Ajan merkit /

Palaan takaisin vielä hetkeksi, sillä 10.1.2009 alkaa lähestyä.

Israelin ja Hamasin välinen sota on saanut jälleen kirjaimellisten profetioiden selittäjät voimalla liikkelle. Näin tapahtuu aina, kun jotain tapahtuu Lähi-Idässä.

Yleensä en käsittele kirjoituksissani nimiä ,mutta nyt teen poikkeuksen. Kuuntelin radiosta muutama päivä sitten hieman pöyristyttävää profetia-asiantuntijaa, johon en ole tärmännyt ennen. Hän oli Pekka Sartola ja tarkistin lähinnä netistä, mikä on miehiään. Hän tietää kaiken tulevaisuuden sodista ja myös sen miten sotastrategia tulee menemään Lähi-Idässä. Hänen ennaltatietämisensä on niin kattavaa, että minun mielestäni hän on itse maailmankaikkeutta ylläpitävä Jumala. Muuten hänellä ei olisi noin kattava tietämys maailman tulevaisuudesta. Jos haluatte tietää tarkasti mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kysykää Jumala Pekka Sartolalta. Hän tietää kaiken. Hän tietää myös että Jersalemiin ei tule rauhaa koskaan (radiohaastattelun mukaan). Luultavasti hän on jo syrjäyttänyt Jeesuksen ja Isä on antanut kaiken vallan Pekka Sartolalle. Tämä on kyllä huono vaihtoehto maapallon tulevaisuudelle. Niin kyynisesti ja kylmästi ja voiton varmasti Jumala Pekka Sartola käsitteli tulevaisuuden asioita.

Kaikki kulkee edelleen oikein. Meneillään oleva prosessi eli kirjaimellisten profetiaselittäjien esiintulo on välttämätön välivaihe Luojan tätä seuraavien suunnitelmien läpiviennille. Te,jotka olette Luojan läsnäolossa, seuratkaa edelleen tarkasti sydäntänne. Totuus on omakohtaisessa sydämen kautta esiintulevassa totuudessa, ei siinä, mitä muut selittävät.

Muistutan edelleen, että profetiat sisältävät maailmakaikkeutta ohjaavat rakenteet eli profetiat kyllä näyttävät toteutuvan ja niistä voidaan löytää myös sotien uhkakuvat. Eri asia on sitten miten käytännön toteutus menee. Pekka Sartolan mukaan kaikki on ennaltamäärättyä eikä siihen voi vaikuttaa. Tämä on Jumala Pekka Sartolan Sanaa.

Muuta ei tällä kertaa.

Pekka R
6718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

katkeroitunut, veli hyvä ?!?!

JOS olet veli Kristuksessa, ei ole sinun asiasi panetella TOISIA Jumalan miehiä, eihän ?

Jumala Sanassaankin kertoo;" ettei hän jätä ilmoittamatta asioita profeetoilleen".

Mikä sinulla itselläsi tässä oikein mättää ?

Eikö ole hienoa että Jumala kertoo tulevia tapahtumia ja asioita muillekin kuin Danielille, Hesekielille, Jesajalle, Hoosealle, Miikalle ...
kuten esim. John Hageelle, David Wilkersonille, Leo Mellerille, Pekka Sartolale, Jukka Rokalle, Viki Klimenkolle ... MYÖS TÄSSÄ AJASSA !!!

Senhän pitäisi vain vahvistaa uskoamme että Jumala toimii tänäkin päivänä ! Ja että Jeeesuksen paluu on totisesti AIVAN OVEN EDESSÄ.

Veljeni, rukoilen sinulle voimaa katumukseen ja parannuksen tekoon.

Äänestä
  • Mistäs nämä "Jumalan miehet" erottaa, että keiden kaikkien sanoma tuleekin Saatanalta? Saatanahan on kuulemma kaikkien valehtelijoiden äiti, joten ehkäpä hän valehteleekin näille profeetoille. Mistä tietää, kuka profeetta onkin Saatanan asialla ja kuka ei?

    Itse arvelisin, että jos jonkun profetia ei toteudu, niin se on Saatanan asialla. Mutta jostain syystä tämmöiset profeetat, joiden jutut eivät toteudu, päinvastoin jatkavat entistäkin kiivaammin vaahto suusta roiskuen ja kaikki heidän arvostelijansa ovat mm. pahoja ja pilkkaajia.

    Äänestä

  • Hilipatipippam kirjoitti:

    Mistäs nämä "Jumalan miehet" erottaa, että keiden kaikkien sanoma tuleekin Saatanalta? Saatanahan on kuulemma kaikkien valehtelijoiden äiti, joten ehkäpä hän valehteleekin näille profeetoille. Mistä tietää, kuka profeetta onkin Saatanan asialla ja kuka ei?

    no sinähän se olet sitten tullut ihan äitiisi. ;)

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    no sinähän se olet sitten tullut ihan äitiisi. ;)

    Niinpä niin, henkilöön on pakko epätoivoisesti käydä kun ei voida kysymyksiin vastata. Taisi kysymys osua kipeästi. Se koira älähtää...

    Äänestä

  • Hilipatipippam kirjoitti:

    Mistäs nämä "Jumalan miehet" erottaa, että keiden kaikkien sanoma tuleekin Saatanalta? Saatanahan on kuulemma kaikkien valehtelijoiden äiti, joten ehkäpä hän valehteleekin näille profeetoille. Mistä tietää, kuka profeetta onkin Saatanan asialla ja kuka ei?

    Itse arvelisin, että jos jonkun profetia ei toteudu, niin se on Saatanan asialla. Mutta jostain syystä tämmöiset profeetat, joiden jutut eivät toteudu, päinvastoin jatkavat entistäkin kiivaammin vaahto suusta roiskuen ja kaikki heidän arvostelijansa ovat mm. pahoja ja pilkkaajia.

    Valheprofeettoja on suurin osa. Valheprofeettoja kuunnellaan, keräävät paljon ihmisiä, monesti korottavat itsensä tavalla tai toisella (Jumala ei ihmiselle kunniaansa anna!), ei yleensä anna arvoida/koetella "profetiaansa". Oikeita profeettoja suurin osa ei kuuntele, ovat hyljeksittyjä, vainottuja, mitättömiä, monet koettelemuksia ja kouluja käynyt läpi jne. Hänen profetiat/ilmestykset/näyt/tiedon sanat ym. toteutuvat. Niitä saa/täytyy koetella ovatko Jumalasta, ovat raamatullisia, niillä on hengellinen merkitys jne. Jumala lähettää oman profeettansa, sitä ei aina itsekään (profeetta) sillä hetkellä "hoksaa". Voi lähettää ihan yhtä ihmistä varten, tai minne Herra tahtoo. -Tässä jotain

    Äänestä

asiaa: www.ajanteos.com/kolumni.htm

Tsekkaa myös "arkiston" kolumnit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekka R kirjoitti:

Palaan takaisin vielä hetkeksi, sillä 10.1.2009 alkaa lähestyä.

Israelin ja Hamasin välinen sota on saanut jälleen kirjaimellisten profetioiden selittäjät voimalla liikkelle. Näin tapahtuu aina, kun jotain tapahtuu Lähi-Idässä.

Yleensä en käsittele kirjoituksissani nimiä ,mutta nyt teen poikkeuksen. Kuuntelin radiosta muutama päivä sitten hieman pöyristyttävää profetia-asiantuntijaa, johon en ole tärmännyt ennen. Hän oli Pekka Sartola ja tarkistin lähinnä netistä, mikä on miehiään. Hän tietää kaiken tulevaisuuden sodista ja myös sen miten sotastrategia tulee menemään Lähi-Idässä. Hänen ennaltatietämisensä on niin kattavaa, että minun mielestäni hän on itse maailmankaikkeutta ylläpitävä Jumala. Muuten hänellä ei olisi noin kattava tietämys maailman tulevaisuudesta. Jos haluatte tietää tarkasti mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kysykää Jumala Pekka Sartolalta. Hän tietää kaiken. Hän tietää myös että Jersalemiin ei tule rauhaa koskaan (radiohaastattelun mukaan). Luultavasti hän on jo syrjäyttänyt Jeesuksen ja Isä on antanut kaiken vallan Pekka Sartolalle. Tämä on kyllä huono vaihtoehto maapallon tulevaisuudelle. Niin kyynisesti ja kylmästi ja voiton varmasti Jumala Pekka Sartola käsitteli tulevaisuuden asioita.

Kaikki kulkee edelleen oikein. Meneillään oleva prosessi eli kirjaimellisten profetiaselittäjien esiintulo on välttämätön välivaihe Luojan tätä seuraavien suunnitelmien läpiviennille. Te,jotka olette Luojan läsnäolossa, seuratkaa edelleen tarkasti sydäntänne. Totuus on omakohtaisessa sydämen kautta esiintulevassa totuudessa, ei siinä, mitä muut selittävät.

Muistutan edelleen, että profetiat sisältävät maailmakaikkeutta ohjaavat rakenteet eli profetiat kyllä näyttävät toteutuvan ja niistä voidaan löytää myös sotien uhkakuvat. Eri asia on sitten miten käytännön toteutus menee. Pekka Sartolan mukaan kaikki on ennaltamäärättyä eikä siihen voi vaikuttaa. Tämä on Jumala Pekka Sartolan Sanaa.

Muuta ei tällä kertaa.

Pekka R

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu