Jeesus elää

Ajatelkaa mikä kiitoksen aihe, että Jumala on kanssamme tänään ja iankaikkisesti. Hänellä on kaikki valta ja siksi jokaisen jäsenensä Hän kykenee tekemään uudeksi, terveeksi ja tasapainoiseksi.

Täällä kulkee valtatie, jolle eivät pedot, eivätkä pahat nouse ja siksi sen valtatien reunoilta kuuluu jatkuvaa haukuntaa ja huutoa, syytöksiä ja soimausta, sillä kateus ja viha on suuri vapaan kansan vaellusta kohtaan.

Jumalan kansa pysyy käskyissä ja Jeesuksen uskossa ja toivoisi jokaisen kykenevän tekemään parannuksen, jotta jokainen pääsisi sille tielle, joka johdattaa Jeesuksen lunastamat kotiin.

Monet nousevat sille tielle rikkinäisinä, kovia kokeneina ja sydän särkyneenä, mutta nöyrtyneinä ja särjettyhenkisinä. Nöyrät ja särjettyhenkiset saavat sillä tiellä kohdata ihmeitä, mitä pidemmälle he siellä vaeltavat sanoen toinen toiselleen "kestä, kestä", niin sitä lujemmaksi heidän uskonsa vahvistuu ja heille tapahtuu uskon mukaan tervehtyminen Vapahtajan seurassa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ja toimii. kirjoitti:

Ajatelkaa mikä kiitoksen aihe, että Jumala on kanssamme tänään ja iankaikkisesti. Hänellä on kaikki valta ja siksi jokaisen jäsenensä Hän kykenee tekemään uudeksi, terveeksi ja tasapainoiseksi.

Täällä kulkee valtatie, jolle eivät pedot, eivätkä pahat nouse ja siksi sen valtatien reunoilta kuuluu jatkuvaa haukuntaa ja huutoa, syytöksiä ja soimausta, sillä kateus ja viha on suuri vapaan kansan vaellusta kohtaan.

Jumalan kansa pysyy käskyissä ja Jeesuksen uskossa ja toivoisi jokaisen kykenevän tekemään parannuksen, jotta jokainen pääsisi sille tielle, joka johdattaa Jeesuksen lunastamat kotiin.

Monet nousevat sille tielle rikkinäisinä, kovia kokeneina ja sydän särkyneenä, mutta nöyrtyneinä ja särjettyhenkisinä. Nöyrät ja särjettyhenkiset saavat sillä tiellä kohdata ihmeitä, mitä pidemmälle he siellä vaeltavat sanoen toinen toiselleen "kestä, kestä", niin sitä lujemmaksi heidän uskonsa vahvistuu ja heille tapahtuu uskon mukaan tervehtyminen Vapahtajan seurassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu