Alokkaat ja uskonnonvapaus armeijassa

Armeija ja uskonnonvapaus

Uskonnonvapaus tarkoittaa myös uskonnottomuuden vapautta. Juuri uskonnonvapauslakihan mahdollisti aikanaan kirkosta eroamisen. Myös perustuslain 11 §:n mukaan ”Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”

Jo kutsunnoissa ja heti varusmiespalveluksen alussa tulisi alokkaille joukko-osastoissa tehdä asianmukaisesti selväksi, että ev.lut. kirkkoon kuulumattomilla ei ole velvollisuutta osallistua sotilaspappien pitämille uskonnollisille oppitunneille, jos sellaisia ylipäätään on ohjelmassa. Niiden vaihtoehtona tulee olla uskonnollisesti neutraaleja, esimerkiksi sosiaalikuraattorin pitämiä oppitunteja, jossa tuodaan esiin muun muassa niitä sosiaalisia sekä fyysistä ja psyykkistä puolta koskevia terveydellisiä tuki- ja hoitopalveluja, joita varusmiehille tarvittaessa on tarjolla.

Myös sotilasvakuutusta ja -valaa koskeva oppitunti tulee olla uskonnollisesti neutraali, kumpaakaan vaihtoehtoa suosimaton.

Armeijassa on käytössä sekä uskonnollinen vala että uskonnoton sotilasvakuutus. Lain mukaan myös uskontokuntiin kuuluvilla on oikeus valita uskonnoton sotilasvakuutus. Esimerkiksi ev.lut. kirkkoon kuuluvilta ei siis saa automaattisesti edellyttää eikä edes olettaa uskonnollista valaa.
Toisaalta, kirkkoon kuulumattomat voivat antaa uskonnollisen sotilasvalan.

Uskonnollisesta valasta tulisi itse asiassa pikaisessa tulevaisuudessa kokonaan luopua ja siirtyä kaikille yhteiseen sotilasvakuutukseen, jossa sotilaita ei jaeta ”vuohiin ja lampaisiin” katsomuksellisen valinnan perusteella.

Uskonnollista valaa on armeijassa pitkään käytännössä suosittu juhlallisen vakuutuksen, nykyään sotilasvakuutuksen, kustannuksella. Valaan liittyvät seremoniat ovat olleet usein juhlallisempia kuin uskonnottoman vakuutuksen järjestämismuodot. Monet uskonnottomat alokkaat ovatkin vuosien vannoneet uskonnollisen valan, mikä on ilmentänyt pikemmin sopeutumista uskontopohjaiseen painostukseen kuin sitoutuneisuutta kyeiseen uskontoon sinänsä.

Nykyään yhä useampi uskonnottomista tai kirkkoon kuuluvistakin vannoo jo neutraalin juhlallisen vakuutuksen. Sotilasvakuutuksen aiempaa juhlallisempaan seremoniaan on varuskunnissa alettu kiinnittää aiheellista huomiota muun muassa esilukijoiden valinnan kautta, esimerkiksi Santahaminassa sotilasvakuutuksen antajille esilukijana jokin aika sitten toimi erikoishammaslääkäri Helena Ranta.

Sotilasvakuutuksen antajilla tulee olla yhtäläinen oikeus ja velvollisuus osallistua vakuutus- ja valatilaisuuksien jälkeen ohjelmassa mahdollisesti olevaan ohimarssiin. Samoin varusmiesten omaisilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet seurata ennen ohimarssia niin vakuutus- kuin valatilaisuuttakin.

Erään haasteen varusmiesten katsomukselliselle tasa-arvolle muodostaa tätä nykyä yleinen palveluohjesääntö, jonka mukaan kenttähartaudet ja niihin kuuluvat rukoukset toimitetaan muodossa komentojen mukaan. Vakuutus- ja valatilaisuuksiin liittyen sotilasvakuutuksen antajien liittyminen muotoon voi tapahtua vasta kenttähartausosuuksien jälkeen.

Hartaudet armeijassa tuleekin saattaa yksilöllisiksi, ilman kenenkään komentoa tapahtuviksi. Varusmiehet ja kantahenkilökunta voivat ja osaavat kyllä rukoilla silloin kun tuntevat siihen tarvetta.

Kirkollisen työn ja sotilaspappien virallinen asema armeijan organisaatiossa ja hierarkiassa rikkoo uskonnottomien tasavertaista kohtelua. Kirkollisen työn esikoisasema tulisikin lopettaa ja sotilaspappien virat muuttaa uskonnollisesti sitoutumattomiksi erikoisupseerien viroiksi. Hakukelpoisiksi tulisivat tällöin mm. psykologit ja sosiaalityöntekijät.

Armeijan luonteeseen kuuluva kriisi- ja traumatyö tulee järjestää uskonnollisesti sitoutumattomalta pohjalta. Pappien tilalle armeijan leipiin tarvitaan esimerkiksi psykologisen koulutuksen saaneita, uskontoneutraalisti toimivia ammattilaisia sekä rauhanajan toiminnan että kriisien ja sodan varalle. Kirkko voisi silti omalla kustannuksellaan tarjota palvelujaan varusmiehille samaan tapaan kuin se toimii sairaaloissa.