Miksi monet uskovat maailmanloppuun
MONET myöntävät nykyään auliisti sen, että maailman tilanne on koko lailla toivoton. ”Olen kysynyt ihmisiltä, jotka ovat kotoisin eri osista maailmaa, millaisina he pitävät meidän tulevaisuudenmahdollisuuksiamme”, kirjoittaa saarnaaja Billy Graham. ”Useimmilla heistä on pessimistinen näkemys. – – Maailmantapahtumia luonnehdittaessa käytetään yhä uudelleen sanoja ’Harmagedon’ ja ’Apokalypsi’.”
Mistä johtuu, että nykyistä tilannetta usein luonnehditaan sanoilla ”Harmagedon” ja ”Apokalypsi”? Mitä niillä tarkoitetaan?
Peräisin Raamatusta
Raamattu puhuu ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodasta”, ja se liittää tämän sodan paikkaan, ”joka hepreaksi on nimeltään Har-Magedon” eli Harmagedon (Ilmestys 16:14–16). Sanakirja Webster’s New Collegiate Dictionary sanoo Harmagedonista, että se on ”hyvyyden ja pahuuden voimien välinen lopullinen ja ratkaiseva taistelu”.
Vaikka kreikkalaisperäinen sana ”apokalypsi” tarkoittaa ’ilmestymistä’ tai ’verhon poistamista’, se on saanut toisenkin merkityksen. Raamatun Ilmestyskirjassa eli Apokalypsissä kerrotaan tuhosta, jonka Jumala tuottaa pahoille, ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, tuhatvuotishallituksesta (Ilmestys 19:11–16; 20:6). Edellä lainatun sanakirjan mukaan ”apokalypsillä” tarkoitetaan näin ollen ”uhkaavaa kosmista mullistusta, jossa Jumala hävittää hallitsevat pahuuden vallat ja herättää vanhurskaat kuolleista messiaaniseen valtakuntaan”.
Kun ihmiset nykyään puhuvat maailmasta ja maailmantilanteesta, niin se mitä Raamatussa sanotaan, ei selvästikään ole voinut olla vaikuttamatta heihin. Mitä Raamatussa itse asiassa sanotaan maailmanlopusta?
Raamattu ja maailmanloppu
Maailmanloppu on selvästi ennustettuna Raamatussa. Jeesus Kristus ja hänen opetuslapsensa puhuivat lopun ajasta (Matteus 13:39, 40, 49; 24:3; 2. Timoteukselle 3:1; 2. Pietarin kirje 3:3, KR-38, KR-92). He eivät kuitenkaan tarkoittaneet sitä, että maapallo sellaisenaan tuhoutuisi. Raamattu sanoo kirjaimellisesta maapallosta: ”Se pysyy horjumatta iankaikkisesti.” (Psalmit 104:5.) Ilmaus ”maailmanloppu” tarkoittaakin yksinkertaisesti ”asiainjärjestelmän päättymistä” (Uuden maailman käännös).
Puhuessaan vedenpaisumusta edeltäneestä Nooan aikaisesta maailmasta apostoli Pietari sanoi: ”Sen ajan maailma [jumalattomista ihmisistä koostunut maailma] kärsi tuhon, kun se hukutettiin vedellä.” Tämän jälkeen Pietari jatkoi sanomalla, että nykyistä maailmaamme ”säilytetään jumalattomien ihmisten tuomion ja tuhon päivään”. (2. Pietarin kirje 3:5–7.) Apostoli Johannes kirjoitti myös: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17.)
Tämän maailman lopussa tullaan myös sen näkymätön, jumalaton hallitsija raivaamaan pois tieltä (Ilmestys 20:1–3). Apostoli Paavali puhui tähän pahaan hallitsijaan viitaten ’niistä uskottomista, joiden mielet tämän maailman jumala on sokaissut’ (2. Korinttolaisille 4:4, KR-38). Jeesus sanoi hänestä: ”Nyt tämän maailman ruhtinas [Saatana Panettelija] pitää heitettämän ulos.” (Johannes 12:31, KR-38.)
Eikö tulekin olemaan siunaus, kun voi olla vapaa tästä maailmasta ja sen pahasta hallitsijasta? Kristityt ovat jo kauan rukoilleet tätä, kun he ovat pyytäneet, että Jumalan valtakunta tulisi ja hänen tahtonsa tapahtuisi maan päällä. He ovat rukoilleet, että Jeesus Kristus ryhtyisi Isänsä käskyn mukaisesti toimimaan ja vapauttaisi maapallon kaikesta pahuudesta. (Psalmit 110:1, 2; Sananlaskut 2:21, 22; Daniel 2:44; Matteus 6:9, 10.)
Tämä kuitenkin herättää kysymyksen: voiko vääriin maailmanlopun ennustuksiin olla syynä se, että ne, jotka ovat ennustaneet tälle tapahtumalle määräaikoja, ovat ymmärtäneet tai soveltaneet Raamatun tosi profetioita väärin?

Vastaukset 45
Vanhimmat
kannata pohtia, koska et ole jumala.
Koska JT eivät koskaan ole puhuneet maailmanlopusta, koska raamattu lupaa näin:
Ps 104:5
5. Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.
Saar 1;4
4. Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.
Maata ei tulla hävittäåmään vaan pahat ihmiset.
Kovin katkeran oloinen tuo Hirvas.Oletko joku helluntalainen?
Mikä se sitten on Jt lupaa, että 99,9 maailmanväestöstä tuhotaan...
todella olenkin. Miten pääsisin takaisin. Luopiona on kurja olla.
.."hävittämään, van Pahat ihmiset;"
Ja mistähän tuon käsityksen olet saanut? Kirjoiutushan sanoo, että "Sota ei ole verta ja lihaa vastaan, vaan..- Hallituksia vastaan, ..Valtoja vastaan, ..Tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan , j a,,Pahuuden olentoja vastaan , taivaan avaruuksissa;..".
Vielä Papias 1. vuosisadalla kertoi alkuseurakunnan opetuksesta, jonka mukaan Kristus tullessaan kaataa, kirjoitusten mukaan , Koko maallisten valtojen , ja sitä hallitsevien voimien "Suuren puun, " , (.."Minä näin Jumalattoman versovan vihreänä Kuin valtava puu, mutta kun uudestaan kuljin ohi ja en enää mistään löytänyt, vaikka kuinka etsin,-).
..Ja kuinka sen jälkeen alkaa Vt;n profeettojen ilmoittama "Parannuksen aika, ", jolloin jokaiselle opetetaan kaikki tieto, ja ymmärrys, jolloin ei kenenkään enää tarvitse toistaan opettaa sanomalla, "Tunne Herra,":
Silloin ei tarvitse enää, Uskontoja ,eikä ennustelijoita, koska Hän on jo silloin tullut.
Ei ihmiskunta voi "parantuakaan," ennenkuin tuleva "Rauhanruhtinas" muuttaa, Isänsä hengellä, ihmisten "sydämem," -sisäisen mielen ,
"(.."Minä otan teiltä pois kivisydämen, ja annan teille lihasydämen, ja niin te tulette olemaan Minun kansani;.")
Siis, ei ihmisiä tulla hävittämään, eikä maapalloa, vaan "Väkivaltainen, " Maata hallitsevat uskonnon , ja politiikan ja ja niitten takana olevat voimat.
ja tilalle tehdään uusi. Pitää uskoa mitä Raamattu sanoo:
Ilm. 21:1
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
Eli se siitä.
...niin kuin hirvakselta järki, ei tosin yhtä nopeassa aikataulussa, mutta kuitenkin!
silloin katselemassa.
...löytää joskus jyvän! Olet kerrankin oikeassa!
Kun jehovan todistajat eivät ole kristittyjä vaan kieltävät jumalan ja jeesuksen?Eivät kuulu kirkkoon
Lie vitsiksi tarkoitettu, mutta paras se oli näin aamu tuimaan.
Kun jehovan todistajat ei kuulu kirkkoon Niin miten voi joku kirjoitta heistä että kristityt?Heillehän uskonnon opetuskin on syntiä.Eikä armeijaa käydä.Eikä tartte kuulemma totella esivaltaa niinkuin poliiseja tai muuta sellaista.
>>Eikä tartte kuulemma totella esivaltaa niinkuin poliiseja tai muuta sellaista.
Se esivalta-oppiseikkailu oli välillä 1929-1962, nyt kehottavat kuuntelemaan taas esivaltaa herkemmällä korvalla.
Kun jehovan todistajat eivät ole kristittyjä vaan kieltävät jumalan ja jeesuksen?
-------
Tarkoitin lähemmin tuota väitettäsi.Tuntemani Jehovan todistajat ymmärtävät ja uskovat, miten Jeesus, Jumalan Poika on sovittanut heidän/kin syntinsä ja pyrkivät elämään miten Jeesus eli.
Kuvastaako tämä mielikuva heillä Jeesuksen kieltämistä.
Taas kirkkoon kuulumisella tai kuulumattomuudella ei ole mittään tekemistä Kristillisyyden/Jumalaan uskomisen kanssa.
.Eikä armeijaa käydä.Eikä tartte kuulemma totella esivaltaa niinkuin poliiseja tai muuta sellaista.
------
Harmittaaa ihantoisten puolesta, miten luulevaisuuden henki antaa ymmärryksen sinulle.
Vaikken ole Jehovan todistaja järjestöä ajatellen, niin tiedän ja ymmärrän, miten suuri synti on toisen ihmisen TAPPAMINEN.
Juuri Jeesus,- jota Jehovan todistajat eivät kiellä, niin Jeesus opetti ainoana ihmisenä maailmassa, miten toista ihmistä ei saa tappaa.
Sanoohan jo käskyissäkin . "Älä tapa". Juuri uskonnollisuus on saanut aikaan sen, miten ihminen vpoidaan tietoisesti tappaa kahdessa eri tilanteessa ja oikein luvan kanssa.
Sotatantereella ja kohtuun abortoimalla.Jeesus/JUmala ei hyväksy kumpaakaan ajatellen Uudentestamentin sanomaa ihmiselle.
Niin, armeija edustaa ja opettaa juuri tappa,osta ja sen tehokkuuteen pyrkimistä.
".Eikä tartte kuulemma totella ..." ; kuulitko tämä väitteen kummin kaimaltasi, joka kertoi sen veljelleen, joka oli naimisissa Thaimaalaisen naisen kanssa Bairokilla.
hyväksy tuollaisia asioita, joten kaikki on lihallista yksisilmäisyyttä ja omahyväisyyttä, mitä jehnuilla on riittämiin.
Osaatkos perustella, miksi kenekään pitäisi kuulua kirkkoon?
Ei ateistikaan hyväksy tuollaisia asioita, joten kaikki on lihallista yksisilmäisyyttä ja omahyväisyyttä,
-----
Siis mitä "tuollaisia asioita".Ei kai Hirvas hyväksy tappamista abortoimalla tai sotatantereella.
Kirjoitit:
"Sanoohan jo käskyissäkin . "Älä tapa". Juuri uskonnollisuus on saanut aikaan sen, miten ihminen vpoidaan tietoisesti tappaa kahdessa eri tilanteessa ja oikein luvan kanssa."
JT:t oikein hakemalla hakevat, miten HE näyttäisivät ihmisten silmissä ainoilta "oikeaoppisilta". Toiasiassa he ovat viimeisen päälle fariseuksia, eikä aivan niitäkään harhaoppeineen.
En minä hyväksy tappamista missään muodossa, mutta siihen ei tarvitse olla JT, että sellaisen asian pitää periaatteenaan. Sitä mieltä voi olla ateistikin tietämättä Jumalasta yhtään mitään.
No, aseista voi kieltäytyä tai kieltäytyminen toisen ihmisen tappamisesta, niin motiiveja on menenlaisia.Jopa oman edun säilyttäminen on joskus esillä.
Mutta kyllä sinukin tulisi ymmärtää mistä on kysymys, jos ihminen kieltäysyy jostain asiasta Jeesuksen tähden eli uskoo mitä on kirjoitettu.
Muuten piskuinen on se joukko ihmisiä, jotka eivät alistu toisen ihmisen tappamiseen Jeesuksen nimen/Jumalan tahdon tähden.Esim. Suurin osa ns vapaista suunnista hyväksyvät tappamisen Luterilaisita puhumattakaan.
Toisaalta ihmettelen edelleen näitä oppillisia asioita eli niistä kiivaillaan.Mutta kun esille tulee ihmisen käytt'ytyminen ja erikoisesti mitä Jumala tahtoo, niin jopa ääni muuttuu kellossa.
Vaikka Jeesus kielsi tappamisen KAIKISSA tilanteissa, niin todella harva ihminen uskoo tässä asiassa Jeesusta.
Niin, jos taas uskoo, niin,- kuten sinäkin Hirvas, et usko että se voi olla sydämentila.
No, ymmärrän asenteesi ja sen ilmentymisen muita uskovia ja yhteisöjä kohtaan.
>>Kun jehovan todistajat eivät ole kristittyjä -- Eivät kuulu kirkkoon
Ymmärrämmekö mitä se "kirkko" tarkoittaa?
Onko mielessä Luterilainen kirkko rakenus?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkko_(rakennus)
Miten ns. Lutherilainen roomalaiskatolisenkirkon protestikirkko, olisi Herran (Jeesuksen) oma?
Kreikalainen sana "Kristus" Hepreaksi "Messias" voideltu. http://fi.wikipedia.org/wiki/Messias
Kristityt (ilmeisimmin voidellun oppilaat / oppilapset - voideltuun opetuksen kautta liittyneet).
Ap.t. 11:26. "Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi."
Ovatko Luteriliset niitä, tai Vartotornilaiset? Vastauksessa kannattaisi panna merkille missä on Luterilaisen kirkon näkyvä ja näkyvästi pätevä hallitus, missä Vartiotornin Jehovan todistajain näkyvä ja käytännöntoimissa (erottaminen jos ei usko epäraamatullisia valheita) toimiva hallinto?
(Jpojan sivuilla näkyi hyvin ulkokultaisilta näyttävä jehovan todistjain Brooklynin hallinnon "fakiirien" niveasakki.)
Heidän todellisesta kerran maanpäällä olleesta, nyt isänsä oikealla puolella istuvasta Kristuksesta toinen on eksynyt ja toinenkin. Tänään Vartiotorniseuran alaiset edustavat näkyvää hallintoaan, hallintonsa sankkitoiden uhalla, eivät todellakaan Kristusta.
Ote Raymond Franzin, tuon vartiotornin hallinnon jäsenen kirjasta Crisis of Conscience 1. luku:
"Niille jotka ovat muiden uskontojen jäseniä ja jotka saattavat äkkinäisesti tuomita Jehovan Todistajat, tekisi hyvää kysyä ensin itsestään ja omasta uskonnollisesta jäsenyydestään näiden asioiden valossa, ajattelutavoista jotka ovat pohjana kuvatuille asenteille ja tehdyille toimille. Löytääkseen vastaukset herätettyihin kysymyksiin, vaaditaan menemistä uskonnollisen järjestön sisäisen rakenteen muodostavia yksilöitä pidemmälle, sen opetusjärjestelmään ja ohjaukseen, selvittämistä kuinka ne miehet, jotka johtavat sitä päätyvät päätöksiinsä ja toimintatapoihinsa. Vastausten löytäminen vaatii jossain määrin myös järjestön historian ja alkuperän tutkimista."
Eivät ole kumpikaan, Luerilaiset tai Vartiotornilaiset, kristittyjä.
Tämä kuitenkin herättää kysymyksen: voiko vääriin maailmanlopun ennustuksiin olla syynä se, että ne, jotka ovat ennustaneet tälle tapahtumalle määräaikoja, ovat ymmärtäneet tai soveltaneet Raamatun tosi profetioita väärin?
Ensimmäinen jatkokysymys on; onko Raamatussa tosi ennustuksia?
Toinen jatkokysymys on; miten tulisi suhtautua Raamatun toteutumatta jääneisiin ennustuksiin?
Kolmas jatkokysymys on; kuinka monta täyttynyttä ennustusta Raamatussa on?
helppoa.
"Kolmas jatkokysymys on; kuinka monta täyttynyttä ennustusta Raamatussa on? "
vastaus: lue ns.vanhastatestamentista ennustuksia jotka liittyivät jeesukseen, lue ja ihmettele.
edellyttää tietysti uskomista raamattuun.
Tämä kuitenkin herättää kysymyksen: voiko vääriin maailmanlopun ennustuksiin olla syynä se, että ne, jotka ovat ennustaneet tälle tapahtumalle määräaikoja, ovat ymmärtäneet tai soveltaneet Raamatun tosi profetioita väärin?
Ensimmäinen jatkokysymys on; onko Raamatussa tosi ennustuksia?
Toinen jatkokysymys on; miten tulisi suhtautua Raamatun toteutumatta jääneisiin ennustuksiin?
Kolmas jatkokysymys on; kuinka monta täyttynyttä ennustusta Raamatussa on?
------
Niin, varma totuus ainakin on tämä, ettei KUKAAN ihminsen mahdollistu tietämään Jeesuksen toista tulemista.Jos, joku ihmnen puhuu ,- jopa vuosiluvuista tms, niin tähän ei tule luottaa/uskoa.Ainakin täällä päin Jehovan todistyajilla on hyvä ymmärrys tähän asiaa ja erikoisesti mitä ihmisen tulee tehdä tämän ajan lähestyessä.He todella painottavat kilvoituksen eli uskonelämän tarkistamista ja yhä tietoisesti ymmärtää Jumalan tahdon tekeminen.Siis ei haihattelemaan tai lopettamaan "maalliset" toimet jne..Tätä samaa ja saman suuntaisesti itsekkin ajattelen eli elämistä yhä lähempänä Kristusta ja hänen tuntemustaan.Siis iloitsemaan täydestä sydämestä elämisestä, eikä murehduttaa mieltä "elämisen" huolilla, jotka ovat monilla huolema.Siis päuvä kerralaan.
*
Ensimmäinen jatkokysymys on; onko Raamatussa tosi ennustuksia?
----
Itse uskon ja ymmärrän, muitte sivullinen tietenkin ymmärtää sen luopnnolliseksi asiaksi ja erikoisesti he, jotk aeivät ole paneutuneet asiaan.
Jesaja 24 luvussa olevat tapahtumat.Niin, ymmärrän, miten koko luku ajoittuu ihmiskuntaan pitkällä ajanjaksolla ja on monin kohdin vertauskuvainnolista kieltä.
".....mullistaa sen muodon ja hajoittaa sen asukkaat".Ihmistä ilmennetään kollektiivisesti ajateltuna.
Mutta mielenkiintoisin kohta on tämä.
"Maa on saastunut asukkaittensa alla,SILLÄ HE OVAT RIKKONAAT LAIN, MUTTANEET KÄSKYT, hyljänneet iankaikkisen liiton.
Sentähden kirous kalvaa maata ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat ja vähän jää ihmisiä jäljelle".
Jos ymmärretään luonnon saastumista , jonka saastuminen syvenee yhä laajemmin ja syvemmin, niin AINA sen aiheuttaja on ihminen ja erikoisesti ihmisen AHNEUS, joka on aktivoinut väärän mielikuvan ja siten käyttäytymisen.
Niin, koskaan Pyhän Hengen toiminta ei saastuta ihmistä, eikä ihmisen ympäristöä.Pyhä Henki pyrkii ehkäöisemään saastuttamista tai sitten varjeleemaan ihmistä saastutuksen keskellä.(Mielenterveyden säilyttäminen).
Lyhyesti. Paneutukaapa syvällisemmin ihmisen ja maailman saastumisen ja yhdistäkää Jumalan lakien rikkominen.Siis laki, joka esiintyy luonnossa ja ihmiselle Raamatussa. Raamatun lait on Jumala aivoitellut ohjaamaan ihmisen mieltä/mielikuvia ja luonmnonlait luonnon ehyttä kiertokulkua.Nykyäänhän ihminebn pyrkiii muuttamaan,- jopa luonnon kiertokulkua/lakeja ja on todella vaarallisella alueella.
>>vastaus: lue ns.vanhastatestamentista ennustuksia jotka liittyivät jeesukseen, lue ja ihmettele.
On luettu ja ihmetelty useampaan kertaan, toistaiseksi laihoin tuloksin.
>>edellyttää tietysti uskomista raamattuun.
Se lienee ainoa tapa kehittää noita ennustuksia.
>>Niin, varma totuus ainakin on tämä, ettei KUKAAN ihminsen mahdollistu tietämään Jeesuksen toista tulemista.
Olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla ajastamme. Jeesus lupasi palata seuraajiensa elinaikana ja kun se ei jostain syystä onnistunut, niin parin vuosituhannen turha odotus lienee jo tarpeeksi.
>>Jos, joku ihmnen puhuu ,- jopa vuosiluvuista tms, niin tähän ei tule luottaa/uskoa.
Kuten jehovantodistajat vuodesta 607 tai 1914 vai?
>>Ainakin täällä päin Jehovan todistyajilla on hyvä ymmärrys tähän asiaa ja erikoisesti mitä ihmisen tulee tehdä tämän ajan lähestyessä.
Jaa siis vuosilukuihin vai mitä tarkoitat?
>>Jesaja 24 luvussa olevat tapahtumat.
Jesajassa onkin mukavaa luettavaa, kuten vaikka
17:1-2, jossa jäljitellään Hesekielin Tyros-jullikkatyyliä ja esitetään, ettei Damaskoa pitäisi oleman. Sitten taas 19: luvun mukaan Egyptiläisten ja Assyrialaisten piti palvoa israelilaisten kanssa samaa jumalaa ja rakentaa kansojen välille valtatie, koska tämä toteutui? Huomionarvoista on myös, että pian tämän ennustuksen jälkeen Assyrian valtakunta lakkasi olemasta.
Jesajan ja Jeremian mukaan Meedialaisten piti tuhota Babylon maan tasalle, mutta persialaisten oli hoidettava homma kotiin (Jes. 13: ja Jer. 51:)
Minä en näe mitään syytä nostaa Jesajan 24: lukua muuta tekstiä luotettavammaksi.
>>Lyhyesti. Paneutukaapa syvällisemmin ihmisen ja maailman saastumisen ja yhdistäkää Jumalan lakien rikkominen.
Paneudu pois, minä pysyn esittämissäni kysymyksissä tälläerää.
Raamatussa noin 900 profetiaa joista noin300 toteutunut
Laita nyt aluksi yksi toteutuneeksi väitetty esille, lähdetään siitä liikkeelle.
Jes.53:1-12
>>Jes.53:1-12
Pari pikaista seikkaa:
- Ollakseen ennustus henkilöstä, tulisi siinä olla henkilön nimi sekä muuta tarkentavaa tietoa, jotta voitaisiin sulkea pois muut messiasehdokkaat.
- Jos nyt sitten kuitenkin oletettaisiin Jeesusta tarkoitettavan, niin kuvailisitko millaisten "kipujen mies ja sairauksien tuttava" Jeesus mielestäsi oli? Millä sairauksilla häntä lyötiin?
Raamattu ei tunne kuin yhden Messiaan
Matt.8:17 Että kävisi toteen,mitä on puhuttu
Profeetta Esaiaan kautta,joka sanoo
>hän otti päällensä meidän sairautemme
ja kantoi meidän tautimme
>>Raamattu ei tunne kuin yhden Messiaan
Matt.8:17 Että kävisi toteen,mitä on puhuttu
Profeetta Esaiaan kautta,
Menee jo kehäpäättelyksi kun Raamatulla todistellaan, että Raamattu on oikeassa.
>>joka sanoo
>hän otti päällensä meidän sairautemme
ja kantoi meidän tautimme<
Onko sulla tarkempaa tietoa siitä millaisilla Jesajassa mainituilla taudeilla itse kyseistä messiasta vaivattaisiin?
Nyt olet oikeilla jäljillä Raamattu todella selittää itse itsensä.
Jeesus todella sovitti syntimme ,mutta samalla Hänkantoi Golgatan keskimmäisellä ristillä myös meidän sairautemme.Näin Raamattu opettaa.
Huhuhuhuhuhhoohohhhohohohohohhiujijhhihkjohooo. Ei löydy yhtäkään. Siis EI yhtäkään!
Meiloa. Hänellä on jäänyt levy hakkaamaan samaa raitaa.
Kukaan ei ole kiinnostunut sinun vuosilukuseikkailuistasi.
>>Kukaan ei ole kiinnostunut sinun vuosilukuseikkailuistasi.
Se kun ei ole kiinnostunut ei vastaile.
>>Nyt olet oikeilla jäljillä Raamattu todella selittää itse itsensä.
Poislukien ristiriitaisuudet
>>Jeesus todella sovitti syntimme ,mutta samalla Hänkantoi Golgatan keskimmäisellä ristillä myös meidän sairautemme.Näin Raamattu opettaa.
Kysymys olikin siitä millaisilla taudeilla itse kyseistä messiasta vaivattaisiin henkilökohtaisesti, kuten Jesajan ennustuksesta ilmenee?
Olen saanut tällä palstalla paljon tietoa kuinka olin vt seuran kusetukasen uhri. Siitä kiitos mm. mr Meilolle.
Mutta, älä koskaan käytä jumalatonta ihmistä uskonasioissa neuvonantajana.Miten sokea mahdollistuu taluttamaan toista sokeaa.
Raamatun ilmoitu Jes 53:3 Hän oli ylenkatsottu,
ihmisten hylkäämä
kipujen mies ja sairauden tuttava
jota näkemästä kaikki kasvonsa
peittivät,halveksittu jota emme
minäkään pitäneet.
Minulle ainakin riittää Jesajan 53 luku
ei sen ymmärtäminen tuota mitään tuskaa
jos ei ole joka sairautta yksilöity
>>Minulle ainakin riittää Jesajan 53 luku
ei sen ymmärtäminen tuota mitään tuskaa
jos ei ole joka sairautta yksilöity
Siis sairauksia sai olla, joten kyseessä ei ollutkaan Vt-seuran mukainen täydellinen ihmisuhri.
No ei hätää mitään, tämä oli sivujuonne koko ennustuksessa, josta puuttui muutenkin tarkempi yksilöinti.
Mitään ei ole menetetty puolin eikä toisin.
Olen ollut, niin monen jumalattoman ihmisen opissa jt ollessa...Veljet, jotkan opettivat jt seurakuntalaisia salilla ja konventeissa olivatkin aivan muuta omassa elämässään. Viinaa ja salarakkaita...Petosta ja pettämistä. Tavallisten seurakuntalaisten pilkkaajia..Nämä olivat neuvoa antamassa, joten olen ollut sokea ja minua ohjailtiin ´vt seuran toimesta..
> Nyt on asiat toisin, kuuntelen, pohdin ja teen päätöksiä "ihan ite". Tietoa ja ajatuksia uskallan ja haluan käsitellä ja oppia lisää elämässäni.
>Vt seura on vienyt uskoni, joten olen vapaa käyttämään kaikkea tietoa avartamaan ajatusmaailmaani..suosittelen sinullekin.
kipuja Jeesus koki ristillä varmasti, mutta sairauksia ei Hänen välttämättä tarvinnut itse kokea, sanotaan että Hän oli sairauksien tuttava, paransi sairaita, oli sairaiden kanssa tekemisessä.
Voihan lääkärikin olla sairauksien tuttava, vaikkei itse sairastelisi.
Sairaudet Hän kuitenkin kantoi puolestamme ristille, ja syntimme, vaikkei itse syntinen ollut, vaan kärsi saman rangaistuksen.
>>kipuja Jeesus koki ristillä varmasti, mutta sairauksia ei Hänen välttämättä tarvinnut itse kokea, sanotaan että Hän oli sairauksien tuttava, paransi sairaita, oli sairaiden kanssa tekemisessä.
Mitä mieltä olet jakeen 10 kertomasta?