Uudenvuoden lupaukseni on liittyä kirkkoon heti kun kirkkoherranvirastot avaavat ovensa. Syy miksi haluan tehdä sen kirkkoherranvirastossa on se, että haluan samalla puhua pappien kanssa. Aikoinaan itsekkäistä syistä erosin kirkosta, vaikka käytin edelleen kirkon palveluita. Nyt saa loppua tää siivellä eläminen.
Voisin mielelläni maksaa takautuvasti myös viimevuoden kirkollisveron, koska kuitenkin osallistuin 2008 vuonna varsin aktiivisesti kirkon toimintaan.
Voisin mielelläni maksaa takautuvasti myös viimevuoden kirkollisveron, koska kuitenkin osallistuin 2008 vuonna varsin aktiivisesti kirkon toimintaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sopivasti vältätkin sit kuluvan vuoden kirkollisveron. Muista kuitenkin erota taas ennen vuodenvaihdetta "itsekkäistä syistä".
"Uudenvuoden lupaukseni on liittyä kirkkoon heti kun kirkkoherranvirastot avaavat ovensa. Syy miksi haluan tehdä sen kirkkoherranvirastossa on se, että haluan samalla puhua pappien kanssa."
Mukavaa lukea tällaisia positiivisia asioita.
Monet kirkosta eroavat eivät oikein ymmärrä sitä mitä hyötyä kirkosta voi olla kun eivät ole vaivautuneet hyödyntämään kirkon monipiolisia palveluksia.
On surkuhupaisaa lukea miten jotkut ajattelevat säästävänsä kirkollisverossa mutta tuhlaavat sen vaikkapa muutamassa ravintolaillassa.
Hyvää alkavaa vuotta 2009!
"On surkuhupaisaa lukea miten jotkut ajattelevat säästävänsä kirkollisverossa mutta tuhlaavat sen vaikkapa muutamassa ravintolaillassa."
Ja mitä hiivatun vikaa ravintolailloissa on?
Pidät elinkeinoelämän pyörät liikkeessä ja saat itse viettää hyvää aikaa tuttavien ja ystävien kanssa.
Ai niin: onhan niiiin väärin elää mukavaa elämää! Olemmehan kaikki karvaisen syntisiä syntymästä saakka ja syvällisintä olisi varmistaa papiston palkanmaksun ns. ikuiseen tappiin saakka!
Mitä helvettiä tuo lutku luulee tekevänsä ihmisen ja Jumalan välissä??? Moduloivansa ihmisten puheet ja ajatukset sellaiseen muotoon että Jumalakin ne ymmärtäisi?
Ei muuta kuin kerää välityyspalkkiota välistä. HERÄÄ!!!
"Ja mitä hiivatun vikaa ravintolailloissa on?"
En ole väittänyt että ravintolailloissa olisi vikaa.
"Ai niin: onhan niiiin väärin elää mukavaa elämää!"
Niinkö ne siellä atte-kerhossa opettaa?
"Olemmehan kaikki karvaisen syntisiä syntymästä saakka ja ..."
No syntisiä toki. (ihan hauska metafora tuo "karvaisen syntinen" :)
"Mitä helvettiä tuo lutku [pappiko?] luulee tekevänsä ihmisen ja Jumalan välissä??? Moduloivansa ihmisten puheet ja ajatukset sellaiseen muotoon että Jumalakin ne ymmärtäisi? "
Käy juttelemassa papin kanssa ja kysy häneltä mitä hänen toimenkuvaansa kuuluu.
"Ei muuta kuin kerää välityyspalkkiota välistä."
Niinhän teidän atte-kerhossa hoetaan tuota mantraa.
"HERÄÄ!!!"
Kuulostat aika katkeroituneelta.
saattaa Paarmakin saada sinun rahoillasi sitten vähän enemmän kaviaaria leivän päälle.
Lesbopappi jakaa ehtoollista homopariskunnalle.
Voisikto osallistua sellaiseen? Tämä tilanne on todellisuutta. Näin on jo tehty.
jos kuuluisin kirkkoon ja uskoisin jumalaan. Nyt ei tule mieleenkään, mutta se ei ole lesbopapista tai homopariskunnasta kiinni.