Kysymys on hankala minulle, sillä en itse tunne hyvin ihmisen anatomiaa, että osaisin muokata kysymykseni niin, että se olisi ymmärrettävä.
Mutta näin kun osaan, kysyn;
- Miten ihminen voi muistaa entisen elämänsä tai kokemuksensa kuoleman rajalla tai ruumiista irtautumisen, koska hän ei ole silloin itsessään. Tarkoitan siis sitä, että aivot eivät toimi ja ole silloin tallentamassa mitään muistiin.
Onko kyseessä kuitenkin joku solun välittäjä aine? Energia vai mikä, joka tulee viiveellä muistiin, siis aivoihin.
Ompa sekavaa oma kirjoitukseni, mutta toivon, että ymmärsitte, mitä hain?!
Mutta näin kun osaan, kysyn;
- Miten ihminen voi muistaa entisen elämänsä tai kokemuksensa kuoleman rajalla tai ruumiista irtautumisen, koska hän ei ole silloin itsessään. Tarkoitan siis sitä, että aivot eivät toimi ja ole silloin tallentamassa mitään muistiin.
Onko kyseessä kuitenkin joku solun välittäjä aine? Energia vai mikä, joka tulee viiveellä muistiin, siis aivoihin.
Ompa sekavaa oma kirjoitukseni, mutta toivon, että ymmärsitte, mitä hain?!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tähän voin vastata vain oman kokemuksen kautta. Henkilökohtaisesti en prosessoi fyysisillä aivoilla. Prosessit siirtyvät fyysisten aivojen ympärillä olevasta tietoisuudesta aivoihin. Fyysiset aivot ja koko fyysinen keho toimii vain tiedonsiirtokanavana. Se on käyttöliittymä laajempiin aivoihin ja olemukseen, jotka prosessoivat epälineaarisesti. Kun syntyy tuloste kirjoituksen kautta, niin informaatio linearisoidaan eli typistetään.
Kokonaisvaltaisempien aivojen ja fyysisten aivojen välillä ovat sidospinnat, eräänlaiset lukot jotka lukitsevat kahdet aivot toisiinsa. Ruumiista irtautumisen aikana lukot avautuvat, jolloin fyysisiin aivoihin ei virtaa informaatiota. Kun tietoisuus taas palaa fyysiseen kehoon, niin informaation virta alkaa uudestaan sidospinnoille kinnittymisen ansiosta. Käsitän koko fyysisen kehon sillä tavalla kuolleeksi, että siinä ei tietoista prosessointia tapahdu.
Tämän paremmin en pysty asiaa ilmaisemaan, mutta ehkä siitä sai jotain tolkkua.
>
Mutta silloinhan ihminen onkin juuri ITSESSÄÄN eli valokehossaan! Silloin fyysisten aivojen eli tämänkertaisen elämän muistijäljet ja ohjelmoinnit eivät häiritse työskentelyä eikä ego toimi 'palomuurina'. Tavallaan sitä voitaisiin verrata siirtymistä työskentelemään huippunopean ja tehokkaan kvanttitietokoneen kanssa...
Aivot eivät ole keskusmuisti, vaan ainoastaan välittäjä ja prosessori keskusmuistin ja 'työpöydän' välillä...
Valokeho/sielu tallentaa muistijäljet 'keskusmuistiin' tunteina, jotka aivot tulkkaavat sitten sopivassa tilanteessa ajatuksiksi.
Ajatukset luovat kokemuksen. Kokemus luo viisauden (enemmän tai vähemmän, mutta kuitenkin!). Viisaus luo tunteen kokemukseen liittyvästä muistijäljestä, jonka valokeho sitten tallentaa muistiinsa ja jne...
Kaikessa tässä ajatus - muistamisprosessissa on tärkeimpänä tekijänä mukana isojen aivojen ja pikkuaivojen välillä oleva käpylisäke. Kunnes se ei toimi täydellisesti, muistikuvien tuominen 'keskusmuistista' on hyvin huteraa ja sattumanvaraista. Hypnoosi, meditoiminen, jotkut huumeetkin (ei suositella missään tapauksessa!) voivat aktivoida lisää tuota tärkeää käpylisäkkeen tehtävää tuottamaan hormonia, joka puolestaan herättelee toimimaan niitä vielä käyttämättöminä olevia aivojen osia (jota on jopa 90 % aivoista)antaen siten ihmiselle lisävalmiuksia MUISTAA sieltä em. sielun 'keskusmuistista'. Lisäksi mikä on tärkeää ns. Valaistumisen ja evoluutionkin kannalta, alamme saada yhä enenevässä määrin tietoa koko Kosmoksen tedostoista eli Kosmisen Viisauden arkistoista.
Yleisavain näihin tiedostoihin ja muistikeskuksiin on jokaisella jo olemassa, mutta olemme vain kadottaneet 'salasanamme', joten vain vaivoin pääsemme niihin käsiksi. Paitsi jos HALUAMME MUISTAA ja USKOMME/LUOTAMME siihen, että meillä on oikeus, voima ja valta siihen.
Joidenkin aivotutkijoiden kerrotaan löytäneen erään välittäjäaineen käpyrauhasen tuottamasta hormoonista eli melatoniinistä. Sen nimi on pinealiini. Siitä vain ei juurikaan 'huudella', sillä jos kyseinen aine saadaan eristettyä ja valmistettua, se tietenkin olisi hyvin arvokasta sotateollisuudelle, vallanpitäjille jne, siis yleensa tahoille, jotka pitävät ihmiskuntaa valtansa alla! (Jos joku taitaa italiaa niin: http://www.scienzaeconoscenza.it/articolo.php?id=22537)
Ps. Käytän noita tietokonetermejä vain helpottaakseni asian ymmärtämistä.