Jaloissa sirpaleita/katkenneet luistimet

Näin unta, että luistelin ensin jäisellä asfaltti tiellä luistimilla. Jotkut varoittelivat, että jos menet kovaa ja tulee sula kohta, niin kaadut. Ajattelin, että minähän en suliin törmää. Menin ja menin.

Myöhemmin unessa jouduin kohtaamaan sen, että luistimilla en päässyt jäistä asfalttia ylöspäin. Kaikenlisäksi luistimeni rikkoutuivat. Menin sirpaleet jalassa jonkun maalaistalon pihaan ja jostain syystä halusin varastaa vajasta puuhalon. Pokka ei pitänyt ja palautin sen, ennenkuin astuin vajan ovesta ulos.

Farmilla oli ystävällistä, uskovaista avuliasta väkeä.

Olen nähnyt jaloissani aina välillä paljon käärmeitä. Ne nukkuvat tai suhisevat, mutta pelkään että ne pistävät. Yritän vältellä niitä kaikin mahdollisin keinoin. Monesti unessa mietin, että miksi en saa kävellä tasaista polkua, jossa ei edes ole käärmeitä? Miksi en saa olla ihan vaan turvassa?

Näen monesti unia sodista. Monesti unessa toistuu se kuvio, että minun pitää paeta jotain.


Mitähän nämä sirpaleet jaloissa ja vaivallinen kulku ja käärmeet jaloissa merkitsevät?
3359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

unillesi, niin olisi hyvä kertoa ainakin, että mitä sukupolvea edustat? Siis minä vuonna olet syntynyt? Myös sukupuolesi olisi hyvä tietää. Voisin kyllä näilläkin tiedoilla kertoa joitakin erittäin selkeiltä tuntuvia tulkintoja, jotka näyttäisivät kerrotun perusteella varsin todennäköisiltäkin. Jätän ne kuitenkin vielä toistaiseksi hyllylle, koska väärät unien tulkinnat voivat johtaa varsin epätoivottaviinkin lopputuloksiin.

Sanottakoon vielä, että loppujen lopuksi sinä itse päätät, mitä haluat tietää. Totuus voi joskus tehdä kipeääkin.

Äänestä
  • olen nähnyt toistuvasti unta mylös tsunameista, sisämaallakin.

    Äänestä

Sirpaleet ovat kuin valintoja, kun sellaisen kerran on tehnyt, seuraukset siitä ovat väistämättömät, eikä sitä voi enää muuttaa. Elämä on pohjimmiltaan vain valintoja, joiden jäljiltä joskus jalkoihin tippuu sirpaleita.

Sota unessa symboloi usein jotain tietoisen elämän konfliktia, joka on vartavasten sinulle järjestetty. Ehkä haluaisit vastata siihen, agressioon, mutta jostain syystä jätät sen tekemättä?

Farmi on aika hauska ajatus. Tämä keskustelupalsta muistuttaa vähän farmia. Täällä me kotkotellaan ja röhkitään kaikki :-)

Käärmeet ovat hienoja eläimiä. Niin yksinkertaisen suorasukaisia ja pisteliäitä. Ne vain reagoivat. Jonkinverran suunnittelevat. Metsästävät. Lepäävät. Lisääntyvät. Ja nauttivat kalliolla lämpöisistä päivistä. Vihaavat talvea, kun se kylmä menee luihin ja ytimiin... ahh, tunnen oloni käärmeeksi - juuri nyt.

Käärme on petoksen, kuoleman, tiedon, kasvun, paranemisen, elämän symboli. Selkärankamme. Psyykeen ydin on käärme.

Jalat kertovat miten elämässäsi etenet. Jaloilla teet sen eteenpäin vievän työn. Käärmeet voivat unessasi symboloida erilaisia esteitä, jotka jarruttavat etenemistäsi, kohti henkilökohtaisia tavoitteitasi..

-Perun-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Untako vain kirjoitti:

Näin unta, että luistelin ensin jäisellä asfaltti tiellä luistimilla. Jotkut varoittelivat, että jos menet kovaa ja tulee sula kohta, niin kaadut. Ajattelin, että minähän en suliin törmää. Menin ja menin.

Myöhemmin unessa jouduin kohtaamaan sen, että luistimilla en päässyt jäistä asfalttia ylöspäin. Kaikenlisäksi luistimeni rikkoutuivat. Menin sirpaleet jalassa jonkun maalaistalon pihaan ja jostain syystä halusin varastaa vajasta puuhalon. Pokka ei pitänyt ja palautin sen, ennenkuin astuin vajan ovesta ulos.

Farmilla oli ystävällistä, uskovaista avuliasta väkeä.

Olen nähnyt jaloissani aina välillä paljon käärmeitä. Ne nukkuvat tai suhisevat, mutta pelkään että ne pistävät. Yritän vältellä niitä kaikin mahdollisin keinoin. Monesti unessa mietin, että miksi en saa kävellä tasaista polkua, jossa ei edes ole käärmeitä? Miksi en saa olla ihan vaan turvassa?

Näen monesti unia sodista. Monesti unessa toistuu se kuvio, että minun pitää paeta jotain.


Mitähän nämä sirpaleet jaloissa ja vaivallinen kulku ja käärmeet jaloissa merkitsevät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu