Kansalaissota

"Osallistuin koulupoikana valkoisella puolella sotaan vuonna 1918. Silloin olin mukana vapaussodassa.

Itse asiassa koko kansa vastusti tsaarin sortopolitiikkaa vuosisadan alussa, mutta levoton vuosi 1917 nosti yhteiskunnalliset kysymykset keskeisiksi tekijöiksi. Siinä ympäristössä, jossa minä kaukana Kajaanissa elin, katsottiin yleisesti punaisten olevan maan itsenäisyyspyrkimyksiä vastaan. Nimenomaan tämä oli syy, miksi tuolloin katsoin olevani vapaussodassa.

Nyt tiedän, ettei asia ollut niin yksinkertainen kuin me silloin oletimme. En epäile punakaartilaisten vilpittömyyttä, kun he toimivat luokkansa oikeuksien puolesta. Olen varma siitä, että he eivät taistelleet maan itsenäisyyttä ja vapautta vastaan. Tämä on syy, miksi nyt käytän sanaa kansalaissota."

LÄHDE: Urho Kekkosen kirja Muutoksen vuosikymmenet

HUOM! Kekkonen syntyi vuonna 1900, joten oli kansalaissodan aikoihin vielä todella nuori. Tälläisiä nuorukaisia sitä taisi olla suuremmaksi osaksi molemmin puolin.
14854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kekkonen littyi vuonna 1924 Akateemiseen Karjala-Seuraan (AKS). 20-luvun puolivälin jälkeen AKS:ssa alettiin puhua kansallisesta
eheyttämisestä, mutta Kekkosta lainaten:"kansallinen eheyttäminen jäi pelkästään kuolleeksi kirjaimeksi seuran sääntöihin". (Kekkonen sitten jossain vaiheessa erosi AKS:sta.)

30-luvun alussa Kekkonen oli pari kertaa Saksassa väitöskirjatyönsä takia ja näki siellä natsismin nousun. Kekkonen kuvailee aikaa
seuraavasti: "Eri maissa fascismi sai erilaiset muodot, mutta lähes kaikkialla sille oli ominaista kiihkokansallisuus,
järjestäytyneen työväenliikkeen vastaisuus sekä erilaisten etnisten vähemmistöjen sortaminen. Lisäksi kaiken yllä oli voiman ja
ulkoparlamentaarisen voiman ihannointi."

30-luvun lopulla Kekkonen toimikin jo aktiivisesti IKL:n lakkauttamiseksi (tuolloin hän oli sisäministeri), ja Kekkosen
sanoin:"Käytännössä demokratian puolustaminen 30-luvulla merkitsi taistelua AKS:aa, Lapuan liikettä ja Isänmaallista
kansanliikettä (IKL) vastaan. Vaara demokratiaa vastaan uhkasi nimenomaan siltä suunnalta."

Äänestä
  • "meidän olisi pitänyt tunnustaa vasemmistolle oikeus pitää omat ihanteensa ja käsityksensä samoin kuin me pidimme omamme. Meidän olisi ollut tunnustettava, että ensin on erilaisuus ja sitten erilaisuuksien välillä käydyn keskustelun ja sovittelun sekä yhteistyön jälkeen kokonaisuus. To agree to disagree, sopia siitä, että ollaan eri mieltä."

    LÄHDE: Urho Kekkosen kirja Muutoksen vuosikymmenet s.15, Kekkonen ymmärsi tämän, kun Lapuan liike ja IKL uhkasi demokratiamme perusteita.

    "Lapuan liike (ruots. Lapporörelsen) oli vuosina 1929–1932 vaikuttanut suomalainen oikeistoradikaali[1] kommunisminvastainen kansanliike. Alkuvaiheessaan liike oli luonteeltaan yleisporvarillinen, mutta saavutettuaan ensisijaisen tavoitteensa, kommunistisen toiminnan kieltämisen, liike radikalisoitui ja menetti maalaisliiton ja maltillisen oikeiston tuen. Lapuan liike lakkasi epäonnistuneen Mäntsälän kapinan jälkeen, kun se oli epäonnistunut laillisen hallituksen kaatamisessa. Liikkeen poliittista ohjelmaa jatkoi Isänmaallinen kansanliike, joka ei koskaan saavuttanut Lapuan liikkeen asemaa."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapuan_liike

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    "meidän olisi pitänyt tunnustaa vasemmistolle oikeus pitää omat ihanteensa ja käsityksensä samoin kuin me pidimme omamme. Meidän olisi ollut tunnustettava, että ensin on erilaisuus ja sitten erilaisuuksien välillä käydyn keskustelun ja sovittelun sekä yhteistyön jälkeen kokonaisuus. To agree to disagree, sopia siitä, että ollaan eri mieltä."

    LÄHDE: Urho Kekkosen kirja Muutoksen vuosikymmenet s.15, Kekkonen ymmärsi tämän, kun Lapuan liike ja IKL uhkasi demokratiamme perusteita.

    "Lapuan liike (ruots. Lapporörelsen) oli vuosina 1929–1932 vaikuttanut suomalainen oikeistoradikaali[1] kommunisminvastainen kansanliike. Alkuvaiheessaan liike oli luonteeltaan yleisporvarillinen, mutta saavutettuaan ensisijaisen tavoitteensa, kommunistisen toiminnan kieltämisen, liike radikalisoitui ja menetti maalaisliiton ja maltillisen oikeiston tuen. Lapuan liike lakkasi epäonnistuneen Mäntsälän kapinan jälkeen, kun se oli epäonnistunut laillisen hallituksen kaatamisessa. Liikkeen poliittista ohjelmaa jatkoi Isänmaallinen kansanliike, joka ei koskaan saavuttanut Lapuan liikkeen asemaa."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapuan_liike

    "meidän olisi pitänyt tunnustaa vasemmistolle oikeus pitää omat ihanteensa ja käsityksensä samoin kuin me pidimme omamme. Meidän olisi ollut tunnustettava, että ensin on erilaisuus ja sitten erilaisuuksien välillä käydyn keskustelun ja sovitelun sekä yhteistyön jälkeen kokonaisuus."
    Juuri nämä oikeudet oli sosiaalidemokraateilla v.1905-1917. Mutta kyseinen puolue ei hyväksynyt erilaisuuta eikä demokratiaa v.1918., vaan lähti kapinan tielle. Joten Kekkosen sanomisia ei voida tässä yhteydessä käyttää tarkastelessa v.1918 tapahtumia.
    Kekkosen mielestä Suomen olisi pitänyt solmia YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa jo v.1939 ja myöntyä muihin naapurin aluevaatimukseen saman tien. Koko kirjoitus voidaan sen vuoksi unohtaa.
    Kenties Lapuan liike oli aikanaan uhka suomalaiselle demokratialle vuosina 1929-1932, mutta samoin Työväen Puolue oli uhka v.1918 suomalaiselle demokratialle. Ja oli toimittava sen mukaisesti.

    Äänestä

  • Valkoinen suomalainen2 kirjoitti:

    Kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin tavoitteena oli estää oikeiston diktatuuripyrkimykset ja rakentaa Suomesta ultrademokraattinen tasavalta.

    Vuosina 1905-1917 sosialistit onnistuivat ajamaan monta kansan hyvinvointia lisäävää uudistusta läpi, vaikka Suomen porvaristo yhteistyössä venäläisten kanssa yritti kovasti pistää kapuloita rattaisiin. 1918 porvaristo yritti kumota nämä parannukset lujan järjestysvallan avulla, jota vastaan Suomen kansa nousi kapinaan.

    Äänestä

  • Kansandemokraatti kirjoitti:

    On se luja tuo usko vanhaan kommunistiseen propagandaan. Tosiasiassa jo Väinö Tanner totesi kapinan olleen tarpeeton ja vahingollinen. Sosiaaliset uudistukset olisivat toteutuneet ilman kapinaa.

    Kumma väite tuo porvariston toiminta yhdessä venäläisten kanssa. Sosialistithan ne venäläisten kanssa veljeilivät.

    Äänestä

  • kale kirjoitti:

    osa Venäjää. Venäjällä vallankumouksen aikoihin upseeristo oli valkoisten puolella.

    Vaikka Suomi oli julistautunut itsenäiseksi joulukuussa 1917 (ainoa, joka oli Suomen tunnustanut itsenäiseksi oli Neuvosto-Venäjä), niin Suomi ei ollut koko maailman silmissä itsenäinen.

    "Kapina" varmasti olikin tarpeeton. Mutta ketä vastaan se "kapina" oli. Eduskunta oli hajoitettu, joten "hallitus" ei ollut kaikkien silmissä laillinen.

    Äänestä

  • Kansandemokraatti kirjoitti:

    Kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin tavoitteena oli estää oikeiston diktatuuripyrkimykset ja rakentaa Suomesta ultrademokraattinen tasavalta.

    Vuosina 1905-1917 sosialistit onnistuivat ajamaan monta kansan hyvinvointia lisäävää uudistusta läpi, vaikka Suomen porvaristo yhteistyössä venäläisten kanssa yritti kovasti pistää kapuloita rattaisiin. 1918 porvaristo yritti kumota nämä parannukset lujan järjestysvallan avulla, jota vastaan Suomen kansa nousi kapinaan.

    Sisällissodan alussa punaiset valtasivat koko Etelä-Suomen Poriin, Tampereelle, Lahteen ja Viipuriin asti.

    Valkoisten vahvin alue oli Etelä-Pohjanmaa. Vaikka todellisuudessa Etelä-Pohjanmaan talonpojat eivät halunneet mukaan sisällissotaan, eivätkä myöskään halunneet liittyä suojeluskuntiin.

    Lopulta talonpojat saatiin sillä mukaan, että heille kerrottiin kyseessä olevan venäläisten ajaminen pois Suomesta. Mannerheim itse kertoi Kai Donnerin haastattelussa vuonna 1930:"Me emme olisi koskaan saaneet niitä talonpoikia mukaamme, jos olisimme sanoneet, että käymme punaisten kimppuun."

    Äänestä

  • sisällissotaan kirjoitti:

    Ruoveden Mannisilla käytiin taistelu punaisten ja valkoisten välillä 15-18.3.1918.

    Valkoisia edusti komppania Yli-Härmästä, punaiset olivat helsinkiläisiä.

    Ylihärmäläiset oli saatu sillä mukaan, että oli sanottu olevan venäläisiä vastassa.

    Taistelussa linjat menivät sekaisin (taistelu oli jossain metsässä), punaiset lähetit eksyivät valkoisten puolelle kyselemään tunnussanaa. Joten ottelun kuluessa ylihärmäläiset ymmärsivät, keitä vastassa oli. Kuului pelkkää suomea, ei sanaakaan venäjää.

    Pimeän tultua valkoiset vetäytyivät rintamasta (kieltäytyivät 17.3. lähtien ottamasta vastaan käskyjä esimiehiltään) ja lähtivät lopulta kotiin uhmaten samalla kapteenin kieltoa.

    Heikki Ylikankaan kirjasta: Suomen historian solmukohdat s.214-215

    Äänestä

Kyse oli siitä, että punaiset eivät haluneet osallistua venäläisten joukojen internointiin, joten siltä kannalta katsottuna punakaartit vastustivat maan itsenäisyyspyrkimyksiä.
Muistetakoon, että venäläinen sotaväki oli uhka Suomen sisäiselle järjestykselle, kuten vuoden 1917 tapahtumat osoittavat. Joukot olivat myös uhka maan itsenäisyydelle, koska Venäjä olisi voinut painostaa niiden avulla Suomea missä asiassa tahansa. Tätä punaiset eivät ideologisessa kiihkossa kyeneet tai haluneet nähdä.
Tämä on hyvä muistaa, kun keskustellaan v.1918 tapahtumista.

Äänestä
  • Kansalaissota alkoi tammikuussa -18 ja päättyi toukokuussa. Brest-Litovskin sopimuksen takia venäläiset vetivät joukkonsa pois Suomesta maaliskuussa.

    Täällä oli venäläisiä sotilaita n.10 000, saksalaisia n.15 000 ja kourallinen ruotsalaisia.

    Täytyy aina muistaa, että tuolloin oli Ensimmäinen maailmansota vielä käynnissä.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_maailmansota

    Äänestä

Jospa me nyt jo vihdoin ja viimein ymmärrettäisiin, että suurin osa punaisista ei ollut kommunisteja, eivätkä halunneet liittää Suomea Neuvostoliittoon. Suurin osa punaisten puolella taistelleista oli tavallisia nuoria miehiä.

SDP:stä: "Puolue perustettiin 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Jo 1900-luvun alussa puolue esitti vaatimuksia torpparikysymykseen, työllisyyden hoitoon, työläisten aseman parantamiseen, sananvapauteen ja kahdeksantuntiseen työpäivään.

Venäjän vuoden 1905 vallankumous ja suurlakko joukkoprotesteineen toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli SDP:n ohjelman vaatimuslistalla. Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle uudistukset olivat suuri voitto ja puolueeseen liittyi työväen lisäksi runsaasti sivistyneistöä.

Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskunnan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Muodollisesti puolueorganisaatio ei tehnyt päätöstä vallankumoukseen ryhtymisestä vaan aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille. "Vallankumouksen" kerran alettua useimpien puoluetoimitsijoiden oli kuitenkin hankala asettua puolueettomiksi ja he muodostivatkin merkittävän osan punaisesta siviilihallinnosta."

http://fi.wikipedia.org/wiki/SDP#Sortokaudet_ja_sis.C3.A4llissota

"Professori Hannu Soikkanen toteaa: työväenliikkeen synty oli maassamme seurausta kolmen aatevirtauksen kohtaamisesta. Vuosisadan puolivälistä lähtien sääty-yhteiskunta oli nopeuttanut kulkuaan kohden omaa tuhoaan ja oli käynnissä melko ripeä muutos kapitalistiseksi yhteiskunnaksi, jossa oli vielä selkeät luokkarajat. Nämä kolme murroksen tullutta aatevirtausta olivat kansallisuusaate, liberalismi ja sosialismi. Tähän murrosvaiheeseen liittyy myös kohoava, ja toki yhä jatkuva, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisliikkeiden muodostaminen, jotka ovat demokraattisen kansalaisyhteiskunnan perusteita. Myös työväenliike on tällainen 1800-luvun lopun kansanliike, joka takaa yhteiskunnan demokraattista toimintaa.

Suomen vanhin ammattiyhdistys on 1869 perustettu Helsingin kirjatyöntekijöiden yhdistys, mutta laajemmin ammatillinen järjestäytyminen alkoi edetä vasta 1900-luvun alussa. "

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ammattiliitto#Historia

Äänestä
  • Kullervo Manner, O.W.Kuusinen, Yrjö Sirola, Eino Rahja jne. julistivat Moskovassa 29.8.1918 seuraavat tavoitteensa selkeästi ja kuuluvalla äänellä sanasta sanaan näin;

    "Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta
    ja perustettava rautainen työväen diktatuuri —
    on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan,
    ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta."

    Kyseessä on selkeä uhkaus ja suunnitelma kansanmurhasta Suomessa heti tavoitteseen päästyä.

    Äänestä

  • Trotski lähetti 21.1.1918 Suomen sosiaalidemokraattiselle puolueelle kategorisen sähkeen 15 000 miehen keskittämisestä viipymättä Helsingin ympäristöön ja vallan ottamisesta työväestön käsiin. Kehotus ei jäänyt vaille tuloksia.

    Venäläisten rautateitse Suomeen tapahtuvan asekuljetuksen varmistamiseksi ja Trotskin sähkekehotusta noudattaen punakaartit julistettiin liikekannalle 26. 1. 1918 alkaen. Puoluetoimikunnan enemmistö katsoi, ettei joukkoja mobilisaation ja aseiden saapumisen jälkeen enää voitaisi pidätellä.

    lähteet: Wiik, Dagboksantekningar 1918, Ibidem 25.1.1918, T.Smilga, Revoljutsija v. Finljandii (Isvestija 17.2.1918)

    Kapina suunniteltiin ja käskytettiin Venäjältä aina 1.3.1918 asti jolloin Venäjän ja Saksan rauhansopimukseen laitettiin pykälä, joka kielsi Venäjän tuen punaisille Suomessa.

    Lepertely työväen- ja ammttiyhdistysliikkeestä kapina pääorganisaattoreina on lapsellista sillä kansa ei tätä vallananastusta tukenut millään tavalla!

    Äänestä

  • vain 2.5kk kapinan jälkeen kirjoitti:

    Kullervo Manner, O.W.Kuusinen, Yrjö Sirola, Eino Rahja jne. julistivat Moskovassa 29.8.1918 seuraavat tavoitteensa selkeästi ja kuuluvalla äänellä sanasta sanaan näin;

    "Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta
    ja perustettava rautainen työväen diktatuuri —
    on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan,
    ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta."

    Kyseessä on selkeä uhkaus ja suunnitelma kansanmurhasta Suomessa heti tavoitteseen päästyä.

    Suomen kansa sai maksaa kovan hinnan siitä, että oli kohdellut liian hentomielisesti riistäjiä vallankumouksen aikana. Kansanmurha olisi vältetty mikäli eteläisen Suomen riistäjäporvaristo olisi eliminoitu talvella 1918.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

valkoisen kannalta kirjoitti:

"Osallistuin koulupoikana valkoisella puolella sotaan vuonna 1918. Silloin olin mukana vapaussodassa.

Itse asiassa koko kansa vastusti tsaarin sortopolitiikkaa vuosisadan alussa, mutta levoton vuosi 1917 nosti yhteiskunnalliset kysymykset keskeisiksi tekijöiksi. Siinä ympäristössä, jossa minä kaukana Kajaanissa elin, katsottiin yleisesti punaisten olevan maan itsenäisyyspyrkimyksiä vastaan. Nimenomaan tämä oli syy, miksi tuolloin katsoin olevani vapaussodassa.

Nyt tiedän, ettei asia ollut niin yksinkertainen kuin me silloin oletimme. En epäile punakaartilaisten vilpittömyyttä, kun he toimivat luokkansa oikeuksien puolesta. Olen varma siitä, että he eivät taistelleet maan itsenäisyyttä ja vapautta vastaan. Tämä on syy, miksi nyt käytän sanaa kansalaissota."

LÄHDE: Urho Kekkosen kirja Muutoksen vuosikymmenet

HUOM! Kekkonen syntyi vuonna 1900, joten oli kansalaissodan aikoihin vielä todella nuori. Tälläisiä nuorukaisia sitä taisi olla suuremmaksi osaksi molemmin puolin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu