Usko ja epäusko

Televisiossa haastatellaan luterilaisia pappeja ja jotkut heistä pitävät Raamattua kulttuurisisonnaisena ja siksi muuteltavana, mutta KIISTOS JUMALALLE, kaksi nuorta pappia kertovat uskovansa sananmukaiseti ja he kertovat, että Jumalan Sana kuuluu kaikille ajoille, sillä Jumala ei muutu, vaan on sama tänään, mikä oli alusta alkaen.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä kanssasi! Kiitos mielipiteestäsi.

Äänestä

Raamatun tekstien sidonnaisuus siihen milloin, kuka, kenelle, missä ja miksi teksti kirjoitettiin ei millään tavalla loogisesti johda sellaiseen johtopäätökseen, että tekstiä itsessään voisi muutella.

Tekstit sisältävät ajatuksia, ohjeita, kokemuksia, jne jotka eivät kaikki sellaisenaan tietenkään voi soveltua suoraan nykyuskovan tilanteeseen. Siksi raamatun sanoja on pakko soveltaa. Jumalan sana kenties kuuluu kaikille ajoille, mutta se, että siihen ei voi soveltamatta ja harkitsematta eli aivottomasti ja umpimielisesti vedota lakina. Pitää kyllä olla aikamoinen tollo, jos ei ymmärrä, että vaikka jumala ei itse muutukaan, niin ajat muuttuvat. Jos ei kiinnosta sopeutua nykytilanteeseen niin ei kun perustamaan amishi-tyylinen kommuuni tai mikälie maalle ja hylkäämään kokonaisuudessaan nykyinen suomalainen elämäntapa.

Kristittyjen on täysin turha inistä mitään tekstin muuttelemisesta, sillä se on yksinkertaisesti tieteellisesti todistettu fakta, että kristityt ovat itse kautta aikojen muutelleet raamatun tekstejä ja varsinkin kääntämällä sitä väärin. Erityisesti juuri "tosi kristityt" ovat tekstiä väännelleet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taistelevat kirkossa! kirjoitti:

Televisiossa haastatellaan luterilaisia pappeja ja jotkut heistä pitävät Raamattua kulttuurisisonnaisena ja siksi muuteltavana, mutta KIISTOS JUMALALLE, kaksi nuorta pappia kertovat uskovansa sananmukaiseti ja he kertovat, että Jumalan Sana kuuluu kaikille ajoille, sillä Jumala ei muutu, vaan on sama tänään, mikä oli alusta alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu