Silmä silmästä...

Siunaatteko Lähi-idän tapahtumat?
8436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

iliman!!!! on pärrrrrrrrrrkkele niinkin niin.

Äänestä

Minun mielestäni Hamas ja Israel ovat terroristeja molemmat, tappavat syyttömioä lapsia ja naisia!

Äänestä

Raamatuntulkinnan mukaan juutalaisten erityisasema Jumalan luvattuna kansa päättyi apostolien aikana. JT eivät pidä juutalaisia yksilöna eivätkä kansana syyllisenä Kristuksen murhaan. JT eivät myöskään pidä nykyisraelia missään erityisasemassa, vaan se on kansa kansojen joukossa.

Jehovan todistajien teologian mukaan ei siis voida perustella Israelin maananastusta palestiinalaisilta. He eivät kuitenkaan ota mitenkään kantaa osapuolten välisiin kiistoihin, vaan odottavat Jumalan valtakunnan ratkaisevan tämänkin ongelman.

Helluntailaistyyppisissä lahkoissa nykyisraelilla on yhä erityisasema "valittuna kansana". He ovat selvässtikin asettuneet Israelin puolelle kaikissa sen kahinoissa. Ennen toista maailmansotaa oli melkoinen osa palestiinan asukkaista kristittyjä. En tiedä, samaistuvatko helluntailaiset ennemmin heihin, kuin juutalaisisraelilaisiin?

Äänestä
  • maailman selkkauksiin ei ole mitään merkitystä. Kaikenlaisten hihhuleiden puheet ovat aivan turhia, kun puhutaan vaikka maailman poliitakasta.

    Jehovalaisetkin saavat siis ottaa kantaa vain omiin hupsutuksiinsa ja mieluummin ihan keskenään vain.

    Äänestä

  • kananotoilla kirjoitti:

    maailman selkkauksiin ei ole mitään merkitystä. Kaikenlaisten hihhuleiden puheet ovat aivan turhia, kun puhutaan vaikka maailman poliitakasta.

    Jehovalaisetkin saavat siis ottaa kantaa vain omiin hupsutuksiinsa ja mieluummin ihan keskenään vain.

    Jumalan oma valittu kansa aina hamaan maailmanloppuun. Ettekö lue raamattua? Vai ettekö ymmärrä sen sanomaa!

    Äänestä

  • Ovat raamatun mukaan kirjoitti:

    Jumalan oma valittu kansa aina hamaan maailmanloppuun. Ettekö lue raamattua? Vai ettekö ymmärrä sen sanomaa!

    mitäs me muut ollaan?valittu kansa tekee mitä lystää sotaa kuolemaa.me jotka ei olla valittuja maksamme viulut.näinhän taas käy!!ps.raamattua on luettu,mutta muista,että raamattu on juutalaisten väsäämä.vielä lueppa kirja jumalharha suosittelen ilman uskonnolista kiihkoilua!!!no eipä nää hamasin pojat mitään pyhäkoulupoikia ole tappamista puolin ja toisin valitettavasti.

    Äänestä

siunaa. Jumala sensijaan siunaa. Itse isäjumala jopa antoi käskyn kostaa hampaan hamppaasta "sinimarjan sinimajasta" sinimarja liene tarkiottanut mustelma.

Äänestä

Ahvenanmaalta alkais sadella raketeita niskaan. "silmä silmästä ja hammashampaastako". Voihan tuolla jostain muustakin olla kysymys, en vain ole oikein perillä mistä, loppujen lopuksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hammas hampaasta... kirjoitti:

Siunaatteko Lähi-idän tapahtumat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu