Kansanedustaja Timo Soinille ei tarvitse selittää rauhanturvaamisen taustoja,
kun hän ottaa Sinibaretin toimittajan vastaan työpaikallaan eduskunnassa. Soini
sanoo empimättä, että rauhanturvaajat tekevät äärimmäisen tärkeää työtä: "Ei
nobeleita sentään ihan turhille jätkille jaella", hän tiivistää.
Perussuomalaiset saivat syksyn kuntavaaleissa keskustapoliitikko Seppo
Kääriäistä lainaten veretseisauttaneen vaalivoiton pitkälti puheenjohtajansa
Timo Soinin ansiosta. Soini kiersi maata kuin Eino Poutiainen aikanaan, valoi
uskoa omiinsa ja pisti sanan täydessä merkityksessä persoonansa peliin.
Viimeistään nyt tiedetään, että 46-vuotiaan "maisterisjätkän" sanoilla on myös
painoa.
Eikä Soini säästellyt sanojaan myöskään Sinibaretin haastattelussa. Sen aikana
osansa saivat niin "vihreät tyttöset, haavistot ja muut aseistakieltäytyjät"
kuin länsinaapurimmekin.
- Minä en jaksa ymmärtää, että armeijaa käymättömät tyypit ovat kritiikittä
valmiit heikentämään puolustustamme ja samalla tuhlaamaan suomalaista rahaa
kieltämällä ensin maamiinat ja nyt vielä rypäleaseet.
- Nuo aserajoitusasiat ovat vähän kuin ilmastonmuutos. Niitäkin on kehuttava ja
kannatettava, vaikka ei siinä olisi aina järkeäkään, Soini paukauttaa.
Ja vauhtiin päästyään vannoutuneeksi isänmaan ystäväksi itsensä laskeva
puoluejohtaja lataa täyslaidallisen Ruotsin suuntaan.
- Ruotsi teki valtavan virheen ajamalla oman puolustuksensa alas ja
panostamalla samaan aikaan pelkästään kansainväliseen kriisinhallintaan. Siinä
me emme saa missään nimessä mennä naapurin perässä.
-->Timo Soini korostaa, että Suomenkin on tärkeä olla mukana kansainvälisen
rauhan turvaamisessa, mutta tärkeintä eli kotimaan alueellisen koskemattomuuden
puolustamista ei saa missään vaiheessa unohtaa.
- Minua askarruttaa nykypäivän kriisinhallinnassa ainoastaan sen luonteen
muuttuminen. Nykyisellään on olemassa iso vaara, että suomalaisetkin joutuvat
muiden mukana keskelle taistelukenttää. Eihän ketään voi pakottaa rauhaan ilman
väkivaltaa, Soini miettii.
- Sitäkään ei saa unohtaa, että meitä pidetään virallisesta puolueettomuudesta
huolimatta länsiblokin osana. Se saattaa johtaa vielä jossain vaiheessa
vaikeuksiin, hän lisää.
Soini ilmoittaa suoraan, ettei hän lukeudu EU:n kannattajiin ja
perussuomalaisten virallinen Nato -kantakin on kielteinen, mutta kaikesta
huolimatta hän haluaa nähdä kyseiset liittoutumat vastapainona YK:lle. Hän
muistuttaa, että esimerkiksi Bosnian kansanmurha olisi saanut jatkua, ellei
Nato olisi tehnyt päätöstä pommituksista.
- Kansainvälisen yhteisön on pystyttävä vastaamaan kriiseihin, vaikka operaatio
ei aina saisikaan YK:n mandaattia. Yksikin pysyvistä turvallisuusneuvoston
jäsenistä voi käytännössä sen kaataa. Ja mikä ylipäätään on niiden pysyvien
jäsenten rooli tänään, kuuluisiko esimerkiksi Ranska enää siihen ryhmään, Soini
kysyy.
- YK on ikävä kyllä järjestönä ihan yhtä tehoton ja korruptoitunut kuin kaikki
muutkin kaltaisena isot toimijat, kuuluu tuomio maailmanjärjestölle.
Nykyinen taso on riittävä
Päinvastoin kuin moni muu johtava poliitikko olisi Timo Soini valmis pitämään
rauhanturvatyöhön Suomessa sijoitettavat rahat ja voimavarat nykyisellä
tasollaan ja jopa laskemaan niin rahallista panosta kuin vuosittain ulos
lähetettävien suomalaisten turvaajienkin määrää.
- Hallituksen on syytä miettiä näitäkin asioita tarkkaan, kun kevään selonteko
annetaan. Minusta on pelkästään hyvä asia, että Suomi saa kansainvälistä
kokemusta maailmalta, mutta kansainvälisyys ei saa missään tilanteessa
tosiaankaan viedä painopistettä pois kotimaasta. Rauhanturvaoperaatiot käyvät
joka tapauksessa samalla rahakaukalolla kuin puolustusvoimatkin, Soini
selvittää.
- Perinteisen rauhanturvaamisen sijaan Suomi voisi jatkossa panostaa entistä
enemmän esimerkiksi poliisien ja rajamiesten kouluttamiseen. Siinä työssä
neutraali ja kautta linjan arvostettu Suomi olisi omimmillaan, hän näkee.
Armeija myös hyvä kurikoulu
Kansainvälisistä operaatiosta keskustelu siirtyy helposti kotimaahan. Timo
Soini myöntää, että 26-vuotiaana valmiina maisterina käyty armeija ei ollut
hänelle itselleen pelkkää herkkua, mutta siitä huolimatta hän liputtaa
edelleenkin yleisen asevelvollisuuden nimiin.
- Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen on Suomelle huomattavasti tärkeämpi
asia kuin demokratian puolustaminen jossain sellaisessa maassa, missä ei edes
ole demokratiaa.
- Jos ei muuta, niin ainakin nuoret oppivat armeijassa kuria. Elämässä ei vaan
selviä niin, että tekee kaiken aina vaan oman pään mukaan. Viimeistään sen
huomaa siinä vaiheessa, kun menee naimisiin, kahden pienen lapsen isä virnistää.
Moitittuaan vielä liian helposti toteutuvan asevelvollisuudesta vapauttamisen
Soini lisää, että yleisellä asevelvollisuudella on tärkeä rooli myös
maanpuolustushengen ylläpitäjänä.
- En epäile yhtään, etteikö meiltä löytyisi pätevää väkeä ammattiarmeijaankin,
mutta se ei sitouttaisi kansaa riittävällä tavalla.
Mikä parasta suomalaisille?
Timo Soini sanoo hymyssä suin, että tiukatkin mielipiteet ja kannat voivat
muuttua. Soini kertoo olevansa puolueensa kannan mukaisesti vielä Naton
jäsenyyttä vastaan, mutta sitäkin asiaa on hänen mukaansa seurattava tiiviisti.
- Minua ei haittaa yhtään, vaikka virolaiset kulkevat Naton tarra salkussaan,
mutta jos puolustusliittoon meneminen osoittautuisi parhaaksi vaihtoehdoksi
Suomen kansalle, olisin valmis miettimään kantaani uudelleen. Veikkaukseni on,
että Nato ei ole kuitenkaan vielä edes seuraavien eduskuntavaalien kysymys,
vaan se nousee pinnalle vasta seuraavissa presidentinvaaleissa.
-->"Bosnia jätti jämäkän kuvan"
Timo Soini on päässyt tutustumaan suomalaisten rauhanturvaajien toimintaan
paikan päällä Bosniassa eduskunnan suuren valiokunnan matkalla. Tuon
kokemuksensa perusteella hän sanoo empimättä, että suomalaisten toiminta
maailmalla on jämäkkää ja ammattitaitoista.
- Bosnia palautti mieliin, että Euroopassakin voi vielä tapahtua uskomattomia
asioita. Esimerkiksi Sarajevon piiritys on aika uskomaton tapaus, Soini miettii.
Soini ei olisi valmis lähettämään suomalaisia joukkoja kaikkien kovimpiin
paikkoihin, kuten esimerkiksi Afganistaniin. Hän sanoo kuitenkin ymmärtävänsä,
ettei valinta ole välttämättä aina pelkästään Suomen käsissä.
- Ei pieni maa voi loppuun asti sanoa, että tuonne mennään, mutta tuonne
toisaalle ei. Ja meidän on pakko ottaa sekin mahdollisuus huomioon, että joku
voi myös kuolla. Homma ei yksinkertaisesti vain toimi niin, ettei uhrejakin
tulisi, Soini muistuttaa.
- Toivon kuitenkin, etten näe koskaan sellaista päivää, että suomalaista
viedään samalla tavalla kepin nenässä, kuin vietiin aikanaan jenkkejä
Somaliassa, hän huokaa.
Puolustusministeriksi? Mikä ettei
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini heittää kesken haastattelun huulena
ilmaan, että "puolustusministeri Soini saattaisi ajatella asioista ihan eri
tavalla kuin kansanedustaja Soini". Tähän ei yksinkertaisesti voi olla
tarttumatta kiinni.
- Puolustusministerin tehtävä ei olisi ollenkaan häntäpäässä, jos hallituksen
paraatiovet jossain vaiheessa aukeavat, kahdesti turvallisuuspoliittisen
seurantaryhmän jäsenenä istunut Soini heittää.
Jos kaikki menee Timo Soinin suunnitelmien mukaan, saattavat ne paraatiovet
aueta jo seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Hän ilmoittaa nimittäin suoraan,
että tavoitteena on vähintään kymmenen kansanedustajaehdokkaan läpimeno.
- Meidän on vaan jatkettava taisteluamme tieuran suunnassa. Kaikki on
mahdollista, kunhan pidämme nykyisen murtumattoman peruslinjamme. Toinen tärkeä
asia on hyvä ehdokasasettelu, joka toi tulosta jo kuntavaaleissa, Soini ynnää.
- Missään vaiheessa emme saa kuitenkaan unohtaa sitä, että jokainen
kuntavaaleissa läpimennyt ehdokas on meille elävä käyntikortti. Kenellekään ei
ole varaa puhua läpiä päähän, puoluejohtaja muistuttaa.
Teksti Asko Tanhuanpää

Vastaukset 1
Vanhimmat
siis Suomalaisia,miksi osa kansaa ei sitä ymmärrä? Emme ole mitään EUROSTOLIITTOLAISIA, vaikka se olisikin joillekkin päättäjille ja heidän takajuttujensa nuolijoille eduksi ja jopa maineeksi siellä EU:ssa, kansa kuitenkin osaa ajatella ja lopulta päättää sen missä mennään, TOIVOTTAVASTI.