Suomen Sota

"Vasta Venäjän vallan alla meille syntyi mahdollisuus saada suomen kielen asiat kuntoon 700-vuoden kielisorron alta. Pidän 1809 sotaa onnenpotkuna."

Miten se tosiasia, että Ruotsi-Suomi murskattiin ja hakkapeliitat olivat lännessä voisi olla voitto?
5274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei siis ollut valtiota nimeltä Ruotsi-Suomi - oli vain Ruotsin kuningaskunta ja ne hakkapeliitat taistelivat 1600 -luvun ensimmäisellä puoliskolla 30 -vuotisen sodan aikana Saksassa Ruotsin armeijan ratsuväen suomalaisena osana.

Ja kuinka paljon meitä suomalaisia Ruotsi käyttikään "tykinruokana"!

Eli oli meidän onni päästä eroon Ruotsista ja saada Suuriruhtinaskunnan autonominen asema Venäjän vallan alla - loi Suomen, sen kielen, hallinnon, sivistyksen ja suurimpana tien itsenäisyyteen!

Ei Ruotsi meistä välittänyt - me olimme puskuri Venäjää vastaan ja meidät olisi ruotsalaistettu kuten kävi Skånelle, jonka Ruotsi valloitti Tanskalta 1600 -luvulla.

Eikä Ruotsi meistä yhäkään välitä kuin pohjoismaisissa korupuheissa - Ruotsille olemme yhä puskuri Venäjää vastaan, johon Ruotsi suhtautuu ennakkoluuloisemmin ja asenteellisemmin kuin nykyinen Suomi konsanaan!

Äänestä
  • Suomalaiset oli noissa Ruotsin Imperiumin ajan sodissa kaikkea muuta kuin tykinruokaa. Hakkapeliitat oli eliittiä. Tykinruokaa (jalkaväkeä) oli useimmiten ulkomaalais palkkasotilaat, esim. Skotteja oli paljon. Tykistö oli aina suomalais-ruotsalainen, samoin kuin ratsuväki. Suomalaiset kunnostautui nimenomaan ratsuväessä.

    Äänestä

Suomesta tuli ensimmäisen kerran valtiollinen yksikkö, suuriruhtinaskunta vuoden 1809 jälkeen, eikä Venäjä katsonut karsaasti suomalaisten puuhia irtautua siteistään Ruotsiin.

Mitä olimme kuninkaan jäljiltä? 1800-luvun alussa olimme suomenkielisenä kansakuntana hädänalaisessa tilassa mutta vuosisadan lopulla meillä oli suomenkielinen teatteri, suomenkielisiä kirjastoja, suomenkielisiä kouluja ja suomenkielisiä hallintovirkamiehiä.

"Ilan Kalevalaa ei olisi itsenäisyyttä", kärjisti eräs tutkija kerran.

Kovin työ oli Lönnrotilla, joka meille henkisen menneisyyskäsityksen tehtyään kävi kielityöhön kaksin käsin. 1800-luvun alussa kirjakieli oli likimain Agricolan aikaisella tasolla. Ei ollut esimerkiksi yliopisto-opiskeluun soveltuvia käsitteitä suomeksi. Vuosina 1860-1880 ilmestyneessä Lönnrotin suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa on noin 200 000 suomen sanaa. Agricola käytti koko tuotannossaan noin 8000 sanaa.

Niin sanottu Forsmanin komitea, jossa Lönnrot oli jäsenenä, ehdotti keisarille suomen kielen nostamista tasaveroiseksi ruotsin rinnalle. Ja keisari myöntyi. Kieliasetus 1863 oli käännekohta. Pian ruotsinkielisten virkamiesten oli pakko suorittaa suomen tutkinto.

Kansakuntamme tehtiin, tai virallistettiin kynällä, ei miekalla. Miekkaa tarvittiin vasta, kun oli aika lunastaa oikeutus olla olemassa itsenäisenä valtiona.

Ilmasto oli 1800-luvulla pitkään suotuisa. Mutta 1899 manifesti ja venäläistämistoimenpiteet avasivat meille näkymän siihen Venäjään, jonka kanssa emme halunneet olla tekemisissä.

Äänestä

onnettomia. Ainut onnistunut voitto oli Kustaan sodassa, kun Savon prikaati ottti voiton Mikkelin lähellä porrassalmella. Pääasiassa Ruotsin kenraalikunta oli onnetonta. Venäläisten ylivoima oli väin vähäinen. Ruotsalaiset johtajat olivat siinämäärin kelvottomia. että melkein jokaisen sodan jälkeen asetettiin johto sotaoikeuteen. Ei ihme jos Suomenkielisen miehistön luottamus johtoonsa
laski.

Todennäköisesti pääsyy Lybeckerin, yms kaltaisten johtajien syntyyn oli heidän ylimyssukuisuutensa. Samalla kun he saivat asemansa ilmaiseksi, oli heidän sotakokemus hankittu Ranskasta, jonka olo suhteet poikkeavat täysin Pohjolasta.

1700 luvun onnettomia kenraaleita olivat

Georg Lybecker pohjansota (tappoi mm. 6000 omaa hevosta inkerin maalle)

Armfelt pohjansota (Napuen verilöyly ja trondheim)

von Buddenbrock ja lewenhaupt hattujen sodassa osoitettu kyvyttömyys johti tukholman sotaoikeudessa kuoleman tuomioon.

Wrangel Hattujen sota (Lappeenrannassa johti joukkonsa ulos linnoituksen suojasta tuhoon)

Liikkalan nootti ns. upseerikapina Kustaa III sodassa (koko ruotsinkielinen upseerikunta olisi voitu korvata suomalaisilla aliupseereilla)

Carl Olof Cronstedtia suomen sota(viaporin komentaja)
Wilhelm Mauritz Klingsporin suomen sota(leipoi joukkoineen leipää kun olisi pitänyt hyökata vaasaan)

Äänestä

suomalaiselle maastohiihdolle oli onni saada pää auki Moskovan Urheiluinstituuttiin:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fennoman kirjoitti:

"Vasta Venäjän vallan alla meille syntyi mahdollisuus saada suomen kielen asiat kuntoon 700-vuoden kielisorron alta. Pidän 1809 sotaa onnenpotkuna."

Miten se tosiasia, että Ruotsi-Suomi murskattiin ja hakkapeliitat olivat lännessä voisi olla voitto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu