiden indoiranilaisten kielten ari-,arya-, ārya- ja vastaavat sanat, joista ”arjalainen” johdettiin. Koska niihin aikoihin kieli yhdistettiin perimään, ja koska eurooppalaisten kuviteltiin olevan rodullisesti ylivertaisia, syntyi käsitys ylivertaisesta ”arjalaisesta” rodusta. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arjalaiset- eededwwswsw
ravenlored kirjoitti:
Hyvin on herraskansa ottanut mallia esikuvastaan, natsi saksasta. Aikoinaan sakut etsi arjalaisen rodun syntykotia, nyt se on sodan jälkeen löytynyt, nykyisen palestiinan alueelta...
Otat jälleen Wikipediasta asiat jotka lähinnä sopivat sinun ajatustapaasi.
Oikeasti kansainvaellukset ja kielen vaihtuminen on tosiasia- En saanut wikistä kopsattua asiaa , mutta tähän asti indoeuroopplaisten vaellukset ja vanhan megaliittikulttuurisen Euroopan tuhoaminen ovat olleet tosiasioita.Toki sekoittumista kansoissa on tapahtunut mutta valtasuhteet Euroopassa olivat vaihtuneet. - Merkkareijo
Millä perusteella Israelin olemassaolon kannattaminen on tällä hetkellä suurin syöpä maailmassa?
Nyt Suomeen on palannut mahtavia sankareita ja pommittajia, eli Isis- taistelijoita, raukat ovat traumatisoituneet naisten raiskaamisesta, päiden katkomisesta ja ristiinnaulitsemisesta, polttamisesta, ja joukkomurhista, kemiallisten aineiden ja aseiden käyttämisestä, talojen ja kotien tuhoamisesta.
Suomessa heille annetaan terapiaa, hellää kristillistä hoitoa, voitelua ja armollista armahdusta, kotoutusta, koulutusta, kuntoutusta, ruokaa, asuntoja ja kännyköitä, läppäreitä ja lentolippuja. Ja kirkko on jo alusta asti värvännyt joukkoihinsa eritoten rikollisia.
Kaikki tuo taivaallinen armo ja läl-läl-lää hurkastelu maksaa ja siksi suomalaisten työttömien toimeentuloturva leikkautuu ja heille annetaan varoituksia ja pakotuksia, kuin rikollisille, että töihin ja veronmaksuun, että valtio voi olla murhaajille armollinen, koska heidän hätä on myös meidän hätä. He voivat tehdä täällä tuhmia, jos kohtelu ei ole hyvä.
Tottakai heidän pitää kuntoutua välillä, jaksavat taas lähteä tappotöihin, he ovat niin motivoituneita työhönsä. Ja jos me joudumme ottamaan velkaa, kaiken kyseenalaisen armollisuuden kustantamiseksi, niin eihän se ole meidän huoli vaan tulevien sukupolvien tai muiden eurooppalaisten, koska meillä on yhteisvastuu.
Pääasia, että me emme ole rasisteja, antisemitismia ei lasketa, koska meillä on uskonnonvapaus.- gtgtgtgttt
Niin juuri.kiitos tuostakin!
- bobgeldof
Erinomaisesti käsitelty asiaa!
- MMandoliini
Antisemitismi on käsite kaikelle, mikä kritisoi ortodoksijuutalaisten maailman valloitusta. Kansallisvaltiot halutaan tuhota ja "tämä on heidän toinen yrityksensä" muodostaa Baapelin valtio (EU ja koko maailman käsittävä liittovaltio, siitä kerrotaan Raamatussa). Uskonnonvapaus on tunnustettu Suomessakin, siihen meillä kaikilla on oikeus. Kristittyjen tärkein tehtävä on noudattaa lähetyskäskyä ja senkin vuoksi heitä vainotaan ja tapetaan maailmassa tänäkin päivänä. Toki kristittynä ymmärrän, miksi tämä kaikki tapahtuu ja siksi yhä enemmän haluan kirkastaa Jumalan todellisuutta Kristuksessa Jeesuksessa.
Onko Jeesuksella jossain kansallisvaltio ? Eikö lähetyskäsky kehoita koko maailman valloitukseen.
- eddedeefrfrfrfrr
fari.g kirjoitti:
Onko Jeesuksella jossain kansallisvaltio ? Eikö lähetyskäsky kehoita koko maailman valloitukseen.
Jeesuksella on jopa varaJeesus olemassa Jeesuksen valtakunnassa Vatikaanissa.
- kylläTuntuuHyvältä
kun saa väarauskoista häväistä...
- MMandoliini
Ei tämä maallinen maailma tästä parannu, päin vastoin, kuten näemme. Siksi tärkein tehtävä on lähetyskäsky ja turvautuminen Raamatun Jumalan Sanaan.
Ei sitä kannata viedä mihinkään, se on vastustaja, panettelija, taikaoppi , pahennusta aiheuttava hullutus, kansankiihotus ja vihapuhe.
- Odotan.Jaffoja
Parasta Lähi-Idässä ovat Israel ja Jerusalem.
Parasta Lähi-Idässä on Palestiina ja sen appelsiinit.
HYVÄ!- yäkkunpahoja
Se on kumma kun Jaffoja ei näy mutta Marokon diktatuurin kitkerät appelsiinit ilmestyvät kauppoihin.
- dsvj
Israel on apartheid-politiikkaa harjoittava miehittäjävaltio, joka sen omankin tulkinnan mukaan rikkoo kansainvälistä oikeutta vastaan.
>>Kun arvuuttelut Liebermanin noususta hallitukseen tulivat julki, entinen pääministeri Ehud Barak arvioi, että "Israel on saanut tartunnan fasismista". Väistynyt puolustusministeri Moshe Yaalon sanoi läksiäisiksi, että vaaralliset ääriainekset ovat ottaneet vallan Likudissa ja Israelissa.>>
https://yle.fi/uutiset/3-8906755- eizioninfasistien
terrorilla ole oikeutusta...
- Kadonnutkansa
Itä-Euroopan ja Venäjän khazarijuutalaiset veivät terrorismin Palestiinaan, josta se nyt on levinnyt koko Lähi-Itään.
- Piilojohtaja
ISIS/ISIL/IS/DAESH johtajaksi paljastui CIA/moSSad agentti ISISraelilainen Simon Elliott
- rfrfrfrfrrfr
Kummasti aina taisteluissa surmatut palestiinalaiset ovat aina aseettomia siviilejä ja palestiinalaiset eivät ole tehneet siviilien surmatöitä ja joukkomurhia vaikka ovat tehneetkin ja vieläkin tekevät.
Noissa probakandapläjäyksissä ei ole oikein mitään kirjoitettu todeksi. - juhjuu
hirveitä massamurhia,
varmasti teki ne tuhat naista ja lasta,
jotka zionisti "taistelussa" gettoon listi...
Turkin mielestä kurdit ovat terroristeja.
Kurdistan on jaettu maa ja kurdeja on pidetty toisen luokan kansalaisina valloittajien maissa. Kartan mukaan Kurdistaniin kuului osia Turkista, Syyriasta, Irakista ja Iranista, ja vähän myös Armeniasta.
Nyt heillä ei ole mitään missä elää ihmisarvoista elämää.- rfrfrfrrfrgtgtgt
Kurdit olivat palkkamurhaajia armenialaisten massamurhissa ja armenialaiset karkoitettiin Caucasiaan pitkälti kurdien toimesta. Nyt armenialaisten maat ovat kurdien.
Samaa mieltä olen , että kurdeja sorretaan arabien ja turkkilaisten taholta.
Vai niin, no tässä ei puhuta kurdeista mitään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Armenialaisten_kansanmurha- gtutgugtuuguut
Ei ole mainintaa, mutta sekin on ymmärrettävää poliittisista syistä. Onhan tekstissä muutakin kummallista esim. armenialaiset eivät ole islaminuskoisia vaan kristittyjä ja juutalaisia...??
Joka tapauksessa kurdit ovat kansoittaneet armenialaisten maat Itä-Turkissa.
Surullinen tapaus kerta kaikkiaan tuo armenialaisten ja assyrialaisten murhaaminen.
Tekstissä lukee myös ,että Israel ei ole tunnustanut armenialaisten kansanmurhaa??? taasko poliittiset syyt?
Etsin tuon kurdien yhteyden armenialaisten tuhoamiseen. - uyuyuyuyuyuyu
gtutgugtuuguut kirjoitti:
Ei ole mainintaa, mutta sekin on ymmärrettävää poliittisista syistä. Onhan tekstissä muutakin kummallista esim. armenialaiset eivät ole islaminuskoisia vaan kristittyjä ja juutalaisia...??
Joka tapauksessa kurdit ovat kansoittaneet armenialaisten maat Itä-Turkissa.
Surullinen tapaus kerta kaikkiaan tuo armenialaisten ja assyrialaisten murhaaminen.
Tekstissä lukee myös ,että Israel ei ole tunnustanut armenialaisten kansanmurhaa??? taasko poliittiset syyt?
Etsin tuon kurdien yhteyden armenialaisten tuhoamiseen.Siis palkkamurhaajia olivat monet kurdit ja oletettavasti saivat armenialaisten maat ja omaisuuden itselleen
.---There were Kurds who protected their Armenian neighbors. But many people assisted the perpetrators by rounding people up or by killing them,” Baysal said.
“Many Kurds felt ashamed of that. I feel ashamed of it. I travel a lot, and when I meet Armenians, I always apologize for what the Kurds have done.”
Not all Kurds agree on the need to apologize to Armenians. Many Kurds argue that their ancestors who carried out the killings were merely bought by the state. - tgtgtgtgtgttr
Armenian genocide (wikipedia) kurdish part:
Kurdit tunnustavat laajalti armenialaisten kansanmurhan ja oman osuutensa siihen. Kaikki kurdit eivät osallistuneet murhiin vaan päinvastoin auttoivat armenialaisia piiloutumaan esim. kurdien ratsuväeltä.
32 referennsiä takaavat tekstin totuuden. tgtgtgtgtgttr kirjoitti:
Armenian genocide (wikipedia) kurdish part:
Kurdit tunnustavat laajalti armenialaisten kansanmurhan ja oman osuutensa siihen. Kaikki kurdit eivät osallistuneet murhiin vaan päinvastoin auttoivat armenialaisia piiloutumaan esim. kurdien ratsuväeltä.
32 referennsiä takaavat tekstin totuuden.En väitä vastaan, koska en ole niin tarkasti perehtynyt asiaan.
- rffrfrfrfrgtgtgtgt
fari.g kirjoitti:
En väitä vastaan, koska en ole niin tarkasti perehtynyt asiaan.
Kurdit näyttävät olevan ainoita jotka edes tunnustavat tehneensä massamurhia vähemmistöjä kohtaan Lähi-Idässä. Arabit eivät tunnusta ikinä tehneensä mitään ja eivät edes tunnusta Holokaustia tapahtuneeksi vaikka olivat itse sitä masinoimassa.
- Israel.On.Paras.Maa
Vesi kielellä tässä odotellaan niitä Jaffoja kauppoihin...!
- Elämänviisauksia
KAIKKIjuutalaisetEIVÄToleTERRORISTEJAmuttaJOKAISENterroristinTAKANAonJOKUjuutalainen!
fromUSSLibertyTO9II- Hämmästyttävää.hölmöyttä
Onko Arafatin, Khamenein, Nasrallahin, Hanyihin takana muka juutalainen.
Taidat olla näitä uusia antisemitismin ja vihervasemmiston edustaja, jolle mikään historiallinen ja ajakohtainen tosiasia mene perille. - koetapojuYmmärtää
natsit oli oikeistolaisia,
fasistit ovat oikeistolaisia,
zionistit ovat fasisteja,
ei oikeistosta ole koskaan tullut mitään hyvää,
vain murhetta ja kuolemaa... - rythrhrhrhrthrthth
Hämmästyttävää.hölmöyttä kirjoitti:
Onko Arafatin, Khamenein, Nasrallahin, Hanyihin takana muka juutalainen.
Taidat olla näitä uusia antisemitismin ja vihervasemmiston edustaja, jolle mikään historiallinen ja ajakohtainen tosiasia mene perille.Palestiina on khazari "juutalaisten" valloittama, ja Hamas on moSSadin perustama järjestö, joknka perimmäinen tarkoitus oli palestiinalaisten rivien hajoittaminen, ja rauhanprosessin sabotointi.
- Merkkareijo
rythrhrhrhrthrthth kirjoitti:
Palestiina on khazari "juutalaisten" valloittama, ja Hamas on moSSadin perustama järjestö, joknka perimmäinen tarkoitus oli palestiinalaisten rivien hajoittaminen, ja rauhanprosessin sabotointi.
Mikä on moSSad? Mikäli tarkoitat Mossadia, olet väärässä sen suhteen, että se olisi ollut perustsamassa järjestöä. Anna nyt kuitenkin jonkinlainen linkki lähteeseesi, jolla yrität todistaa väitteesi. Mikäli et anna linkkiä, tulkitsen ettet tarkoita moSSadilla Mossadia siinäkin tapauksessa, että väittäsit tarkoittavasi.
- Nazitnarunjatkox
Juutalaisten vihaajat ovat tyhmiä Jumalan ja ihmisten silmissä.
- 12____13
Oikeasti yk ja kaikki maailman hallitukset pitäisi lopettaa. Ilman niitä maailmassa ei käytäisi yhtään sotaa, siksi ne ovat vaarallisia ja pitäisi poistaa ja antaa ihmisten elää rauhassa vapaasti ja itsenäisesti.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1171709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381448Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1201286Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1451236
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1491201- 521175
- 571101
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46989