Koulusurmat

israel on niin raukkamainen että tappaa kouluraknnuksessa olevia naisia ja lapsia.

noissa kouluiskuissa jälki oli hirvittävää, lasten irroneita käsiä, jalkoja päitä, ympäriinsä koulurakennuksen sisällä.

miksi maailma ei tuomitse näitä koulusurmia.
3285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Israel ei tee koulusurmia, HAMAS tekee!

Niin nytkin, lapsia ja naisia oli koottu koululle ja HAMAS tulittaa koululta. Ei mikää uutinen sellaiselle, joka jo tietää terroristien taktiikan.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hamas ampuu rakettinsa mm YK:n tarkkailupisteen pihamaan rajalta, koulun pihalta tai sieltä, mistä saadaa vastaiskussa paljon siviiliuhreja.

Ei pidä uskoa heti kaikkea sellaisenaan, mikä tulee Gazasta. Siellä eivät LAPSET JA NAISET ole suojelun arvoisia, olleet koskaan. Muista vain kiviä heittelevät lapset aseistettuja soitilaita ja poliiseja vastaan!!! Miehet olivat kotipihoillaa vesipiipulla.

Tänään pitää kyseenalaistaa, varsinkin terroristien tavat, ja niinhän jokainen sivistynyt tekeekin.

Äänestä
  • ...olisi jo kiikutettu sotarikostuomioistuimen eteen mutta eihän Israelia tietenkään totesi hyvin ex-ulkoministerimme Erkki Tuomioja.

    Äänestä

vastaus alueelta tulleeseen Hamasin tulitukseen. Siitä on uutistoimistojen mukaan jopa paikallisten, gazalaisten, todistuksia joita, siviileinä, osallistui omien sanojensa mukaan myös Hamasin asemien vahvistamiseen koulun alueella. Esim. Iltasanomien artikkeli
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1631526
ei mainitse tästä mitään antaen siten kuvan että israelilaiset olisivat ampuneet koulua syyttä.


Israel shells near UN school, killing at least 30
AP
Israeli mortar shells exploded yesterday near a UN school in Gaza that was sheltering hundreds of people displaced by Israel's onslaught against Hamas militants, killing at least 30 Palestinians.

Israel's military said its shelling, the deadliest single episode since Israeli ground forces invaded Gaza on Saturday, was a response to mortar fire from within the school and said militants were using civilians as cover.

Two residents of the area who spoke by telephone said they saw a small group of militants firing mortar rounds from a street near the school, where 350 people had gathered to get away from the shelling. They spoke on condition of anonymity for fear of reprisal.

http://www.newsday.com/news/nationworld/ny-wogaza075989330jan07,0,722143.story


The NY Times
The Israeli Defense Forces said that their troops had fired several mortar shells near the school in response to mortar fire from the school compound.

“They shot back to save their own lives,” said Ilan Tal, an Israeli military spokesman and a brigadier general in the reserves. Among the dead, the military said in a statement, were “Hamas terrorist operatives and a mortar battery cell.”

The military identified two Hamas operatives, Imad Abu Asker and Hassan Abu Asker, as having been killed.

A young witness from Jabaliya, Ibrahim Amen, 16, said that he had seen one of the militants, whom he identified as Abu Khaled Abu Asker, in the area of the school right before the attack.

Ibrahim said he saw the militant after he answered calls for volunteers to pile sand around the camp “to help protect the resistance fighters.” Ibrahim went to pile sand near the school with his brother, Iyad, 20, who was then injured by the Israeli mortar fire.

http://www.nytimes.com/2009/01/07/world/middleeast/07mideast.html?_r=2&em

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gazassa kuolleita kirjoitti:

israel on niin raukkamainen että tappaa kouluraknnuksessa olevia naisia ja lapsia.

noissa kouluiskuissa jälki oli hirvittävää, lasten irroneita käsiä, jalkoja päitä, ympäriinsä koulurakennuksen sisällä.

miksi maailma ei tuomitse näitä koulusurmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu