Naispastorit

näyttää olevan täällä tapetilla.

Nykyään on monelle vaikeaa erottaa kuka tai mikä on mies. Nainen toistaiseksi erotetaan paremmin, mutta nainen ei halua olla nainen, vaan pää, eli mies.
Tämän pää homman nainen osaa hyvin, kääntää päätä sinne ja tänne. Tässä me naiset olemme taitavia. Olemme luonnostamme pehmeitä ja helposti samaistumme toisten suruun ja kärsimyksiin, pään silitys on meille useimmille luontaista ja lasten paijaaminen, hmm ja tietysti miehen paijaaminen. Miehethän on tunnetusti lapsia. Harvasta kasvaa tosi mies.

Niin, ei meitä naisia tarpeettomasti ole luotu. Tai tyhmiksi. Ei sinnepäinkään, mutta pappistehtäviin ei ole Jumala naista tarkoittanut. Raamattu on tässä täysin selvä. Vaikka monen pää ei ole selvä, mutta raamattu on. Jumalan auktoriteetti on aina hyväksi kaikessa ja asettuminen Sanan alle.

Pappisvirka on ikuinen säädös ja siihen ei ole naisella asiaa, sen enempää kuin seurakunnan kaitsijankaan tehtävään. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos haluaa luopua Jumalasta. Näin on käynyt useissa seurakunnissa, kirkkokunnissa, luovuttu Jumalasta ja kuunneltu maalistavaltaa, josta on tasa-arvo vöyhötys lähtenyt liikkeelle. Tietysti mies ja nainen on yhdenvertainen Jumalaan nähden ja pelastukseen. Pappisviralla ei ole taas tämän asian kanssa mitään tekemistä. Pelastuksen saa moni paljon helpommin muuten, kun toimimalla pastorina. On se sen verran vaativa tehtävä, että ei siihen ole edes joka miehestäkään. Kaitsea koko seurakuntaa.

Monet sanovat, että väliäkö sillä kuka on pappina, kunhan Jumalan Sanaa julistetaan. Pää asia, että julistetaan ja oikein. Oikein julistaa monet luterilaiset papitkin Jumalan Sanaa. Harvoin sieltä kuulee Jumalan Sanan vastaista julistusta. Tokihan se on monenlaisten tuulten ja risiriitojen puristuksessa, eikä käytäntö ole aina läheskään sitä mitä se voisi olla. Jumalan Sanan mukaista elämää. Sapatin hylkääminen ym.

Luopumus Jumalan sanasta ja siitä, että Jumala ei ole enää ylin auktoriteetti vaan se miten ihmiset mieltävät asian, ei tuo mitään hyvää tullessaan ja se on nähtykin, mutta ne jotka ovat sitä puoltaneet, eivät siitä luovu. Eivät halua tunnustaa sitä, että ovat erehtyneet. Sanovat usein, että kuka sitä Sanaa sitten julistaa, jos ei naisia anneta olla pappeina. Unohdetaan tyystin Jumala ja luottaminen siihen, että Jumala herättäisi tarvitsemansa miehet tehtäviinsä.
Kristus on seurakunnan pää mies vaimon pää, eikä toisinpäin.
Nainen voi tietysti viedä Jumalan sanaa eteenpäin omalta paikaltaan, todistajana.

Pappi tarkoittaa jo sinällään miestä, eikä naista.
Tim 3:1. Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?

11. Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa.
12. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.

Moos. 15. Ja Mooses rakensi alttarin ja pani sille nimeksi: "Herra on minun lippuni".

2.Moos. 26:33. Ja ripusta esirippu hakasten alle ja vie sinne esiripun sisäpuolelle lain arkki. Ja niin olkoon esirippu teille väliseinänä pyhän ja kaikkeinpyhimmän välillä.
34. Ja aseta armoistuin lain arkin päälle, joka on kaikkeinpyhimmässä.

Meidän kirkoissa on alttari ja siellä suoritetaan ehtoollista. Se kuvastaa Jeesuksen veren sovitusta, sovitusta synneistä. Olehan vienyt kaikkesi alttarille, syntisi. Synnit Jeesuksen veren sovitettavaksi. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että ihminen rukoilisi vain alttarin edessä, ei tienkään. Vaan se on asetettu kuvastimeksi Jeesuksen sovitustyöstä.
Jos ihminen tajuaisi jotain Jumalan pyhyydestä. Siitä, mitä Herra on tehnyt meidän puolestamme, olisi jonkinlainen kunnioitus nähtävillä seurakunnissa. Alttaria pidettäisiin pyhänä, ei sinne naiset astuisi. ”Herra on minun lippuni”, sanoi Mooses.

Naispappeus on pahempaa, kun jonkun yksittäiset synnit. Se nousee suoraan Jumalaa vastaan, ensimmäistä käskyä vastaan. Siihen syntiin lankeaa ihminen toisensa perään. Se koskettaa koko seurakantaa siksi se paha, hirvittävyys, mitä voi kirkko tehdä oman valtansa nojalla Jumalan herättämille lapsille. Väittää väärää oikeaksi ja saaden lankeamaan monet.

On tullut aika ja se on paha aika.

Heräjä sielu ja halaja Jumalan Sanan väärentämätöntä maitoa!!!
18485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

olevansa jumalan valittu kansa.

Oliskohan se miespuolinen pappi joka ensimmäisenä keksi että naisilla ei ole asiaa hengellisiin tehtäviin.

Minusta on ollut varmaan syynä se, että naiset on luonnostaan hengellisempiä ihmisinä.Miesparat on aina olleet heikkoja itsetunnoltaan, jotta pitäähän sitä keksiä kaikenlaisia kieltoja oman reviirinsä suojelemiseksi.

Äänestä
  • ole henkeään kieltänyt ihmisiltä. Kyllä Jeesus on luvannut Pyhän Hengen niin miehelle, kun naiselle.
    Onko sitten ihmisen elämä Hengellinen, vai lihallinen, eikö Jumalan Henkeä tarvita kaikkialla

    Niin, onhan Jeesus mies, Luoja.

    Jumala on asettanut ensimmäiset papit Mooseksen välityksellä. Jeesus valitsi opetuslapsikseen miehet.

    Jeesus toimii ylimäisenä pappina. Onhan hänellä valta valita alimmaiset pappinsa.
    Raamatun mukaan se tehtävä ei kuitenkaan ole naisen. Uskon, että Herra tietää paremmin, kun ihminen. Hän joka on luonutkin ihmisen kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Eikö se ole hyvä, että näin on sekä miehiä, että naisia.

    Niin miksi sitten jollain miehillä on huono itsetunto, kun Jeesuskin on mies?
    Johtuuko se Jeesuksesta, vai mistä? Nainen mielellään kunnioittaa miestä, joka osaa olla mies ja antaa hänelle sen vallan, eli pään tehtävän.

    Äänestä

  • old_profile_48995 kirjoitti:

    ole henkeään kieltänyt ihmisiltä. Kyllä Jeesus on luvannut Pyhän Hengen niin miehelle, kun naiselle.
    Onko sitten ihmisen elämä Hengellinen, vai lihallinen, eikö Jumalan Henkeä tarvita kaikkialla

    Niin, onhan Jeesus mies, Luoja.

    Jumala on asettanut ensimmäiset papit Mooseksen välityksellä. Jeesus valitsi opetuslapsikseen miehet.

    Jeesus toimii ylimäisenä pappina. Onhan hänellä valta valita alimmaiset pappinsa.
    Raamatun mukaan se tehtävä ei kuitenkaan ole naisen. Uskon, että Herra tietää paremmin, kun ihminen. Hän joka on luonutkin ihmisen kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Eikö se ole hyvä, että näin on sekä miehiä, että naisia.

    Niin miksi sitten jollain miehillä on huono itsetunto, kun Jeesuskin on mies?
    Johtuuko se Jeesuksesta, vai mistä? Nainen mielellään kunnioittaa miestä, joka osaa olla mies ja antaa hänelle sen vallan, eli pään tehtävän.

    häpeän jos olen noin epäselvästi antanut ohjeita, silloin aikojen alussa.

    Tarkoituksena ei ollut todellakaan eroittaa naisia eriarvoiseen asemaan pappistehtävissäkään.

    Onneksi luotujen joukossa on niitä jotka on ymmärtänyt tarkoitukseni oikein.

    Äänestä

  • muikkumies kirjoitti:

    Sinä et näe metsää puilta.

    Äänestä

  • Onko nyt joku väittänyt, että naisilta on kielletty evankeliointi.

    Papin asuhan sen paljastaa, että arvoasema naisten välillä on järkkynyt, eikä suinkaan sanan valmius.

    Keskenään naiset ovat tasaveroisia maallisissa virkasuhteissa arvoasemiensa suhteessa, mutta taivaallinen järjestys perustuu vallanalaisuuden perusteeseen, jossa Jumala määrittelee kelpoisuuden tehtävään arvoasteista huolimatta, kuten naisprofeetat.

    Lusifer yritti ensimmäisenä horjuttaa vallanalaisuuden asemaa tehden itsensä Korkeimman vertaiseksi.

    Olisikohan sinun pysyttävä sen reviirin puitteissa, jotka Jumala on määritellyt miestä ja vaimoa varten.

    Äänestä

  • muikkumies kirjoitti:

    häpeän jos olen noin epäselvästi antanut ohjeita, silloin aikojen alussa.

    Tarkoituksena ei ollut todellakaan eroittaa naisia eriarvoiseen asemaan pappistehtävissäkään.

    Onneksi luotujen joukossa on niitä jotka on ymmärtänyt tarkoitukseni oikein.

    eihän nainen voi mieheksi muuttua, eli papiksi jo raamatun alkulehdillä on kyse miehistä, eikä naisista kun papeista on kyse.

    Ja kutsu eteesi Israelilaisten joukosta veljesi Aaron poikineen, että he pappeina palvelisivat minua jne....Ei sanaakaan naisista, ei tietenkään sehän on itsestään selvä asia, että mies on pappi.

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    Onko nyt joku väittänyt, että naisilta on kielletty evankeliointi.

    Papin asuhan sen paljastaa, että arvoasema naisten välillä on järkkynyt, eikä suinkaan sanan valmius.

    Keskenään naiset ovat tasaveroisia maallisissa virkasuhteissa arvoasemiensa suhteessa, mutta taivaallinen järjestys perustuu vallanalaisuuden perusteeseen, jossa Jumala määrittelee kelpoisuuden tehtävään arvoasteista huolimatta, kuten naisprofeetat.

    Lusifer yritti ensimmäisenä horjuttaa vallanalaisuuden asemaa tehden itsensä Korkeimman vertaiseksi.

    Olisikohan sinun pysyttävä sen reviirin puitteissa, jotka Jumala on määritellyt miestä ja vaimoa varten.

    Kysymykseni on yksinkertainen: Miksi Papit pitävät hametta päällä kirkossa. Eikö Raamatussa ole maininta, että ei miesten sovi pukeutua naisten asuun, eikä naisten miesten asuun. Koska nämä Papit pukeutuvat pitkään hameeseen pukeutuneina, niin eikö tämä ole kauhistus Herralle? Enkä minä liiemmin tiedä noista Pastorien kaulassa olevista libereistäkään. Kaipa tämäkin on jonkinlaista muotia. Jos nainen on Popittarena on hänellä sentään Raamatun suosittelema hame päällä. Kerropa hieman mielipiteitäsi?

    Äänestä

  • Ihmetteliä* kirjoitti:

    Papillisen asun katsotaan pyhittävän kantajansa. Kaavun alle voi kätkeä vaikka tikarin tai pyhittävän ristin.

    Hartioilla pidettävää viittaa voi Paavalin tavoin pitää vaikka telttana.
    Papillinen nimitys kertoo hengellisen arvoaseman pastorista Arkkipiispaan ja paaviin asti.

    Kuinka hyvin sopiikaan asetelmaan rouva kirkkoherra olipa hänen päällään kaapu tai viitta tekeekö se hänestä herran.

    Kansallisiin asuihin kuuluu miehillä Skottilainen kiltti, jolla ei liene hengellistä merkitystä, mutta sopisi sekin paremmin naisille.

    Samoin kuin harakan pelätin on nainen pappina, joka pukeutuu miehiseen asuun.

    Äänestä

on platonismia eikä Raamatun mukaista oppia.

advarimies

Äänestä
  • kirkkojen alttarit vieraalla verellä niin pahasti, että ovat kaataneet koko adventtikirkon. Raamatun vastaisesti jakavat ehtoollista, kastavat, hautaan siunaavat vainajia, tämä kaikki on hengellistä haureutta, eivätkä tajua sitä mikä ei naisille kuulu.

    kirj. nainen

    Äänestä

  • saastuttaneet kirjoitti:

    kirkkojen alttarit vieraalla verellä niin pahasti, että ovat kaataneet koko adventtikirkon. Raamatun vastaisesti jakavat ehtoollista, kastavat, hautaan siunaavat vainajia, tämä kaikki on hengellistä haureutta, eivätkä tajua sitä mikä ei naisille kuulu.

    kirj. nainen

    adventtikirkon. Ei siihen enää voi mitään pahaa lisätä. Siihen sysätty harhaoppia opin täydellinen määrä.

    Äänestä

  • nainen saastuttanut kirjoitti:

    adventtikirkon. Ei siihen enää voi mitään pahaa lisätä. Siihen sysätty harhaoppia opin täydellinen määrä.

    mutta naisprofeettoja raamattu tuntee esim. Hulda.

    Naiset ovat saastuuttaneet suurimman osan Suomen kaikista kirkoista paitsi Roomalaiskatolinen kirkko ei naispappeja hyväksy.

    Roomalaiskatolinen kirkko on syrjäyttänyt sapatin ja määrännyt sunnuntain lepopäiväksi v.364 jKr.siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille. Tämä on Majesteetti rikos Jumalaa kohtaan.

    Mistä löydät täysin oikeaoppisen kirkon?

    Äänestä

  • olla pappi kirjoitti:

    voi ollakaan. Hyvin monissa uskonnoissa on npapittaria kuten antiikin ajan Isiksen , Astarten jne. papittaret.

    Äänestä

  • ei tuntenut Sanaa, vaan puhui Sanaa vastaan?

    Äänestä

  • Raamatun oikeana tulkintana.

    Jos kristillisyys on sitä, että lakataan uskomasta, että uusitestamentti jotenkin kumosi vanhantestamentin kirjoitukset pappeudesta ja luopui vallanalaisuuden käsitteistä ollaan täydellisesti harhassa.

    Leeviläisestä pappeudesta väistyi ainoastaan sukuperäisyys, mutta ei sukupuolisuuus, koska sitä ei ole koskaan naispuolisena pappeutena esiintynyt, eikä tule esiintymäänkään.

    Pappeuden peruste ei muuttunut, vaan Leeviläinen pappikin kristittynä saattoi julistaa evankeliumia samalta alttarilta sen uudessa merkityksessä, jossa ehtoollinen korvasi sen mikä uhripalveluksessa poistettiin, eli uhrikaritsa. Katso Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin.

    Pelastukseen nähden miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, mutta vallanalaisuuteen nähden asia muuttuu toiseksi, sillä Paavali sanoo: Minä en salli, että nainen opettaa, eikä Jumalan seurakunnilla ole sellaista tapaa. Paavalin ja Pietarin lausunnot osoittavat, ettei muutosta naispappeuteen nähden ole tapahtunut uudessakaan liitossa, vaan te olette pyhä kansa ja heimo edelleenkin samoilla perusteilla.

    Mihinkä on joutuneet alttarit ja niistä on tehty puhujan pöytiä. Alttari on menettänyt merkityksensä ja naiset jakelevat ehtoollista puhujan pöydältä häpäisten alttarin merkityksen, jota ei saa häpäistä vieraalla verellä.

    Äänestä

  • Oletko sinä esikuva ja omaatko tiedon sanat?

    Filippiläiskirje 3
    15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. 16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! 17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niin kuin me olemme teille esikuvana.

    Nyt kirjoituksestani:
    Totta, että alkuosa tekstistäni oli platonismia, ajatuksiin perustuvaa, kuten sarjassa, vanhetessaan ihminen muuttuu lapseksi jälleen. Eli ihmisten sanontoihin perustuvaa. Ei niillä ole välttämättä mitään raamatun kanssa tekemistä. Onneksi kuitenkin ihmiset yleensä huomaa pienen huumorinkin.

    Asenteessani, mitä vikaa siinä sitten on? Asenteenihan on se, että mahdollisimman moni pääsisi ikuiseen elämään, löytämään Vapahtajan ja pysymään lujalla Kristus kalliolla, hereillä. Eli ainoa kerskaus on Kristus.
    Eikö näin saisi mielestäsi olla? Sana on vapaa, ole hyvä ja antaa tulla vaan. Olen kuulolla.
    Mikä on sinun oma asenteesi, jos minun asenteeni on väärä?

    Näin joku aika sitten unen: ”Olin adventtikirkossa, jossa puhujanpönttö oli siirretty alttarikorokkeelta alas kirkkosaliin, joka oli tyhjä. Olin kuuntelemassa puhujaa. Penkit tuolit oli kaikki siirretty kirkkosalista pois oikealle sivustalle jossa oli syvennys ja eteiseen.

    Menin istumaan oikealle sivustalle melko taakse. Siirryin sieltä pois eteenpäin, koska sieltä takaa ei nähnyt puhujaa. Siirryin melko eteen keskelle, josta näin sekä puhujan, että eteisessä olevan porukan. Ihmiset olivat kahdessa osassa, oikealla ja eteisessä.

    Kirkkosalin takana vasemmassa nurkassa oli sohva ja siinä istui aviopari. Ketään muuta puhujan lisäksi salin puolella ei ollut. Ei penkkejä, ei tuoleja.
    Kuunneltuani puhujaa jonkun aikaa minua alkoi väsyttää ja kuinka ollakaan nukahdin. Pääni kallistui vasemmalla puolellani olevaan uskonveljeeni. Heräsin siitä melko pian, mutta kuulin, että siellä minun takanani myös nukuttiin.

    Mikä tämä uni sitten minulle kertoo. Se kertoo sen, että ei voi nojata uskonveljiin, vaan on nojattava siihen, joka on minut herrättänytkin, vaikka adventtikirkon asiat olisivat millä mallilla tahansa, tai vaikka siellä nukuttaisiin. Ainoa mitä voi tehdä on herätellä toisia, jos ja kun itse pysyy hereillä ja tietysti viedä sanomaa Vapahtajasta.

    Raamatusta ei naispastoreita löydy, eli ne tulevat raamatun ulkopuolelta.

    Tietysti aluksi ajattelin, että miten asia on. Löytyykö ne naispastorit raamatusta ja kysyin asiaa eräältä kirkon päämieheltä. Hän sanoi, että katsos, kun sitä naispastori asiaa voi ajatella vähän samalla tavalla, kun ”älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." Siinäkään ei sanota suoraan, että älä himoitse lähimmäisesi miestä.

    Tämä ei oikein tyydyttänyt mieltäni, joten kysyin sitten miespastorilta; hän sanoi, että ei meidän kirkossa ole alttaria, että kyllä voi olla sekä mies-, että nainen pastorina.

    Seuraava sanoi sitten, että ei kirkossamme ole naispastoreita ollenkaan, koska heitä ei ole vihitty siihen tehtävään.

    Kun nekään vastauksen eivät tyydyttäneet. Kysyin muilta adventisteilta ja vastasivat, että kaikki ovat pappeja kasteen jälkeen uudessa liitossa ja seuraavat sanoivat, että ei ole pastoreita ollenkaan, ei mies- eikä naispastoreita.

    Suuri joukko sanoi, että pääasia, että joku sitä pastorin virkaa hoitaa, kyllä naisetkin osaa puhua ja hoitaa virkaa siinä missä mieskin, ellei paremminkin ja sitten jotkut sanoivat, että on sitä naista riittävän kauan jo alistettu, että on jo aika alistus loppua ja se loppuminen näkyy siinä, kun naiset pääsevät papeiksi.

    Jotkut taas seurakuntalaisista olivat samoilla linjoilla kansani, tässä naispastoriasiassa. Eli perustelivat sen vääräksi raamatun Sanalla.

    Herätkää sielut on aikamme kallis..!!!

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    Raamatun oikeana tulkintana.

    sinulla on selkeä ja raamatullinen näkemys.

    Äänestä

  • old_profile_48995 kirjoitti:

    Oletko sinä esikuva ja omaatko tiedon sanat?

    mitä kirjoitat, saman havainnon olen tehnyt itsekin.

    eräs. lukija

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaspis_1 kirjoitti:

näyttää olevan täällä tapetilla.

Nykyään on monelle vaikeaa erottaa kuka tai mikä on mies. Nainen toistaiseksi erotetaan paremmin, mutta nainen ei halua olla nainen, vaan pää, eli mies.
Tämän pää homman nainen osaa hyvin, kääntää päätä sinne ja tänne. Tässä me naiset olemme taitavia. Olemme luonnostamme pehmeitä ja helposti samaistumme toisten suruun ja kärsimyksiin, pään silitys on meille useimmille luontaista ja lasten paijaaminen, hmm ja tietysti miehen paijaaminen. Miehethän on tunnetusti lapsia. Harvasta kasvaa tosi mies.

Niin, ei meitä naisia tarpeettomasti ole luotu. Tai tyhmiksi. Ei sinnepäinkään, mutta pappistehtäviin ei ole Jumala naista tarkoittanut. Raamattu on tässä täysin selvä. Vaikka monen pää ei ole selvä, mutta raamattu on. Jumalan auktoriteetti on aina hyväksi kaikessa ja asettuminen Sanan alle.

Pappisvirka on ikuinen säädös ja siihen ei ole naisella asiaa, sen enempää kuin seurakunnan kaitsijankaan tehtävään. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos haluaa luopua Jumalasta. Näin on käynyt useissa seurakunnissa, kirkkokunnissa, luovuttu Jumalasta ja kuunneltu maalistavaltaa, josta on tasa-arvo vöyhötys lähtenyt liikkeelle. Tietysti mies ja nainen on yhdenvertainen Jumalaan nähden ja pelastukseen. Pappisviralla ei ole taas tämän asian kanssa mitään tekemistä. Pelastuksen saa moni paljon helpommin muuten, kun toimimalla pastorina. On se sen verran vaativa tehtävä, että ei siihen ole edes joka miehestäkään. Kaitsea koko seurakuntaa.

Monet sanovat, että väliäkö sillä kuka on pappina, kunhan Jumalan Sanaa julistetaan. Pää asia, että julistetaan ja oikein. Oikein julistaa monet luterilaiset papitkin Jumalan Sanaa. Harvoin sieltä kuulee Jumalan Sanan vastaista julistusta. Tokihan se on monenlaisten tuulten ja risiriitojen puristuksessa, eikä käytäntö ole aina läheskään sitä mitä se voisi olla. Jumalan Sanan mukaista elämää. Sapatin hylkääminen ym.

Luopumus Jumalan sanasta ja siitä, että Jumala ei ole enää ylin auktoriteetti vaan se miten ihmiset mieltävät asian, ei tuo mitään hyvää tullessaan ja se on nähtykin, mutta ne jotka ovat sitä puoltaneet, eivät siitä luovu. Eivät halua tunnustaa sitä, että ovat erehtyneet. Sanovat usein, että kuka sitä Sanaa sitten julistaa, jos ei naisia anneta olla pappeina. Unohdetaan tyystin Jumala ja luottaminen siihen, että Jumala herättäisi tarvitsemansa miehet tehtäviinsä.
Kristus on seurakunnan pää mies vaimon pää, eikä toisinpäin.
Nainen voi tietysti viedä Jumalan sanaa eteenpäin omalta paikaltaan, todistajana.

Pappi tarkoittaa jo sinällään miestä, eikä naista.
Tim 3:1. Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?

11. Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa.
12. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.

Moos. 15. Ja Mooses rakensi alttarin ja pani sille nimeksi: "Herra on minun lippuni".

2.Moos. 26:33. Ja ripusta esirippu hakasten alle ja vie sinne esiripun sisäpuolelle lain arkki. Ja niin olkoon esirippu teille väliseinänä pyhän ja kaikkeinpyhimmän välillä.
34. Ja aseta armoistuin lain arkin päälle, joka on kaikkeinpyhimmässä.

Meidän kirkoissa on alttari ja siellä suoritetaan ehtoollista. Se kuvastaa Jeesuksen veren sovitusta, sovitusta synneistä. Olehan vienyt kaikkesi alttarille, syntisi. Synnit Jeesuksen veren sovitettavaksi. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että ihminen rukoilisi vain alttarin edessä, ei tienkään. Vaan se on asetettu kuvastimeksi Jeesuksen sovitustyöstä.
Jos ihminen tajuaisi jotain Jumalan pyhyydestä. Siitä, mitä Herra on tehnyt meidän puolestamme, olisi jonkinlainen kunnioitus nähtävillä seurakunnissa. Alttaria pidettäisiin pyhänä, ei sinne naiset astuisi. ”Herra on minun lippuni”, sanoi Mooses.

Naispappeus on pahempaa, kun jonkun yksittäiset synnit. Se nousee suoraan Jumalaa vastaan, ensimmäistä käskyä vastaan. Siihen syntiin lankeaa ihminen toisensa perään. Se koskettaa koko seurakantaa siksi se paha, hirvittävyys, mitä voi kirkko tehdä oman valtansa nojalla Jumalan herättämille lapsille. Väittää väärää oikeaksi ja saaden lankeamaan monet.

On tullut aika ja se on paha aika.

Heräjä sielu ja halaja Jumalan Sanan väärentämätöntä maitoa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu