Ulkomaalaisten kotouttamisesta voitava keskustella
Hallituksen metropolilinjaukset ovat osaltaan olleet vaikuttamassa maahanmuuttopolitiikan epäonnistumiseen. Slummien muodostuminen on seurausta huonoista ratkaisuista ja tehottomasta kotouttamisjärjestelmästä. Tämä leimaa turhaan kaikki ulkomaalaiset.
Kulttuurien väliset erot on opetettava jo maahan tultaessa. Suomen kielen opetusta on tehostettava ja sen toteutumista on valvottava. Tämä mahdollistaa myös ulkomaalaisten työhön sijoittumista.
Humanitäärinen apu on aivan eri asia kuin työperäinen maahanmuutto. Perussuomalaiset Naiset toivovatkin, että asioita tulevaisuudessa käsitellään oikealla nimikkeistöllä. Muutkin puolueet ovat viime aikoina voimakkaasti lähestyneet kannanotoissaan Perussuomalaisten ajamaa työperäistä maahanmuuttoa.
Suomessa on keskusteltava asioista avoimesti ja päätöksien teon tulee olla läpinäkyvää. Vastuullisessa asioiden hoidossa on kyse koko Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta.
Julkaistu 29.11.2008 klo 18:00
Kirjoittaja: Perussuomalaiset Naiset ry:n hallitus
PS-naiset puhuvat järkeä....mamu-
10
481
Vastaukset 10
- perusnaiset
eivät esittäneet mitään konkreettista esitystä asian tiimoilta, vaan tyytyivät niitänäitä löpinään.
Mikä siinä mätää että perussuomalaiset eivät ota selkeää kantaa mihinkään, vaan painottavat itsestään selviin aspekteihin, joita on jo jokaisen muun puolueen kannanotoissa valmiina.- mamut.
Suomeen kuin työperäisellä maahanmuutolla ja Suomen kielen nykyistä tehokkaammalla opetuksella. Ihan hyviä ja konkreettisia ehdotuksia nykyisen hyssyttelyn sijasta.
Minusta voitas alottaa noista. eivät ota kantaa lainkaan.
Työvoimapula, eläkepommi on 15 vuoden aikana toistettu, työperäinen maahanmuutto on vain
murto-osa maahanmuutosta, ja kaikki merkit viittaavat siihen että on syntymässä työvoimapommi ja eläkesuutari.- mamulle avioon
Rohkea veto antaa tytär muslimimiehen kiusattavaksi ja tytär palvelijaksi. Minä en isänä antaisi tytölleni lupaa missään tapauksessa mennä "työperäiselle" muslimille.
Konkreettinen esitys: suomalaiset tytöt, menkään muslimien orjiksi! Elättäkää muslimeja, työperäisiä tai pahan-haisu-peräisiä.
- Suomeen
Mamuilla on isoimmat kullit ja heillä on aikaa paneskella yllin kyllin. Suomalaiset miehet ovat juoppoja ja pienempikullisia, eivätkä jaksa paneskella tarpeeksi.
t. Kokoomuslainen eliittirouva Kontulasta- Sussu Ruusu
Mamuja, mamuja, tosi miehiä. Iso kulli, ei työtä, sosiaaliturva jos avioliitto toteutuu Suomi-naisen kanssa. Ihanne mies, kiireiselle naiselle. Löytyy mies minullekin...ihanaa. Ja Mattia harmittaa.
- musta kulli,,,
Sussu Ruusu kirjoitti:
Mamuja, mamuja, tosi miehiä. Iso kulli, ei työtä, sosiaaliturva jos avioliitto toteutuu Suomi-naisen kanssa. Ihanne mies, kiireiselle naiselle. Löytyy mies minullekin...ihanaa. Ja Mattia harmittaa.
kelpaa ja vieraissa käydään alvariinsa. Kai ne nimetkin on kohta julkaistava...?
- miksi peruSS-naiset
eivät sanallakaan tuomitse puolueensa edustajien vaatimuksia mm. "joukkoraiskauksista, homojen hakkaamisesta, päähän ampumisesta" jne?
Keskitysleireilläkin naiskapot olivat pahimpia. Kauheaa! Kulkevatko peruSS-naiset samaa henkistä tietä??? Järkyttävää!!!!!!- ei ole koskaan
Esitetty.
Tai sitten naiset tykkää haluta tulla raiskatuiksi.
Sinua ei tarvita erotuomariksi. - julkilausumaa.,.,.
ei ole koskaan kirjoitti:
Esitetty.
Tai sitten naiset tykkää haluta tulla raiskatuiksi.
Sinua ei tarvita erotuomariksi.en ole koskaan lukenut. Kyllä huomaa, että peruSS-poppoossa vain soinilla saa olla aivot. Todella dorkaa! Huh huh!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571