"16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. [Room. 5:8, 8:32]
" tämän lauseen kun purkaa munasilleen niin mitä jää?
" tämän lauseen kun purkaa munasilleen niin mitä jää?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jumala on siis päättänyt lähettää kaikki ihmiset kadotukseen, josta luonnollisesti on rakkaus kaukana.
Sitten hän tapattaa poikansa, josta on myös rakkaus kaukana.
Ja sitten on kiristys jossa pitää uskoa tuohon murhaan tai joutuu sinne kadotukseen ja kiristyksessä ei yleensä ole kyse rakkaudesta.
Oudossa yhtälössä kolmesta pahuudesta tulee yhteenlaskettuna rakkaus.
Joten yhtälö ei niinsanotusti päde.
Haluat siis oikeutta?
Sait vapaan tahdon. Tyrit ja kohelsit. Tuomio? No, ainakaan et halunnut hengailla Jumalan kanssa, että sen mukaan.
Jumala ei halunnut ihmisille pahaa, vaan päinvastoin. Ihmiset osoittivat mitä he halusivat Jumalalle ja tappoivat tämän. Jos ihmiset tätä tekemäänsä pahuutta joskus katuvat, he saavat armon.
Ei tätä liitutaulupelle voi ymmärtää.
En ole murhannut enkä edes satuttannut ketään elämäni aikana, joten helvetti tuntuu minusta aika kohtuuttomalta rangaistukselta.
Jumalan kanssa hengailisin jos hän vain viitisi joskus näyttäytyä, mutta kun ei näyttäydy joten mitä tein väärin? pitäisikö valita joku sadoista uskonnoista, joiden motiivit ovat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia? Ev-lut lahkosta häntä ei ainakaan löytynyt, kirkollisvereoa sensijaan sain maksaa vuosia.
Jumalalle en ole tehnyt tietääkseni mitään niin pahaa että ansaitsisin siitä jonkin julman rangaistuksen.
riittää jo se, että olet eri mieltä. Helvettiin joudat.
Ainakin aloittaja haiskahti gyrukselta.
paranoidi? Mitenkä se gyrus on noin saanut virtsaa menemään sinun muroihin?
aina tällä nikillä, vaikken kykene rekisteröitymään joistakin liittymäteknisistä syistä. (Kesällä minulla tosin oli toinen nikki jonkin aikaa.)
En siis ollut aloittaja. Mutta aloituksen ajatus on sinänsä hyvä: kristinuskon perussanomahan on kiristys ja uhkavaatimus.
Olet sanonut minua luonnehäiriöiseksi sekä epäillyt kykyäni toimia opettajana. Taisit yrittää valjastaa Kössöäkin tarkkailemaan käytöstäni luonnehäiriön ilmenemisen varalta. Ja heti kättelyssä ehdotit, että päälleni pitäisi sylkäistä. Nyt näet minun kädenjälkeni toisen henkilön aloituksessa. Päättele itse, onko se asiallista käytöstä sinulta.
Jos tarkoituksesi on levittää evankeliumia, sinun kannattaisi yrittää 1) jollain muulla tavalla ja 2) jossain muualla.
heittää pahasti.
Enkä usko, että hänen tarkoituksenaan on levittää evankeliumia, vaan motiivi on sama kuin Hannallakin: vittuilla ihmisille ja siinä samassa hehkutella omalla taivaaseen pääsyllä.
Jota ei tule tapahtumaan.
Sinulla oli tapana vääristellä asioita ja tehdä itkuvirsi uudeksi aloitukseksi. Tämän ketjun aloitus noudatti aivan samaa menoa. 'Kiltin tädin' hipiä oli turmeltunut - ja sehän piti kostaa. Perinteisesti lh kokee verisenä loukkauksena toisten julkilausumat havainnot.
" Taisit yrittää valjastaa Kössöäkin tarkkailemaan käytöstäni luonnehäiriön ilmenemisen varalta."
Ilmenemisen varalta? Kuka tässä mitään ilmenemisvarauksia on tehnyt? Olen vain kertonut huomioistani.
"Ja heti kättelyssä ehdotit, että päälleni pitäisi sylkäistä."
Valhe tuokin. Olit hyvän matkaa ketkuillut ennenkuin asia tuli edes mieleeni.
"tarkoituksesi on levittää evankeliumia"
Kieroilijoiden tulisi
1) katua tekemisiään
2) ottaa armo vastaan .
En minä tässä pyri sinulle ammentamaan uskoa mitenkään väkisin. Sinähän olet linjasi valinnut. Saat pikemminkin toimia varoittavana esimerkkinä siitä miten jatkuvasti saat nöyryyttää itseäsi, kun aina edes muutamat joko muistavat, tai vaivautuvat tarkistamaan miten asiat taas menikään. Sinun tyyli tavoittelee massoja, kun evankeliumi on tarkoitettu niille, jotka ovat kiinnostuneet totuudesta.
Olen tarjonnut sinulle sovinnollisempaa otetta kommunikoida, mutta se ei ole sinulle sopinut. Olisinkin muuten yllättynyt.
Motkotat minulle, että luettelen (vai linkitinkö?) lh-piirteitä ja totean kuinka jonkun kirjoittajan viestinnässä ilmenee näitä luonteenomaisuuksia.
Toisaalta olet lyhyen ajan sisällä kirjoittanut minun olevan sairas, hullu ja nyt tässä viestissäsi tämä miten minulla "heittää pahasti".
Normaaliälyisen ihmisen pitäisi huomata ristiriita tällaisessa viestinnässä, mutta eihän kyse varmaan siitä ole ettetkö ymmärtäisi. Tarkoitus pyhittää keinot, erityisesti niille joille mikään ei ole pyhää. Valhe muuttuu heille jotenkin ihanammaksi, kun sen maalaa valkoiseksi, eikä totuus kelpaa ellei sitä väritetä.
Siitä viestissäsi oli kyse. Tiedät itsekin.
"En ole ... satuttanut ketään elämäni aikana"
Elämän ensi sekunneista psyykkiseen väkivaltaan, et lie tyhjiössä elä kuitenkaan.
että on olemassa jokin näkymätön olio, jonka väitetään rakastaneen maailmaa niin paljon, että tappoi ainoan poikansa, jotta ne, joita tämän olion sanotaan rakastaneen eivät joutuisi kitumaan ikuisesti helvettiin, jonka tämä olio on itse luonut ja johon hän laittaa häneen uskomattomat kärsimään uskonpuutteestaan.
Mal. 2:3
-- Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon. [Jer. 16:4, 22:19]
- Haluaisit papin tehtävään?
- Haluaisit olla kelvollinen Melkisedekin pappeuteen?
- Teet tunkion, josta syytät Jumalaa?
"Sillä niin on jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, jotta jokainen joka Häneen uskoo, uskoo ihan mitä tahansa."
Tämänhän palstan krisselit meille päivittäin ja kerta toisensa jälkeen niin vakuuttavasti todistavat.