Asekätkentä oli yleisesikuntakoulutuksen saaneelle upseerille itsestään selvä varotoimenpide, mutta ehkä siviileille jossain määrin yllättävä operaatio. Operatiivinen suunnittelu on aina tulevaisuuteen tähtäävää ja pyrkii varautumaan erilaisia tilannevaihtoehtoja varten.
Sotilaallinen suunnittelu tähtää aina tulevaisuuteen, kun taas päätöksiä tekevä poliitikko perustaa ratkaisunsa nykyhetken varaan. Rauhan aikanakin sotilaat yrittävät ennakoida tulevia tilanteita aina noin kahdenkymmenen vuoden päähän, kun taas poliitikkojen tavoiteaika ulottuu seuraaviin vaaleihin!
Sotilaan on - tukeuduttava olemassa olevaan sotilaspoliittiseen tilanteeseen,
- varauduttava tuon tilanteen kaikkiin mahdollisiin muutoksiin,
- otettava huomioon myös perustilanteen täydellinen muutos eli ystävistä vihollisia ja vastustajista liittolaisia,
- varauduttava myös strategisten ja operatiivisten suunnitelmien äkillisiin vaihteluihin.
Esimerkkejä historiasta:
- Yhteistyö Ruotsin ja Viron kanssa 1930-luvulla, joka ei johtanut mihinkään konkreettiseen tulokseen sodan sytyttyä paitsi Lapin osuus. Ruotsi oli myös hetken aikaa "vihollinen" 1918.
- Saksa ensin vastustajaksi 1939-40 oltuaan tukija Vapaussodassa. 1941 uudelleen kanssasotijaksi ja vihdoin 1944 viholliseksi.
- Päävastustajamme Neuvostoliitto rauhan jälkeen YYA-sopimuskumppaniksi.
Yleisesikuntien varautumissuunnitelmat tulkitaan usein väärin, kun luullaan niiden tarkoittaneen itse operaation toteuttamisvalmiutta, johon olisi ollut poliittisen johdon suostumus.
Varautuminen suoritetaan valtionjohdon tietämättä, sillä eihän ole tarkoituksenmukaista sotkea vaihtuvia hallituksia sotilaalliseen suunnitteluun. Esimerkkinä YYA-sopimus ja Neuvostoliiton uhka.
Millainen on yleisesikunnan työnjako ja -vastuu? Suunnittelusta ja tilanteenarvostelusta vastaa operatiivinen osasto apunaan tiedusteluosasto. Viimemainitulta edellytetään laaja-alaisuuttaja kaukonäköisyyttä. Tiedustelu on suunnattava sekä viholliseen että liittolaisiin sekä puolueettomiin. Tässä laiminlyöntejä.
Operatiivisenjohdon on vastattava siitä, että on olemassa valmiutta kohdata erilaiset tilanteen muutokset. Tämä työ tehdään itsenäisesti. Harvoin siitä saa käskyjä ylemmältä taholta. Operatiivisten osastojen kassakaapit ovat täynnä toteutumattomia suunnitelmia.
Asekätkentäoperaatio oli varautumista pahimman vaihtoehdon varalle, mikä kuului op-johdon tehtäviin. Kuitenkin se poikkeaa pelkästä kassakaappisuunnitelmasta siinä, että se vietiin toteuttamiseen saakka. Nyt tullaan operaation erikoisuuteen, sillä ei ollut aseiden ja materiaalin käyttösuunnitelmaa.
Tuossa kovin epävarmassa tilanteessa jonka jatkosta oli vain kielteisiä esimerkkejä (mm. Romania), katsottiin tarpeelliseksi suorittaa pienehkön ase- ja tarvikemäärän hajavarastointi niin kuin asiaan kuului meidän perinteellisen alueellisen liikekannallepanojärjestelmän puitteissa. Ottaessamme käyttöön 1972 alueellisen puolustusjärjestelmän hajautettiin materiaalivarastot varsin salaisina ympäri valtakuntaa.
Asekätkentä oli siis materiaalivarastointisuunnitelma vastoin välirauhansopimusta, josta ei tietenkään ollut tietoa asekätkennän ideointivaiheessa elokuussa. Se ei ollut sissisota- tai vallankumoussuunnitelma, koska operatiivista perussuunnitelmaa ei ollut kuin johdon ajatuksissa. Normaalisti ensin syntyy aseiden ym. käyttösuunnitelma ja sen perusteella varastointi.
Asekätkennän sotilaallisesta merkityksestä on Matti Lukkari esittänyt kantansa ja siihen ei ole juuri lisättävää. Korostan kuitenkin, että jokainen toimenpide, joka osoitti valmiuttamme puolustaa myös välirauhan jälkeen vapauttamme, oli mukana vaikuttamassa Moskovan ratkaisuihin Suomen kohtalosta.
Neuvostoliiton miehitystä estäviä tekijöitä oli useita, joista kannattaa mainita ainakin Mannerheim kansaa kokoavana johtajana, suojeluskuntien ja lottien ilmentämän vapaaehtoisen maanpuolustushengen sekä konkreettisena asekätkennän.
Tässä ilmapiirissä ymmärtää miksi Stalin vältti sitomasta kuluneita ja väsyneitä joukkojaan itsepäisen Suomen miehittämiseen, kun oli kiire suunnatajoukot Berliiniin. Myöhemminkin Moskova tuntui luottavan enemmän Suomen viralliseen johtoon eli Mannerheimiin, Paasikiveen ja Kekkoseen kuin maamme kommunisteihin.
Sotasyyllisyyskysymykseen en tässä puutu muuten kuin toteamalla tilanteen olleen 1940-41 sellaisen, että ainoa sotilaallinen ratkaisu oli hakea tukea sieltä, mistä sitä tehokkaasti sai.
Sotilaallinen suunnittelu tähtää aina tulevaisuuteen, kun taas päätöksiä tekevä poliitikko perustaa ratkaisunsa nykyhetken varaan. Rauhan aikanakin sotilaat yrittävät ennakoida tulevia tilanteita aina noin kahdenkymmenen vuoden päähän, kun taas poliitikkojen tavoiteaika ulottuu seuraaviin vaaleihin!
Sotilaan on - tukeuduttava olemassa olevaan sotilaspoliittiseen tilanteeseen,
- varauduttava tuon tilanteen kaikkiin mahdollisiin muutoksiin,
- otettava huomioon myös perustilanteen täydellinen muutos eli ystävistä vihollisia ja vastustajista liittolaisia,
- varauduttava myös strategisten ja operatiivisten suunnitelmien äkillisiin vaihteluihin.
Esimerkkejä historiasta:
- Yhteistyö Ruotsin ja Viron kanssa 1930-luvulla, joka ei johtanut mihinkään konkreettiseen tulokseen sodan sytyttyä paitsi Lapin osuus. Ruotsi oli myös hetken aikaa "vihollinen" 1918.
- Saksa ensin vastustajaksi 1939-40 oltuaan tukija Vapaussodassa. 1941 uudelleen kanssasotijaksi ja vihdoin 1944 viholliseksi.
- Päävastustajamme Neuvostoliitto rauhan jälkeen YYA-sopimuskumppaniksi.
Yleisesikuntien varautumissuunnitelmat tulkitaan usein väärin, kun luullaan niiden tarkoittaneen itse operaation toteuttamisvalmiutta, johon olisi ollut poliittisen johdon suostumus.
Varautuminen suoritetaan valtionjohdon tietämättä, sillä eihän ole tarkoituksenmukaista sotkea vaihtuvia hallituksia sotilaalliseen suunnitteluun. Esimerkkinä YYA-sopimus ja Neuvostoliiton uhka.
Millainen on yleisesikunnan työnjako ja -vastuu? Suunnittelusta ja tilanteenarvostelusta vastaa operatiivinen osasto apunaan tiedusteluosasto. Viimemainitulta edellytetään laaja-alaisuuttaja kaukonäköisyyttä. Tiedustelu on suunnattava sekä viholliseen että liittolaisiin sekä puolueettomiin. Tässä laiminlyöntejä.
Operatiivisenjohdon on vastattava siitä, että on olemassa valmiutta kohdata erilaiset tilanteen muutokset. Tämä työ tehdään itsenäisesti. Harvoin siitä saa käskyjä ylemmältä taholta. Operatiivisten osastojen kassakaapit ovat täynnä toteutumattomia suunnitelmia.
Asekätkentäoperaatio oli varautumista pahimman vaihtoehdon varalle, mikä kuului op-johdon tehtäviin. Kuitenkin se poikkeaa pelkästä kassakaappisuunnitelmasta siinä, että se vietiin toteuttamiseen saakka. Nyt tullaan operaation erikoisuuteen, sillä ei ollut aseiden ja materiaalin käyttösuunnitelmaa.
Tuossa kovin epävarmassa tilanteessa jonka jatkosta oli vain kielteisiä esimerkkejä (mm. Romania), katsottiin tarpeelliseksi suorittaa pienehkön ase- ja tarvikemäärän hajavarastointi niin kuin asiaan kuului meidän perinteellisen alueellisen liikekannallepanojärjestelmän puitteissa. Ottaessamme käyttöön 1972 alueellisen puolustusjärjestelmän hajautettiin materiaalivarastot varsin salaisina ympäri valtakuntaa.
Asekätkentä oli siis materiaalivarastointisuunnitelma vastoin välirauhansopimusta, josta ei tietenkään ollut tietoa asekätkennän ideointivaiheessa elokuussa. Se ei ollut sissisota- tai vallankumoussuunnitelma, koska operatiivista perussuunnitelmaa ei ollut kuin johdon ajatuksissa. Normaalisti ensin syntyy aseiden ym. käyttösuunnitelma ja sen perusteella varastointi.
Asekätkennän sotilaallisesta merkityksestä on Matti Lukkari esittänyt kantansa ja siihen ei ole juuri lisättävää. Korostan kuitenkin, että jokainen toimenpide, joka osoitti valmiuttamme puolustaa myös välirauhan jälkeen vapauttamme, oli mukana vaikuttamassa Moskovan ratkaisuihin Suomen kohtalosta.
Neuvostoliiton miehitystä estäviä tekijöitä oli useita, joista kannattaa mainita ainakin Mannerheim kansaa kokoavana johtajana, suojeluskuntien ja lottien ilmentämän vapaaehtoisen maanpuolustushengen sekä konkreettisena asekätkennän.
Tässä ilmapiirissä ymmärtää miksi Stalin vältti sitomasta kuluneita ja väsyneitä joukkojaan itsepäisen Suomen miehittämiseen, kun oli kiire suunnatajoukot Berliiniin. Myöhemminkin Moskova tuntui luottavan enemmän Suomen viralliseen johtoon eli Mannerheimiin, Paasikiveen ja Kekkoseen kuin maamme kommunisteihin.
Sotasyyllisyyskysymykseen en tässä puutu muuten kuin toteamalla tilanteen olleen 1940-41 sellaisen, että ainoa sotilaallinen ratkaisu oli hakea tukea sieltä, mistä sitä tehokkaasti sai.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.