Näin paljon, paljon ihmisiä. Kaikki kulkivat suurin piirtein samaan suuntaan. Olin itsekin siellä kulkemassa, kävelin kaikessa rauhassa ja ihailin kaunista maisemaa ja luonnon yksityiskohtia. Juttelin muiden kulkijoiden kanssa, heitä oli kaikennäköisiä ja -ikäisiä. Kun maastossa oli jokin hankalampi kohta selvisimme siitä välillä yksin, välillä toisiamme auttaen. Joku halusi kulkea joen rantaa, toinen kalliolla, kukin valitsi oman polkunsa. Välillä kuljimme pienen kaupungin läpi, välillä maaseudulla. Tunnelma oli rento ja huoleton. Tiesimme mihin olimme menossa, katsoimme suunnan auringosta ja tähdistä, välttelimme pahimpia paikkoja ja valitsimme reitin sieltä missä oli helppo kulkea. Silloin tällöin joku kulkijoista väsyi eikä jaksanut enää jatkaa, hän paneutui lepäämään johonkin mukavaan suojaisaan paikkaan, huokaisten tyytyväisenä kun ei tarvinnut niin väsyneenä enää jatkaa eteenpäin.
Juttelin juuri erään matkaajan kanssa kun näin sivullamme kulkevan jonkin ihmeellisen ison kapistuksen, se näytti rakennetun ikivanhoista nahanpaloista, telttakankaasta ja puukehikoista, sitä oli näköjään paikkailtu ja korjailtu moneen kertaan ja siinä oli kummallisia koristeita joka puolella. Sen sisällä oli ilmeisesti ihmisiä sillä sieltä kuului kovaa kinastelua ja siunailua. Kapistus töyssähteli eteenpäin, törmäili puihin ja juuttui välillä paikoilleen ja kuulin sisältä jotakin tällaista: ”Katso nyt niistä ohjeista!” ”Ei niissä sanota tällaisesta maastosta mitään!” No täällä on ohje joka sanoo että puut pitää kiertää oikealta!” ”Eipäs kun vasemmalta, tässähän on selvästi sanottu!!!” ”Muistakaa nyt koko ajan huudella sinne kuulotorveen, kuuluuko sieltä vastausta, vieläkään meille ei ole kerrottu mistä ja milloin meidät noudetaan” Kolhiintunut periskooppi kääntyili vimmaisesti kun tähystäjä yritti selvittää turvallista reittiä. Olimme juuri kulkemassa pienen kaupungin läpi ja tuo kummallinen kapistus törmäsi jalkakäytävän reunaan ja pysähtyi siihen. ”Ei tämän kartan mukaan tässä pitäisi olla mitään, mikä nyt taas on vialla!” ”Laske sinä nyt vaan niitä kyynäränmittoja ja virstoja!!!” ”Minähän sanoin että sisustuksessa menivät ympärysverhot ja koristepienat väärin päin ja siitä tämä kaikki johtuu!” ”No ei varmasti menneet kyllä ne on kuule ihan ohjeitten mukaan…” Sitten epäröivä ääni ”Hei, ei tästä mitään tule. Jos kurkistettaisiin ulos, ihan vaivihkaa vain…” Nariseva nahkaluukku avautui ja sieltä kurkisteli hämmentynyt hahmo silmiään siristellen. Hän näki jalkakäytävän reunan, katsoi reitin talojen välistä, painoi mieleensä myös missäpäin aurinko oli ja oli juuri vetämässä luukkua perässään kiini kun huomasi meidät.
Hän katsoi meitä säälivästi ja sanoi: miten ihmeessä te oikein voitte selvitä tällä vaelluksella ilman tällaista hienoa kulkuneuvoa joka meillä on? Luukku lätkähti kiinni ja kummallinen kapistus peruutti vähän, kääntyi ja jatkoi töyssähtelevää matkaansa kolhien muutamaa lyhtypylvästä ja osuen viistosti vastapäisen talon seinään niin että sen kyljestä kuului ikävää kirskuntaa – joka hetkeksi peitti kuuluvista laitteen uumenista yhä vain kantautuvat kiihkeän kinastelun äänet.
Juttelin juuri erään matkaajan kanssa kun näin sivullamme kulkevan jonkin ihmeellisen ison kapistuksen, se näytti rakennetun ikivanhoista nahanpaloista, telttakankaasta ja puukehikoista, sitä oli näköjään paikkailtu ja korjailtu moneen kertaan ja siinä oli kummallisia koristeita joka puolella. Sen sisällä oli ilmeisesti ihmisiä sillä sieltä kuului kovaa kinastelua ja siunailua. Kapistus töyssähteli eteenpäin, törmäili puihin ja juuttui välillä paikoilleen ja kuulin sisältä jotakin tällaista: ”Katso nyt niistä ohjeista!” ”Ei niissä sanota tällaisesta maastosta mitään!” No täällä on ohje joka sanoo että puut pitää kiertää oikealta!” ”Eipäs kun vasemmalta, tässähän on selvästi sanottu!!!” ”Muistakaa nyt koko ajan huudella sinne kuulotorveen, kuuluuko sieltä vastausta, vieläkään meille ei ole kerrottu mistä ja milloin meidät noudetaan” Kolhiintunut periskooppi kääntyili vimmaisesti kun tähystäjä yritti selvittää turvallista reittiä. Olimme juuri kulkemassa pienen kaupungin läpi ja tuo kummallinen kapistus törmäsi jalkakäytävän reunaan ja pysähtyi siihen. ”Ei tämän kartan mukaan tässä pitäisi olla mitään, mikä nyt taas on vialla!” ”Laske sinä nyt vaan niitä kyynäränmittoja ja virstoja!!!” ”Minähän sanoin että sisustuksessa menivät ympärysverhot ja koristepienat väärin päin ja siitä tämä kaikki johtuu!” ”No ei varmasti menneet kyllä ne on kuule ihan ohjeitten mukaan…” Sitten epäröivä ääni ”Hei, ei tästä mitään tule. Jos kurkistettaisiin ulos, ihan vaivihkaa vain…” Nariseva nahkaluukku avautui ja sieltä kurkisteli hämmentynyt hahmo silmiään siristellen. Hän näki jalkakäytävän reunan, katsoi reitin talojen välistä, painoi mieleensä myös missäpäin aurinko oli ja oli juuri vetämässä luukkua perässään kiini kun huomasi meidät.
Hän katsoi meitä säälivästi ja sanoi: miten ihmeessä te oikein voitte selvitä tällä vaelluksella ilman tällaista hienoa kulkuneuvoa joka meillä on? Luukku lätkähti kiinni ja kummallinen kapistus peruutti vähän, kääntyi ja jatkoi töyssähtelevää matkaansa kolhien muutamaa lyhtypylvästä ja osuen viistosti vastapäisen talon seinään niin että sen kyljestä kuului ikävää kirskuntaa – joka hetkeksi peitti kuuluvista laitteen uumenista yhä vain kantautuvat kiihkeän kinastelun äänet.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hieno kertomus. Me likey! Eppäilen kyllä kovasti, että uskikset ei tuu tykkäämään :)