monet luopiot, useat niistäkin, jotka tällä palstalla ovat vakioesiintyjiä, ja myös sellaiset luopiot, joilla on oma kotisivu,ja esittäneet vaikuttavia "tutkimuksen tuloksiaan", ovat keskittäneet elmänsä vain entisten veljiensä haukkumiseen.
Eikö sellaisesta ole Raamatussakin ennustettu (Juudaan kirje).
En mainitse mitään nimiä, mutta varmaan monet huomaavat, että kaikilla eivät ola "kaikki melat vedessä".
Tällaiset "tähdet" ovat pääasiassa omistautuneet entisten veljiensä parjaamiseen, unohtaen, että heidät on erotettu seurakunnasta usein melkoisenkin inhottavista teoista.
Jotkut sanovat, että he ovat omasta halustaan eronneet muka "opillisista erimielisyyksistä" johtuen.
Useiden vuosikymmenten aikana tällaisia asioita seuranneena voin vakuuttaa, ettei yhtään, siis: ei yhtään ole tullut eteeni sellaista tapausta, että joku olisi vain sellaisten asioiden vuoksi lähtenyt, vaan kaikki, huomaa: kaikki, ovat tehneet jotakin typerää, ja haluavat lähteä ennen kuin heidät erotetaan.
Sellaisia ovat nämä tämän palstan "sankarit".
Joten: pitäkää hyvänänne!
Eikö sellaisesta ole Raamatussakin ennustettu (Juudaan kirje).
En mainitse mitään nimiä, mutta varmaan monet huomaavat, että kaikilla eivät ola "kaikki melat vedessä".
Tällaiset "tähdet" ovat pääasiassa omistautuneet entisten veljiensä parjaamiseen, unohtaen, että heidät on erotettu seurakunnasta usein melkoisenkin inhottavista teoista.
Jotkut sanovat, että he ovat omasta halustaan eronneet muka "opillisista erimielisyyksistä" johtuen.
Useiden vuosikymmenten aikana tällaisia asioita seuranneena voin vakuuttaa, ettei yhtään, siis: ei yhtään ole tullut eteeni sellaista tapausta, että joku olisi vain sellaisten asioiden vuoksi lähtenyt, vaan kaikki, huomaa: kaikki, ovat tehneet jotakin typerää, ja haluavat lähteä ennen kuin heidät erotetaan.
Sellaisia ovat nämä tämän palstan "sankarit".
Joten: pitäkää hyvänänne!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Huomaatko vain parjaavasi toisinajattelijoita?
Inhottavista teoista erotettuja?
Oletko itse synnitön?
Mielestäni sinä menet tekopyhyydessäsi henkilökohatisuuksiin kirjoittajia kohtaan, jotka vain terävästi kritiikillään, jota todistajat harjoittavat muita kohtaan, kaatavat VT-seuran opetuksen. Miksi tuomitset toisia siitä, mitä järjestösi tekee muita kohtaan?
>> vaikuttavia "tutkimuksen tuloksiaan",
Kuten?
>>ovat keskittäneet elmänsä vain entisten veljiensä haukkumiseen.
Viittaatko tällä esimerkiksi Vartiotorniseuran materiaalin lainaamiseen?
>>Eikö sellaisesta ole Raamatussakin ennustettu (Juudaan kirje).
Jos kyse on Raamatun ennustuksen täyttämisestä, niin eikö siitä tulisi siinä tapauksessa olla iloinen? Täyttymyksen puutehan olisi katastrofi uskolle.
>>Tällaiset "tähdet" ovat pääasiassa omistautuneet entisten veljiensä parjaamiseen,
Kuten esimerkiksi?
>> unohtaen, että heidät on erotettu seurakunnasta usein melkoisenkin inhottavista teoista.
Tarkoitatko, että jehovantodistaja-aikuisesta pedofiliasta tuomittu P.R. kirjoittelee tänne? Vai pelkästään VT-seuran sääntöjä rikkoneita?
>>Jotkut sanovat, että he ovat omasta halustaan eronneet muka "opillisista erimielisyyksistä" johtuen.
Niin ja miten se vaikuttaa asiakysymyksiin?
>>Useiden vuosikymmenten aikana tällaisia asioita seuranneena voin vakuuttaa, ettei yhtään, siis: ei yhtään ole tullut eteeni sellaista tapausta, että joku olisi vain sellaisten asioiden vuoksi lähtenyt, vaan kaikki, huomaa: kaikki, ovat tehneet jotakin typerää, ja haluavat lähteä ennen kuin heidät erotetaan.
Ja tämä on sinulle osoitus siitä, että Vartiotorniseuralla on Aionoa Oikea Totuus?
>>Sellaisia ovat nämä tämän palstan "sankarit".
Joten: pitäkää hyvänänne!
Kiitos kun kävit, tule toistekin.
ovat todisteena.
Näin minä olen sen havainnut olevan.
osoittaa sinun olevan oikeassa?
näreet!
ainakin omassa seurassasi.
olen kauan jo ajatellut.
Otan vastaan arvostuksenosoituksia klo 10.30 ja puoli 11 välissä tällä palstalla. Pitäkää kiirettä!
>>ovat keskittäneet elmänsä vain entisten veljiensä haukkumiseen>>
>>ovat pääasiassa omistautuneet entisten veljiensä parjaamiseen>>
Ymmärrätkö sinä, että nuo tuollaiset kommentit eivät mitenkään sovellu sellaisiin, jotka kritisoivat järjestösi johdon toimintaa ja paljastavat sen valheellisuuden? Yksittäisiä Jehovan todistajia tälläkin palstalla harvemmin on nähnyt parjatun.
Juudaan kirjeessä oli kuvattu monin eri tavoin näitä mainitsemiasi "luopioita". Miten hyvin mielestäsi sopivat esimerkiksi seuraavat esitetyt kuvaukset niihin, jotka nykyään paljastavat uskontosi johdon salattuja asioita?
jae 4: "Syynä on se, että joukkoon on pujahtanut eräitä ihmisiä, jotka Raamattu on kauan sitten määrännyt tähän tuomioon"
Miten me olemme pujahtaneet joukkoon? Päinvastoin, mehän olemme päässeet ulos siitä tekopyhyyden temppelistä!
jae 4: "jotka vääntävät Jumalamme ansaitsemattoman hyvyyden irstauden puolusteluksi"
Kuvaako tämä ajatus sellaista toimintaa, jossa tuodaan esiin Vartiotorniseuran tarkoituksellinen ja toistuva valehtelu? Kukaan täällä ei ole kertomassa, miten vapaasti toisten tulisi elää, vaan kyse on yhä edelleenkin ihmisuskontosi johtoportaan salaisuuksien paljastamisesta.
jae 10: "Kuitenkin nämä ihmiset herjaavat kaikkea sitä, mitä he eivät todellisuudessa tunne"
Onko mielestäsi niin, että esimerkiksi Markku Meilo ei todellisuudessa tunne sitä, mistä täällä puhuu? Ja onko kyse lainkaan 'herjaamisesta' silloin, kun esitetyt asiat pitävät paikkansa?
jae 16: "Nämä ovat nurisijoita, jotka valittavat osaansa elämässä"
Kuinka moni rekisteröimäsi "luopio" on valittanut osaansa elämässä? Eiköhän taas päinvastoin! Minä voin tästä hetimmiten todeta omasta puolestani, että elämäni taso on parantunut huomattavan paljon sen jälkeen, kun tajusin Jehovan todistajien keskuudessa harjoitetun perusteettoman vallankäytön ja epärehellisyyden. En ole katunut eroamistani hetkeäkään.
Täydellistä elämäni ei ole, eikä se sellaiseksi koskaan tulekaan, mutta on huomattavasti helpompi hengittää omana itsenään.
asiasta kuultavat täällä "hillitysti" imaisevat omia tunteitaan. Ja vielä siteeraavat Raamattua, joka paljastaa heidät... mielenkiintoista.
sulla ei ihan oikeasti taida ollamitään muuta sanottavaa kun räksyttää ja valittaa täällä. Edes kunnollista kommenttia et pysty väsäämään, vaan tommosta kummallista hymistelyä... mielenkiintoista.
Jos et asiakeskusteluun pysty, niin pysy sit pois!
kritiikkiä ns.totuudesta,se leimataan parjaamiseksi,kautta linjan sama juttu,oli asia mikä tahansa,se käännetään vainoomiseksi,taitavat olla jt ja savolaiset samaa sukua,vaikka kyllä savolaiset ovat mieluisempia
>>kritiikkiä ns.totuudesta,se leimataan parjaamiseksi,kautta linjan
Vartiotorniseura ei ole varustanut jäsenistöään tilanteeseen jossa jehovantodistaja kohtaa henkilön, joka todella tuntee Vt-seuran oppihistorian ja muut menneisyyden metkut.
Pupe-kirjassa kun ei ole toimintaohjetta esimerkiksi kysymykseen, miksi Vartiotorniseura on vuosikymmeniä valehdellut odottaneensa jo ennalta Jeesuksen 1914-paluuta.
Kirjasta puuttuu myös ohjeet osoittaa Raamatulla 2520-opetuksen väitetty raamatullisuus, jolloin koko 1914-laskennalta on pohja pois.
>>se käännetään vainoomiseksi
Se on näennäinen suoja, jossa samalla tuudittaudutaan ajatukseen, että tuo vainoksi käännetty kritiikki on merkki totuudesta.