Operaatio Cast Lead:
Palestiinalaisten tappiot. 600 kuollutta.
200 siviiliä kuollutta. 100 lasta kuollutta.
Se vaan kertoo siitä että siviilien suojelu toimia ei ole hoidettu kunnolla. Israelin olisi pitänyt kontrolloidusti evakuoida alueen asukkaat telttakyliin vaikka israelin puolelle aavikolle(pääsevät suur palestiinaan!!). Toisaalta hamasin ei pitäisi mennä piileksimään alueelle josta se ei ensin ole siviilejä häätänyt pois keskikaupungille tms. varsinkaan suortittaa hyökkäyksiä israelilaisjoukkoja vastaan siviilien seasta.
Se on yleisessä tiedossa varsinkin palestiinalaisten keskuudessa että siviiliuhrit, varsinkin lapsi uhrit herättää vihaa Israelia vastaan ja myös se on tuttu alueen kehitystä seuranneille että marttyyri käsite elää hyvin vahvasti. Mm. Turkin pääministeri puhui marttyyreista joita syntyy kun israel hyökkää gazaan. Marttyyri on ihannoitu tapa kuolla siellä missä islam on saanut merkittävämpää asemaa henkilöiden ajattelumaailmassa.
Jos ihmiset ihannoi kuolemaa jihadissa, pyhässä sodassa ja marttyyriksi pääsyä, on hyvin vaikea välttää sodassa ettei syntyisi näitä uhreja.
Kauhistuttavaa on se että vanhemmat pitäisi olla vastuussa lapsistaan mutta silti ihannoidaan marttyyriutta. Se vain kertoo siitä kuinka syvällä tässä ideologiassa he ovat.
Onko tämä kaikki sitten siihen tähtäävää että Israelilla ei olisi vastuuta säästää itsemurha viettinen väestö? Tällä hetkellä Israelilla on tavoitteena lopettaa sen omien elämää rakastavien kansalaisten elämää uhkaava raketti tuli gazasta. Ja Israelin armeijan ja yhteisön on vain elettävä sen kanssa että hulluja on vastassa jotka hakevat hullun palkkaa.
ps. kaikki palestiinalaiset eivät ole hulluja ja hae hullun palkkaa, mutta ottavat sen vastaan tai ryhtyvät siihen marttyyri leikkiin mukaan kun omaisia kuolee ja näin edistävät ihannointia kuolla allahin puolesta taistellessa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En usko alkuunkaan noihin lukuihin. Sodassa on tapana joko liioitella tai pienenellä omia tappioita riippuen siitä kumpi vaikuttaa edullisemmalta. En usko ikinä olleen sodissa yhtään osapuolta jotka sodan aikana olisi tuossa rehellisiä, ehkä senjälkeen kerrotaan tosiasia jos sittenkään.