Armeija ja uskonnonvapaus

reservistä tiedottaen

Perustuslain 11 §:n mukaan ”Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”

Jo kutsunnoissa ja heti varusmiespalveluksen alussa tulisi alokkaille joukko-osastoissa tehdä asianmukaisesti selväksi, että ev.lut. kirkkoon kuulumattomilla ei ole velvollisuutta osallistua sotilaspappien pitämille uskonnollisille oppitunneille, jos sellaisia ylipäätään on ohjelmassa. Niiden vaihtoehtona tulee olla uskonnollisesti neutraaleja, esimerkiksi sosiaalikuraattorin pitämiä oppitunteja, jossa tuodaan esiin muun muassa niitä sosiaalisia sekä fyysistä ja psyykkistä puolta koskevia terveydellisiä tuki- ja hoitopalveluja, joita varusmiehille tarvittaessa on tarjolla.

Myöskään hartauksiin kasarmilla ja kenttähartauksiin ei tarvitse osallistua.

Myös sotilasvakuutusta ja -valaa koskeva oppitunti tulee olla uskonnollisesti neutraali, kumpaakaan vaihtoehtoa suosimaton.

Armeijassa on käytössä sekä uskonnollinen vala että uskonnoton sotilasvakuutus. Lain mukaan myös uskontokuntiin kuuluvilla on oikeus valita uskonnoton sotilasvakuutus. Esimerkiksi ev.lut. kirkkoon kuuluvilta ei siis saa automaattisesti edellyttää eikä edes olettaa uskonnollista valaa.
Toisaalta, kirkkoon kuulumattomat voivat antaa uskonnollisen sotilasvalan.

Uskonnollisesta valasta tulisi itse asiassa pikaisessa tulevaisuudessa kokonaan luopua ja siirtyä kaikille yhteiseen sotilasvakuutukseen, jossa sotilaita ei jaeta ”vuohiin ja lampaisiin” katsomuksellisen valinnan perusteella.

Uskonnollista valaa on armeijassa pitkään käytännössä suosittu juhlallisen vakuutuksen, nykyään sotilasvakuutuksen, kustannuksella. Valaan liittyvät seremoniat ovat olleet usein juhlallisempia kuin uskonnottoman vakuutuksen järjestämismuodot. Monet uskonnottomat alokkaat ovatkin vuosien vannoneet uskonnollisen valan, mikä on ilmentänyt pikemmin sopeutumista uskontopohjaiseen painostukseen kuin sitoutuneisuutta kyeiseen uskontoon sinänsä.

Nykyään yhä useampi uskonnottomista tai kirkkoon kuuluvistakin vannoo jo neutraalin juhlallisen vakuutuksen. Sotilasvakuutuksen aiempaa juhlallisempaan seremoniaan on varuskunnissa alettu kiinnittää aiheellista huomiota muun muassa esilukijoiden valinnan kautta, esimerkiksi Santahaminassa sotilasvakuutuksen antajille esilukijana jokin aika sitten toimi erikoishammaslääkäri Helena Ranta.

Sotilasvakuutuksen antajilla tulee olla yhtäläinen oikeus ja velvollisuus osallistua vakuutus- ja valatilaisuuksien jälkeen ohjelmassa mahdollisesti olevaan ohimarssiin. Samoin varusmiesten omaisilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet seurata ennen ohimarssia niin vakuutus- kuin valatilaisuuttakin.

Erään haasteen varusmiesten katsomukselliselle tasa-arvolle muodostaa tätä nykyä yleinen palveluohjesääntö, jonka mukaan kenttähartaudet ja niihin kuuluvat rukoukset toimitetaan muodossa komentojen mukaan. Vakuutus- ja valatilaisuuksiin liittyen sotilasvakuutuksen antajien liittyminen muotoon voi tapahtua vasta kenttähartausosuuksien jälkeen.

Hartaudet armeijassa tuleekin saattaa yksilöllisiksi, ilman kenenkään komentoa tapahtuviksi. Varusmiehet ja kantahenkilökunta voivat ja osaavat kyllä rukoilla silloin kun tuntevat siihen tarvetta.

Kirkollisen työn ja sotilaspappien virallinen asema armeijan organisaatiossa ja hierarkiassa rikkoo uskonnottomien tasavertaista kohtelua. Kirkollisen työn esikoisasema tulisikin lopettaa ja sotilaspappien virat muuttaa uskonnollisesti sitoutumattomiksi erikoisupseerien viroiksi. Hakukelpoisiksi tulisivat tällöin mm. psykologit ja sosiaalityöntekijät.

Armeijan luonteeseen kuuluva kriisi- ja traumatyö tulee järjestää uskonnollisesti sitoutumattomalta pohjalta. Pappien tilalle armeijan leipiin tarvitaan esimerkiksi psykologisen koulutuksen saaneita, uskontoneutraalisti toimivia ammattilaisia sekä rauhanajan toiminnan että kriisien ja sodan varalle. Kirkko voisi silti omalla kustannuksellaan tarjota palvelujaan varusmiehille samaan tapaan kuin se toimii sairaaloissa.

9

2244

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeaa asiaa

      mutta armeijassa nyt puututaan ihmisen muihinkin vapauksiin varsin estottomasti. Liekö uskonnon vapaus siinä polttavin epäkohta?

      - Alokas te! Olette vapaaehtoinen! Mikä olette?
      - Olen vapaaehtoinen.

    • sanamuotoon

      Tekstissä luki epätarkasti:
      "Nykyään yhä useampi uskonnottomista tai kirkkoon kuuluvistakin vannoo jo neutraalin juhlallisen vakuutuksen." ->

      Entinen "juhlallinen vakuutus" on nyt siis sotilasvakuutus, ja oikeastaan sitä ei vannota, vaan se vakuutetaan, annetaan.

      Sotilasvakuutuken antaminen tapahtuu käytännössä niin, että ns. esilukija lukee sen ääneen, ja alokkaat sanovat tekstin perässä.

      Sotilasvakuutuksen varsinainen sisältö on sama kuin "sotilasvalan" asiapuoli, mutta siinä ei vannota jonkun "kaikkivaltiaan" jumalan nimeen..

    • Tärkeää

      Uskonnonvapaus koskee kaikkia, vaikka kuuluisikin valtakirkkoon niin ei ole mitään laillista velvollisuutta osallistua armeijassa tai missään valtakirkon menoihin. Aina on vapaus valita. Tämä sivuutetaan erittäin usein myös.

    • Atte Ateisti

      Palveluohjesääntö (PalvO) kaipaisi kieltämättä uudistusta mm. paraatikatselmus- ja sulkeisohjesääntöosuudessaan.

      Sulkeiset ovat lähtöisin alunperin Rooman keisarikunnan armeijan keihäsjoukoilta, joille oli elintärkeää toimia synkronoidusti käskyjen mukaan, etteivät keihäät menneet käännöksissä sekaisin. Oletus oli, että kaikki kantavat yhtäläistä keihästä.

      Sulkeisjärjestys puolustaa vieläkin paikkaansa. Monessa tilanteessa on käytännönläheistä, että porukka osaa toimia kurinalaisesti, hallitusti ja oikein taistelutilanteessa, jossa tilanteita on muuten vaikea hallita.

      Sen sijaan palveluohjesäännön vanha lähtöoletus, että koko komennettava armeijaosasto koostuu keskenään samanlaisista evankelis-luterilaisen valtiokirkon tunnustuksellisista kannattajista, on ehdottomasti väärä. Tämä piti ehkä paikkansa puhdasoppisuuden aikana Ruotsin armeijassa viimeksi 1700-luvulla, mutta ei muuten pitkään aikaan.

      Ohjesääntöä pitää tarkistaa ensi sijassa ja poistaa sieltä nämä anakronistiset "pakkorukoiluttamiset".

      "LAKKI! PÄÄSTÄ! RUKOILKAAMME!"

      • urbanus paganus

        Roomalaisilla oli muitakin tarkoitusperiä. He olivat kehittäneet joukkona toimimisen taiteeksi.
        Barbaarit ryntäsivät heidän kimppuunsa yhtenä joukkona ja sen jälkeen alkoivat kaksintaistelut ja oman vastustajan kaaduttua autettiin kaveria tai haettiin uusi vastustaja.
        Roomalaiset ottivat vastaan vihollisjoukon tiukasti muodossa kilvet edessä, takarivit tukivat fyysisestikin eturiviä.
        Keihäät heitettiin yhtä aikaa massavaikutuksen aikaan saamiseksi (tarkoitus oli repiä vastustajan rivi auki).
        Sitten hyökättiin miekoilla:kilpi ylös ja miekka alhaalta läpi tai kilpi sivulle ja miekka lyötiin alas. Kaikki tekivät liikkeen yhtäaikaan.
        Rivejä kierrätettiin: eturivi kiersi taakse ja kakkosrivi eteen. Näin sotilaat saivat sekä lepo- että taisteluaikaa hallitusti.
        Ratsuväkihyökkäyksessä eturivit muodostivat kilvillä suojaseinän ja keihäillä varsinaisen esteen (toinen pää oli tuettu maahan).
        Nuolisade oli helppo estää kun kaikki suojasivat kilvillä samalla lailla.

        Varsinaisesti nykyinen sulkeisjärjestys periytyy 1700-luvulta joilloin musketit kehittyivät niin että ne voitiin standardisoida. Sotilasyksikkö ei ampunut yksittäistä vihollissotilasta kuin erityistapauksissa. Päätarkoitus oli ampua vihollisyksikkö yhteislaukauksin kuten sotalaivat ampuivat toisiaan.


    • sisällä

      Uudet alokkaat aloittivat tammikuussa. Tämä on heille ajankohtainen asia. Kannattaa varmistaa, että kaverit siellä jossakin tietävät tästä asiasta ja oikeuksistaan.

    • GabrielFi

      Niin kauan kuin Suomessa on valtionuskonto sen tulee kuulua osana armeijan arkeen. Uskonnottomille ja toisenuskoisille voidaan tarjota vaihtoehtoista palvelusta, mutta sen ei tule muuttaa armeijan uskonnollisia perinteitä.

      • entä armeija

        Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen, ei kirkkoon kuuluvien eikä kuulumattomien. Sen vuoksi myös armeijan tulee muuttua, jos kerran laitkin muuttuvat.

        Kirkko itsekin koittaa sanoa, että se ei ole "valtiokirkko". Tosiasiassa asia on sekä että, ja koko asiassa eletään murrosvaiheessa. Kyllä armeijan myös tulee muuttua, kun yhteiskunta muuttuu - ja laitkin ovat jo muuttuneet.


      • Atte Ateisti

        "Niin kauan kuin Suomessa on valtionuskonto sen tulee kuulua osana armeijan arkeen."

        Oman ev.lut. kirkkomme mukaan Suomessa ei enää ole valtionkirkkoa vaan kansankirkko:


        http://www.eroakirkosta.info/index.php?page=uskonnottomuus


        Jos tämä pitää paikkansa, voidaan siis valtionkirkollinen pakkouskonto lakkauttaa myös armeijasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe