USA-Natolassa

ikävää ja epäitsenäistä kuin kolhoosissa.

Amerikkalaisetkaan eivät enää usko omaan järjestelmäänsä.

Mutta mitä tekevät nämä meidän NATO-tollot,
veisaavat samoja virsiä, jotka on USA:ssa julistettu jo roskakoriin ajat sitten.

Aina ollaan vuoen jäljessä.
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itsenäisyys, riippumattomuus ja toimintavapaus
sotilasliitoista on tärkeää.


Yhdysvallat kiristi Suomea asehankinnoilla saadakseen Suomen 1980-luvulla mukaan Neuvostoliiton vastaiseen kauppapoliittiseen saartorenkaaseen, niin kutsuttuun Cocom-järjestelyyn.

Äänestä
  • Suomi on länsimainen demokratia ollut aina ja Stalinin ja Leninin vastainen kuten nytkin.

    On hirveän tärkeää, että meillä on vapaa lehdistö, kuten USA:ssa ja elinvoimainen oppositio, joka rakentaa venäläisen julmuuden vastaista rintamaa yhdessä koko vapaan maailman kanssa.

    Putinin doktriini on miehittää ja "siellä" on täysin luonnollista piilossa oikeilta mailta hävittää kokonaisia kansoja. Siellä ovat opposition julmat vainot kiihtyneet. Putin on vain pellen televisio-ohjelma. Länsi sai raaka-aineita kuten nytkin viallisesta (NL:a rakennettiin vankityövoimalla).

    Oli täysin mahdonta hyväksyä barbaariaa ja länsi vahvisti Suomea koko ajan. Esim. Demarit saivat tukea USA:sta, kuten pitääkin saada. Juha Rihtniemi "Myös oppositiosta voi palvella Isänmaata". Osaaminen oli lännessä, osaajien surmaaminen NL:ssa. Venäläiset miehittivät sisartamme Eestin Tasavaltaa, jonka hallitus toimi Tukholmassa (pakolaishallitus). Oli konsessus kuten nytkin. Aina pitää olla valmiina lyömään rikollista venäläistä julmuutta. Siellä eläimet ja ihmiset pahoinpidellään. Vapaita uutisia ei ole. Myös miliisi on rikollinen.

    Venäjä on nyt porvarillinen? Se tarkoittaa, että Natomaat ovat jo siellä business-alueella ja rakentavat itselleen ikäänkuin autiomaahan, kun stalinistit ovat tuhonneet infran. Koko länsi on yhdessä tiivistymässä. (hyvä Nato).

    Äänestä

  • Lostava järjestely. Mutta vain hiven siitä voidaan paljastaa nyt. Todellisuudessa oli hyvä odottaa koko maailman yhdistymistä Natossa (Maailman rauha on tärkeä). Parasta on, että rikollisuus hävitetään tyystin pois, mutta saavat ostaa tavaroita meiltä lännestä.

    Äänestä

Kommarien ihannemaassa sekä jälkisuomettuneessa Pohjois-Balttiassa. Vieläkin tuntuu mahorkan sielussa sielussa ja karvahattulähetystöjen marssi kaduilla.

Äänestä

yhtään mitäää, organisaattio jolla saadaan kilpailjiat kieroiltua pois pelistä.

Äänestä

Lännellä on yhteinen puolustus. Itsenäiset ja vapaat valtiot suojataan Naton avulla.

Aidattu alue, jossa tehdään kansanmurhaa ja asutaan jopa varastetussa Kremlissä, ei ole mikään valtio, mutta ei myöskään monien kansojen sulatusuuni. Pikemmin korttitalo, jonka jaamme tuhansiin osiin yhdessä.

Venäjä on kehitysmaa, jossa ei saa toteuttaa demokratiaa, eikä lopettaa opposition vainoja. On tärkeää, että lapset ovat ketjuissa ja kaikki on vain huijista. Kaikki tietoverkot ja osaaminen on meidän täällä kotona Lännessä.

Äänestä
  • Ns. suuret Suomen ystävät
    ovat sellaista porukkaa,
    jota Suomen kannattaa varoa,
    niin yksityishenkilöitä kuin
    valtioita.

    Niillä on aina ketunhäntä kainalossa.

    Äänestä

  • jkpl.lm kirjoitti:

    Ns. suuret Suomen ystävät
    ovat sellaista porukkaa,
    jota Suomen kannattaa varoa,
    niin yksityishenkilöitä kuin
    valtioita.

    Niillä on aina ketunhäntä kainalossa.

    höynäyttäjä on Jenkkilä,
    hyväuskoinen, ahkera suomalainen
    johtotason henkilö on paras kohde.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


on tunkkaista, kirjoitti:

ikävää ja epäitsenäistä kuin kolhoosissa.

Amerikkalaisetkaan eivät enää usko omaan järjestelmäänsä.

Mutta mitä tekevät nämä meidän NATO-tollot,
veisaavat samoja virsiä, jotka on USA:ssa julistettu jo roskakoriin ajat sitten.

Aina ollaan vuoen jäljessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu