8 piinallista vuotta ovat Israelin rajakaupungit olleet Hamasin rakettien tulituksessa,toivottavasti nyt saadaan Gaazan alueelle rauhallisempi aikakausi.
Hamas pommittanut
8 vuotta Israelia
24615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
4000 v Israel. Mikä on ollut tulos? Vihollinen tulittaa Israel,,,, mitä kovemmin mitä suurempi Rauhanjulistus ne saa kuulla !!
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
Mitä ihmeen palestiinaa? Eihän sellaista koskaan ole ollutkaan. On vain kimppu ärhenteleviä muslimeja koottu eri muslimimaista johonkin kolkkaan. Se pieni, Uudenmaanläänin kokoinen kolkka sattuu nyt vain olemaan Israelin maa, jonka Jumala on antanut Israelille ammoisina aikoina. Siihen asiaan eivät myöskään kukaan öykkäröivä palstalainen voi vaikuttaa kärpäsen siiven vertaa, joten pulinat pois!
Istuppa tuolille ja lue historiaa ennen
kuin kirjoitat.
onpa sulla hyvä tieto historiasta.jo naamanväristä tietää , ketkä siellä on asuneet aikojen alusta.
Tutustu siihen,äläkä jaarita.
palstalle livahtaneet pikkuählämit eivät tunne raamatunhistoriaa. No, ei voi mitään! Tulette kuitenkin sen tulevaisuudessa tietämään. Olette oikeastaan aika suloisia pikku kiivastuksessanne, vaikka sillä ei olekaan mitään maailmaa mullistavaa merkitystä menneen eikä tulevan historian tapahtumissa. Lyhyesti tässä historia kertoo nimittäin: kaikki kansat ja yksityiset ihmiset, jotka ovat hyljänneet elävän Jumalan, tulevat saamaan omasta valinnastaan johtuen hyljätyn aseman, johon liittyy monenlaista tragediaa. Se tietenkin on surullista, että monet ryhmät, kuten tässä tapauksessa muslimit, lukevat vääristeltyä historiaa ja vääristelevää uskontoa. Onhan niin, että esim. muslimeille Israelia ei ole olemassa kartalla ja toinen mainittava asia on se, että islamissa kehoitetaan tappamaan toisuskoiset. Palstalla olevat hamasin kannattajat nyt ovat unohtaneet sen tosiseikan ja vinkuvat nyt hamasin puolella. Nämä ovat monen muun tosiasian tavoin nyt sellaisia asioita, ettei kaikkien pikkupäähän ne taida mahtua. Joten se siitä!
toi on tulkittu.
Pikku ateistikin on vaivautunut esittämään hauskoja, tasoisiaan, niin kovin, kovin mahtavia ajatuksiaan.
On vain yksi keino saada rauha Lähi-Itään ja se on terroristijärjestö Hamasin eliminoiminen tai lopettaminen. Kun hammas on tarpeeksi mätä, siihen tekoaa vain juurihoito, eli hermo kuoletetaan. Miksi yleinen mielipide ei puutu tähän yksinkertaisimpaan keinoon saada rauha, eli Hamasin lopettamiseen.Koska Hamas on vihkiytynyt yksiselitteisesti tuhoamaan Israelin, niin miten muuten voisi tulla rauhaa.
Maailman pitäisi kohdistaa nyt kaikki diplomaattinen voima Hamasin lopettamiseen terroristijärjestönä. Muutenhan se voi toimia, kuten muutkin järjestöt
Israel on syylinen tähän kaikkeen.He tappavat koko ajan lapsia tuhoavat kouluja.Te uskotte vain siihen mitä uutiset kertoo.Uutiset kertovat jos yksi juutalainen kuolee, mutta ei sitä jos 300 palestiinalaista kuolee myös lapsia.Sitä paitsi mitä
juutalais valtio tekee keskellä arabi maailmaa. eli stop israel.Israel ei edes noudata maailman lakeja.Mitä te tekisitte jos joku tulisi valtaamaan Suomea ja teillä olisi vain kiviä ja toisella olisi huippu uudet aseet
mutta asia ei ole noin yksinkertainen; vastarintaliike ei lopu Hamasin lopettamiseen. Mistä syystä luulet Hamasin syntyneen; syyt ovat syvemmät ja niiden korjaaminen voi jossakin vaiheessa tehdä vastarintaliikkeen tarpeettomaksi.
Avaimet ovat ensisijaisesti Israelilla ja USA:lla.
Taas yks aivopesty arabi kirjottelee "totuuksia" tänne. Eiköhän uutisissa oo joka ikinä päivä juttua siitä miten israelilaiset taas on tappanu palestiinalaislapsia jne..
Mutta uutisissa ei kerrota sitä että hamas sotilaat linnouttautuu tarkoituksella esim. kouluihin ja ammuskelevat sieltä jotta israelilaisten olis pakko tulittaa kouluja. Sit hamasin sotilaat ottaa lapsia ihmiskilvikseen ja ampuu heidän takaa, jotta uutisissa ois edelleen juttua israelilaissotilaiden ampumista lapsista. Hamas on maailman pahinta saastaa ja sut on aivopesty uskomaan heidän valheitaan. En väitä että israelin hyökkäys olis oikein, mutta paljon pahempi mätäpaise on hamas. Sitä raakalaismaisempaa ja sairaampaa järjestöä en tiedä.
Jossain tällä palstalla oli muuten todistusaineistoa linkin muodossa, kuinka tuolla koulualueella, oikeastaan koulun kyljestä, hamasilaiset ampuivat raketteja Israelin puolelle. Tuo oli kuvattu aika pitkän aikaa ja on hyvin tärkeä todistuskappale hamasbarbaarien tekosista. Hamas on vain nyt kitkettävä, muuta keinoa ei ole.
Mitä muuten teet Suomessa? Oletko pakosalla hamasilaisia?
ootko sä vai juutalainen.Mä tiedän että suurin osa suomalaisista on rasitteja arabeille ja sen taki tuotte israilia.Eli teidän mielesttä olisi oikein jos Venäjä hyökkäsi suomeen ja teillä olisi vain kiviä ja he tappaisivat lapset . naiset ja tuhoisivat koulut ja valtaisivat melkein koko maan kyllä tekin tekisitte jonkin sorttisen järjestön. sitä päitsi teidä mieli pide ei merkitse mitään eli ihan turhaan puhutte kun ette tiedä asiasta mitään.sitä paitsi hamas sentään taistelee kotimaan
pulestta.
Mä tiedän että suurin osa suomalaisista on rasitteja arabeille ja sen taki tuotte israilia.Eli teidän mielesttä olisi oikein jos Venäjä hyökkäsi suomeen ja teillä olisi vain kiviä ja he tappaisivat lapset , naiset ja tuhoisivat koulut ja valtaisivat melkein koko maan kyllä tekin tekisitte jonkin sorttisen järjestön. sitä päitsi teidä mieli pide ei merkitse mitään eli ihan turhaan puhutte kun ette tiedä asiasta mitään.sitä paitsi hamas sentään taistelee kotimaan
pulestta.
Laittavat rakennukseen rakettiaseman josta paukuttavat raketteja israelin kaupunkeihin. Kuvaavat sitten videolle kun vastaisku tulee ja nakkelevat raunioon verisiksi hakattuja lapsia ja kuvaavat taas kauhistuttavia kuvia.
Näistä otoksista editoitua juutalaisvastaista agitointia sitten katsellaan euroopassa uutisina hiukset sojollaan.
"nakkelevat raunioon verisiksi hakattuja lapsia ja kuvaavat taas kauhistuttavia kuvia. "
Olet melisairas, jos tuollaista väität ilman faktaa.
Kyllä aika monesta lähteestä vahvistetaan että näin se asia on. Hamasin tavotteena on tuhota israel, ja mikäs sitä tavotetta avittais paremmin kuin saada media puolelleen. Sillä tavalla saadaan aika monet ihmiset vihaamaan israelia ja haluamaan sen tuhoa. Niin kuin tällakin palstalla hamasin aivopesemät ihmiset julistaa vihaansa israelia kohtaan.
hamasilaiset ovat itse sanoneet, että laittavat naiset ja lapset ihmiskilviksi. Jos heidän omia sanojaan ei ymmärretä mm. tällä palstalla, niin on todettava, että on mieli sokeutunut todellisuudelle: hamasin barbaarimaisuudelle!
Tuollaisten kuvien lavastaminen tosiaankin on mielisairaan hommaa. Kieroutuneen hullun huveja.
ruokatauko päivässä,että voi varustautua ja etsiä parempia asemia.
Hamas on ehkä maailman saastaisin ja raukkamaisin järjestö, mikä yrittää esittää rehtiä ja rehellisin keinoin etujensa valvontaa.
Suurin uhka se on omalle kansalleen, palestiinalaisille. he eivät välitä omiensa hengestä yhtään enempää kuin israelilaistenkaan.
Heille tärkein tehtävä on saada vainajia keinolla millä hyvänsä, jotta niitä voidaan näyttää sitten eri lähteissä probakandatarkoituksella.
Kunniallinen sotilas ei käyttäydy kuten hamasilainen, mutta terroristejahan he ovatkin, eihän heiltä voi muuta odottaakaan.