Kääpiövillakoiraltani poistettiin eilen leikkauksessa kokonaan oikea silmä. Tämä seurauksena kun iso koira kävi kimppuun, ja toisen koiran hammas meni oman koirani yläluomesta silmän sisään.
Tämä tapahtui jo pari viikkoa sitten, mutta silmä leikattiin vasta eilen. Ennen leikkausta ( kivuista huolimatta ) koira oli normaali oma itsensä; leikkisä, iloinen ja ihmisläheinen. Toisia koiria moikkaili iloisesti ulkona.
Eilen kun tultiin päivällä eläinlääkäristä kotiin, koira oli ( tottakai ) tokkurassa leikkauksen jäljiltä. Nyt kuitenkin koira on täysin apaattinen. Ei tule luokse pyytäessä niinkuin aina yleensä on tullut, ei halua nukkua vieressä ja jos sänkyynkin hyppää niin lähtee samantien pois.
Kysymys siis kuuluukin, että voiko koiran luonne muuttua leikkauksen jäljiltä? Jos voi, miten? KOKEMUKSIA?
koiralta poistettiin
6
437
Vastaukset
- hämillään tilanteesta
se voi olla ihmeissään uudesta tilanteesta.. ole sille iloinen ja anna herkkuja ja ole mahdollisimman normaalisti. ei mitään säälilässytystä niin se sopeutuu nopeammin uuteen tilanteeseen. peitä itse vaikka toinen silmä ja koita olla normaalisti, voi olla erilaista ja koiralla varsinkin ku se ei tajua mistä se johtuu.
- kiukkuuntunutkin
vein yksin meidän koiran hammasleikkaukseen niin ei mulle heiluttanu häntää pariin päivään sen jälkeen niin paljon kun emännälle. varmaan syytti minua kun vein sen lääkäriin "kiusattavaksi" mutta pian oli taas normaali.
- ja hohhoijjaa
kiukkuuntunutkin kirjoitti:
vein yksin meidän koiran hammasleikkaukseen niin ei mulle heiluttanu häntää pariin päivään sen jälkeen niin paljon kun emännälle. varmaan syytti minua kun vein sen lääkäriin "kiusattavaksi" mutta pian oli taas normaali.
Miksi te vastaajat inhimillistätte koiran? Ei se osaa ajtella mennyttä tai tulevaa kuten me ihmiset!!
Tässäkin tapauksessa on IHAN NORMAALIA KOIRAN KÄYTÖSTÄ olla pihalla kun siltä on viety jotain eli tässä tapauksessa silmä ja sehän tarkoittaa että koira on HEIKKO yksilö (kuten haavoittunut susi!)ja se pyrkii kaikin keinoin peittämään sen heikkouden olemalla vaan (ei näytä kipua!). Hämminkiä lisää yksisilmäisyys eli koira ei ymmärrä tilaansa kun näkeekin vain toisella. Sekin on koiraeläimelle heikkouden kuvatus!
Aloittajalle sanon että anna ajan kulua, tee samat rutiinit kuin aikaisemminkin, älä säälittele tai voivottele (pahentaa asiaa!). Aika parantaa!!!! - ja hyvää päivää vaan
ja hohhoijjaa kirjoitti:
Miksi te vastaajat inhimillistätte koiran? Ei se osaa ajtella mennyttä tai tulevaa kuten me ihmiset!!
Tässäkin tapauksessa on IHAN NORMAALIA KOIRAN KÄYTÖSTÄ olla pihalla kun siltä on viety jotain eli tässä tapauksessa silmä ja sehän tarkoittaa että koira on HEIKKO yksilö (kuten haavoittunut susi!)ja se pyrkii kaikin keinoin peittämään sen heikkouden olemalla vaan (ei näytä kipua!). Hämminkiä lisää yksisilmäisyys eli koira ei ymmärrä tilaansa kun näkeekin vain toisella. Sekin on koiraeläimelle heikkouden kuvatus!
Aloittajalle sanon että anna ajan kulua, tee samat rutiinit kuin aikaisemminkin, älä säälittele tai voivottele (pahentaa asiaa!). Aika parantaa!!!!Kuka on koiraa inhimillistänyt ja sanonut ettei ole normaalia käytöstä..? Kyllä koira huomaa muuttuneen tilanteen. Ei se tarkoita että koira ajattelee samalla lailla kun ihminen. Tädilläni kun oli kolme koiraa ja vei vanhimman lopetukseen ja tuli ilman koiraa takas karttoivat jäljelle jääneet koirat häntä. Koirat osaavat aavistaa, ei se tarkoita että ne mielessään ajattelevat "hmm taisi lopettaa vanhuksen, enpäs mene lähelle tai minä olen seuraava"
Oletpa vihainen ja et antanut mitään uutta viestilläsi. Kaikkia kahjoja täällä kirjottelee.
Voi vielä nukutusaineet vaikuttaa,"silmä" voi vaivata,kun leikkauksesta on noin vähän aikaa,tai sitten voi yksinkertaisesti ottaa aikaa,että tottuu,kun näkökyky on rajoittunut.
Tarkkaile koiraa,koska ainahan leikkauksen jälkeiset komplikaatiot on myös mahdollista.
Mutta tosiaan,älä höösää koiraa,vaan ole normaali,ettet omalla käytökselläsi vahvista/tee tilanteesta koiralle omituista.
Kurja tilanne,mutta ihan hyvin tulee yhdellä silmällä pärjäämään.Mutta voi ottaa hieman aikaakin jollain.- oikea silmä
En ole koiralle lässyttänyt tai hössöttänyt normaalia enempää. Samat rutiinit ja samat jutut on ollut.
Jos luitte tekstiäni, niin koira on ollut yhdellä silmällä jo kaksi viikkoa, eikä koiran käytös tuolloin muuttunut. Nyt kun se silmä on leikattu kokonaan pois, koira ei ole oma itsensä. Tottakai ymmärrän että vaatii totuttelua ja on uusi tilanne. Koirani vaan on aina ollut joka tilanteessa täysin erlainen. Jopa silloin kun tämän vatsa on ollut todella kipeä ja kuralla.
Kiitoksia kuitenkin vastauksistanne, eiköhän tämä tästä :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 98973
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54908Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142731- 65675
- 78531
- 39508
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86497- 40496
- 70476