kysymys raamatusta

kysyisin seuravaa, en ymmärrä jumalan rakkautta!
luomiskertomuksessa kerrotaan että ihminen lankesi käärmeen juoneen!
ja siitä jumala kuritti ihmistä niin että joutui ulos paratiisista,ja tuli kaikki muutkin vitsaukset.

miksi luoda ihminen, jonka tietää lankevan !!ja sitten vielä rangaista häntä siitä!!,raamattuhan kertoo nimen omaan että jeesus oli olemassa ,jo ennen ihmisen luomista jo ikän kun valmiina sitä tulevaa tehtävää varten.

jos vertaisi tätä asemaa näin maalisesti,niin eikö luoja ole vastuussaan ,,tuotteestaan,, eli tässä tapauksessa ihmisestä! eli miksi JUMALA jätti aadamin ja eevan yksin jos tiesi tulevan,eihän mekän jätetä pientä lasta esimerksi laiturille yksin.
9162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Palstan vakiokirjoittajista vain Teuvo Suni pystyy vastaamaan tuon tasoiseen kysymykseesi.

Varo sen sijaan palstan uudestikastettujen lahkolaisten vastauksia, sillä he kieltävät koko syntiinlankeemuksen eli perisynnin tapahtuneeksi, eivätkä siksi kasta lapsiaankaan ollenkaan kristityiksi. Olet varmaan kuullut puhuttavan lahkolaisista, varo heitä ja heidän vastauksiaan.

Kysy heti heiltä, kastavatko he edes lapsiaan kristityiksi ja viettävätkö he Joulua?

Äänestä
  • Oletko lapsesi kasteelle vienyt?

    Äänestä

  • Miksi puskasta huutelet? kirjoitti:

    Oletko lapsesi kasteelle vienyt?

    en voi vastata toisen kirjoittajan puolesta,

    meillä kaikki lapset on kastettu heti vauvoina, ei ole jääty odottelemaan parempia aikoja, sillä "nyt on pelastuksen päivä" ei joskus hamassa "Hamasin" tulevaisuudessa

    Äänestä

  • l u k i j a kirjoitti:

    en voi vastata toisen kirjoittajan puolesta,

    meillä kaikki lapset on kastettu heti vauvoina, ei ole jääty odottelemaan parempia aikoja, sillä "nyt on pelastuksen päivä" ei joskus hamassa "Hamasin" tulevaisuudessa

    niin pelastut. Kasteen armoa ei ole raamatussa.

    Äänestä

  • Usko Herraan Jeesukseen kirjoitti:

    niin pelastut. Kasteen armoa ei ole raamatussa.

    ei kuulu Kristuksen ruumiiseen

    "Meidät KAIKKI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita,ON KASTETTU yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    ei kuulu Kristuksen ruumiiseen

    "Meidät KAIKKI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita,ON KASTETTU yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

    tapahtuu näin:

    Johanneksen ilmestys 20

    12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
    13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.


    Eli, tekojensa mukaan hänetkin tuomitaan.
    Hyvin käy hamasin lapsen, mutta miten käy hänen isänsä tuomio, entä sinun, tai minun. Siinäpä mietittävää.

    Äänestä

Olisiko ollut parempi jättää ihminen luomatta tai luoda hänet antamatta hänelle vapautta tehdä mitä haluaa?

Raamattu ei nimenomaan kerro, että Jeesus olisi ollut olemassa persoonallisena jumalolentona jo ennen luomista. Se on vain perinteinen ja suosittu tulkinta.

"eihän mekään jätetä pientä lasta yksin laiturille"

Oletko nyt miettinyt ihan loppuun asti tämän lähestymistavan? Jumala on siis paha tai ainakin välillisesti vastuussa kaikesta pahasta, koska teki jotain sellaista, jonka tiesi johtavan pahuuteen ja kuolemaan? Tässä tapauksessa teko siis olisi ihmisten luominen. Tätä samaa ajattelutapaa voi soveltaa ihmisten lisääntymiseen ja vanhemmuuteen eli siis täytyisi myös sanoa, että kaikki vanhemmat ovat pahoja, koska he hankkivat lapsia, jotka tulevat varmasti tekemään jotain pahaa elämänsä aikana. Koska vanhemmat tietävät, että tuo lapsi tulee tekemään pahaa, niin he ovat myös vastuussa siitä, mitä lapsi tekee.

Näitä syytteitä heittäessä unohtuu kuitenkin useimmilta eräs perusasia. Jumala on luvannut korjata asiat.

Äänestä
  • "Tätä samaa ajattelutapaa voi soveltaa ihmisten lisääntymiseen ja vanhemmuuteen eli siis täytyisi myös sanoa, että kaikki vanhemmat ovat pahoja, koska he hankkivat lapsia, jotka tulevat varmasti tekemään jotain pahaa elämänsä aikana. Koska vanhemmat tietävät, että tuo lapsi tulee tekemään pahaa, niin he ovat myös vastuussa siitä, mitä lapsi tekee."
    Ovatko vanhemmat kaikkivoipia, kaikkitietäviä kaiken luojia ja toiseksi ihmiset käyttäytyvät lajityypillisesti ja joka lajilla tärkein asia on lajin säilyminen, eikä se toteudu ilman poikasia. Tämmöiset pikkujutut erottavat meidät jumalasta.
    Ps. Kristinuskon tulkinta luomiskertomuksesta on vain yksi muinaisen tarinan tulkinnoista. Tarina itsessään ei ole kirjaimellisesti otettava.

    Äänestä

  • .muualta kirjoitti:

    "Tätä samaa ajattelutapaa voi soveltaa ihmisten lisääntymiseen ja vanhemmuuteen eli siis täytyisi myös sanoa, että kaikki vanhemmat ovat pahoja, koska he hankkivat lapsia, jotka tulevat varmasti tekemään jotain pahaa elämänsä aikana. Koska vanhemmat tietävät, että tuo lapsi tulee tekemään pahaa, niin he ovat myös vastuussa siitä, mitä lapsi tekee."
    Ovatko vanhemmat kaikkivoipia, kaikkitietäviä kaiken luojia ja toiseksi ihmiset käyttäytyvät lajityypillisesti ja joka lajilla tärkein asia on lajin säilyminen, eikä se toteudu ilman poikasia. Tämmöiset pikkujutut erottavat meidät jumalasta.
    Ps. Kristinuskon tulkinta luomiskertomuksesta on vain yksi muinaisen tarinan tulkinnoista. Tarina itsessään ei ole kirjaimellisesti otettava.

    Ööö... joudun kyllä nyt olemaan mieltä useasta eri asiasta.

    Jumalan kaikkivoipuus, kaikkitietävyys, jne ovat vain luuloja ja uskomuksia, joita varsin suuri osa maailman uskovista hokevat ymmärtämättä edes mitä ne tarkoittavat. Onhan ollut tiedossa jo muinaisista ajoista lähtien, että jo pelkkä kaikkivoipaisuuden käsite on järjetön, sillä siitä voi päätellä hyvin helposti ja täysin pitävästi ristiriitoja. Minä en muista ainuttakaan raamatunkohtaa, joka tekisi välttämättömäksi hyväksyä nämä tyypilliset traditiot siitä, miten jumala tulee oikeaoppisesti määritellä. Kaikkitietävyydessä on myös omat ongelmansa ajatuksena, jotka tekevät siitä järjettömän. Minun periaatteisiin kuuluu se, että en usko sellaisiin väitteisiin, jotka ovat selkeästi aivokuolleena syntyneitä.

    Minun näkökulmasta jumala on/olisi yksinkertaisesti vain mahtava ja viisas persoonallinen olento. Missä jumalan kykyjen ja tiedon rajat kulkevat on asia, josta minä en tiedä juuri mitään... jos raamattua on uskominen, niin jumala on kuitenkin sekä tiedoissa että taidoissa vähintäänkin reilusti ihmiskunnan yläpuolella. Kenties jumala on yksinkertaisesti vain jonkinlainen avaruusolento? On syytä muistaa Arthur C. Clarken kolmas laki:

    "Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic."

    Raamatun mukaan jumala on jonkinlainen henki/henkiolento. Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa/tarkoittaisi sitä tuskin kukaan tietää. Ainoa asia, mitä minä tuosta voin päätellä, on se, että jumala on erilainen kuin ihmiset. Eikä minua kiinnosta teologien, filosofien tai kenenkään muun puhdas spekulointi asian suhteen. Jos asiasta ei ole mitään tietoa, niin sitten siitä ei ole tietoa ja turha ruveta arvuuttelemaan.

    Ihmiset käyttäytyvät lajityypillisesti ja joka lajille tärkein asia on lajin säilyminen? Oijoi... tulee sellainen olo, että sinä yrität tässä nyt suoristaa vähän turhan monta mutkaa. Ihmisillä kenties on lisääntymisvietti, mutta samaan aikaan ihmiset ovat myös varsin älykäs laji, jota perusteena käyttäen ihmiset yleensä erotetaan muista "eläimistä", eikö? Nykyihmiselle lisääntyminen on aivan yhtä lailla omasta tahdosta ja jaksamisesta riippuva asia kuin jumalalle olisi ihmisen luominen.

    En siis näe, miten jumala juurikaan pohjimmiltaan eroaisi meistä ihmisvanhemmista Aadamin ja Eevan "vanhempana".

    Niin... kristinuskon tulkinta on vain yksi monista.

    "Tarina itsessään ei ole kirjaimellisesti otettava."

    Ja minä kun luulin, että tekstin lukemisessa ja ymmärtämisessä olennaisinta on ymmärtää teksti ja sen merkitys sellaisena kuin sen kirjoittaja sen alunperin tarkoitti sen ymmärrettäväksi.

    Minun näkemys asiasta on, että raamatun tuon tekstin kokoaja(t) ja kirjoittaja(t) tarkoittivat kyllä sen kirjaimellisesti luettavaksi ja ymmärrettäväksi osana kansan historian kuvausta... teksti kun kuitenkin kuuluu heprealaiseen traditioon, missä pitäydytään tiukasti "faktoissa" karsien turhat koristelut ja yksityiskohdat pois. Se, että lukee VT:n tekstejä niinkuin niitä ei olisi tarkoitettu historiankuvauksena, on perustavanlaatuinen virhe, joka johtuu siitä, että ei ymmärrä alkuunkaan kirjoittajien heprealaista ajattelutapaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmällään raamatusta! kirjoitti:

kysyisin seuravaa, en ymmärrä jumalan rakkautta!
luomiskertomuksessa kerrotaan että ihminen lankesi käärmeen juoneen!
ja siitä jumala kuritti ihmistä niin että joutui ulos paratiisista,ja tuli kaikki muutkin vitsaukset.

miksi luoda ihminen, jonka tietää lankevan !!ja sitten vielä rangaista häntä siitä!!,raamattuhan kertoo nimen omaan että jeesus oli olemassa ,jo ennen ihmisen luomista jo ikän kun valmiina sitä tulevaa tehtävää varten.

jos vertaisi tätä asemaa näin maalisesti,niin eikö luoja ole vastuussaan ,,tuotteestaan,, eli tässä tapauksessa ihmisestä! eli miksi JUMALA jätti aadamin ja eevan yksin jos tiesi tulevan,eihän mekän jätetä pientä lasta esimerksi laiturille yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu