3 desanttivainajaa

utelias..

Jatkosodan aikana Mäntsälässä teloitettiin kolme
desanttia.

Te,jotka tiedätte mihin kaivoivat omat hautansa,
heittäkää juttua.
Tapauksesta on aikoinaan kerrottu televisio-ohjelmassakin.

7

1625

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapahtuma koulussa

      Liittyisikö desantti tapahtuma Ohkola-Arolatien välille.

      Muistan hämärästi, koulussa pojan vaihtaneen filmi-materiaalia oppilaiden kesken, jotka virkavalta kävi keräämässä takaisin. Pojan piti asua kyseisen tien varressa, 1950 luvulla.

      Se salaperäisyys jäi mieleen, enkä leveästä filmi-materiaalista muista mitä ne esitti?

      • utelias..

        Muistelen ohjelmassa kerrotun,että kolme desanttia,
        (joista yksi taisi olla nainen),
        oli pudotettu lentokoneesta paikkaan jota en muista,
        mutta ensimmäinen havainto heistä tehtiin Ohkolan
        puolessa.

        Sen seurauksena tehtiin hälytys.
        Haulikot ladattiin,ja jopa puukkoja teroiteltiin.


    • räyski

      Kuulin lapsena ko, tapauksesta että kyseessä ei olisi ollut kolme desanttia vaan, viisi dosenttia. Terv. Nipa 70v

    • selkeetä

      Ohkolan desantit oli kiinalaisia tuontisotilaita ja siksi 75%:lla mäntsäläläisistä oli silmät vinossa.

    • Kovero-Verkkopää

      Kotirintamalla oli 16-17 vuotiaita, jotka sai hälytyksen. Pienimmällä kiväärinperä yltti maahan. Siellä desantit lepää edelleen Sälinkään ja Lukon välissä Koveron ja Verkkopään suunnalla.
      Vanhoilla ihmisillä on varmaan tarkempaakin tietoa.

      • Anonyymi

        Koverontietä sinne korpeen, soiden suuntaan, näin kuultu aikalaisilta.


    • Höndä

      Desantit huilaa jossain Hyvikään lentokentän lähistöllä. Pitkä uni alkoi seuraavana päivänä eli 18.7.41 Hyvinkäänkylän Uudessakartanossa pidetyn pikatuomioistuimen istunnon jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1760
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1247
    3. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      46
      1109
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1000
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      839
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      790
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      709
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      702
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      636
    Aihe