Rutiinit

Miksi suurin osa ihmisistä käyttäytyy kuin ohjelmoidut robotit? Jouluna täytyy hinata puita asuntoon, pääsiäisenä on pakko syödä mämmiä, vappuna pää täyteen ja puistoon roskia levittämään jne.

Oma robottiluokkansa lienee tupakoimaton ihminen, jonka kaljaa juodessaan on pakko saada käryttää. Vastaavasti toisen on kännissä pakko hakata muijansa ja ajaa pennut ulos pakkaseen.

Itse juon viinaa silloin kun se tuntuu mukavalta, tupakkaa en polta eivätkä kaverinikaan. Joulurutiiniksi riittää kinkun syönti yksinkertaisesti vain siitä syystä, että kinkkuja on silloin paljon tarjolla.

Onneksi äsken oli sen verran pakkasta, että sain sahatuksi itselleni avannon. Kohta pulahdan sinne miettimään, mikä panee Helsingin päättäjät tuhlaamaan 300 000 euroa vuodessa uima-altaan veden lämmitykseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ruskan patinoima kirjoitti:

Miksi suurin osa ihmisistä käyttäytyy kuin ohjelmoidut robotit? Jouluna täytyy hinata puita asuntoon, pääsiäisenä on pakko syödä mämmiä, vappuna pää täyteen ja puistoon roskia levittämään jne.

Oma robottiluokkansa lienee tupakoimaton ihminen, jonka kaljaa juodessaan on pakko saada käryttää. Vastaavasti toisen on kännissä pakko hakata muijansa ja ajaa pennut ulos pakkaseen.

Itse juon viinaa silloin kun se tuntuu mukavalta, tupakkaa en polta eivätkä kaverinikaan. Joulurutiiniksi riittää kinkun syönti yksinkertaisesti vain siitä syystä, että kinkkuja on silloin paljon tarjolla.

Onneksi äsken oli sen verran pakkasta, että sain sahatuksi itselleni avannon. Kohta pulahdan sinne miettimään, mikä panee Helsingin päättäjät tuhlaamaan 300 000 euroa vuodessa uima-altaan veden lämmitykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu