Maailmassa eletään voimakkaan muutoksen aikoja, joka on ollut aluillansa jo ties kuinka kauan. USA:sta lähtöisin oleva talouskriisi näyttää laukaisseen koko prosessin täydellä voimallaan liikkeelle. Kriisi leviää kulovalkean tavoin ja voittajia on vaikea ennustaa. Selvää on kuitenkin se, että USA menettänee ehdottoman suurvalta-asemansa. Se kuka tämän manttelin perii -vaiko kukaan- on myös hämärän peitossa. Nimittäin varteenotettavat perijät kun näyttävät itsekin olevan kriisissä. Esimerkiksi Venäjä on jo pois pelistä. Eurooppa voisi olla vahva kandidaatti, mutta veikkaan, et me menemme USA:n vanavedessä helvettiin asti. Vahvin haastaja lienee löytyy Kiina-Intia-Pakista sektorilta. Väkiluku siellä pyörii kolmen miljardin paikkeilla, ja mikäli he korjaavat kriisistä hedelmät, niin niille on vaikea vastata millään lailla.
Joka tapauksessa on myös vahvoja talouksia. Esimerkiksi Iranin rahavarannot ovat vertaansa vailla. Tästä päästäänkin jo otsikon teemaan, eli USA:n avun tyrehtyessä on mielenkiintoista nähdä millä keinoin Israel rahoittaa sotapolitiikkansa jatkossa. Mandariineja myymälläkö?
Iranilla sen sijaan rahaa riittää, ja kun he saavat ydinpomminsa kuntoon, niin veikkaan, että panssarit lähtevät jo samana päivänä liikkeelle. Ne luultavasti saapuvat Tel Aviviin viimeistään ensivuosikymmenen puoliväliin tultaessa. No toivottavasti muslimit ovat siihen mennessä unohtaneet Israelin tekemät rikokset ihmisyyttä vastaan, ja kohtelevat uusia orjiaan lempeästi. Toki voihan se olla, että israelilaiset päätetään tappaa jo "kohtuihinsa".
Joka tapauksessa on myös vahvoja talouksia. Esimerkiksi Iranin rahavarannot ovat vertaansa vailla. Tästä päästäänkin jo otsikon teemaan, eli USA:n avun tyrehtyessä on mielenkiintoista nähdä millä keinoin Israel rahoittaa sotapolitiikkansa jatkossa. Mandariineja myymälläkö?
Iranilla sen sijaan rahaa riittää, ja kun he saavat ydinpomminsa kuntoon, niin veikkaan, että panssarit lähtevät jo samana päivänä liikkeelle. Ne luultavasti saapuvat Tel Aviviin viimeistään ensivuosikymmenen puoliväliin tultaessa. No toivottavasti muslimit ovat siihen mennessä unohtaneet Israelin tekemät rikokset ihmisyyttä vastaan, ja kohtelevat uusia orjiaan lempeästi. Toki voihan se olla, että israelilaiset päätetään tappaa jo "kohtuihinsa".
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinä päivänä, kun Mossad saa vihiä, että Iranilla on ydinpommi ja että se on sitä valmis käyttämään, Iranista tulee lasiaavikko.
Israelilla on ydinase ollut jo kauan.
ratkaisee. Kukaan valtio (ei edes Israel) ei oman tuhoutumisensa pelossa uskalla käyttää ydinasetta toista ydinaseen omaavaa valtiota vastaan. Israelilla on ydinase, joka on laiton.
Israelin ydinaseen käyttöä rajoittaa myös USA, koska jos näin olisi, niin eihän sitä tiedä vaikka ydinpommit alkaisi lentää Atlantin ylitsekin..
Mikä tekee ydinaseesta laittoman ???
En ole järjettömämpää ajatusta ikinä kuullut.
haluaisin tietää, mikä tekee Israelin ydinaseesta laittoman. Sen täytyy siis olla Israelin lainsäädännön vastainen.
Se, joka on jotakin keskitysleireistä oppinut, ampuu välittömästi, kun toinen laittaa vasta kättään pistoolin kahvalle.
Mietin vain, onko Gazan kurittaminen pelkkää lämmittelyä ja Syyrian ja Iranin provosointia. Toisaalta onhan Hamas ollut ongelmien ytimessä jo pitkään. Varmaa on se, että jos Syyria alkaisi ampua ohjuksia, he eivät ehtisi juuri miettiä, mikä iski.
Syyriassa oli jonkinlainen ydinaseiden kehittely meneillään myös. Nyt siellä on pari isoa kuoppaa siinä kohtaa (israelin melko vaiettu isku vuodelta 2007). Mutta tässä sitaatti Patmoksen sivulta:
"Tänään, vain kuusi lyhyttä vuosikymmentä sen jälkeen, kun yksi kolmannes maailman juutalaisista katosi jäljettömiin Hitlerin ’lopullisen ratkaisun’ yhteydessä, tasan yksi kolmannes Israelin nuorista uskoo, että maailma sallisi toisenkin holokaustin tapahtua.
Todellakin, hermokaasun aiheuttama tuskallinen kuolema odottaa satojatuhansia israelilaisia vain muutaman minuutin päässä sieltä, missä he elävät päivittäistä elämäänsä.
Vankkojen teräsrakenteiden sisällä, ainoastaan Damaskoksen laukaisukäskyä odottaen, lepää satoja pitkänmatkan ohjuksia laukaisualustoillaan. Monet näiden ohjusten taistelukärjistä sisältävät kaikkein tappavimpia ihmisen tuntemia aineita.
Niillä alueilla Golanin kukkuloita, joita Syyria hallitsee, on sijoitettuna 300 Scud-ohjusta, joista osa on Syyrian itsensä valmistamia.
Hamassa, joka sijaitsee 270 kilometriä pohjoiseen Israelin rajalta, sykkii Syyrian ohjusohjelman sydän. Näin toteaa CBN:n reportteri Chris Mitchell, jonka artikkelia referoitiin The Jerusalem Post -lehdessä tämän vuoden huhtikuun 13. päivänä.
Sinne sijoitetuissa 30 bunkkerissa on lukemattomia laukaisualustoja ja ohjuksia.
”Asiantuntijat ovat todenneet, että vain muutamassa minuutissa näiltä laukaisualustoilta voidaan laukaista yli tonnin edestä perinteisistä taistelukärjistä poikkeavia taistelukärkiä minne tahansa Israeliin.”
Post raportoi: ”Toisessa ohjustukikohdassa lähellä Homsia (50 kilometriä Hamasta etelään) sijaitsee kemiallisia taistelukärkiä sisältävä rakennus, josta ei aikaisemmin tiedetty mitään. Rakennuksen läpi päästään ajamaan toiseen rakennukseen, jossa näitä taistelukärkiä asennetaan ballistisiin ohjuksiin.”
Vuonna 2003 arvostettu Jane’s Foreign Report lainasi erästä israelilaista puolustuslähdettä, joka totesi, että Syyrialla on ”vähintään 100 Israeliin suunnattua pitkän matkan ballistista, hermokaasua sisältävää ohjusta”.
Damaskoksen valinta on VX-kaasu, joka on voimakkain koskaan syntetisoitu hermomyrkky.
Tämä israelilainen lähde kertoi Jane’s Foreign Reportille, että VX-kaasun myötä voimatasapaino Israelin eduksi, ydinaseista huolimatta, on tasoittunut.
Viime kesänä Syyria tarkkaili hämmästyksen vallassa, kun libanonilainen Hizbollah antoi Israelin sotavoimille, taloudelle ja poliittiselle johdolle murskaavia iskuja pienillä ja primitiivisillä Katjusha-raketeillaan.
Tämä löylytys innoitti Syyriaa harkitsemaan Israelin mahtavien puolustusvoimien lyömistä.
Syyria ei ole Libanon: Syyrian 400 000 miestä käsittävässä sotilaskoneistossa on 10 000 eliittisotilasta, kun taas Hizbollahiin kuuluu enintään 11 000 taistelijaa, joista vain 1 000 on vakinaisessa palveluksessa.
Kuten isänsä, myös Bashar el-Assad pitää Israelia Syyrian tämän hetken vaarallisimpana vihollisena.
Syyria on solminut liiton Iranin kanssa, ja Bashar el-Assad on varoittanut, että Syyria tulee kostamaan kaikki Iranin ydinlaitoksia vastaan tehdyt hyökkäykset.
Jerusalem uskoo, että on vain ajan kysymys, kun iranilaiset saavat käsiinsä ydinaseet Israelin tuhoamiseksi. On täysin selvää, että heidät täytyy pysäyttää, mutta samanaikaisesti Syyria pitää ladattua asetta Israelin päätä vasten.
Israelilaisten viranomaisten tulisi käyttää hyväkseen kaikkia saamiaan mahdollisuuksia viestittääkseen nämä hälyttävät tosiasiat maailman valtioille ja aivan erityisesti Yhdysvalloille: tänä päivänä, juuri nyt, Syyria on todellinen uhka juutalaisvaltiolle.
Juutalaiset ovat vaarassa tulla kaasutetuiksi uudelleen."
Ydinaseiden rajoitussopimukset. Tietenkään mitään kansainvälistä lakia ei ole, ja itse olenkin sitä mieltä, että Suomen olisi hyvä hankkia pari kunnon kärkeä.
Miksi muuten Suomen yliopistojen ydinfysiikan tutkimusta valvotaan, jos ydinaseet eivät ole "laittomia"?
Näinköhän USA suostuisi sellaisen meille myymään? Voitaisiin myydä se sitten Iranille, niin ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen..
Outoa, että USA:lla oli oikeus hyökätä Irakiin joukkotuhoaseita metsästämään, jos ne kerran olivat laillisia..
Tuossakin viestissäsi oli kaksi täysin erilaista näkemystä. Kuvastaa siis juutalaisten itsensä omaa rasistista asennettaan. Ehkäpä nuo sodat ovat Israelin oman sotapolitiikkansa satoa?
Itse ainakin toivon, että Iran saisi ydinpommin haltuunsa, niin ehkäpä Israelkin oppisi vähän väkivallan ohella käyttämään myös diplomatiaa.
Eli et edes itse usko Israelin tekosyihin, joilla ne perustelevat siviilien tappamista tällä hetkellä?
Kuule on niissä keskitysleireissä olleet muutkin kuin juutalaiset. Saksalaiset taisivat olla juutalaisten ja Stalinin leireillä. He sentään oppivat jotakin. Samaa valitettavasti ei voi sanoa rasistisista juutalaisista.
Millä oikeudella Israel pommittaa naapurimaitansa? Jo tuossa edellä tuli parikin viestiä, että ydinase ei ole laiton (varsinkaan tässä tapauksessa), joten millä oikeudella Israel on pommittanut noita maita?
Mitä ohjusten sijainteihin tulee, niin kylmän sodan aikana NL:n kaikki sotatoimet kohdistuivat pääasiassa USA:ta ja NATO:a vastaan. Se ei ole mitään uutta, että retoriikkaa käytetään, ja aseellista uhkaa pidetään yllä.
Joo ei sitä meiltä estä edes Pariisin rauhansopimus enää. Mutta älä huoli, ei Halonen lämpene idealle, kun jo jalkaväkimiinatkin kielsi...
Suurvallat ovat päättäneet rajoittaa ydinasevaltojen määrää. Siinä koko "laki".
Libya ja Syyria eivät onnistuneet - Iran pyrkii.
Tämä lama kyllä iskee muutamiin länsimaihin voimakkaasti, voi muuttaa jopa rakenteita.
USA:n tuhon ennustaminen on ennenaikaista, vaikka lama koettelee rahoitussektoria, niin se ei jenkkejä laita polvilleen.
USA:lla on muutama etu vanhaan maailmaan nähden, yksi niistä on se, että USA:n väkiluku on varsin voimakkaassa kasvussa, joka aina antaa vauhtia kotimarkkinoiden kasvulle.
Toinen hyvin suuri etu on se, että maailman velat on dollareissa, mikäli USA syöksyy hyvin syvälle ja dollarin arvo laskee voimakkaasti, niin velat sulavat pois samalla, niistä ei ole enää ongelmaa vaan ongelma on niillä, jotka lainasivat rahansa dollareissa, jenkeille ja maailman muille velallisille.
Mitä tulee näihin muihin väestökeskuksiin, niin kasvualueita on useita, Kiina ja Intia on yksi, kuten mainitsit, mutta tämän lisäksi on Brasilia ja mm. Indonesia, niistä molemmista on tulossa uusia suurvaltoja.
Iran on vanha valtio, sillä on ehkä valuuttavaroja, mutta Iranin oma teollinen infasfuktuuri on varsin vanhanaikainen ja kehittymätön, maa seisoo tukevasti öljyn varassa.
Iranin kuten muidenkin Persianlahden öljymaiden ongelmana on se, että väestö on kasvanut yli kolmekymmentävuotta nopeammin kuin talous, eli vaikka rahaa ja omaisuutta alueelle kertyy, niin enemmistö väestöstä köyhtyy.
Nuori ja aina radikaali väestö, joka näkee hyvin epäoikeudenmukaisen tulonjaon ja lisääntyvän köyhyyden, on ongelma pitemmän päälle.
Mitä Israeliin tulee, niin sotilaallisesti sille ei ole alueella uhkaajaa, ei vielä vuosikymmeneen.
Israelin talous on riippuvainen viennistä jenkkeihin, ehkä myös Eurooppaan, mutta miksi se vienti katkeaisi.
Israel on sotilaallisesti niin vahva valtio, ettei sitä pysty muut painostamaan kuin USA.
Sodat Israel kyllä voittaa, vaikka vastassa olisi Iran ja Arabimaat yhdessä.
Israelin akilleen kantapää, on pienen alueen hupenevat vesivarat, sekä puuttuvat muut luonnonvarat.
Se on tämän takia viennistä hyvin riippuvainen valtio.