köyhyysraja

Ei Suomessa mielestäni kukaan vielä ole kuollut nälkään ja jos on niin omaa typeryyttään.

Varsinaista köyhyyttä on Afrikassa kun ihmisille ei kertakaikkiaan ole ruokaa mutta minkä takia eivät ole käyttäneet kortsua.
Köyhyysraja
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Köyhyysrajan alapuolella elävien osuus maan väestöstä.Köyhyysraja tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen tulotasoa, jonka alapuolella ihmisen katsotaan olevan köyhä.

Köyhyysraja kuvaa tulotasoa, jonka alapuolella olevalla henkilöllä ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi. Siitä, mihin köyhyysraja pitäisi asettaa, on käyty laajaa keskustelua, ja käytännössä eri maat käyttävät eri köyhyysrajoja. Raja määritetään arvioimalla keskivertoaikuisen vuodessa keskeisiin hyödykkeisiin käyttämä rahamäärä.

Köyhyyttä voi mitata suhteellisesti tai absoluuttisesti. Suhteellinen mittaustapa, joka on yleisesti käytössä mm. Euroopassa, mittaa köyhän väestönosan tulotasoa muuhun väestöön. Absoluuttinen mittaustapa, jota suositaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, mittaa esimerkiksi ruokakorin avulla henkilön toimeentuloa.

Köyhyyden määrittelyssä väestö jaetaan usein myös kymmenyksiin eli desiileihin tulotason mukaan. Silloin puhutaan tulotasoltaan alimmasta ja ylimmästä kymmenyksestä eli väestön kymmenestä köyhimmästä ja rikkaimmasta prosentista. Näiden kymmenysten tulojen osuus koko kansan tuloihin on verrattuna kertoo tulojakautuman tasaisuudesta tai eriarvoisuudesta.

Maailmanpankki mittaa köyhyyttä julkaisemalla tilastoja alle yhdellä Yhdysvaltain dollarilla päivässä elävistä henkilöistä. Tällaiset tulotasot ovat yleisiä kehitysmaissa. Tilastoa on laajennettu myös kahteen ja neljään dollariin päivässä.

Köyhyysraja on Eurostatin mukaan noin 1000 euroa kuukaudessa. Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta, toisin sanoen ihminen on köyhä tai köyhyysriskin alainen, jos hänen tulonsa ovat 60 prosenttia koko väestön mediaanituloista. Suomessa vuonna 2004 köyhyysrajan alapuolelle jäi 11,3 prosenttia väestöstä. Köyhyysraja oli Suomessa vuonna 2004 n. 1200 euroa kuukaudessa.
12848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siinä missä kehitysmaissa (ja jossain määrin kehittyvissä maissa) ihmisillä ei ole varaa perusasioihin - eli puhtaaseen veteen, ruokaan ja vaatteisiin sekä suojaan - on kehittyneissä maissa ongelma hieman toisenlainen.

Nimittäin kehittyneissä maissa (ja jopa hyvinvointivaltioissa) kaikilla ihmisillä ei ole välttämättä varaa ns. perusylellisyyksiin. Siis matkapuhelimeen, silmälaseihin, ATK-laitteisiin, (moottori)ajoneuvoon jne. jne.

Äänestä
  • tavarat kertovat, että et ole perillä siitä mihin köyhän pienet tulot menevät.

    "Nimittäin kehittyneissä maissa (ja jopa hyvinvointivaltioissa) kaikilla ihmisillä ei ole välttämättä varaa ns. perusylellisyyksiin. Siis matkapuhelimeen, silmälaseihin, ATK-laitteisiin, (moottori)ajoneuvoon jne. jne."

    Auton käyttökulut sekä silmälasit (sikiksi kun optikkoalalla ei kansainvälinen kilpailu niin pääse vaikuttamaan) tuossa listallasi ovat sellaisia joihin ei köyhällä ole varaa, mutta niihin ei liioin ole varaa vielä sellaisellakaan joka on vähemmän köyhä. Muut listaamasi tavarat puolestaan ovat sellaisia joihin köyhälläkin varaa on jos nyt sitten ylipäätänsä enää asumiseen ja ruokaan on varaa. Näin siksi että näiden tavaroiden hintoja pitää kurissa kansainvälinen kilpailu.

    Ne ovat juuri nämä asumiseen liittyvät kulut ja ruoka joista ei voi tinkiä muuten kuin siirtymällä asumaan ulos kadulle ja syömään jäteastioista. Nämä ovat kuluja joihin köyhän tulot menevät, ainoastaan ruoasta voi vielä vähän tinkiä olemalla tarkkana ja ostamalla vanhentunutta tai käymällä leipäjonoissa. Nämä tällaiset kulut hinnoiltaan seurailevat
    keskitulotasoa ja niiden takana on näitä kotimaisia monopolistisia rakenteita.

    Näitä ATK- laitteita ja kännyköitä voi aina jostain saada eikä ne liittymälaskutkaan vielä niin suuria ole jos ei puhelintakaan paljon käytä.
    Netistä nyt on niin paljon hyötyäkin ja huvia että sen nyt köyhäkin ensimmäisenä hankkii ja hankkimaan pystyykin jos kerran asumiseen liittyvistä kuluistaankin selviää.

    Äänestä

  • listaamasi kirjoitti:

    tavarat kertovat, että et ole perillä siitä mihin köyhän pienet tulot menevät.

    Ei kaikki saa tuloja sossusta tai kelasta tai sieltä sun täältä.

    Ei voi hakea kun ei ole tarjolla palveluita.
    Ei ole kuljetusta, eikä oikeutta tukeen.

    Voi olla velkaa tai lääkekustannuksia.
    Voi joutua auttamaan muita.

    Tunnen monia joilla ei ole varaa nettiin vaikka tarvitsisivat työnhaun ja ehkä opiskelun takia.

    He ovatkin jatkuvassa liikenteessä hakien kotiinsa perus elämiseen tarvittavia rahoja ja hyötyjä.

    Entä ne vanhukset syrjäseuduilla tai vanhemmat ihmiset.

    Kaikki krääsä on jo leikattu pois kulutuksesta.
    Ei lehtiä, ei puhelinta, ei televisiota, eikä ylimääräisiä kuluja (ei niitäkään joita aina pelätään alkoholia,tupakka ja nautintoaineita)
    siis kulut muodostuvat vain asumisesta joka tuettua, ja ruuasta joka on aina tinkilistalla.
    Mitä jää tyhjästä on paha nyhjästä.
    Palkka 750€kk miinus verot.
    Istut ja odotat, muut ajat olet työssä tai hakemassa jalkaisin tai pyörällä halpaa ruokaa tai maalla edullista.
    Matkat on pitkiä, palvelutarjontaa ei ole, terveys alkaa reistata ja vanhuus tuo ongelmia, nykyaika tuo vaatimuksia.
    Tuloraja estää tuen saamisen.
    Oma velkainen asunto asuntotuen.
    Työllisyystilanne työnsaannin.

    Äänestä

  • jos ei ole niin ei ole kirjoitti:

    tarkoitinkin.

    Ja ne pienituloiset jotka omassa asunnossaan asuvat eivätkä mitään asumistukea saa ovat myös tiukoilla alle tonnin tuloilla. Jos on perheessä kaksi pienen tulon saajaa niin silloin vielä menee paremmin.
    Sitä vielä jotenkin saa päivän toiseen niin että selviää alati numeraalisesti kasvavista pakollisista laskuistaan, mutta asunto vaatii aina joskus isompia remonttejakin ja sellaisen kohdatessa on tosi vaikea tilanne olkoon kyseessä sitten maaseudun pientalo tai kerrostalo-osake.

    Äänestä

  • mutta esim usan oloihin voi hyvinkin verrata. Siellä ei syödä eikä saada sossutukia. Köyhät on kadulla ja todellisessa nälänhädässä. Hampaita ei huolleta ja kouluja ei käydä.
    Suomessa ei Usan köyhiin verrattuna ole hätäpäivää!

    Äänestä

  • siellä ei sosiaaliapua kirjoitti:

    mutta esim usan oloihin voi hyvinkin verrata. Siellä ei syödä eikä saada sossutukia. Köyhät on kadulla ja todellisessa nälänhädässä. Hampaita ei huolleta ja kouluja ei käydä.
    Suomessa ei Usan köyhiin verrattuna ole hätäpäivää!

    Ei näytä sinulla olevan tietoa USAn meiningistä.

    Mutta noin yleisesti: Sittenkö olisit tyytyväinen, jos suomalainen köyhä joutuisi asumaan kadulla, hampaat mätänisi suussa ja köyhän lapsi ei pääsisi kouluun? Tuotako todella toivot???

    Miksi Suomen pitäisi olla kuin USA? Sieltähän ei näytä juuri hyvää tulevan. Nytkin koko maailma on menossa kohti kaaosta, kiitos USA:n.

    Äänestä

  • Olisit ... kirjoitti:

    Tässä ketjussa ja palstalla puhutaan köyhyydestä. Missään ei kielletä puhumasta ja vertailemasta asioita myös muihin maihin.
    Itse asiassa vertailu avaa silmiä ja huomaa, miten eri maissa on asiat ja millaista keskimääräinen köyhyys.

    En missään sanonut, että toivon Suomeen Venäjän, Afrikan tai Usan oloja. Ihmetelen silti turhaa ruikutusta, jossa omaa osuutta ei nähdä sieltä köyhyydestä irti pääsemiseen.
    Jos ei ole eläkeläinen, sairas tai pieni lapsi, ei kannata aina odottaa, että joku lyö rahaa kouraan ilman omaa työpanosta. Ilman helvetillistä verotaakkaa keskituloisilla ja yrittäjillä ja sen hukkaamista byrokratian koneistoon tämäkin maa olisi paljon parempi elää enemmistölle.

    Äänestä

''Ei Suomessa mielestäni kukaan vielä ole kuollut nälkään''

Ei ehkä nälkään, mutta aliravitsemukseen kyllä. Sen verran on tutkimusta, että työttömien parissa kuolevuus on muuta väestöä suurempaa. Ei ihme, jos näin on, ei työmarkkinatuella monipuolista ruokaa osteta ja kun lisänä tulee stressi siitä, mistä seuraavana päivänä ruoka perheelle. Moni äiti taitaa joutua jättämään päivän aterian väliin lasten hyväksi.

Eikä ehkä nälkään kuoleminenkaan ole kaukana. Toimeentulotuen ehtoja on kiristetty kiristämistä päästyään ja moni virkailija paatuu moisesta ja kiristää vielä lisää virkansa puitteissa. Jos asuu paikassa, jossa leipäjonot ovat kaukana, bussirahaa ei ole, tukiverkkoa ei ole ja sosiaalitoimi epää tylysti toimeentulotuen syystä tai toisesta, niin kyllä siinä saattaa heikosti käydä. kun vielä yhä useampi kauppakin on laittanut roskiksensa lukkojen taa.

Olen sen verran karmivia tarinoita kuullut ja tutustunut työn puolesta työttömyysturvan toimintaan, etten ihmettele enää mitään. Tässä maassa tapahtuu sellaisia juttuja, ettei niitä uskoisi, ellei asioiden kanssa tekemisiin joutuisi.

Tällä palstalla on hyvä uhota tavalla ja toisella. Tietämättömyys tuo varmuutta esittää varmoja mielipiteitä, niin kuin tälläkin palstalla jatkuvasti näkee.

Ei Suomea kannata verrata Afrikkaan. Kyllä ne olosuhteet ovat ihan toiset. Kokeilepa itse yrittää yöpyä ulkosalla täällä, Afrikassa se taitaisi onnistuakin. Tietyt perusjutut Suomessa siis täytyy olla, jos inhimillistä elämää haetaan.

Suomeen on tulossa tosi vaikeat ajat. Työttömyys lisääntynee ennennäkemättömiin mittoihin. Samalla hyvinvoivien ihmisten asenteet kovenevat eikä ajatella sitä, että hyvinvoivat ihmiset voivat hyvin sen kustannuksella, että moni muu voi huonosti, on työtön. Solidaarisuus on kuollut.

Kuuntelin juuri radio-ohjelmaa, jossa todettiin, että jo lapsissa alkaa näkyä kovat asenteet. Ovat kai kotoa peräisin. Tulevaisuus taitaa olla tosi tyly ja ennen pitkää yhteiskunnasta tulee sekä väkivaltainen että turvaton, mitä voitaisiin vähentää jakamalla kansantalouden tuotos oikeudenumaisemmin. Mutta eihän se onnistu yhteiskunnassa, jossa lähdetään siitä, että kaikki mulle ja heti.

Kokeilepa itse elää 400 eurolla kuussa, ei siis kuukautta, vaan vaikkapa vuoden. Tai mieti sitä, kuka joutuu olemaan työtön, jotta sinulla on työpaikka, jos sellainen on - ja ennen kaikkea, kuinka kauan on. Tosin vaikutat ymmärtämättömältä opiskelijalta, joka kuvittelee omaavansa sen oikeimman tiedon.

Kyllä tuota kirjatietoa on varmasti kiva kopioida nettiin, mutta todellisuus on kuitenkin toista.

Äänestä

Miksi ihmeessä suomalaista köyhää pitäisi verrata afrikkalaiseen köyhään?

Miksi ei verrata esim. Liliukseen? Olisi lähempänä oleva vertauskohta.

Jotta Lilius saisi optionsa ja palkankorotuksensa, täytyy sähkön hintaa nostaa tai sitten alentaa työntekijöiden palkkaa.

Nythän on tulossa taas kerran korotus Fortumin toimittamaan sähkön hintaan. Muistelen, että se on keskimäärin 3 e taloutta kohden, mitä Fortum pitää pienenä. Huomata kannattaa, että kyse on nimenomaan keskimääräisestä korotuksesta.

Kun Lilius saa osuutensa lukemattomien talouksien sähkönhinnan noususta, hän saa mukavan potin palkanlisää. Mitähän hän entisten rikkauksiensa lisäksi tuolla potilla mahtanee tehdä? Kotimaiseen kulutukseenhan hän ei lisää tarvitse, sillä hänen palkkansahan on muhkea muutenkin miljoonaoptioista puhumattakaan.

Ehkä hän tai hänen perheenjäsenensä tekevät muutaman ylimääräisen ulkomaanmatkan ja tuhlaavat sitten ihan mukavasti matkan aikana. Tämä raha on pois pysyvästi Suomen kansantaloudesta. Tai ehkä hän sijoittaa mukavan potin Aasian markkinoille, mikä sekin on poissa Suomen kansataloudesta. Tai ehkä hän ostaa uuden auton tai jonkun muut kalliin Japanissa tehdyn vempaimen. Tämäkin on poissa tuotantokustannusten osalta Suomen kansantaloudesta.

Mitä köyhä tekisi tuolla 3 eurolla, jos sitä ei tarvitsisi Liliuksen yritykseen sijoittaa? Hän voisi ostaa muutaman paketin makaroneja, ostaa jauhoja ja hiivaa tai juureksia tms. 3 eurolla köyhä siis voisi kohentaa ruokatalouttaan kummasti, ehkä muutama nälkäpäivä jäisi viettämättä. Jos ostokset on kotimaista tuotantoa, niin kuin nuo mainitsemani esimerkit, tuo 3 euroa jää kohentamaan Suomen kansantaloutta kokonaisuudessaan.

Kumpi siis kannattaisi uhkaavassa kansataloudellisessa tilanteessa? Antaa Liliuksen yritykselle tuo 3 euroa vaiko antaa sen köyhän tukien nostamiseen?

Äänestä
  • Mitä tuollaiseen nyt vertaa valopää.

    Äänestä

  • verra liliukseen kirjoitti:

    Mitä tuollaiseen nyt vertaa valopää.

    Taas yksi kade kommari kirjoittelee jotain fortum juttua.

    Äänestä

"Ei Suomessa mielestäni kukaan vielä ole kuollut nälkään ja jos on niin omaa typeryyttään."

Aika sairaan äärioikeistolainen asenne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Afrikka,Venäjä kirjoitti:

Ei Suomessa mielestäni kukaan vielä ole kuollut nälkään ja jos on niin omaa typeryyttään.

Varsinaista köyhyyttä on Afrikassa kun ihmisille ei kertakaikkiaan ole ruokaa mutta minkä takia eivät ole käyttäneet kortsua.
Köyhyysraja
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Köyhyysrajan alapuolella elävien osuus maan väestöstä.Köyhyysraja tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen tulotasoa, jonka alapuolella ihmisen katsotaan olevan köyhä.

Köyhyysraja kuvaa tulotasoa, jonka alapuolella olevalla henkilöllä ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi. Siitä, mihin köyhyysraja pitäisi asettaa, on käyty laajaa keskustelua, ja käytännössä eri maat käyttävät eri köyhyysrajoja. Raja määritetään arvioimalla keskivertoaikuisen vuodessa keskeisiin hyödykkeisiin käyttämä rahamäärä.

Köyhyyttä voi mitata suhteellisesti tai absoluuttisesti. Suhteellinen mittaustapa, joka on yleisesti käytössä mm. Euroopassa, mittaa köyhän väestönosan tulotasoa muuhun väestöön. Absoluuttinen mittaustapa, jota suositaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, mittaa esimerkiksi ruokakorin avulla henkilön toimeentuloa.

Köyhyyden määrittelyssä väestö jaetaan usein myös kymmenyksiin eli desiileihin tulotason mukaan. Silloin puhutaan tulotasoltaan alimmasta ja ylimmästä kymmenyksestä eli väestön kymmenestä köyhimmästä ja rikkaimmasta prosentista. Näiden kymmenysten tulojen osuus koko kansan tuloihin on verrattuna kertoo tulojakautuman tasaisuudesta tai eriarvoisuudesta.

Maailmanpankki mittaa köyhyyttä julkaisemalla tilastoja alle yhdellä Yhdysvaltain dollarilla päivässä elävistä henkilöistä. Tällaiset tulotasot ovat yleisiä kehitysmaissa. Tilastoa on laajennettu myös kahteen ja neljään dollariin päivässä.

Köyhyysraja on Eurostatin mukaan noin 1000 euroa kuukaudessa. Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta, toisin sanoen ihminen on köyhä tai köyhyysriskin alainen, jos hänen tulonsa ovat 60 prosenttia koko väestön mediaanituloista. Suomessa vuonna 2004 köyhyysrajan alapuolelle jäi 11,3 prosenttia väestöstä. Köyhyysraja oli Suomessa vuonna 2004 n. 1200 euroa kuukaudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu