Kojootti

Nyt on Lapuan aika takoa, kun lamakirjoittelut, -puheet ja -pelottelut ovat kuumimmillaan. Edellisistä notkahduksista täytyy ottaa oppia. Silloin rohkeat Pelle Pelottomat tajusivat laman tuoman hyödyn ja laittoivat ison remmin päälle. Ei muuta kuin kova ruletti ja mainonta päälle Lapuan hyvyydestä. Ruikutusrutto on tapettava ja väestö päättäjineen myönteiseen ajatteluun.
251699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

ja aloita se "kova ruletti ja mainonta päälle Lapuan hyvyydestä." Me täällä yleisössä a: jatkamme, b: taputamme, c: nauramme mahamme kipeiksi.

Ps. Alussa oli sana ja sana oli jumalan tykönä?

Äänestä

on jo syäty ja rahat kylyvetty Simpsiöhön jo viime valtuustokaurella. Valtuutetut saa kaivaa ja maksaa visionsa ny omasta lompsasta.

Äänestä

Alla on lista kunnanhallinnolle lain mukaan kuuluvista tehtävistä. Kehumisen voisi aloittaa siitä, miten nuo tehtävät on hoidettu. (Omituista, ettei elinkeinoelämän edistämisestä, kauppa- ja urheiluhalleista ole säädetty mitään, vaikka niistä eniten puhutaan?)

Kunnalle laissa säädettyjä tehtäviä liittyvät ainakin (1)terveydenhuoltoon, (2)perusopetukseen, (3)päivähoitoon sekä (4)sosiaalihuoltoon. Lisäksi esimerkiksi (5)lastensuojelu, (6)vanhusten-, (7)vammaisten- ja (8)päihdehuolto sekä (9)toimeentulotuki kuuluvat kuntien toimintaan. Teknisellä puolella kunta huolehtii (10)kaavoituksesta ja (11)valvoo ympäristönkäyttöä. Myös (12)teiden ja katujen ylläpito sekä (13)pelastustoimi kuuluu kunnille. (14)Vesi- jäte- ja energiahuollon toiminta on ollut perinteisesti kuntien hallussa, mutta nykyisin yksityiset markkinat ovat tulleet toimintaan. Kunta valvoo näiden toimintaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtion_ja_kunnan_tehtävät

Äänestä
  • Eihän tuossa listassa ole golfkenttää ei mökkikyliä ei kylpyläkeskusta ei hiihtoputkea ei Suomen suurinta maanalaista tai maanpäällistä palloiluhallia ei sotaspektaakkelia ei laskettelurinnettä... höh. Huono lista.

    Äänestä

  • Kylläpä siellä joku hehkuttaa lakisääteisiä velvoitteita. Olisiko ihanaa kun kaikki vain ilolla noudattaisivat kaikenmaailman sääntöjä? Kaikkein parhaiten (niin että puijaus ei paljastu) lakipykäliä noudattanut saisi mallikansalaisen tunnustuspalkinnon.

    Äänestä

  • mutta käytännössä ei kirjoitti:

    Kylläpä siellä joku hehkuttaa lakisääteisiä velvoitteita. Olisiko ihanaa kun kaikki vain ilolla noudattaisivat kaikenmaailman sääntöjä? Kaikkein parhaiten (niin että puijaus ei paljastu) lakipykäliä noudattanut saisi mallikansalaisen tunnustuspalkinnon.

    yrittää pitää meitä lapualaisia katkeruudessa ja epätoivossa. Netti on oiva väline siihen. Älkää nyt hyvät päättäjät vain antako periksi, Lapualla menee hyvin ja myös jatkossa voi mennä mukavasti. Kunhan ette anna lamavouhottajille ja tuomiopäivänjulistajille periksi.

    Äänestä

  • pari tyyppiä kirjoitti:

    haluaa panna pussin päähän ja pään vielä pensaaseen. Lapualla menee hyvin, Lapualla menee hyvin, Lapualla menee hyvin ... until death do us part.

    Äänestä

  • pari tyyppiä kirjoitti:

    yrittää pitää meitä lapualaisia katkeruudessa ja epätoivossa. Netti on oiva väline siihen. Älkää nyt hyvät päättäjät vain antako periksi, Lapualla menee hyvin ja myös jatkossa voi mennä mukavasti. Kunhan ette anna lamavouhottajille ja tuomiopäivänjulistajille periksi.

    ja heitä kehiin hyviä kehitysideoita propagandan sijaan, sillä onhan se totta, että Lapualla VOI mennä mukavasti kun tehdään hyviä päätöksiä ja näytetään lamavouhottajille.

    Äänestä

  • positiivisesti! kirjoitti:

    mutta uhoon puolelle menee -"näytetään lamavouhottajille".

    Äänestä

  • positiivisesti! kirjoitti:

    ja heitä kehiin hyviä kehitysideoita propagandan sijaan, sillä onhan se totta, että Lapualla VOI mennä mukavasti kun tehdään hyviä päätöksiä ja näytetään lamavouhottajille.

    Se muuten ei oo mikään näyttämisasia, se on kykenemisasia.

    Äänestä

  • positiivisesti! kirjoitti:

    ja heitä kehiin hyviä kehitysideoita propagandan sijaan, sillä onhan se totta, että Lapualla VOI mennä mukavasti kun tehdään hyviä päätöksiä ja näytetään lamavouhottajille.

    parhaimmillaan: "Näytetään lamavouhottajille".
    Ikäänkuin Lapua olisi joku erikoisen erikoinen maailman saareke, jota maapallonlaajuinen taloudellinen katastrofi ei koskisi. Näin ollen Lapua vielä säästyy ilmastonmuutokseltakin ja Simpsiön talvilomakeskus alkaa kukoistamaan ihan itsestään.

    Äänestä

  • mutta käytännössä ei kirjoitti:

    Kylläpä siellä joku hehkuttaa lakisääteisiä velvoitteita. Olisiko ihanaa kun kaikki vain ilolla noudattaisivat kaikenmaailman sääntöjä? Kaikkein parhaiten (niin että puijaus ei paljastu) lakipykäliä noudattanut saisi mallikansalaisen tunnustuspalkinnon.

    minulla itselläkin on käyttöä.

    Ei ole tarpeen, että byrokraatit polttaa minun verorahoja kunnalle kuulumattomiin asioihin.

    Äänestä

  • mutta minun rahoilleni kirjoitti:

    minulla itselläkin on käyttöä.

    Ei ole tarpeen, että byrokraatit polttaa minun verorahoja kunnalle kuulumattomiin asioihin.

    Kuka sitä veroja maksaisi jos ei olisi pakko. Absurdi ja typerä ajatus, että kukin voisi itse päättää mihin tarkoitukseen kunnallisveronsa maksaa. "...ainahan sitä on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu".

    Äänestä

  • pölhöjä sataa... kirjoitti:

    Kuka sitä veroja maksaisi jos ei olisi pakko. Absurdi ja typerä ajatus, että kukin voisi itse päättää mihin tarkoitukseen kunnallisveronsa maksaa. "...ainahan sitä on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu".

    Ei kai kukaan ole esittänytkään, että jokainen veronmaksaja itse päättää, mihin keräykseen veroillaan osallistuu.

    Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että valtuuston ei pidä polttaa verorahoja sellaisiin tarkoituksiin, jotka eivät ole kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Siltä osin maksajat eli äänestäjät voivat kyllä edellyttää luottamushenkilöiltään järjen käyttöä ja vastuullisuutta toisten rahojen käytössä.

    Äänestä

  • kaupunginvaltuusto päättää kirjoitti:

    Onko kehittäminen lakisääteistä??? Pakko kunnan on pysyä ajassa mukana ja uudistua eikä tuijottaa vaan lakisääteisyyksiin. Elinvoimaisuuden säilyttäminen on elinehto, kun kilpaillaan Lapuan kaltaisilla väliinputoajapaikkakunnilla asukkaista. Makuasia on sitten se, kuinka paljon ja mitä kehitetään ja siinä löytyy varmasti nykytilanteessa petraamista.

    Äänestä

  • tarkoitushakuista kirjoitti:

    Sitä voisi alkaa miettimään jotain omaperäisempää ja Lapualle ominaista kilpailuvalttia kuin mitä viimeaikaiset julkisuudessa näkyvät ovat olleet. Varsinkin kun ne eivät näytä toteutuvan ja ovat kaikinpuolin väsyneitä ja toisiaan toistavia. Esimerkkinä Kainuun lomaparatiisien vähäiset kopiot ja halpatavarahallit, joista ainakin jälkimmäisistä tulee kehityksen sijasta pikemminkin puoluerahoitus mieleen. Pelkästään lakisääteisyyksienkin kunnolla toteuttaminen olisi jo merkittävä kilpailukykyä lisäävä tekijä, esim. terveydenhoito, koulutus ja asuinympäristön laatu.

    Täällä on riemuittu noin 50 asukkaan lisäyksestä, mutta jos ottaa syntyneet lapset huomioon, sekin taitaa olla oikeasti aikuisen väestön vähennystä. Sitäpaitsi asukaslukumäärä ei ole mikään kehityksen ja hyvinvoinnin mittari. Esimerkiksi Kaskinen lienee melko hyvinvoiva 1500 asukkaan paikkakunta.

    Äänestä

  • kehittämistä. kirjoitti:

    Kaskisiin. Siellä on justiinsa sopivasti väkeä sinun palvelutason ylläpitämiseen. Täällähän on kaikki penäämäsi "lakisääteiset" asiat kunnossa. 50 asukkaan lisäys on tosi paljon, 50 veronmaksajan vähennys on paljon, miinusmerkkisellä väestökehityksellä ei hoideta lakisääteisiä palveluja.

    partaalla kun Metsäbotnia sulkee tehtaansa, seurannaisvaikutukset tuntuvat Teuvalla, Närpiössä, Kristiinankaupungissa ja Kauhajoella. Pelkkä satama ja kasvihuoneet ei kannata, asuntoja myydään rannikolla kohta tosi halvalla.

    Äänestä

  • hyvä ihminen sinne kirjoitti:

    Kaskisiin. Siellä on justiinsa sopivasti väkeä sinun palvelutason ylläpitämiseen. Täällähän on kaikki penäämäsi "lakisääteiset" asiat kunnossa. 50 asukkaan lisäys on tosi paljon, 50 veronmaksajan vähennys on paljon, miinusmerkkisellä väestökehityksellä ei hoideta lakisääteisiä palveluja.

    "Täällähän on kaikki penäämäsi "lakisääteiset" asiat kunnossa."

    Sittenhän kaikki on oikein hyvin.

    Äänestä

  • Harvoin näissä keskusteluissa on näin asiallinen ja kritiikkiä sisältävä kirjoitus! Lapuan kaupungin tulisi pikimmiten perustaa sosiaalinen yritys, joka toimisi esim. siten, että kaikki halukkaat voisivat ilmoittautua töihin omien kykyjensä mukaan. Töitähän on, palkanmaksajat vain ovat vähissä. Esim. vajaatyökykyiset voisivat ilmoittautua vaikka päivittäin, että tänään voisin ja jaksaisin olla pari tuntia vanhusten ulkoiluttajana, päiväkodissa. voisin lukea sanomalehden vanhukselle, käydä kaupassa, siivota apua tarvitsevalle jne. Jokaiselle on varmasti tehtävää! Tällaisella yhteen hiileen puhaltamisella on ehdottomasti positiivisia seurauksia ja voisimme sanoa: meillä ei tarvitse olla työttömänä!

    Äänestä

  • konkurssin kirjoitti:

    partaalla kun Metsäbotnia sulkee tehtaansa, seurannaisvaikutukset tuntuvat Teuvalla, Närpiössä, Kristiinankaupungissa ja Kauhajoella. Pelkkä satama ja kasvihuoneet ei kannata, asuntoja myydään rannikolla kohta tosi halvalla.

    olivatkin ihan ilmeisin ja pällimmäisin asia tuossa viestissä, johon vastasit?

    Äänestä

kourissa lapua lopetti maanhankinnan ja muut kehittämistoimet, siinä mentiinkin sitten kauan muuttotappiossa. Toivotaan etteivät tee samaa virhettä uudestaan.

Äänestä
  • kyllä pitäisi parantaa palveluaan joka tavalla.
    Paikkakunnalta virtaa liikaa rahaa Seinäjoelle, kun palvelutarjonta on vieläkin 50-lukuista "liiverin" tiskinaluskauppaa ja EI OON myyntiä. Lapualla on kyllä riittävästi ostovolyymiä isollekkin kaupanteolle, kunhan vain olisi oikeita, riskejä kaihtamattomia Yrittäjiä eikä näitä pikku kitisijöitä.

    Äänestä

  • yrittäjien kirjoitti:

    kyllä pitäisi parantaa palveluaan joka tavalla.

    Seinäjoelle. Me ei sun hikisiä rahojas tartte!

    Äänestä

  • yrittäjien kirjoitti:

    kyllä pitäisi parantaa palveluaan joka tavalla.
    Paikkakunnalta virtaa liikaa rahaa Seinäjoelle, kun palvelutarjonta on vieläkin 50-lukuista "liiverin" tiskinaluskauppaa ja EI OON myyntiä. Lapualla on kyllä riittävästi ostovolyymiä isollekkin kaupanteolle, kunhan vain olisi oikeita, riskejä kaihtamattomia Yrittäjiä eikä näitä pikku kitisijöitä.

    Lapalaasaet tormaa perjantaiehtoolla ja lauantakina suoraan koverosta Seinäjokehen. Soos aivan sama mitenkä yrittäjät naamansa laittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lamasta hyöty! kirjoitti:

Nyt on Lapuan aika takoa, kun lamakirjoittelut, -puheet ja -pelottelut ovat kuumimmillaan. Edellisistä notkahduksista täytyy ottaa oppia. Silloin rohkeat Pelle Pelottomat tajusivat laman tuoman hyödyn ja laittoivat ison remmin päälle. Ei muuta kuin kova ruletti ja mainonta päälle Lapuan hyvyydestä. Ruikutusrutto on tapettava ja väestö päättäjineen myönteiseen ajatteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu