Anteeksi antamisesta

Kysyisin teiltä kristityt mikä on pahin teko jonka joku toinen ihminen on teille tehnyt ja miten olette pystyneet antamaan sen anteeksi? Käsittääkseni siihen ei ihminen omin voimin pysty. En minä ainakaan.
Miten esimerkiksi sellaisia asioita voi antaa anteeksi jos:
-joku on tappanut läheisesi (vaikkapa lapsesi)
-joku on raiskannut -||-
-joku on pahoinpidellyt sinut niin pahasti, ettet pysty vaikkapa enää ikinä kävelemään

Pystyvätkö kristityt oikeasti rakastamaan tälläisiä ihmisiä niin kuin itseään?
12374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

antaa anteeksi. Vaikka kunka yrittää sanan mukaan antaa anteeksi, niin minua ainakin kiusaa samat asiat. Ja lankean tässäkin kohden. Mutta aloitan taasen uudella armolla tänä päivänä. Hyvä, että muistutit aiheesta. Tie on kapea ja portti on ahdas. On vain pakko sallia siinä mielessä vääryyttä, eikä julistaa esim. helvettituomioita. Joka paljon anteeksi antaa sille paljon anteeksi annetaan.

Äänestä

Jumala yksin on niin täydellinen, että hän pystyy jopa tekemään epätäydellisen täydelliseksi.

Ihminen on liha ja verta ja jos häntä satutetaan tulee haavoja. Sisäiset haavat eivät parane, jos ei ole ymmärryksen voimavaroja. Ne tulevat joskus ajan myötä; aika parantaa haavoja. On sellaisiakin haavoja joita emme koskaan kykene ymmärtämään ja siksi ne eivät parane. Niinkauan kuin haava on avoin, kun ajattelee asiaa ja sattuu, aika eikä ymmärrys ole parantanut henkilöä.

Rehellisyys on erittäin tärkeä asia. Olla rehellinen itselleen ja myöntää olevansa loukattu. Olla rehellinen Jumalan edessä ja myöntää olevansa vihainen. Olla rehellinen ihmisen edessä ja tunnustaa omaavansa pahan mielen jopa tuntevansa vihaa kipunsa vuoksi.

Jumalalle on hyvä viedä vihan tunteet ja sanoa:" Isä minä olen vihastunut tässä asiassa, minä olen satutettu enkä pääse tunteestani eroon." Isä anna minulle anteeksi tämä ja pyydän sinulta voimaa antaa anteeksi tälle henkilölle sen mitä hän on minulta tai jälkeläiseltäni riistänyt."

Se että saa sielussaan rauhan vihan tunteesta, ei toki tarkoita, että koskaan tulee hyväksymään tuon henkilön väärän teon. Jos haluaa vetäytyä hänestä syrjään, mielestäni se on viisasta kuin jos vaihtoehtona on kaikenaikaa vääränteon seurauksien näkeminen. Ihmisellä on lupa suojella itseään, samoin kuin suojella lapsiaan.

Nousee sellainen kohta joka pitäsi jakaa. Room.4 kokonasuudessaan.

Äänestä
  • Kiitos noista sanoista ja raamatunpaikasta. Kelle ne nyt olivatkaan tarkoitettu. Synti tahtoo suureksi tulla, mutta niin pitäisi armonkin tulla ylenpalttiseksi. Olen itse ymmärtänyt viedä haavani Jeesuksen ristille. Kerran valitettuani haavoistani Jeesukselle, Hän sanoi profetian kautta:"Näkisitpä minun haavani."

    Äänestä

  • Armahtavainen kirjoitti:

    Kiitos noista sanoista ja raamatunpaikasta. Kelle ne nyt olivatkaan tarkoitettu. Synti tahtoo suureksi tulla, mutta niin pitäisi armonkin tulla ylenpalttiseksi. Olen itse ymmärtänyt viedä haavani Jeesuksen ristille. Kerran valitettuani haavoistani Jeesukselle, Hän sanoi profetian kautta:"Näkisitpä minun haavani."

    Juuri tätä.

    Äänestä

joka on ilmestynyt aivan äskettäin ja jossa käsiteltiin sitä, että se joka ei osaa antaa anteeksi, kärsii tuosta vakavasti? Kirjoittajaa haastateltiin TV:ssä, mutta en tullut panneeksi tietoa muistiin.

Matt. 6:14
"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. [Mark. 11:25]
Matt. 6:15
Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. [Jaak. 2:13]

Äänestä
  • ...Jumalan armoa on sekin, jos "osaan" antaa anteeksi.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    ...Jumalan armoa on sekin, jos "osaan" antaa anteeksi.

    Koska voimme saada anteeksi, tulee meidänkin antaa anteeksi. Jumalan armo on meille syy antaa anteeksi, mutta armoa ei muulla tavalla ole se, että voimme antaa anteeksi.

    Äänestä

Juu, ei munkaan kokemuksen mukaan ihminen pysty anteeksi antamiseen omin voimin. Mun kohdalla homma on mennyt niin, että oon saanut Jumalalta niin paljon "korvausta" ja hoitoa jossain muodossa, että sitä on ikään kuin lakannut vaatimasta mielessään hyvitystä siltä, joka on tuottanut kipua. Tarkkaan en osaa selittää, mutta jollain tavalla Jumala antaa niin paljon rakkautta, hoitoa ja huolenpitoa, että kipu ja viha vähitellen laimentuu. Mun kohdalla se ei ole tapahtunut nopeasti, mutta olen kyllä kuullut joidenkin kertovan, että Jumala on ottanut vihan pois yhdessä hetkessäkin.

Anteeksi antamisen vastakohta on kostaminen. Kostamisesta on täällä mun mielestä hyvä opetus Raamatusta:
http://vod.tv7.fi/vod?dir=varustamo&kausi=2008&file=varustamo-007-w.MP4

Äänestä

Ote Blogista: Ihmisoikeus ja uskonnonvapaus
http://ihmisoikeus.blogspot.com/2007_04_01_archive.html

"Saksalainen lähetystöntekijä Tilman Geske, Malatyan evankelisen seurakunnan pastori Necati Aydin ja turkkilainen kristitty Ugur Yuksel olivat pitämässä toimistossa aamuhartautta ja tutkimassa Raamattua. Surmaajat tiesivät näiden kolmen miehen olevan paikalla toimistossa aamulla kello 10. Hyökkääjät sitoivat kristityt tuoliin jaloistaan ja käsistään, ja pahoinpitelivät ja kiduttivat heitä. Samalla he kuvasivat toimintansa käsipuhelimiensa videolla. Todennäköisesti väkivallan teko tehtiin ja kuvattiin varoitukseksi kristityille. Lopulta heidät tapettiin leikkaamalla kurkku auki."

..."Murhatun saksalaisen puoliso, Susanne Tilman, sanoi television haastattelussa, että hän ei halua kostoa murhaajille, vaan sanoi antavansa anteeksi."

Äänestä

Yksi kirja kertoo tuosta aiheesta koskettavasti. Se on nimeltään Kätköpaikka. Sen on kirjoittanut Corrie ten Boom. Siinä on ääriolosuhteet anteeksiantamiselle, kun siinä puhutaan keskitysleirin tapahtumista ja kiduttajille anteeksi antamisesta. Sen kirjan uskaltaa kyllä lukea, se ei "mässäile" raakuuksilla, vaan on oikeastaan valoisa kirja. Luin itse sen joskus ja tykkäsin kovasti. Löytyy varmaan kaikista yleisistä kirjastoista.

- ja antikoista: http://www.antikka.net/haku.asp?tekija=&nimi=k%E4tk%F6paikka&tryhma=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0

Äänestä

Lukee mitä tahansa kristillistä lehteä tai kirjaa, niin niissä puhutaan usein jostain mitä joku on kärsinyt ja miten Jumalalta on saanut voiman päästä vapaaksi vihasta. Se on jotakin semmoista, mikä ei ole tästä maailmasta, eikä se ole ihmiselle luontaista, ja siksi se tuntuu niin kummallisesta.

http://www.raahenseutu.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=RSE_newssite/AMLayout&cid=1194610481116&p=1192554289300&packedargs=packedargs=sectionpage=Meidan_Elamaa&assetname=Olen antanut anteeksi&pagename=RSEWrapper

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskon asioista kiinnostunut kirjoitti:

Kysyisin teiltä kristityt mikä on pahin teko jonka joku toinen ihminen on teille tehnyt ja miten olette pystyneet antamaan sen anteeksi? Käsittääkseni siihen ei ihminen omin voimin pysty. En minä ainakaan.
Miten esimerkiksi sellaisia asioita voi antaa anteeksi jos:
-joku on tappanut läheisesi (vaikkapa lapsesi)
-joku on raiskannut -||-
-joku on pahoinpidellyt sinut niin pahasti, ettet pysty vaikkapa enää ikinä kävelemään

Pystyvätkö kristityt oikeasti rakastamaan tälläisiä ihmisiä niin kuin itseään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu