Rikkaat

Ja siitä on monilla paikkakunnilla ollut huhuja pitkään. Niin näköjään oulussakin.
Olen tiennyt pitkään ja moni muu tuon harhan. Niin kauan kun jaetaan ruokaa ilmaiseksi, sinne jonoon menee noin puolet "röyhkeitä" jotka eivät ole oikeasti ole ruoka-avun tarpeessa.

Kuka tai mikä laittaa lopun.Useilla paikkakunnilla ruoka-apu jaetaan kaikille, jotka vain jonoon menevät. Ilkeävät tai julkeavat mennä. Kuulin tänään radiosta oulun ytyä-yhdistyksen vaikuttajan, joka kertoi oulun tilanteesta.

Moni hakee ruoka-apukassin ja valkkaa ja valikoi, nyrpistelee...etten ota tuota jne...moni ajaa tuliterällä autolla tai liki uudella paikalle, tuore etelän rusketus naamallaan!! Ytyn ihminen totesi, että se osa, joka oikeasti tarvitsee ruoka-apua jää kotiin. Niin varmaan. Varmaan osa tarvitsee oikeasti sen kassin, mutta vain osa. Ehkä kolmannes? Mitä mieltä muut olette. Itse en ole käynyt jonossa koskaan, mutta eräs pieneläkeläinen tuttuni käy.
332607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Moni ahne rikas käy leipäjonoissa ja moni osapäivätöissä käyvä köyhä ei pääse ruokajonoihin, jotka järjestetään päivällä.

Mutta oikea kysymys kuuluu, että miksei sitä oikeaa ongelmaa(köyhyyttä) haluta kuntien ja valtion puolesta hoitaa?
Kuka hankaa vastaan?

Äänestä
  • Ainakin Kotkan Karhulassa käydään työaikana,työvaatteissa ja firman autolla mitään häpeilemättä leipäjonossa ???
    Pitäskö ilmoittaa työnantajalle ???
    Autossa sählölaitoksen logot...

    Äänestä

  • kysymys! Miksi kunnat eivät hoida ihmisten kurjuusongelmia? Miksi toiset saa ja toiset ei?
    Miksi joillekin annetaan ja heille ei kuulu antaa?

    Ensiksi kaikki ruoka-apu tehtävä sellaiseksi, ettei heitä sinne kuulumattomia pääse jonoon.
    Todistukset että on pienituloinen/työtön tms.
    Ja ruokaa jaettava myös sellaisina aikoina, jotta pienituloinen työssäkäyvä pääsee kans.

    Äänestä

paikkakunnalla. Jos on tarpeeks julkea, niin jonon jatkoks vaan ja kassi käteen. Ruokakassin sisällön arvolla voi sit ostaa jotain muuta. Eräs nainen kertoi ostavansa meikkejä...

Äänestä
  • käyneenä sanoisin, että en mene sinne todellisessa ruoa puutteessa. Viime vuonna olin työtön ja oli pakko muutama kerta käydä leipäjonossa. Ruoat olivat välillä vähän vanhentuneita ja hedelmät mätiä,mutta kun toinen vaihtoehto olisi ollut tyhjä jääkaappi, niin hyvin minulle kelpasivat. Ihmettelen vain noita hyvätuloisia, jotka vanhentuneita ruokia hakevat, kun voisivat ihan laadukasta tuorettakin ostaa?

    Äänestä

  • ruokajonos kirjoitti:

    käyneenä sanoisin, että en mene sinne todellisessa ruoa puutteessa. Viime vuonna olin työtön ja oli pakko muutama kerta käydä leipäjonossa. Ruoat olivat välillä vähän vanhentuneita ja hedelmät mätiä,mutta kun toinen vaihtoehto olisi ollut tyhjä jääkaappi, niin hyvin minulle kelpasivat. Ihmettelen vain noita hyvätuloisia, jotka vanhentuneita ruokia hakevat, kun voisivat ihan laadukasta tuorettakin ostaa?

    jaetaan oikeasti vanhoja ruokia? Varmaan osalla ruuista on päiväys vanhenemassa, mutta silti monia tuotteita saa ja voi käyttää senkin jälkeen.

    Eräs ruuan hakija kertoi, että valikoima on laaja. Savukalaa, juustoja, kermaa kaikenlaisia hapanmaitotuotteita, jotka ovat syötäviä pitkään.

    Käyväthän monet kauppojen roskiksella dyykaamassa ja saavat sieltä aivan syömäkelpoista ruokaa.
    Sellaisesta oli tv:s juttua useaankin kertaan.
    Harva vaan menee dyykamaan, kun saa saman tuotteen kuin kaupan hyllyltä.

    Mutta se, että jonoissa on oikeesti heitä, jotka voisivat ostaa tuotteensa kaupasta voi paheksua.
    Kyse taitaa olla saituudesta. Saa ilman jotain ja saa sit laittaa tai ostaa jotain. Jos ruokakassi on n 20e ( meilläpäin se on tuo) ja sen hakee kerran viikossa, tekee se vuodessa liki 1000e jos ruokaa jaetaan n 48 viikon aikana. Kyllä sillä jo matkan tekee - jonnekin.

    Äänestä

tuolaisen asian kanssa vaivata, sillä olen varma siitä että ei tuollaisissa jonoissa kukaan hyvätuloinen käy kuin korkentaa ihan piruuttaan jossain kokeilumielessä. Näin jo siksikin kun on niin paljon helpompi ja mukavampi valita ruokaostoksensa markettien hyllyiltä.
Rikkaaan ei välttämättä kyllä niin paljon tarvitse köyhäksi leimautumisista välitellä, mutta kyllä jo tämä pelkkä mukavuusjuttu tähän riittää.

Äänestä

Onko joillekin yllätys, rikaat ovat jonossa kaikissa mahdollisissa avustusjonoissa! Onko joku niin naivi, että luulee etteivät rikkaat nauti, kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tukia??? He nauttivat lukumäärältään suurempaa tukiarsenaalia kuin köyhät!!!! Riippuen mitä rikas harrastaa leipänsä eteen, saattaa nauttia kaksinumeroista tukiautomaattia!!! Surkuhupaisaa!!!

Äänestä

kyllähän noita rikkaita ja röyhkeitä siellä käy, ei ne viitti ostaa sitä ruokaa kun pitää olla rahaa siihen uusinpaan leluun(eli auto tms).

ja tosta valkkaamisesta: itekkin kyllä valkkaan mitä otan(esim.kasvikset,hedelmät)vaikka köyhä olenkin. ei kai se köyhyys nyt tarkota sitä että pitää ottaa ne paskimmat päältä vain koska on köyhä? mitä järkeä ottaa niitä huonoimpia kun niitä ei oikein voi käyttää tai sitten ne on käytettävä heti eikä voi säästää parin pvän päähän. minä ainakin olen sitä mieltä että köyhälläkin on oikeus valita ruokansa(jos mahdollisuus löytyy).

väärin on joka tapauksessa että nää rikkaat käy ottamassa ne vähätkin ruuat mitä köyhille on tarjolla.

Äänestä
  • En usko että mitkäät rikkaat käyvät ruokajonoissa,ehkäpä vaikka joku keskituloinen vuorotyötä tekevä henkilö voi piipahtaa jos aikaa on,mikäs siinä jos hakee.
    On siellä jonoissa yhteiskunnan loisiakin mukana joille ei työt maistu.

    Äänestä

  • rikkaat käyvät kirjoitti:

    En usko että mitkäät rikkaat käyvät ruokajonoissa,ehkäpä vaikka joku keskituloinen vuorotyötä tekevä henkilö voi piipahtaa jos aikaa on,mikäs siinä jos hakee.
    On siellä jonoissa yhteiskunnan loisiakin mukana joille ei työt maistu.

    >On siellä jonoissa yhteiskunnan loisiakin mukana joille ei työt maistu.

    Yhteiskunnan tukipilari on jälleen puhunut. :D

    Äänestä

Nuo on taas niitä kaupunkilegendoja, joita kateudesta syntyy.

Joku voi näyttää leipäjonossa hyvinkin hyvätuloiselta, vaikkei sitä todellisuudessa ole. Minäkin näytän köyhyydestä huolimatta. On näet rikkaita sukulaisia, joilta saan hyvälaatuisia vaatteita. Ja joskus saan vähän ruokaakin.

Jos joku yksittäinen tapaus on, niin kyse on lähinnä häiriintyneestä yksilöstä eikä tuollaista voi yleistää.

Kyllä se niin on, että ainakaan Helsingissä ei kukaan täysipäinen lähde tuntikausiksi jonottamaan köyhälistön kanssa, jos muuten leipäpalan irti saa. Pienellä paikkakunnalla ei semminkään, se leimautumisen peikko kun on melkoinen.

Äänestä
  • käy palljon. Ei nyt ihan kalliimpia autoja mutta autoon lastataan niin paljon kun saa ottaa. Ehkä auto on välttämätön mene ja tiedä. Minäkin olen omastaja vaikka toisinaan työttömyysaikana käyn hakemassa safkaa. On näet asuntolainaa joka syö melkein koko korvauksen. Olisin rikkaampi jos voisin asunnun myydä ja saisin kunnan vuokrakämpän ja asuntotukea. Silloin en taatusti viittisi jonottaa tunteja sitä ruokaa.

    Äänestä

  • tosiasioilta, jos luulet, että kyse on ns kaupunkilegendoista. Minäkin kuulin radiosta sen jutun ja kun kertojana ja havaitsijana on itse työntekijä, joka on tehnyt vuosikausia just sitä, että jakanut niitä ruokakasseja niin kyllä hänellä on hoksottimet paikallaan. Hän puhui varmasta todesta. Sanoi senkin, että ehkä julkisuuden jälkeen joku " rikas " on jäänyt pois, muttei sillä suurta vaikutusta. Kyllä ne työntekijät osaavat päätellä ja oppivat tuntemaan ihmiset.

    Oulun Ytyn työntekijän paljastus vahvisti sen, mitä moni muukin jonoissa kävijä on kertonut.
    Minun systeri käyny jonossa vuosia ja oikeasti hänkään ei ole niin köyhä, että tarviis käydä, kun laittaisi ne rahansa ruokaan ja muuhun tarpeelliseen. Mutta laittaa alkoholiin - liikaa.Kai ne rahat sitten loppuvat ja saa ruokaa ainakin jonosta.

    Hän ei ole suinkaan "pohjalla" vaan päällepäin ei moni huomaa. Jos nyt tiettyä turvotusta ei osaa päätellä viinasta johtuvaksi. Systeri kertoi jo aikoja sitten, että kyllä siellä on maatilojen omistajia ( tuntee useita tarkemmin ja pitävät yhteyttä ) ja moni ajaa hienolla autolla paikalle. Lähiseutu on täynnä autoja, eikä ne ole kymmenen- parikymmentä vuotta vanhoja...

    Niitä ulkomaanmatkaajia on myös jonossa. Systeri kertoi, että jotkut keskustelevat jonossa avoimesti, että ollaan lähdössä ensi viikolla rhodokselle jne...Ja on heitä, joista näkee, että on käynyt ruskettumassa todennköisesti ulkomailla ja maksaa se solariumissakin. Se, että onko kaikilla paikkakunnilla samaa "kulttuuria" eli mennään jonoon, kun rahat vähissä ulkomaan reissun vuoksi tai viinan läträämisen kanssa? Siinä voi olla joitain eroja.

    Äänestä

  • jaa.
    Tosiasia kuitenkin on että sukulaispariskunta kävi aikoinaan jonossa, koska säästivät rahaa Floridan matkaa varten.(monta reissua tekivät.)
    He esittävät koko ajan köyhää eläkeläistä.
    Luulen etteivät koe esittävänsä mitään, vaan eivät oikeasti tiedä lainkaan miltä tuntuu olla vähätuloinen, työttömänä eivät koskaan olleet.
    Pitävät itseään köyhimyksenä, silti vaikka heillä on todella upea oma osake hyvässä osoitteessa.
    Heillä on myös iso kesämökkialue, ostivat ensin pienen osan maata, sitten ovat siitä naapurista ostaneet koko ajan lapsilleen (2) kesälomatontteja.
    Nyt heitä on jo joen varrella 5 sukulaista jotka lomailevat siellä mamman ostamilla tonteilla.
    Silti, he pitävät itseään köyhänä.
    Jos sinne menee vaikka viikonlopuuna saunaan, ei heillä ole varaa saippuaan, saa puunata mäntysuovalla. Ensimmäinen kerta onkin järkytys, toisella kertaa ymmärtää jo ottaa pesuvälineet mukaan :D.

    Äänestä

  • kun se luulee kirjoitti:

    jaa.

    Hommahan paisuu kuin kuin pullataikina kun ns,köyhät jo pitävät rikkaita uhkana kun he hakevat kanssa ruoka avustuksia,mitä helvettiä sen sen väliä on jos joku tulee hyvällä autolla hakemaan ruokia heh heh saanen nauraa koko touhulle.No eipä mikään muu tule mieleen kuin peri Suomalainen kansantauti kuin KATEUS.

    Äänestä

  • mitä sitten kirjoitti:

    Jos olisin tilanteessa jossa kaveri hakee mersulla sen pusssosen, ei mulla olisi mieltä edes kateuteen.
    Sillä silloin mulla on ihan rarpeeksi murehtia omaa pärjäämistä, ei siinä mitään kateuksia ajattele.
    Olet ihan hakoteillä.

    Äänestä

  • whatwhat kirjoitti:

    Hei haloo,onko kaverillas mersu kun noin kadesti kirjoitat no huh huh

    Äänestä

  • olet itse hakotiellä kirjoitti:

    Hei haloo,onko kaverillas mersu kun noin kadesti kirjoitat no huh huh

    no voi voi, onkos sulla leipä homeessa tai ihan loppu.
    Itsel koko ajan päässäs pyörii mersu jota himoitset hulluna.

    Äänestä

  • kun se luulee kirjoitti:

    jaa.
    Tosiasia kuitenkin on että sukulaispariskunta kävi aikoinaan jonossa, koska säästivät rahaa Floridan matkaa varten.(monta reissua tekivät.)
    He esittävät koko ajan köyhää eläkeläistä.
    Luulen etteivät koe esittävänsä mitään, vaan eivät oikeasti tiedä lainkaan miltä tuntuu olla vähätuloinen, työttömänä eivät koskaan olleet.
    Pitävät itseään köyhimyksenä, silti vaikka heillä on todella upea oma osake hyvässä osoitteessa.
    Heillä on myös iso kesämökkialue, ostivat ensin pienen osan maata, sitten ovat siitä naapurista ostaneet koko ajan lapsilleen (2) kesälomatontteja.
    Nyt heitä on jo joen varrella 5 sukulaista jotka lomailevat siellä mamman ostamilla tonteilla.
    Silti, he pitävät itseään köyhänä.
    Jos sinne menee vaikka viikonlopuuna saunaan, ei heillä ole varaa saippuaan, saa puunata mäntysuovalla. Ensimmäinen kerta onkin järkytys, toisella kertaa ymmärtää jo ottaa pesuvälineet mukaan :D.

    on joka paikkakunnalla. Vissi tieto. Kun ei mitenkään kontrolloida, niin kitupiikit ym hakevat ja laittavat päälleen huonompia kuteita.
    Eräskin kertoi, että näkee selvästi ne, jotka lymyilevät ja vetävät jopa huppua päähän kuin oikeussalissa, jotta kukaan ei tunnistaisi...

    Äänestä

  • noita röyhkeitä kirjoitti:

    on joka paikkakunnalla. Vissi tieto. Kun ei mitenkään kontrolloida, niin kitupiikit ym hakevat ja laittavat päälleen huonompia kuteita.
    Eräskin kertoi, että näkee selvästi ne, jotka lymyilevät ja vetävät jopa huppua päähän kuin oikeussalissa, jotta kukaan ei tunnistaisi...

    ...vetävät jopa huppua päähän kuin oikeussalissa, jotta kukaan ei tunnistaisi...

    Ei pitäisi vetää liian nopeita johtopäätöksiä. Moni häpee köyhyyttään ja sitä, että joutuu leipäjonossa jonottamaan.

    Kyllä näitä typeriä viestejä sitten piisaa... Mitähän tyydytystä nämä kirjoittajat oikein viesteistään saavat???

    Äänestä

  • Että... kirjoitti:

    vikise hiljaa.

    Äänestä

  • Autonomistajia ainakin kirjoitti:

    käy palljon. Ei nyt ihan kalliimpia autoja mutta autoon lastataan niin paljon kun saa ottaa. Ehkä auto on välttämätön mene ja tiedä. Minäkin olen omastaja vaikka toisinaan työttömyysaikana käyn hakemassa safkaa. On näet asuntolainaa joka syö melkein koko korvauksen. Olisin rikkaampi jos voisin asunnun myydä ja saisin kunnan vuokrakämpän ja asuntotukea. Silloin en taatusti viittisi jonottaa tunteja sitä ruokaa.

    vaihtoehto, että käydään naapurin autolla naapurin ystävällisellä avustuksella. Olen ollut kuskina, mutta en ole suostunut ajamaan "oven eteen", vaan jättänyt koslan kauemmaksi ja pyytänyt heitä kävellen hakemaan avustuksen. Ristiriita olisi ollut aivan liian räikeä, koska autoa olisi taatusti luultu avustuksen hakijan autoksi. Varsinkin, jos on kurjat ja sateiset kelit, niin on pyydetty kuskiksi, etteivät ruokatarvikkeet kastu matkalla ja varsinkin, jos matka on pitkä.

    Äänestä

  • 'kuski' kirjoitti:

    joku on noin avulias. Mut entäs sellainen mistä kuulin, että jonossa oli ollut eräs henkilö useaan kertaan ( moni tiesi hänet ja tällä omaisuutta ja hyvät tulot) Tuo henkilön oli pitänyt sitä toisille "todistella" että en minä itselle hae mitään, mut vien muutamalle tutulle...?!

    Äänestä

  • hyvä jot kirjoitti:

    No, noita kuultuja juttuja piisaa. Mites se olikaan se vanha leikki, jossa joku kuiskasi toisen korvaan jonkun asian ja tämä toinen sitten jatkoi jne. Lopulta alkuperäinen kuiskaus oli muuttanut melkoisesti muotoaan.

    On kai vain niin kiva yrittää heitellä lokaa vähän joka asian päälle. Ihmettelen, että mitähän nautintoa siitäkin lähtee...

    Äänestä

  • hyvä jot kirjoitti:

    joku on noin avulias. Mut entäs sellainen mistä kuulin, että jonossa oli ollut eräs henkilö useaan kertaan ( moni tiesi hänet ja tällä omaisuutta ja hyvät tulot) Tuo henkilön oli pitänyt sitä toisille "todistella" että en minä itselle hae mitään, mut vien muutamalle tutulle...?!

    jakelupiste on laitettu mäelle, jonne pääsee vain kiipeämällä. Kyllä siinä mummoilta jää menemättä, ellei joku auta.

    Äänestä

Epäilen sittenkin, että oikeasti rikkaat käyvät leipäjonoissa. Voi toki olla niin, että joku omille tuloilleen liian kalliin auton ostanut käy leipäjonossa. Uudehkon auton ostaminen ei vielä tee ihmisestä rikasta. Rikas tuskin joutaa leipää jonottamaan. Jonotusaikahan veisi aikaa muilta tuottoisimmilta bisneksiltä. Voihan tietenkin leikitellä ajatuksella, että rikas ottaa leipäjonoon mukaan kannettavan tietokoneen ja tekee jonottaessaan osakekauppoja. Mutta sittenkin epäilen.

Ehkä Oulussa on jonottanut leipää joku tutkija, joka tekee tutkimusta leipäjonoista.

Äänestä
  • Asiaa on nyt kyllä paisuteltu vähän liikaa että rikkaat nyt kävisivät ruokajonoissa,toisaalta naurattaa ajatuskin että kuka varakas nyt sinne viittii mennä jonottaan.Sellaisen legendan olen kuullut että asunto osakkeen omistava mummeli käy hakemassa pelastusarmeijalta avustusta vaikka hänellä hyvä eläke,heh toisaalta mitä hittoa sen väliä kuka siellä käy.Onko sitten sellainen henkilö oikeutettu saamaan avustusta joka ryyppää rahansa.

    Äänestä

  • rikkaat leipäjonoissa kirjoitti:

    Asiaa on nyt kyllä paisuteltu vähän liikaa että rikkaat nyt kävisivät ruokajonoissa,toisaalta naurattaa ajatuskin että kuka varakas nyt sinne viittii mennä jonottaan.Sellaisen legendan olen kuullut että asunto osakkeen omistava mummeli käy hakemassa pelastusarmeijalta avustusta vaikka hänellä hyvä eläke,heh toisaalta mitä hittoa sen väliä kuka siellä käy.Onko sitten sellainen henkilö oikeutettu saamaan avustusta joka ryyppää rahansa.

    Hyvä eläke vanhuksella ei takaa sitä että rahaa olisi käytettävissä.
    Voihan taustalla olla kohonnut yhtiövaskike vaikka putkiremontin vuoksi.
    Omavastuusta huolimatta lääkekulut voivat olla suuria.
    Juoppo aikamiespoika saattaa kiristää mummin kaikki liikenevät rahat.
    Voihan se olla vain ajankulua vanhukselle.
    Siinä saa vähän myötätuntoa ja keskustelukaveriakin samalla.

    Äänestä

  • rikkaat leipäjonoissa kirjoitti:

    Asiaa on nyt kyllä paisuteltu vähän liikaa että rikkaat nyt kävisivät ruokajonoissa,toisaalta naurattaa ajatuskin että kuka varakas nyt sinne viittii mennä jonottaan.Sellaisen legendan olen kuullut että asunto osakkeen omistava mummeli käy hakemassa pelastusarmeijalta avustusta vaikka hänellä hyvä eläke,heh toisaalta mitä hittoa sen väliä kuka siellä käy.Onko sitten sellainen henkilö oikeutettu saamaan avustusta joka ryyppää rahansa.

    Tiedän 100%:sen varmasti tapauksia siitä, että rikkaat ja hyvin toimeentulevat ihmiset käyvät leipäjonoissa.

    Eläkeläinen, joka omistaa velattoman osakkeen ja hänellä on säästössä rahaa jo ihan mukavasti. Laittaa kuukausittain vielä lisää sinne säästötililleen eläkkeestään vähintään 300€.
    Käy säännöllisesti ruokajonoissa.

    Samoin hänen entinen miehensä. Omistaa omakotitalon, kesämökin, ajaa kalliilla uudella autolla. Saa hyvät vuokratulot omistamistaan osakkeista. Rahaa on kuin roskaa.
    Käy myös säännöllisesti ruokajonoissa.

    Muutaman muunkin tiedän.

    Joten se siitä huuhaasta!!!!

    Äänestä

  • satumpa tietämään kirjoitti:

    ''''''''''''''''

    Äänestä

  • Kateuteesi... kirjoitti:

    ''''''''''''''''

    Mistä minä olisin kateellinen?
    Olen itsekkin ihan hyvin toimeentuleva ja laitan myös kuukausittain rahaa säästöön, sekä asun omistamassani asunnossa.
    Koskaan en ole leipäjonoissa käynyt, eikä ainakaan näillä näkymin siihen ole tarvetta tulevaisuudessakaan.

    Leipäjonot kun nyt sattuu vain olemaan sitä tarkoitusta varten, että niissä kävisivät vain huonosti toimeentulevat ihmiset, eivätkä rikkaat.

    Sinä kuulut ilmeisesti juuri niihin henkilöihin, ketkä käyvät köyhille tarkoitettua ruokaa niistä leipäjonoista hamstraamassa.
    Häpeäisit !!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ruokajonoissa kirjoitti:

Ja siitä on monilla paikkakunnilla ollut huhuja pitkään. Niin näköjään oulussakin.
Olen tiennyt pitkään ja moni muu tuon harhan. Niin kauan kun jaetaan ruokaa ilmaiseksi, sinne jonoon menee noin puolet "röyhkeitä" jotka eivät ole oikeasti ole ruoka-avun tarpeessa.

Kuka tai mikä laittaa lopun.Useilla paikkakunnilla ruoka-apu jaetaan kaikille, jotka vain jonoon menevät. Ilkeävät tai julkeavat mennä. Kuulin tänään radiosta oulun ytyä-yhdistyksen vaikuttajan, joka kertoi oulun tilanteesta.

Moni hakee ruoka-apukassin ja valkkaa ja valikoi, nyrpistelee...etten ota tuota jne...moni ajaa tuliterällä autolla tai liki uudella paikalle, tuore etelän rusketus naamallaan!! Ytyn ihminen totesi, että se osa, joka oikeasti tarvitsee ruoka-apua jää kotiin. Niin varmaan. Varmaan osa tarvitsee oikeasti sen kassin, mutta vain osa. Ehkä kolmannes? Mitä mieltä muut olette. Itse en ole käynyt jonossa koskaan, mutta eräs pieneläkeläinen tuttuni käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu