Muslimiterrorismi

Tavallisia suomalaisiakin löytyy, jotka ovat valmiit menemään terroristien puolelle. Sellaisten sisimmässä on vihan henki.

Onko vaikea ymmärtää, että Israel on ainoa demokraattinen valtio Lähi-Idässä. Sitä ympäröivät vihamieliset muslimivaltiot. Olisiko demokratiaan sopinut jättää omat kansalaiset puolustamatta? Gazasta yhtenään ammutut ohjukset saivat Israelin puolustautumaan. Olisiko Suomi hyväksynyt maa-alueilleen ammutut ohjukset ilman vastahyökkäystä? Ajattele sitä!!!
Mielestäni koko terroristijärjestö Hamas on tuhottava.
Israel puolustaa palestiinalaisten ihmisarvoa ja oikeuksia hävittämällä Hamasin. Tekisivät sen nyt perusteellisesti. Israelin ei tule hyväksyä naapurikseen yhtä terroristivaltiota lisää.
Rauhanomaiset palestiinalaiset hyväksytään naapureiksi.
Israel auttaisi mielellään rauhanomaisen palestiinalaisvaltion perustamisen.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Israelin operaatio toteutettiin sen jälkeen kun Hamas kieltäytyi uusimasta haurasta tulitaukoa, joka päättyi 19. joulukuuta. Tauon päättymistä seurasi rakettisade israelilaisiin Sderotin, Askelonin ja Netivotin kaupunkeihin ja niiden ympäristöön. Pelkästään jouluaattona israelilaisiin siviilikohteisiin ammuttiin noin 80 rakettia. Viime viikkojen hyökkäyksissä on kuollut kaksi israelilaista ja kymmeniä on loukkaantunut. Israelin operaation alettua Israeliin on ammuttu noin 160 rakettia, mikä on paljon vähemmän kuin IDF aiemmin arvioi. Israelilaiset analyytikot uskovan tämän osoittavan, että Israelin hyökkäykset terroristien infrastruktuuriin ovat onnistuneet, mutta he varoittavat, että Hamas pystyy vieläkin laukaisemaan satoja raketteja päivittäin.

Gazasta tulleiden raporttien mukaan taisteluissa on kuollut tähän mennessä noin 400 ihmistä. Alueella olevat ihmisoikeusaktivistit sanovat, että noin 50 heistä on siviilejä.
Hamasin tiedottajat ovat nyt luvanneet kostaa, tehdä itsemurhapommituksia Israelin rajojen sisäpuolella ja murhata Israelin poliittisia johtajia. Hamasin televisiossa terroristijärjestö näyttäytyy edelleen sankarina, joka tappaa israelilaisia. Verta tihkuvien pääkallojen kuvien yhteydessä on teksti: "Lähettäkää heidät helvettiin! Repikää heidät kappaleiksi! Kassam-ohjukset, lähettäkää heidät helvettiin."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hamasia vastaan TÄYSILLÄ kirjoitti:

Tavallisia suomalaisiakin löytyy, jotka ovat valmiit menemään terroristien puolelle. Sellaisten sisimmässä on vihan henki.

Onko vaikea ymmärtää, että Israel on ainoa demokraattinen valtio Lähi-Idässä. Sitä ympäröivät vihamieliset muslimivaltiot. Olisiko demokratiaan sopinut jättää omat kansalaiset puolustamatta? Gazasta yhtenään ammutut ohjukset saivat Israelin puolustautumaan. Olisiko Suomi hyväksynyt maa-alueilleen ammutut ohjukset ilman vastahyökkäystä? Ajattele sitä!!!
Mielestäni koko terroristijärjestö Hamas on tuhottava.
Israel puolustaa palestiinalaisten ihmisarvoa ja oikeuksia hävittämällä Hamasin. Tekisivät sen nyt perusteellisesti. Israelin ei tule hyväksyä naapurikseen yhtä terroristivaltiota lisää.
Rauhanomaiset palestiinalaiset hyväksytään naapureiksi.
Israel auttaisi mielellään rauhanomaisen palestiinalaisvaltion perustamisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu