ILO RISTISTÄ

"Syvimpään iloon olevasta kuuluu ilo tulevasta"

Kuulin kerran laulun radio Deissä, joka alkoi näin:
"Ihminen on käynyt kuussa, silti seisoo sormi suussa, mistä rauhan tavoittaa?"

Muutin sitä vähän ja kirjoittelin:

Maailmaa olen kiertänyt ja monta synnin paikkaa,itseäni olen viihdyttänyt ja ihmissuhteeni rikkonut,mikään ei tuntunut onnistuvan, kaikki vaan syvemmälle allikkoon vei ja rauhaa ei.Sydän uupuneena itkin, kyselin, mikä vikana on minussa, miksi on niin paha olla.
Ristin juurelta sen löysin, kun oikein itseäni tutkiskelin, ei oma tieni onneen ja iloon vienyt vaan tuskaan ja murheeseen.En osannut elämääni hallita, en osannut kelkkaa kääntää oikeaan suuntaan, tuntui, kun junaa ei mikään pysäyttäisi enää koskaan.Mutta sinä Herra sen pysäytit, niin ahtaalle veit, ettei ollut enää mitään jäljellä mistä pitää kiinni,ei kehuttavaa löytynyt itsestäni. Jäljellä oli enää yksi tie mikä minut Golgatalle vei, siellä polvistuin ristisi juurelle ja huusin Jeesus muista minua.Kerroit minulle, kuinka paljon minua rakastit, hellästi ohjasit toiselle tielle,lohdutuksen sanoja sain.
Herra et minua tuominnutkaan, kohonnut ei kätesi kostamaan.Rauhan sain syvän pysyvän.Tänään käymme yhtä matkaa tällä tiellä on hyvä jatkaa.
Rauhan voi siis tavoittaa,jokainen joka kurkoittaa puoleen Jeesuksen ja myöntää syntinen olen minäkin,anteeksi siis suo.
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minunkin iloni ja toivoni ja tulevaisuuteni
lepää yhden asian varassa: sovituksen.
Kyllä kiitollisuus tuosta hillitsee, mitä
pahantekoon tulee. Ns. paremmat ihmiset joskus
näkevät armosta ylistämisen olevan samaa kuin
synnissä rypeminen. Mutta tuskinpa se monenkaan
kohdalla sitä on.

Ja jos on, niin kyllä Herra omiaan kurittaa osaa,
niin että taas kelpaa armo ja hyvään pyrkiminen.

Room. 4:6-8

6 Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta:
7 -- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja
JOIDEN SYNNIT ON PYYHITTY POIS.
[4:7,8: Ps. 32:1,2]
8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.

Luuk 18:13-14

13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]

Äänestä
  • ...lohduttavasta viestistäsi :)

    ***Ns. paremmat ihmiset joskus
    näkevät armosta ylistämisen olevan samaa kuin
    synnissä rypeminen. Mutta tuskinpa se monenkaan
    kohdalla sitä on.******

    Olen huomannut aivan saman asian.
    Se että saa armon, ei tarkoita, että me teemme mitä tahansa....en tiedä mistä se käsitys tulee.Kyllä saamme olla vapaita Kristuksessa.Meidän olisi aina hyvä muistaa, ettei vajavaisuus ole kokonaan poistunut meistä
    täällä. Sanoohan Herra, että Hän on heikoissa väkevä.Autuaita ovat hengessään köyhät, jotka janoavat Jumalaa.
    Sen sijaan ne jotka kokevat rikkaita olevansa, eivät koe tarvitsevansa Jumalalta mitään.

    Siunausta kaikille,
    Mariah

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mariah kirjoitti:

"Syvimpään iloon olevasta kuuluu ilo tulevasta"

Kuulin kerran laulun radio Deissä, joka alkoi näin:
"Ihminen on käynyt kuussa, silti seisoo sormi suussa, mistä rauhan tavoittaa?"

Muutin sitä vähän ja kirjoittelin:

Maailmaa olen kiertänyt ja monta synnin paikkaa,itseäni olen viihdyttänyt ja ihmissuhteeni rikkonut,mikään ei tuntunut onnistuvan, kaikki vaan syvemmälle allikkoon vei ja rauhaa ei.Sydän uupuneena itkin, kyselin, mikä vikana on minussa, miksi on niin paha olla.
Ristin juurelta sen löysin, kun oikein itseäni tutkiskelin, ei oma tieni onneen ja iloon vienyt vaan tuskaan ja murheeseen.En osannut elämääni hallita, en osannut kelkkaa kääntää oikeaan suuntaan, tuntui, kun junaa ei mikään pysäyttäisi enää koskaan.Mutta sinä Herra sen pysäytit, niin ahtaalle veit, ettei ollut enää mitään jäljellä mistä pitää kiinni,ei kehuttavaa löytynyt itsestäni. Jäljellä oli enää yksi tie mikä minut Golgatalle vei, siellä polvistuin ristisi juurelle ja huusin Jeesus muista minua.Kerroit minulle, kuinka paljon minua rakastit, hellästi ohjasit toiselle tielle,lohdutuksen sanoja sain.
Herra et minua tuominnutkaan, kohonnut ei kätesi kostamaan.Rauhan sain syvän pysyvän.Tänään käymme yhtä matkaa tällä tiellä on hyvä jatkaa.
Rauhan voi siis tavoittaa,jokainen joka kurkoittaa puoleen Jeesuksen ja myöntää syntinen olen minäkin,anteeksi siis suo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu