Sensuuri

Ilmaiset uudenvuoden onnittelukortit on poistettu kansalaisten saatavilta. Olisi mielenkiintoista kuulla kenen alotteesta ja millä perusteilla?
181993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kuvat noin hermostuttaa---eipä silti,kamalia ovat kaikki olleet

Äänestä
  • Kaikki jokka tarvitsee lepoa ja rauhaa tulukaa Lapualle. Täällä saa sialu levätä kuten korttikuva maisemista voi todeta.

    Äänestä

Eihän sitä lapua-palstaa lue kovin moni mutta nyt saattaa käydä niin, että pian niille tulee enemmänkin näkyvyyttä.

Äänestä

Kuvien tekijä laittakoon linkit tänne uudestaan. Edelliskerrallahan ne ensimmäisen poistamisen jälkeen muistaakseni saivat jäädä. Poistattajasta ei ikinä ollut kertomaan syytään toimenpiteeseensä. Se pelkuri tuskin tulee esiin tälläkään kertaa?

Äänestä
  • on taitoa rutkasti keskivertokuvaajaa enemmän. Ehdotankin palstan perinteen mukaisesti: poistattaja oli kateellinen!

    Äänestä

  • tekijällähän kirjoitti:

    on taitoa rutkasti keskivertokuvaajaa enemmän. Ehdotankin palstan perinteen mukaisesti: poistattaja oli kateellinen!

    Johan tuollaasia mustia kuvia lapsekkin pelekää, niin ettei pian uskalla enää kirkon ohi kävellä kun siälä on niin aavemainen ympäristö!
    Pois tuallaaset!

    Äänestä

  • Kersat pelekää! kirjoitti:

    Johan tuollaasia mustia kuvia lapsekkin pelekää, niin ettei pian uskalla enää kirkon ohi kävellä kun siälä on niin aavemainen ympäristö!
    Pois tuallaaset!

    näyttää, jos ne hämärää pelkää. Opeta ny tenavoolle ettei aaveita oo olemas ja kirkon lähelä on aina suuri joukko suojelusenkeleitä.

    Äänestä

  • Kersat pelekää! kirjoitti:

    Johan tuollaasia mustia kuvia lapsekkin pelekää, niin ettei pian uskalla enää kirkon ohi kävellä kun siälä on niin aavemainen ympäristö!
    Pois tuallaaset!

    Ekkö oo huomannu, että joka päivästä enin osa nykyään on PIMIÄÄ? Piräkkö kersas koko ajan sisällä? Ja KUVIA pelekäävät? Ei sellaasista oo eläjiksi täs maalimas.

    Äänestä

  • kommentti. kirjoitti:

    Ekkö oo huomannu, että joka päivästä enin osa nykyään on PIMIÄÄ? Piräkkö kersas koko ajan sisällä? Ja KUVIA pelekäävät? Ei sellaasista oo eläjiksi täs maalimas.

    Mutta luulen että nuo kersat on ihan kunnollisia ja vähän välittävät nuosta kivista. Taitaa joku ottaa läpät vähä tosissaan.

    Äänestä

  • Onhan niitä kirjoitti:

    Mutta luulen että nuo kersat on ihan kunnollisia ja vähän välittävät nuosta kivista. Taitaa joku ottaa läpät vähä tosissaan.

    "Taitaa joku ottaa läpät vähä tosissaan."

    Äänestä

  • näitä kersoolles kirjoitti:

    näyttää, jos ne hämärää pelkää. Opeta ny tenavoolle ettei aaveita oo olemas ja kirkon lähelä on aina suuri joukko suojelusenkeleitä.

    Kirkon ympärillä on HAUTAUSMAA ja moniko uskaltaa mennä sellaaselle pimiällä?

    Lapualla o kans kaikem mailman henkiparantajia jokka uskoo vaikka mihinkä ja me tolloot sitte uskotaha niitä!

    Piruv viulun soitto on aina ollu vähän isoompien kersojen miäliharrastus.

    Vähä yksinkertaasia o härnätty ja piritismiä pelattu nii jotta ei oo sitten ittekää uskaltanu häävin kotia mennä.

    Sanos ny aiva rehellisesti, panisikko kersojes seinille isoonuksia nuasta kuvista?

    Äänestä

  • joka paikas kirjoitti:

    olla niin, että pelkäisivät hämäriä kuvia seinällä, kun samat kersat katsovat kauhuleffoja, pelaavat väkivalta-, sota- ja muita ihmisentappopelejä? Siis ihan tappavat ruudulla luukkuvia. Hämärässä lapualaisesta maisemasta otettu kuva siis on tätä pelottavampaa? Onkohan nyt päässäs mennyt jotakin ihan sekaisin?

    on vietetty, olen muistaakseni lukenut Lapuan Sanomista. Minun lastenhuoneen seinällä on kuva suojelusenkelistä. Lapseni eivät pelkää pimeää, pöyröötä tai kummituksia, luullakseni siitä syystä ettei heille niistä ole tarinoita kerrottu. Pyhäkoulussa ovat mielellään käyneet ihan pienestä pitäen ja ovat kovasti innoissaan raamatun kertomuksista.

    Äänestä

  • voisko kirjoitti:

    olla niin, että pelkäisivät hämäriä kuvia seinällä, kun samat kersat katsovat kauhuleffoja, pelaavat väkivalta-, sota- ja muita ihmisentappopelejä? Siis ihan tappavat ruudulla luukkuvia. Hämärässä lapualaisesta maisemasta otettu kuva siis on tätä pelottavampaa? Onkohan nyt päässäs mennyt jotakin ihan sekaisin?

    Kaikki Lapualaiset ovat enemmän tai vähemmän sukua keskenään, joten useimmilla viiraa sama tauti.
    Mene vain sinne "peltoseuroihin" veisaamaan keskiaikaisia körttivirsiä lastesi kanssa, niin eivät saa huonoja vaikutteita.

    Äänestä

  • "Sukulainen" kirjoitti:

    Kaikki Lapualaiset ovat enemmän tai vähemmän sukua keskenään, joten useimmilla viiraa sama tauti.
    Mene vain sinne "peltoseuroihin" veisaamaan keskiaikaisia körttivirsiä lastesi kanssa, niin eivät saa huonoja vaikutteita.

    Olipa asiantuntevaa mietiskelyä. Sinulla ei taida olla itsellä lapsia. Lapsettomat ovat yleensä niitä parhaita lastenkasvattajia.

    Äänestä

  • Onkos tämä jotain lapualaista koodikieltä, jota ei muut voi ymmärtää? Joku postaa tänne korttikuvia lapuallaisesta (mielen)maisemasta niin aletaan keskustelemaan lasten ongelmista ja kasvatuksesta. Mielestäni korttien kuvilla on hyvin vähän mitään tekemistä lasten kanssa paitsi, jos ei olla huolestuneita heidän tulevaisuudestaan.

    Äänestä

  • Muukalainen. kirjoitti:

    Onkos tämä jotain lapualaista koodikieltä, jota ei muut voi ymmärtää? Joku postaa tänne korttikuvia lapuallaisesta (mielen)maisemasta niin aletaan keskustelemaan lasten ongelmista ja kasvatuksesta. Mielestäni korttien kuvilla on hyvin vähän mitään tekemistä lasten kanssa paitsi, jos ei olla huolestuneita heidän tulevaisuudestaan.

    uteliaisuus. Täällä kortitkin on mystiikkaa. Varo katsomasta sillä ne voi hypnotisoida sinut valtaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

iski taas. kirjoitti:

Ilmaiset uudenvuoden onnittelukortit on poistettu kansalaisten saatavilta. Olisi mielenkiintoista kuulla kenen alotteesta ja millä perusteilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu