Himmler ihaili...

Luin Rudolf Hössin muistelmakirjan "Auschwitzin komendantti".

Mieleen jäi eräs mielenkiintoinen seikka koskien Jehovan todistajia.

SS:n ylipäällikkö Heinrich Himmler oli paikalla keskitysleirissä(Sachsenhausenin opetusleiri), kun Jehovan todistajia oltiin teloittamassa.

Häneen teki suuren vaikutuksen JT:n asenne ja käyttäytyminen ko. tilanteessa.

Teloitettavat näet muista ryhmistä poiketen menivät iloisena ammuttavaksi ja uskontoverit olivat heille kateellisia siitä,että he saivat uhrautua Jumalan sanan vuoksi.

Himmler käski SS-miesten ottaa oppia JT:n fanaattisuudesta.
231204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Toki islamilaisella itsensäpommittajalla on mielessä erilainen taivastoivo kuin keskitysleirien raamatuntutkijoilla, jotka uskoivat pääsevänsä Jeesuksen messiin hetsiinä kuollessaan. Kyse oli paljolti odotteesta, ei pelkästään uhrautumisesta.

Äänestä

Noihin tuon aiheen (keskitysleirit)juttuihin on syytä suhtautua todella varauksella. Ainoa kerta kun Himmler todistettavasti oli läsnä teloituksissa tapahtui muistaakseni Venäjällä ja menetelmä ampuminen (Reitlinger?). Himmler järkyttyi näkemästään niin, ettei pysynyt jaloillaan. Eli hän oli todellinen "nojatuoliteloittaja" joka toimistostaan jakoi käskyjä ja muut tekivät likaisen työn.

Äänestä
  • öwerjhq2p4u230r592u8 åtr9u2 tr092utp 92o3

    Äänestä

  • 3ri23up423u40923upio kirjoitti:

    öwerjhq2p4u230r592u8 åtr9u2 tr092utp 92o3

    Meilon tekstiltä. Hänellä ei ole odotteita , vaan on uhrannut maineensa... ei kun luopunut siitä.

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    Meilon tekstiltä. Hänellä ei ole odotteita , vaan on uhrannut maineensa... ei kun luopunut siitä.

    Olen ymmärtänyt, että hän vastauksissaan siteeraa usein Vt seuran julkaisuja ja käyttää rekisteröityä "nimimerkkiä".
    >>Entiset jt tai ainakin minä ajattelen, että maine meni vt järjestössä ollessa. Joten tässä on menossa koko loppuelämän tietynlainen maineenpuhdistus kausi...
    >Odotteista sanoisin, että leipää ja sirkushuveja.. samoin kuin Jt ollessa. Ei todellakaan sen ihmeellisempää. Esitä ihmeessä, jos valo on muuttunut ja tietenkin vain fakta kelpaa...

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    Hullujako olette?

    Äänestä

  • Tapaus sattui jo ENNEN sotaa Sachsenhausenin keskitysleirillä Oranienburgissa lähellä Berliiniä(Olen vieraillut siellä).

    Se oli SS-miesten koulutusleiri, jonka kokemuksia "hyödynnettiin" myöhemmin muilla leireillä.

    Mainitsemasi todistettavuus-käsite on ongelmallinen tässä yhteydessä.
    SS-järjestö ei todellakaan ollut mediaystävällinen avoin organisaatio. :)

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    Hullujako olette?

    Oikea kysymys muoto olis ollut "hulluko olet".
    >Se mitä tarkoitat kysymykselläsi jää arvoitukseksi, mutta joudun turvautumaan nyt lapsuuden tietoon. Meillä sanottiin, että miksi toista haukkuu, niin sitä itse on....Mietippä sitä.

    Äänestä

..Ei itse mennyt "Iloisena" ammuttavaksi, kun aikansa tuli; -Hän yritti "Häipyä " tavallisten sotamiesten joukkoon Saksan antautuessa, mutta britit olivat liian tarkkoja. tunnistivat heti Heinrich-sedän sotavankijoukosta sotamiehen manttalin sisältä. Himmler otti tekohampaan sisältä syanidikapselin, puri sen rikki, ja sanoi,
"Ich bin Heinrich Himmler. ".
Italian Benito-sedälle kävi samoin. Partisaanit ampuivat hänet .
Himmlerin lähin mies, kenraaliluutnantti Jurgen Stroop, Hitlerin "Teräsnyrkkinä" tunnettu, esitteli aina itsensä "Grossaktion in Warschau", Varsovan juutalaisgheton tuhoaja, "
Kirja Kazimierz Mocsarski; "Keskusteluja pyövelin kanssa," , Pori 83.
Hänkään ei, erikoisemmin pitänyt omasta hirttämisestään, jonka amerikkalaiset langettivat, vann sanoi, että hän on koko uransa ollut jämpti esimies, ja oikonut paljon alaistensa kravatteja, mutta nyt hän on "alkanut tuntea suurta vastenmielisyyttä" näitä kravatin oikojia kohtaan,"
Hän sanoi sen silloin, kun , Maaliskuun &. kello minnuuttia vaille 19.00 pyöveli käveli oikaisemaan Stroopin kaulaan ripustamaansa silmukkaa;
Täsmälleen kello 19 luukku putosi.
Stroop oli järjestyksen mies; kaikki kommunismiin viittaava kirjallisuus oli jätepaperia, jolla Nl;n valtauksen jälkeen , alistetut "ali- ihmiset" , olisivat saaneet ostaa määrättömästi ilmaista viinaa, ja olisivat juoneet kolmen sukupolven aikana itsensä sukupuuttoon. erityisesti Stroop oli pahoillaan , ettei asia toteutunut, siksi, kun" Ukrainalaiset lauloivat kaatokännissä niin kauniisti;."

Äänestä

HULLUJA. HULLUJA HULLUJA HULLUJA!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Samaa mieltä HULLUJA HULLUJA NATSIT olivat todella
    hulluja

    Äänestä

  • hulluja kirjoitti:

    Samaa mieltä HULLUJA HULLUJA NATSIT olivat todella
    hulluja

    täisi kehittää ,lukemalla vaikka poliittista historiaa, että pystyisi ymmärtämään näitä tapahtumia.
    Hitlerin 1; sihteeri, (Hänellä oli niitä ainakin 10.) ,Traudle Jung, joka julkaisi viime vuonna, ennen kuolemaansa, muistelmat, Tv; dokumentin, jne, , sanoi, että ihmisillä ei ole tajua politiikasta,
    Että tavallisessa elämässä adolf, hänen esimiehensä, oli hiljainen , sivistyneen tuntuinen herrasmies, vähän syrjäänvetäytyjä, ja oli täydellinen seuranpitäjä. poliittisen hahmonsa hän harjoitteli kuin ammattinäyttelijä, yksityiskohtia myöten, itse asiassa muunteli Italian Benito Mussolinin parvekepuheita. H;n aatelinen adjutantti sanoo muistelmissaan samaa.
    Natsit olivat korkeita , sivistyneitä virkamiehiä, jotka pyrkivät yhteiskunnan määräyspaikkoihin. Mm suuri osa heistä oli lääkäreitä, Suomessa oli sama juttu. Ne myös harrastivat klassista musiikkia, soittivat pianoa iltaisin, siis yhteiskunnan kermaa .
    Siis yhteiskunnan se "Normaali " väestönosa.
    Niin se oli myös muissa maissa.
    Suomessa eduskunnan suuressa salissa lainsäätäjät katselevat nytkin Suomen niissä piireissä hengailleen kuvanveistäjän muhkuraisia miehenkuvatuksia, joita on ympäri salin seiniä,
    Suomen kuulisin säveltäjä oli natsiyhdistysten jäsen ; Johtavat lääkärit olivat muodostaneet "Hallituksen," joka olisi kaapannut Suomessa vallan Suursaksan voiton tultua, jne;
    Olivatko he kaikki hulluja?
    noin yleisesti ottaen ?

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    Adolf Hitler oli hullu se on tosiasia jonka monet ovat todenneet.Minkälainen opettaja senkaltaiset ovat ainakin lähimmät "oppilaat"

    Hitler ja Himmler oli lisäksi kunpikin saatanan
    palvojia.Teot puhuvat puolestaan hulluus sai kammottavat teot aikaan.

    Äänestä

  • aatu kirjoitti:

    asioita tapahtu sotavuousina ja jos joku todella haluaa tietää ja kuulla,voi kysyä lähimmästä JT:n seurakunnasta videoita katsottavaksi,ne kyllä lainataan,eikä maksa mittään

    Äänestä

  • aatu kirjoitti:

    Adolf Hitler oli hullu se on tosiasia jonka monet ovat todenneet.Minkälainen opettaja senkaltaiset ovat ainakin lähimmät "oppilaat"

    Hitler ja Himmler oli lisäksi kunpikin saatanan
    palvojia.Teot puhuvat puolestaan hulluus sai kammottavat teot aikaan.

    .. Monet ovat todenneet ,";
    Ketkä monet? kerro joku. lukemattomat aikalaiset sekä lännessä , että idässätapasivat Adolf Hitlerin , samoinkuin muun natsijohdon, eikä kukaan etukäteen sanonut muuta, kuin että herra Hitler oli tavattoman vetoava henkilö. Josef Goebbels oli Heidelbergin yliopiston tohtori, Göring 1. maailmansodan kuuluisa sotasankari, alasammuttu lentäjä.
    Himmer oli kanalanhoitaja, ja niin edelleen . kukaan heistä ei tunnustanut olevansa syyllinen mihinkään, paitsi Auschvitzin komendantti, Rudolf Höss.
    Höss kertoi yksityiskohtaisen tarkasti, mitä hän , ja muu natsijohto teki historiansa aikana.
    sillä lausonnolla amerikkalainen Nûrnbergin tuomari tuomitsi hirteen 11 korkeinta natsia, myös Hössin, joka ei hänkään katunut, vaan sanoi kertomisvelvoitteensa perustuvan siihen , että oli valtion korkea virkamies.
    Sota on hullu asia, ja raamattu sanookin, että Sota, ja sen takana olevat hävitetään "Rauhanruhtinaan " tullessa. Myös politiikka ja Myös "Uskonto, " joka on raamatun mukaan viattomien veressä viitansa liepeitä myöten.
    katsopas, nyt loppiaisena, kello 17.15 tv; elokuva , veijo meren "Manillaköysi.".
    Se kertoo, miksi viisaat ovat paljon hullumpia kuin ne hulluksi sanotut. Ja kaikkein viisain, tässä t; vaha , tydellisen viisas vääpeli on se kaikkein hulluin .
    Bon Appetit, film noir,

    ..Teemalla. kanava 9.

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    ..Teemalla. kanava 9.

    ..Täälläkin joka päivä keskustellaan joka viikko toimista, joilla hävitettäisiin joko ihmiskunta, poltettaisiin maapallo, ja osa vielä moneen kertaan,
    niin sopii hiukkasen ihmetellä, miten Hitler, tai Tsingis-kaani, tai musta surma niin kauheita voivat olla. Puheet "Maailmansodistakin" olivat vain vuonna -1916 Sommen rintamalla parin krapulaisen lehtimiehen älynväläys, kun piti saada uutisia, ja oli aivan hiljaisen kuollut tilanne rintamalla.
    Toinen sitten keksi, " kirjoitetaan, että tämä on "Suursota!";. Eikä hengiltä saatu sen ajan aseensohloilla kui 19 milj;, Ihmistä. Espanjantauti tappoi lyhyemmässä ajassa enempi kuin maailmansodat yhteensä.
    Samaa kirjoittelua se on Uskonnoilla, ihmiset ei muuten viihdy. Eikä osta tuotetta.
    tapetaan mielikuvituksessa muu ihmiskunta, niin sotakuvitelmat tekee niin Tyttömäisen olon, niinkuin se oil- of ulayn -kasvoveden mainos sanoi, -vai miten se menikään;

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    .. Monet ovat todenneet ,";
    Ketkä monet? kerro joku. lukemattomat aikalaiset sekä lännessä , että idässätapasivat Adolf Hitlerin , samoinkuin muun natsijohdon, eikä kukaan etukäteen sanonut muuta, kuin että herra Hitler oli tavattoman vetoava henkilö. Josef Goebbels oli Heidelbergin yliopiston tohtori, Göring 1. maailmansodan kuuluisa sotasankari, alasammuttu lentäjä.
    Himmer oli kanalanhoitaja, ja niin edelleen . kukaan heistä ei tunnustanut olevansa syyllinen mihinkään, paitsi Auschvitzin komendantti, Rudolf Höss.
    Höss kertoi yksityiskohtaisen tarkasti, mitä hän , ja muu natsijohto teki historiansa aikana.
    sillä lausonnolla amerikkalainen Nûrnbergin tuomari tuomitsi hirteen 11 korkeinta natsia, myös Hössin, joka ei hänkään katunut, vaan sanoi kertomisvelvoitteensa perustuvan siihen , että oli valtion korkea virkamies.
    Sota on hullu asia, ja raamattu sanookin, että Sota, ja sen takana olevat hävitetään "Rauhanruhtinaan " tullessa. Myös politiikka ja Myös "Uskonto, " joka on raamatun mukaan viattomien veressä viitansa liepeitä myöten.
    katsopas, nyt loppiaisena, kello 17.15 tv; elokuva , veijo meren "Manillaköysi.".
    Se kertoo, miksi viisaat ovat paljon hullumpia kuin ne hulluksi sanotut. Ja kaikkein viisain, tässä t; vaha , tydellisen viisas vääpeli on se kaikkein hulluin .
    Bon Appetit, film noir,

    pii on 3.0 Onko sukujuuresi saksassa?Onpa aikoihin eletty kun natseja ihannoidaan.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    pii on 3.0 Onko sukujuuresi saksassa?Onpa aikoihin eletty kun natseja ihannoidaan.

    .."Kun natseja ihannoidaan .."
    Einstein sanoi, keksittyään suhteellisuusteoriansa, että kaikki on selvää,
    "Jumala ei heitä noppaa;."
    Sitten tuli toinen fysiikan nero, Saksalainen Heisenberg, joka todisti yksinkertaisen epätarkkuusperiaatteen, jonka mukaan juuri sattuma on se keskeinen periaate, joka pyörittää maailmankaikkeutta. Ilman sitä ei olisi mitään tällaista olemassa.
    Jos sattuma olisi olisi tehnyt Hitleristä tuhoeläin hygienistin , olisi hän varmaan käyttänyt tuhoeläinten torjuntaan -Zyklon B- kaasukiteitä, niinkuin purkin kupeessa ohjeessa sanottiinkin,
    Himmler taas oppi leiriasiat kanalanhoitajana, ja taatusti suunnitteli häkkikanaloita, -
    kun se lipsahti Treblinkaan , Saksenhauseniin, tai Aushvitziin , niin asiahan oli tuttu, porukkaa häkkiin, ja silleen.
    Et ole tainnut ajatuksella lukea tuota aiempaa kirjoitteluani; Kysyn siinä, ;
    -Miksi heistä Tuli sellaisia? Koulutettuja, paremmista piireistä, yhteiskunnallisia, herkkiä ihmisiä; ..Eihcmankin itki iltaisin, soittaessaan perheelleen Flyygelillä Bachia ja Bramsia. --.
    ( Heisenberg, muuten, ilmeisesti tahallaan, esti natseja saamasta atomipommeja, hän Saksan ydinaseohjelman johtajana , sotki asiat sillä tavalla, että lopulta sitä ei saatu aikasiksi. pommin aineet olivat kyllä koossa. siksi venäläisillä oli kiire Max Planck- instituuttiin huhti-toukokuussa -45 .Siellä oli kolmen pommin uraani,) - Nämä natsit keksivät
    Mm , terveyskeskukset, äitiyspäkkaukset, moottoritiet,ne olivat natsien suunnittelemia. Ne rahoitettiin siten, että vv, 1839- 41 - 6000 sairaanhoitajaa velvoitettiin , erittäin salaisella hallituksen asetuksella kirjaamaan kaikki potilaat, jotka puhuivat, tai kävelivät huonosti,ja heidät vietiin kaasuautoihin, jos määrätyt lääkärit kirjoittivat papereihin X; n .
    100.000 Ihmistä kaasutettiin niin, ja heidän omaisuutensa, samoinkuin juutalaisten , annettiin Äitiyspäivärahoihin, ja uusiin tankkeihin. Se oli jo ennen Puolan leirejä.
    Jos ajattelet, että Hitler oli hullu, niin kerropa, kuka esim, Ansclussin¨, Itävallan liittämisen aikana, olisi väittänyt Hitleriä Hulluksi?
    Suomikin siinä oli mukana, lähdettiin sotaan Se aloitus on siinä ratkaisevaa,; oltiin varmoja, että
    Saksa voittaa sodan.
    Nyt siis Suomikin olisi natsivaltakunnan osa; etkö ole sitä ajatellut?
    Väittämä, että harkittu väkivalta ja sodalla toisten alistaminen johtuu siittä, että joku johtaja on "Hullu," on kestämätön . Kuka tahansa, valtaan päästyään, tekee samoja päätöksiä, jos tilanne tulee: Siinä "Valtio vaatii;

    .. Tuo vuoiluku -1939- 41, Saksan hallituksen edikti; .
    Lähde, Kirja ; "Reinikainen" Eutanasia."

    "Valtio vaatii"=Diktaattori vaati.Suomi toimi viisaasti Saksan suhteen .Aseiden saanti oli
    erittäin merkittävä apu.Tottakai propagandaministeri Goebbels takoi hulluja ajatuksiaan Saksan kansaan.Hän julisti antisemitismiä ja kehoitti saksalaisia kestämään.
    Hän valaisi hallituksen pimeitä varjoja illuusiolla vahvasta"Kansallisesta Yhtenäisyydestä".Hän tiesi miten käyttää vakaumusta,innostusta ja vihaa omiin tarkoitusperiin.

    Äänestä

  • Goebbellsin suulla kirjoitti:

    "Suomi toimi viisaasti,"
    Presidentti Ryti kirjoitteli heinäkuusta -41- lähtien Saksan natsipuolueen pää-äänenkannattajaan , "Völkischer Beobachteriin " rodunjalostuskysymyksistä, ja vielä toukokuuhun -43-. asti. Parisknta laukkasi vielä vähän ennen Saksan antautumista Porvoolaisen ennustajan "Suntan luona, kun tämä Gerda Rytin toimesta ennusteli Suur-Saksan voittavan sodan.
    Siis tasavallan presidentti;
    Myös Mannerheim tiettävästi kävi siellä. Mikäs siinä, tuota ennakkotietoo puuttuu itsekultakin, mutta kun "Suntan " neuvoja , kuka sitten olikaan, ei saanut nähtäväkseen Stalinilta oikeita karttoja, ja niin kävi kuin kävi. Josef Vissarionovits' kun oli vanha juoni entinen pappisoppilas, niin kai se "Suntankin " jumaluus oli vähän kallellaan siihen suuntaan.
    Minusta on aina tuntunut, että kyseessä oli eräs historian hillittömän hullu farssi; Ihan sotamies Sveij'kin veroinen , ; Presidentit ja sotamarsalkat kyselemässä sodan lopputulosta Aino Kassiselta ja hänen oppi-isältään,
    Mutta, eihän se mitään,
    Rounald ja Nansy Reagankin kävivät aikanaan tiheästi kuuluisan ennustajan luona,.

    Äänestä

No voi jumalauta, että joku älypää tollaista kirjoittaa..
Tietenkin, jos vaihtroehtona olis ollut tri Mengele, niin sittenhän ampuminen on ollut helpottava vaihtoehto..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jehovia! kirjoitti:

Luin Rudolf Hössin muistelmakirjan "Auschwitzin komendantti".

Mieleen jäi eräs mielenkiintoinen seikka koskien Jehovan todistajia.

SS:n ylipäällikkö Heinrich Himmler oli paikalla keskitysleirissä(Sachsenhausenin opetusleiri), kun Jehovan todistajia oltiin teloittamassa.

Häneen teki suuren vaikutuksen JT:n asenne ja käyttäytyminen ko. tilanteessa.

Teloitettavat näet muista ryhmistä poiketen menivät iloisena ammuttavaksi ja uskontoverit olivat heille kateellisia siitä,että he saivat uhrautua Jumalan sanan vuoksi.

Himmler käski SS-miesten ottaa oppia JT:n fanaattisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu