Maailma ja

Jumala on aina ollut olemassa.
Noin 6000 vuotta sitten hän loi maailman ja ihmisen.Oliko hänen pakko?Ei ollut joten hän teki sen muusta syystä.
Voin kuvitella vain kaksi syytä.
Hän loi maailman kehittääkseen itseään.Siinä tapauksessa hän ei ollutkaan täydellinen.Tai sitten hän kaipasi seuraa.(loi ihmisen itsensä kuvaksi).Tämäkään ei kelpaa.
Tai sitten hän todellakin on aukkojen jumala.Haluaa leikkiä piilosta luomansa ihmisen kanssa.
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

''Voin kuvitella vain kaksi syytä.''

tuolla mielikuvituksella, sait aikaan ihan kelpo tekstiä, ystäväiseni... onneksi syitä voi olla enemmänkin...

siunausta!!!

Äänestä

Jos jumala on kaikkitietävä, hän tiesi jo ennen kuin alkoi luomaan, että yksi enkeli lankeaa ja iso osa ihmisistä tulee päätymään helvettiin. Silti jumala loi maailmasta sellaisen kuin loi ja tuomitsi samalla miljardit ihmiset iäisyyksiksi helvettiin.

Ihan vaan sen takia että saa joitain fanaattisia palvojia aikaan. Taitaakin olla itseluottamuksen puutteesta kärsivä itserakas kusipää.

Äänestä
  • poteva itserakas kusipää, noinhansen helposti ajattelee;)

    Äänestä

Kysyn nöyrimmästi että miten niin että Jumala loi maailman 6000v. sitten. Missä Raamatussa niin sanotaan? Voisiko joku ystävällisesti kertoa että mistä tuo aika?

Äänestä
  • Raamatun sukuluetteloista voi laskea tarkalleen kuinka monta vuotta kukin sukupolvi eli, ja niistä yhteen laskemalla maailman iäksi saadaan reilut 6000 vuotta. Tietenkään kukaan ei tule ihmetelleeksi, miten joukossa on lähes tuhat vuotta eläneitä jääriä, vaikka Jumala oli asettanut ihmisiän rajan sataan kahteenkymmeneen jo ennen vedenpaisumusta. Kukapa nyt ajattelisi samalla kun Raamattua lukee...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmiset kirjoitti:

Jumala on aina ollut olemassa.
Noin 6000 vuotta sitten hän loi maailman ja ihmisen.Oliko hänen pakko?Ei ollut joten hän teki sen muusta syystä.
Voin kuvitella vain kaksi syytä.
Hän loi maailman kehittääkseen itseään.Siinä tapauksessa hän ei ollutkaan täydellinen.Tai sitten hän kaipasi seuraa.(loi ihmisen itsensä kuvaksi).Tämäkään ei kelpaa.
Tai sitten hän todellakin on aukkojen jumala.Haluaa leikkiä piilosta luomansa ihmisen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu