Tilastopäätelmiä

Tilastokeskuksen arvion mukaan vuonna 2008 Suomeen muutti ulkomailta 28100 ihmistä, Suomesta muutti ulkomaille 13600 ihmistä eli muuttovoitto oli 14500 ihmistä. Voitaneen arvioida, että Suomesta muuttaneista valtaosa (n 80 %) oli ev lut kirkon jäseniä ja Suomeen muuttaneista valtaosa ei täällä liity ev lut kirkkoon (kuuluvat muihin uskontoihin tai eivät mihinkään, esim. venäläiset).

Vuonna 2008 lapsia syntyi 60000 ja ihmisiä kuoli 49100. Nettolisäys tältä osin oli siis 11000 ihmistä. Lienee niin, että tämä ei vaikuttanut ev lut kirkon jäsenmäärään, koska kuolleista (vanhempaa väkeä enemmän) ehkä hieman useampi kuului kirkkoon ja lapsista hieman pienempää osaa ei liitetty kirkkoon.

Lopputulos lienee se, että Suomen kansasta vuonna 2008 maahanmuuton ansiosta hieman aiempaa isompi osa ei kuulu ev lut kirkkoon.

Onkohan arvio oikea?
1225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Maahanmuutto kasvattaa sekä katollista että ortodoksista kirkkoa, vaikka maahanmuuttajien suurin kalastaja on luterilainen kirkko. En tiedä, että maahanmuuttajien liittymistä sinällään tilastoidaan, mutta eri kieltä äidinkielenään puhuvia kirkkojen jäseniä tilastoidaan.

Viime vuonna kuolleista oli 86 % kirkon jäseniä ja lapsista kastettiin 84 %. Tänä vuonna luultavasti kasteprosentti :-) laskee hieman, sillä yhä harvempi edes voi valita ristiäisiä. Jos ero on 3 prosenttiyksikköä tietää tämä noin 7-8000 uutta jäsentä.

Kun kaikki laskee yhteen, kirkon suhteellinen osuus epäilemättä vähenee, mutta kirkon jäsenmäärä saattaa hieman kasvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viime vuodelta kirjoitti:

Tilastokeskuksen arvion mukaan vuonna 2008 Suomeen muutti ulkomailta 28100 ihmistä, Suomesta muutti ulkomaille 13600 ihmistä eli muuttovoitto oli 14500 ihmistä. Voitaneen arvioida, että Suomesta muuttaneista valtaosa (n 80 %) oli ev lut kirkon jäseniä ja Suomeen muuttaneista valtaosa ei täällä liity ev lut kirkkoon (kuuluvat muihin uskontoihin tai eivät mihinkään, esim. venäläiset).

Vuonna 2008 lapsia syntyi 60000 ja ihmisiä kuoli 49100. Nettolisäys tältä osin oli siis 11000 ihmistä. Lienee niin, että tämä ei vaikuttanut ev lut kirkon jäsenmäärään, koska kuolleista (vanhempaa väkeä enemmän) ehkä hieman useampi kuului kirkkoon ja lapsista hieman pienempää osaa ei liitetty kirkkoon.

Lopputulos lienee se, että Suomen kansasta vuonna 2008 maahanmuuton ansiosta hieman aiempaa isompi osa ei kuulu ev lut kirkkoon.

Onkohan arvio oikea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu