humanoidin, oletteko

Missä se tarina on?
Pelko on kivaa. Paitsi liskodiskoöinä...
silloin kun sängyn alla rapistelee karvaisia nököhampaita ja hikisten luomien alta kurkistelet tummia hahmoja makuuhuoneen pimeimmissä nurkissa. Sellaisten öiden jälkeen tietää mitä oikea pelko on.

..mutta kumpa tarinani olisikin tarua. Muuten se ei valitettavasti ollut ainoa tapaus joka on sattunut kohdalleni, raotin vähän kokemuksiani jo 1.11 ilmestyneessä kirjeessäni tällä palstalla, tapahtuma joka on järkyttänyt minua vieläkin enemmän... En tiedä mikä on että minulle on sattunut näitä, ehkäpä minussa on jotain jota "he" haluavat niin tutkia.

Kahdeksan bemariani jököttivät navetassa, ja sarveisori oli jo nukkumassa. Ilta oli tyyni, vain harvakseltaan kuuluva GOOGLEn pauke häiritsi luonnon rauhaa, ja mätä laiturinikin oli uponnut. Olin taas rantautunut. Kyykkykävelin kello neljännestä vailla kahdeksaa yli kahdenkymmenenseitsemän kaikessa rauhassa katiskalle kunnes havahduin jonkun läsnäoloon. Henkilö oli minusta noin sadan tiemetrin päässä. Henkilö vain seisoi ja katsoi ainioalla silmällään hievahtamatta. Mitä lähemmäksi kyykin häntä sitä kauheammaksi tilanne alkoi muodostua, sillä aloin huomata selvemmin henkilön kasvonpiirteitä, eikä ne olleet ihmisen. Ollessani noin kahdenkymmenen metrin päässä oliosta, meni minulta jaloista tunto, oli näky senverran epätodellinen, hahmo oli noin 150 cm pitkä, yllään sillä oli yksilahkeiset housut, naamana oli perse, ja takaa roikkui jokin uloke. Olin jo kasvotusten oliota, kuin transsista seurasin tapahtumaa, kun olion "suu" liikkui aiheuttaen kuin jotain sihinää ikäänkuin suolikaasua poistaen, sitten siitä kuului ääni selväksi suomeksi: mene sinne katiskaasi! Tärinä ja kauhu oli sanoinkuvaamatonta.