Nyt oli jälleen pakko tulla vierailemaan tällekin Kepupalstalle, näin vuoden ensimäisenä päivänä. Ja syy siihen on ainoastaan, Iltalehden ansiosta. Kuten olemmekin jo huomanneet, Iltalehti julkaisi kuvan luonnonkauniista SDP-n puheenjohtajasta Jutta Urpilaisesta.
Nyt vain täytyy vaatimattomasti todeta, siinä nämme puhdasta Sosialidemokraattista naiskauneutta parhaimmillaan. Siinä ei ole mitään "likaista", mitä olemme tottuneet näkemään, kun esimerkiksi Keskustalaisia naisia on lehdissä esitelty.
Tämä luonnonkauneus, ja viattomuus aivan pursuaa tästä Jutan kuvasta, no on myönettävä, kun tarkemmin katsoo, ehkäpä katseen jännitys tulee esille, luulisin juuri tuo puhtaan viattomuuden takia. Kyllä nyt kaikki Työväenpuolueitten ihmisten on oltava ylpeitä, kuinka luonnonkaunis Demarien puheenjohtaja voikaan olla.
TÄMÄ KUVA, ON AIVAN ERI MAATA KUIN NUO kESKUSTAN KUVAKAVALKAADIT, JOTKA LIITTYVÄT TÄYSIN PORNOFRAATTISEEN JULKAISUUN.
On vielä todettava, tämä kuva muistuttaa hyvin paljon, tuon Kapteeni Korhosen naisystävää. Minulla kun on koneellani montakin kuvaa Jompen "Kullasta", ja voin vakuuttaa, että kovin samanlaisia ovat nuo kuvat. Mikä taas todistaa Jompenkin olevan pistämätön asiantuntija, myskin naiskauneuden suhteen. Terveiset vaan sinne helsinkiin Jompelle ja hänen Kulalleen, täältä pohjan periltä.
Nyt vain täytyy vaatimattomasti todeta, siinä nämme puhdasta Sosialidemokraattista naiskauneutta parhaimmillaan. Siinä ei ole mitään "likaista", mitä olemme tottuneet näkemään, kun esimerkiksi Keskustalaisia naisia on lehdissä esitelty.
Tämä luonnonkauneus, ja viattomuus aivan pursuaa tästä Jutan kuvasta, no on myönettävä, kun tarkemmin katsoo, ehkäpä katseen jännitys tulee esille, luulisin juuri tuo puhtaan viattomuuden takia. Kyllä nyt kaikki Työväenpuolueitten ihmisten on oltava ylpeitä, kuinka luonnonkaunis Demarien puheenjohtaja voikaan olla.
TÄMÄ KUVA, ON AIVAN ERI MAATA KUIN NUO kESKUSTAN KUVAKAVALKAADIT, JOTKA LIITTYVÄT TÄYSIN PORNOFRAATTISEEN JULKAISUUN.
On vielä todettava, tämä kuva muistuttaa hyvin paljon, tuon Kapteeni Korhosen naisystävää. Minulla kun on koneellani montakin kuvaa Jompen "Kullasta", ja voin vakuuttaa, että kovin samanlaisia ovat nuo kuvat. Mikä taas todistaa Jompenkin olevan pistämätön asiantuntija, myskin naiskauneuden suhteen. Terveiset vaan sinne helsinkiin Jompelle ja hänen Kulalleen, täältä pohjan periltä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
osaamaton puheenjohtaja. Ei loista talouskyvyillään. Aika tollo. Vielä tollompi kuin Heinäluoma.
Aluksi haluan.....
on "pyntänneet" Juttaa vähän liikaa, eihän siinä voi kiltti tyttö olla luonnollisesti.
Olihan se keskustan "sika-nautakin" jossakin lehdessä melko vähillä kamppeilla, mutta se ei herättänyt suuria intohimoja.
Terveisiä täältäkin Jompelle ja hänen Kulalleen!
"Kulalla ohtaan"! :))
Kepulaisillakin pitää olla näitä missejä vetureina, eihän kepulaisista olisi ilman missejä mihinkään, niin kuin muistamme, Matti Vanhanen ei olisi päässyt Eduskuntaan ilman Tanja Karpelan saamaa äänivyöryä pääkaupunkiseudulla. Hän olisi omin äänin jäänyt Esuskunnastamme ulos, kuin lumiukko. Kepu pettää kiemuroiden kautta Matti Vanhasesta tuli kuitenkin sitten vastentahtoaan Suomen pääministeri Anneli Jäätteenmäen vakavien sekoilujen takia.
Tämä kepulaisten pystyssä pitäjä ja missiveturi Tanja Karpela sai tietysti kiitollisuuden velan suorittamisen takia kulttuuriminsterin pestin Matti Vanhasen I-hallituksessa. Kepulaisilla on aina näitä kiitollisuusvelkakuvioita, niin kuin nytkin on päällä kiitollisuudenvelan suorittaminen vaalirahoittajille. Kyllä naisten ulkonäöllä ja misseydellä on tärkeä rooli Suomen politiikassa ja näillä avuilla päästään pitkällekin ministeriksi asti. Eiköhän Jutta Urpilainen ole Suomen seuraava pääministeri ja hän on rehellisenä ja uskovaisena ihmisenä tuhat kertaa parempi, kuin tämä kepulaisten Anneli Jäätteenmäki?
Mikäs se Uusi-Ukin tänne keskusta saitille lennätti? Tuliko demujen palstalla ns turpiin roima kaupalla. Olisit vain sinnitellut siellä, olimme jo aivan unohtaneet sinun Tietoiskusi.
Saat nyt tämän kerran anteeksi,erehdyitkö palstan valinnassa, ehkä tuo näkökin tekee temppunsa jo tuossa iässä.Mitä sinä vanha mies noita nuoria naisia syöt silmilläsi, vanhuus se koittaa meille kaikille.
Ilman sarvia ja hampaita toivotan sinulle antoisaa uutta vuotta rakkauden kipinän ryydittämänä pitkää avioliittoasi.
Eikös nyt pitäisi kuitenkin keskustella naisista ja politiikasta yleensä, sehän oli tämän Uusi-Ukin kirjoituksen aihe? Jyväjemmareiksi haukutuille kepulaisille taitaa olla vaikeata erottaa jyviä akanoista, kun näin vinoon Uusi-Ukin kirjoituksen aihe on ymmärretty.
että tulin tuon tärkeän Jutan kuvan myötä, tuomaan Uudenvuoden toivotukseni, myskin tänne kepupalstalle. Tosin minun vakituinen Debattipalstani on kuitenkin Demaripalsta. Tunnen olevani siellä, ikäänkuin omieni joukossa, josta nämä Kepulireppanat ovatkin minua aina aika ajoin muistuttaneet.
Kun läksin tältä palstalta, en sanonut mitään lopullisesta palstan jättämisestä. Aina joskus kun siltä tuntuu, niin vierailen myöskin tällä palstalla. Kuitenkin varon Syöttämästä liikaa "Helmiä sioille", siinä minun onkin oltava varovainen.
Mitä muuten Naiskauneuden ihannoimiseeni tulee, niin viimeiseen hengenvetooni asti ihailen ja kunnioitan noin kauniita ja puhtaita naisia kuin tuo Jutta Urpilainenkin on, siinä ei veli hyvä, ole kahta sanaa,siis viimeiseen hengenvetooni asti. Hyvää tätävuotta myöskin sinulle, kuka lienetkin.??
SDP:n akana erottui selvästi jyvistä Iltalehden sivulla, eikä jätä kahta sanaa kyseisen puoluejohtajan mielentilasta.
Tässä olen Uusi-Ukin kanssa samaa mieltä, että ei helmiä sioille. Tämä keskustan keskustelupalsta ei ole laatupalsta kepulaisten heikohkon luku- ja kirjoitustaidon takia. Eikö se MTK ole sittenkään pitänyt omistaan huolta, kun tämä maajussien sivistyspuoli on jätetty ihan retuperälle?
intellektuelli punikki!
Helmi sikojen joukossa.
Jutta Urpilainen on ihan fiksu tyyppi verrattuna Tanja Karpelaa, jolla myös on ollut hinkua keskustan puoluejohtoon. Tanja Karpelalla on ollut koko ajan ongelmia hänen yksityiselämänsä puolella, yleensä miehet ovat hänelle arka paikka, hän joutuu koko ajan turvautumaan sairaslomiin, että jaksaisi elämässä eteenpäin.
Jutta Urpilainen porskuttaa politiikassa naisena ilman burn outteja ja omana persoonanaan, eikä hän tarvitse pystyssä pitäjiä, hän on ylväs ja seisoo omin jaloin, eikä muistuta puhelintolppaan, niin kuin nykyinen pääministerimme.
Ennenkuin seuraava vuosi vaihtuu niin jutta raottaa verkkosukkien välistä riemurasian ja sitten saamme nähdä mistä se SDP pissii.
Kyllä tämä kepulaisten kansanedustaja Tanja Karpela on raottanut riemurasiansa ovea aika vilkkaaseen tahtiin, kun miehet menevät vaihtoon yhtä sitä mukaa, kun hän vaihtaa pikkuhousujaan.
Kysymys hymiössä.
Kyvytkenkäinen puoluejohtaja panee vauhtia sdp:n alasajoon, joka muutenkin on vahvassa laskussa.
Sdp on aina mokannut itsensä julkisuuskuvassaan ja nyt oli pohjanoteeraus, en enää koskaa äänestä kevytkenkäisiä.
muistiin on piirtynyt kuva kesän 2008 puoluekokouksesta - Jutta Urpilainen kirkuu punaisissaan nyrkki pystyssä "Toverit, toverit.."
Kansa kavahti sohvillaan: "Sehän on kuin Stalinin sisko".
Tähän vammaan ei enää auta faceliftit eikä manikyyrit. Valitettavasti.
johon on hyvin vaikea uskoa ja luottaa. Nuo asusteet veivät häneltä viimeisenkin kansan luottamuksen. Hänelle käy kuin Karpelalle, joka saa jatkuvasti kärsiä siitä, että kauniina nuorena naisena menestyi kauneutensa ansiosta! Nykyään hän menestyy ihan hyvin poliitikkona! Karpela peittoaa kauneudella häntä jäljittelemään ryhtyneen Urpilaisen 10-0!
sokeutuneet kun on niin luonnonkaunis, vaikka on niin meikattuna, huulet punattuna, sokeus tulee iän myötä, iltalehti vedättää naisia, kohta on toinen ääni kellossa, kyllä nämä toimittajat tunnetaan.